Viisas vai tyhmä, tyhmä vai viisas?

Viisas vai tyhmä, tyhmä vai viisas?

Tänään oli siis tarkoitus juosta Hämeenlinnan kaupunkimaratonilla puolikas, sen sijaan, että kirjoitan tätä blogia kotisohvalla. Mitä tapahtui?

Torstaiaamuna heräsin viiltävään kipuun, joka paikantui pääosin lonkan ulkosyrjään ja säteili sieltä lonkan koukistajaan ja takamukseen. Tässä kohtaa olin vielä toiveikas, että kyse olisi nopeasti ohimenevästä hermopinteestä tai lihaskrampista. Niinpä ajattelin lämmitellä lihaksia leppoisan rauhallisella koiralenkillä ja venytellä sen jälkeen ”paikkoja auki”. Valitettavasti nämä toimenpiteet eivät tuoneet toivottua lopputulosta.

Perjantaiaamuna lonkkaa viilsi edelleen. Niinpä oli aika ryhtyä ihan tosissaan pohtimaan osallistumista Hämeenlinnan puolikkaalle. Optimisti minussa ajatteli edelleen, että voihan se, mahdollinen hermopinne aueta vielä tai viimeistään, kun lihakset kunnolla lämpenevät lauantain puolikkaalla. Realisti minussa kyllä ymmärsi, että olisi suhteellisen järjetöntä lähteä puolikasta juoksemaan, jos jo lähtöviivalla sattuu…

Vaikka olen omasta mielestäni suhteellisen normaalilla maalaisjärjellä varustettu ihminen, on se kumma juttu, mihin tuo maalaisjärki tuntuu katoavan, kun kyse on asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. ”Karhun paini” optimistin ja realistin välillä siis jatkui koko perjantaipäivän. Kumpikaan ei tuntunut pääsevän voitolle ja lopulta halusin ”pallotella” ajatuksiani jonkun kanssa. Päädyin soittamaan parhaalle ystävälleni, joka onneksi ymmärtää, itsekin aktiivisesti urheilua harrastavana, tämän kaltaiset dilemmat varsin hyvin.

Pitkään puitiin yhdessä asian laitaa. Lopputulema oli tietenkin ja ennalta-arvattavasti piste realistille. Loppujen lopuksi asianhan voi kiteyttää varsin lyhyesti ja ytimekkäästi kysymykseksi: Haluanko olla viisas vai tyhmä? Kyllähän ”ihmeparantumisia” sattuu mutta aika paljon todennäköisempää kuitenkin olisi, että jo valmiiksi kipeä lonkka kipeytyisi entisestään puolikkaalla tai viimeistään sen jälkeen ja pahimmassa tapauksessa jotakin lonkasta menisi ihan oikeasti rikki.

Lauantaiaamuna lonkkaa viilsi edelleen… Päätin siis olla viisas ja jättää Hämeenlinnan puolikkaan juoksematta. Päätöstäni hieman helpotti se, että olen myös ilmoittautunut Tallinnan puolikkaalle. Ajatukseni tietenkin oli, että jos nyt ajoissa hieman ”huilin” niin Tallinnassa pääsisi lähtöviivalle hyvissä sielun- ja ruumiin voimissa.

Tästä hyvin ilmiselvästä järkeilystä huolimatta mieltäni edelleen täällä kotisohvalla kalvaa ajatus: Oliko päätökseni sittenkin tyhmä? Annoinko liian helposti periksi? Olisinko kuitenkin pystynyt tuon puolikkaan tänään juoksemaan, ilman suurempia vaurioita? Olisiko kuitenkin pitänyt lähteä edes yrittämään?

Milloin on hyvä hetki ja järkevää antaa periksi? Milloin luovuttaminen on luonteen heikkoutta tai kykenemättömyyttä toimia omalla epämukavuusalueellaan? Kysymyksiä, joita jokainen omaan harrastamiseensa tavoitteellisesti suhtautuva joutuu varmasti joskus omalla kohdallaan pohtimaan…

Tänään juoksutapahtumaan valmistautuminen vaihtui siis koiran kanssa ”köpöttelyyn” ja elokuisen maalaismaiseman ihailuun… Jonka jälkeen ”jalat kohti kattoa”. Ensi viikolla (lonkan ehdoilla) vesijuoksun ja kehonhuollon pariin. Toivottavasti mahdollisimman nopeasti näiden toimenpiteiden johdosta myös takaisin lenkkipoluille…

Tsemppiä kaikille tänään Hämeenlinnassa juokseville 🙂

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us: