Juostako vai eikö juosta, siinä vasta pulma…

Niin se kaukainen haave on joskus juosta maraton… Itselleni on nyt kyllä käynyt vähän niin, että tavoite on ”luisunut” johonkin kaukaisuuteen. Tavoite tuntuu olevan liian iso, liian kaukana ja jotenkin saavuttamattomissa.

Jos ja kun joskus juoksen maratonin, haluan olla ehdottoman varma siitä, että olen harjoitellut riittävästi tulevaa koitosta varten. Olen aina ollut tarkka siitä, että valmistaudun hyvin, olipa kyseessä sitten lapsen kaverisynttärit, tärkeä presentaatio töissä tai juoksumatka. Lukioaikaisella englanninopettajallani (jota kaikki ihan oikeasti vähän pelkäsivät) oli tapana aina sanoa, että kotona harjoitellaan ja tänne tullaan esittämään parasta osaamista… Tämä lausahdus on jotenkin jäänyt minulle mielen päälle (No, onhan nämä toki myös luonne kysymyksiä)… Tässä piilee myös se akilleen kantapää. Tietenkin on hyvä valmistautua asianmukaisesti mutta jos valmistautumisesta tulee ”ikuisuusprojekti” tai huonoimmassa tapauksessa asioita jää tekemättä ihan vaan sen vuoksi, että ei omasta mielestään ole onnistunut valmistautumisessa riittävän hyvin, kannattanee hieman kyseenalaistaa omia ajatusmallejaan…

Nyt on ison pohdinnan paikka…

Maratonin läpi juokseminen on ollut mielenpäällä kohta kaksi vuotta, jälleen kerran päätin asiaa lykätä ensi kevääseen, jotta ehtisin valmistautua paremmin. Tämä siitäkin huolimatta, että useampikin tuttu liikunta-alan ammattilainen on minulle vakuutellut, että minulla on kaikki edellytykset matkasta suoriutua (ja nämä ihmiset ovat siis seuranneet harjoitteluani pidemmän aikaa eli ovat kyllä tietoisia kuntotasostani).

Suunnitelmastani lykätä maratonin juoksemista ensi kevääseen kerroin eräälle tutulle niin ikään liikunnan ammattilaiselle, joka ajatuksia herättävästi kyseenalaisti suunnitelmani ja laittoi kyllä pohtimaan asioiden todellista laitaa. Hän nimittäin totesi, ettei epäile hetkeäkään, ettenkö matkasta jo syksyllä Tallinnassa selviäisi hienosti, joten miksi lykätä asiaa ja tehdä valmistautumisesta ”ikuisuusprojekti”. Keväällähän asiaa voi helposti taas siirtää seuraavaan syksyyn… Kieltämättä, totuuden sanoja. Hän myös kehotti hyvin lämpimästi miettimään, kuinka kauheaa se nyt lopun perin olisi, jos joutuisi keskeyttämään juoksun kesken matkan. Joka tapauksessa sunnuntaihölkkääjälle matka on pitkä, eikä kaikkia muuttuvia tekijöitä tai päivän kuntoa voi etukäteen analysoida ja näin täydellinen ”riskinhallinta” on mahdotonta. Ja, jos se pelätty keskeyttäminen sitten osuisi kohdalle, niin eikö sitä olisi vain yhtä kokemusta rikkaampi ja ehkä siitä voisi oppia jotakin seuraavaa yritystä ”silmällä pitäen”.

Niinpä niin, se päätöksen tekemisen vaikeus… Jotakin kuitenkin sain päätettyä. Päätin nimittäin seuraavaksi tehdä ensin 25 kilometrin ja sitten siitä palauduttuani 30 kilometrin testilenkin ja niiden tuntemusten pohjalta päätöksen juoksenko täyden matkan syksyllä vai siirränkö asian ensi kevääseen…

Tein myös tulevaa harjoittelua varten itselleni 10 muistisääntöä. Nämähän ovat itsestään selvyyksiä mutta itseltäni saattaa joskus nämäkin itsestään selvyydet unohtua.

  1. Pidä kroppa ”kasassa”, omalla kohdallani ainakin rasitusvammat on tähän asti ollut ihan omaa tyhmyyttä
  2. Muista, tämä on kuitenkin vain harrastus vaikkakin tärkeä sellainen, joten sen pitää antaa enemmän kuin ottaa
  3. Jokaisen pitkiksen jälkeen ei ole pakko syödä pitsaa
  4. Työtoverini eivät treenaa maratonille, älä piinaa heitä juoksujutuillasi
  5. Muista, juoksukenkiä on jo ihan riittävästi kaapissa tätä treenikautta ja suoritusta varten
  6. Kunnioita päämäärää ja matkaa mutta älä pelkää sitä
  7. Osallista aviomies pyytämällä pohjehieronta riittävän usein
  8. Muista, koira ei treenaa maratonille – Himalajan hullun ei tarvitse lähteä henkiseksi tueksi sateella, jota se inhoaa yli kaiken – ihan katastrofi, kun tassut kastuu
  9. Tunnusta, olet amatööri sunnuntaihölkkääjä – älä vertaa suorituksiasi muiden parempiin suorituksiin
  10. Yritä parhaasi ja muista, että se ei ole laisinkaan vähän

Sadepäivä, en oo lähdössä mihinkään…

Isot tsempit kaikille Tukholmaan matkaaville, etenkin niille, jotka lähtevät ihan ensimmäistä kertaa täydelle matkalle 🙂

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Kulissien takana…

Viime kesänä olin ilmoittautunut erääseen pienehköön juoksutapahtumaan. Tapahtumapäivän aamuna selasin Facebookin uutisvirtaa aamukahvilla, kun huomasin uutisvirrasta kyseisen päivän juoksutapahtuman järjestäjien päivittäneen, noin kuuden tienoilla aamulla uutisen, että reitin merkkaajat ovat lähteneet matkaan. Alkoipa ihanasti pyöriä perhoset vatsan pohjassa uutisen luettuani… Odottava tunnelma päivän juoksun suhteen oli alkanut tuon Facebook -päivityksen myötä. Samalla jäin pohtimaan niitä kaikkia vapaaehtoisia, jotka mahdollistavat juoksuharrastuksen tavoitteellisuuden, kokemukset, elämykset, onnistumiset ja epäonnistumiset erilaisissa tapahtumissa.

Suomessa järjestetään vuosittain satoja erityyppisiä juoksutapahtumia, pelkästään Juoksijalehden tapahtumakalenteriin oli ilmoitettu kesäkaudelle 2019 (huhtikuu-elokuu) yli 350 juoksutapahtumaa. En oikein usko, että monikaan näistä tapahtumista toteutuisi ilman vapaaehtoisia talkoolaisia.

Minulle tarjoutui mahdollisuus esittää muutamia kysymyksiä juoksutapahtuman järjestämisen tiimoilta Erkki Helmiselle, joka toimii Tuusulanjärven maratonin järjestelytoimikunnan puheenjohtajana. Tuusulanjärven maraton järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1994 ja Erkki Helminen on ollut alusta saakka mukana järjestämässä tapahtumaa. Nyt jo 25 vuotta hän on toiminut ratamestarina; Suunnitellut, mitannut ja tarkastanut radat, suunnitellut opasteet sekä kartoittanut kohdat, joissa tarvitaan liikenteen ja juoksijoiden opastusta.

Erkki Helminen kertoi minulle, että määrällisesti eniten vapaaehtoisia talkoolaisia tarvitaan Tuusulanjärven maratonia järjestettäessä liikenteen ohjauksessa ja juottoasemilla. Reitillä on yhteensä viisi juottoasemaa ja kullekin tarvitaan 3-6 henkilön miehitys.Niin ikään toimistossa riittää luonnollisesti kisa-aamuna vilskettä ja vipinää, kun kaikille sähköisen järjestelmän kautta ilmoittautuneille juoksijoille tehdään sirulliset numerolaput. Lähtö- ja maali eivät sinänsä työllistä vapaaehtoisia, sillä Tuusulanjärven maratonilla ulkopuolinen firma hoitaa ajanoton ja tulokset.

Yksi erittäin tärkeä osa juoksutapahtuman järjestämisessä, joka ei sinänsä tapahtumaan osallistujalle konkretisoidu, on hoitaa hyvissä ajoin ennen tapahtumaa kaikki lupa-asiat kuntoon. Viranomaisluvat tarvitaan kunnalta ja tilan haltijalta. Ilmoitus turvasuunnitelmasta tulee tehdä pelastuslaitokselle. Poliisille tulee puolestaan tehdä selvitys liikenteen järjestelyistä ja liikenteenohjauksesta. Jokainen henkilö reitinohjauksessa on ilmoitettava numeron kanssa.

Erityisesti Helmiselle on jäänyt mieleen vuosien varrelta vuoden 1995 juoksutapahtuman järjestäminen. Kyseisenä vuonna tapahtumapäiväksi oli valikoitunut äitienpäivä. Helminen oli muiden mukana heti aamusta merkkaamassa reittiä kalkkiviivalla asfalttiin, kun kello yhdeksän jälkeen alkoi sataa lunta. Ei tarvittu sinä vuonna valkoista kalkkia… Kun maraton oli käynnissä parhaimmillaan, valkeassa lumessa oli vain musta polku, jota pitkin juoksijat osasivat kulkea. Täyden matkan juoksijoita oli tuona kyseisenä vuonna noin sata ja vain yksi keskeytti vaikka olosuhteet olivat todella haastavat.

Juoksuharrastus on monesti myös suuria tunteita ja elämyksiä, joiden mahdollistajia sadat ja taas sadat vapaaehtoiset talkoolaiset ovat… Suuri kiitos heille ja keveitä kilometrejä kesän juoksutapahtumiin osallistuville 😊

Tuusulanjärven maraton juostaan 27.4.2019

Tuusulanjärven maraton juostaan luonnonkauniilla ja kulttuurisesti arvokkaalla Tuusulanjärven ja Tuusulan Rantatien reitillä. Matkavaihtoehdot ovat Maraton, Puolimaraton ja Rantatien kymppi. Lisäksi uutena matkana on viiden kilometrin juoksu. Myös perheen pienimmille on oma ilmainen ”minimaraton”. Yhteistyökumppanina toimii Tuusulan liikkuva seurakunta.

www.tuusulanjarvenmaraton.fi

Kuvalähde: https://tuusulanjarvenmaraton.fi/infosaannot/kuvia/

Kriisistä ratkaisuun…

Miten olen päätynyt tähän tilanteeseen, haaveilen maratonin juoksemisesta… 42,195 kilometriä tuntuu vaan aika pitkältä matkalta. Toisaalta kolme vuotta takaperin kymppikin tuntui ihan mahdottoman pitkältä matkalta juosta… Onko kaikki siis vain suhteellista?

Kouluaikoina liikunnan numeroni oli aina seitsemän, ihan parhaassa tapauksessa joku vuosi saatoin yltää arvosana-asteikolla jopa kahdeksaiseen. Yläasteen seitsemännellä luokalla (Tämä tapahtui siis joskus 1990-luvun alussa) koko ikäryhmän piti juosta tuo ”kammoksuttu” 1500 metriä. Koska arkiliikunta oli jo tuolloin varsin suuresti mukana elämässäni, olin ilmeisesti onnistunut sen avulla jonkinmoisen peruskunnon itselleni kehittämään, sillä suureksi yllätyksekseni (ja monen muunkin yllätykseksi) pärjäsin matkalla melko hyvin. Liikunnan opettajani oli jopa sitä mieltä, että minun pitäisi osallistua koulujen välisiin maastojuoksukilpailuihin. En suostunut kilpailuihin osallistumaan, liikunnan numerooni (siihen tuttuun ja turvalliseen seitsikkoon) kuulemma vaikutti kyseisenä vuonna vahvasti heikko motivaationi 😊

Gotlannin ympäripyöräilyllä, joskus kauan sitten…

Kouluaikojen jälkeen harrastin liikuntaa melko aktiivisesti, lajeina vaeltaminen ja erilaiset ryhmäliikuntatunnit. Juokseminen tai hölkkääminen ei lajivalikoimaani kuulunut, kunnes päätin kolme vuotta sitten parantaa orastavan neljänkympin kriisini aloittamalla juoksuharrastuksen. Oikeastaan en päättänyt aloittaa juoksuharrastusta vaan palkkasin itselleni personal trainerin. Hänen aloitteestaan päädyin kokeilemaan juoksemista.

Olen aina ollut ulkoilmaihminen ja ehkä tämän vuoksi juoksu tuntui ensimmäisen alkukankeuden jälkeen melko luontevalta tavalta liikkua. Ensimmäinen tavoitteeni oli kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen juosta 10 km.

Eihän se aina ihan helppoakaan ollut. Mieleeni on jäänyt marraskuinen, pimeä ja sateinen ilta… Sinä iltana tuon 10 kilometrin juokseminen tuntui lähes mahdottomalta tavoitteelta. Jaloissa painoi, eikä juoksu kulkenut ja löysin itseni 7,5 kilometrin kohdalta ojan pientareelta istumasta, kun jalat eivät vaan vieneet eteenpäin. Harjoitteluun kuuluu tietenkin niin hyvät kuin huonotkin hetket. Tuo marraskuinen ilta oli ehdottomasti se, vähän heikompi hetki. Kuitenkin kolmen kuukauden kuluttua saavutin asettamani tavoitteen, jonka jälkeen mieleeni hiipi salakavalasti ajatus; Miksi juosta kymppiä kun voi juosta puolikastakin?

Tuumasta toimeen… Kesällä 2016 juoksin Hämeenlinnassa ensimmäisen puolikkaani. Aika ei päätä huimannut, kaksi ja puolituntinen reissuhan se oli mutta itselleni tärkeintä oli todistaa, että pystyn tuosta 21 kilometrin matkasta selviytymään. Tämän jälkeen olen juossut tapahtumissa muutamia puolikkaita ja aikaakin olen onnistunut useaan otteeseen parantamaan sekä osallistunut erilaisiin polkujuoksutapahtumiin.

Nyt mieleeni on salakavalasti hiipinyt ajatus; Miksi juosta puolikasta kun voi juosta täyttä matkaakin? Ajatus maratonin juoksemisesta on kutkuttava mutta toisaalta niin ”pelottava”, etten ole varma uskallanko sitä edes tavoitella. Ainakin tuota tavoitetta kohti treenaan, se uskaltaudunko koskaan kyseiselle matkalle, selvinnee aikanaan.

Äiti juoksee hitaasti mutta hyvin…

Tämä on siis minun juoksuharrastukseni tausta ja ensimmäinen blogikirjoitukseni. Juoksu tasostani kertoo suhteellisen kattavasti 7-vuotiaalta pojaltani viime vuonna saatu äitienpäiväkortti. Kortissa luki: Äiti on hyvä juoksemaan. Äiti juoksee hiljaa mutta hyvin 😊

Paraniko orastava neljänkympin kriisini. Kyllä kai, ainakaan en ehdi sitä nykyään kovin usein pohtia, kun juoksuharrastus vei mukanaan iloineen ja suruineen…