Kymmenen kertaa rohkeampi…

Kymmenen kertaa rohkeampi…

Luin hetki sitten oikeastaan aika voimauttavan artikkelin. Artikkeli oli otsikoitu: Unelmien tunnistaminen on yllättävän vaikeaa – näin selvität, mitä oikeasti tahdot elämältäsi.

Kyseisessä lehtijutussa diplomi-insinööri, yritysvalmentaja ja menestystutkija Johanna Huhtamäki esittää mielestäni ihan hyvän ja pohtimisen arvoisen kysymyksen: ”Yksi sellainen kysymys, joka auttaa määrittämään ne omat unelmat, on se, mitä tekisit, jos olisit kymmenen kertaa rohkeampi.”

Mitä, jos en pelkäisi mahdollisia homevaurioita, mahdollisia sisäilmaongelmia, mahdollisesti puutteellista ilmanvaihtoa, mahdollisia riskirakenteita, mahdollista henkilökohtaista konkurssia… ja tätä listaa voisin jatkaa vielä melko pitkästi. Mitä, jos en oikeasti pelkäisi, vaan olisin kymmenen kertaa rohkeampi?

Niin, ostaisin vanhan talon…

Tuossa taannoin kirjoitin Menetetystä unelmasta eli vanhasta talosta, jonka olisin tahtonut omakseni, mutta kaupoille asti asiassa ei valitettavasti edetty. Tässä puheena olleen artikkelin luettuani, päätin ihan oikeasti ryhtyä kymmenen kertaa rohkeammaksi.

Aloin nimittäin ihan vakavasti pohtia: Olinko sittenkin luovuttanut talon suhteen liian helposti? Luovuinko haaveestani liian köykäisin perustein? Olisinko voinut vielä tehdä jotakin saavuttaakseni unelmani? Estikö edellä mainitut minua ”pelottavat” asiat yrittämästä viimeiseen asti?

Kymmenen kertaa rohkeampana, päätin vielä yrittää järjestellä ja sovitella asioita niin, että haaveellani olisi mahdollisuus toteutua. Aika paljon ”sumplimista” moneen suuntaan, mutta nyt asia on uudelleen vireillä. Vieläkään kaupoille asti ei olla päästy, mutta ainakin menetetty unelma ”heräsi henkiin” ja sillä on vielä mahdollisuus toteutua…

Hyvähän se olisi, jos talo saataisiin hankittua… Tuli nimittäin optimistina hankittua talon olohuoneeseen täydellisesti sopiva hirviaiheinen kanavatyö kirpputorilta. Siippani on, mitä ymmärtäväisin ihminen, mutta kanavatyön nähtyään hän kommentoi melko spontaanisti: ” Et sä helvetti voi olla tosissas?” Sitä vaan ihmettelen, että siippani ei pitänyt lainkaan lieventävänä asianhaarana sitä, että jätin kuitenkin vielä toistaiseksi sen täydellisen kristallikruunun ostamatta samaiselta kirpputorilta 😊

Mitä muuta tekisin…

Olen haaveillut jo useamman vuoden maratonin juoksemisesta (lue hölkkää) ja itse asiassa harjoitellutkin melko tunnollisesti ja tavoitteellisesti. Järjellä ajateltuna minulla olisi varmasti jonkinlainen mahdollisuuskin (ilman aikatavoitetta) matkasta selviytyä… Vaan henkinen kantti ei riitä lähteä edes yrittämään. Aina, kun ajattelen, että ensi kesänä, menee ”pupu pöksyyn”. Seuraava ajatus onkin sitten, ei minusta kuitenkaan ole juoksemaan noin pitkää matkaa…

No, ilmoittauduinko ”kymmenen kertaa rohkeampana” täydelle matkalle? Ihan niin rohkeaksi en vielä uskaltautunut ”heittäytyä” (joku raja, sillä rohkeudellakin on kai oltava 😊), mutta jotakin kuitenkin…

Soitin parhaalle ystävälleni ja ehdotin ensi syksylle ”tyttöjen” reissua Tallinnaan. Siinä sivussa myös kysäisin, että haittaisiko häntä toimia huoltojoukkona, jos päättäisin täyttä matkaa lähteä yrittämään elämäni ensimmäistä kertaa Tallinnassa. Paras ystäväni oli varsin myötämielinen ajatukselle, joten huoltojoukot Check!

Kipeä kinttu pitää edelleen poissa lenkkipoluilta… Ei se mitään, kyllä se siitä….

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us: