Oliko ylimenokaudesta sunnuntaihölkkääjälle hyötyä?

Kolme viikkoa vierähti flunssaa parannellessa ja siihen päälle päätin vielä pari viikkoa viettää ylimenokautta. Taukoa juoksusta (lue hölkkää) tuli kaiken kaikkiaan viitisen viikkoa. Toki tämän tauon aikana lenkkeilin aika ahkerasti koiran kanssa.  Samoiltiin ihan hissun kissun pitkin metsiä ja nautittiin aivan mielettömän kauniista syksyisestä luonnosta. Takaisin treenin pariin ajattelin palata ihan rauhakseen omaa kroppaa kuunnellen. Aika kiva oli huomata, että loppujen lopuksi viiden viikon tauko ei ollut verottanut kuntoa kovinkaan ratkaisevasti.

Hyötyliikuntaa… Tää homma ei ihan heti meidän pihasta lopu:)

Viikon aloitin juoksumatolta. Tarkoitus oli hölkötellä 50 minuutin PK-treeni mutta juoksumaton kanssa joudun yleensä vaikeuksiin viimeistään siinä 30 minuutin kohdalla. Vaikka kuinka olisin asennoitunut tekemään tasavauhtisen treenin ja varannut mukaan hyvän soittolistan, alkaa ”homma” puuduttaa puolen tunnin jälkeen siinä määrin, että mieleeni hiipii väistämättä ajatus: ”Mitä jos kuitenkin tekisi muutaman parin minuutin ”vedon” tähän väliin” Harvoinpa tahdon voimani riittää tätä ajatusta vastustamaan ja niin kävi tälläkin kertaa. No, eipä se kai niin vaarallista ole, jos vähän välillä omaksi ilokseen soveltaa😊

Tiistaina lähdinkin sitten ulos juoksemaan. Minulla on yksi 8 kilometrin mittainen suosikkilenkki. Tätä reittiä on tullut kulutettua muutaman viimeisen vuoden aikana aika paljon. Tämä on siinä mielessä hyvä, että tästä vakkarilenkistä on tullut minulle jonkinlainen ”kuntotesti”.

Vallitseva kuntotaso on melko helppo todeta, kun samalta lenkiltä on kertynyt paljon ”dataa”. Onhan nämä tietysti aina vähän päiväkohtaisiakin asioita, miten juoksu kulkee mutta silti… Olin varsin tyytyväinen, kun huomasin, että viiden viikon tauosta huolimatta vakkarilenkkini sujui niin sykkeen, vauhdin kuin juoksuindeksinkin suhteen ihan samoissa luvuissa, kuin ennen taukoa. Ennen kaikkea juoksu tuntui kevyeltä ja hyvältä…

Keskiviikkona kävi niin hyvin, että sain kaverin mukaan koiraa lenkittämään. Kaverin kanssa höpötellessä aika kuluu kuin siivillä ja kävelylenkki venyi puolentoista tunnin mittaiseksi. Kävelyn päälle tein vielä kotona kahvakuulalla 40 minuuttia lihaskuntoa, johtuen ihan puhtaasti huonosta omastatunnosta. Olen nimittäin luvannut itselleni lisätä lihaskunnon osuutta treeniohjelmassani, enkä keskiviikkoon mennessä siis vielä ollut onnistunut itseäni ”raahaamaan” salille (hyvistä aikeistani huolimatta).

Idean tähän yrjöövään kurpitsaan nuori herra bongas jostain internetin syövereistä:)

Torstai ja perjantai oli urheiluharrastuksen tiimoilta lepopäiviä. Tehtiin nuoren herran kanssa Halloween herkkuja ja lähdettiin koko perheen voimin käymään mökillä. Itse en todellakaan ole mikään mökkeilyn ystävä. Vaikka nautinkin aivan valtavasti luonnosta, arvostan myös suunnattomasti sitä, että sisävessa ja suihku ovat jatkuvasti saatavilla.

Niinpä mökkeiltyä tulee harvakseltaan. Onnistunut reissu kaiken kaikkiaan… On aivan ihana seurata, kuinka paljon nuori herramme nauttii kalastamisesta ja koira siitä, kun voi juosta vapaana pitkin maita ja mantuja. Lopputulema… Leikkasin vieheen irti koiran karvoista, että onneksi ei sattunut pahemmin…

Lauantaina sain sitten vihdoin ja viimein itseäni ”niskasta kiinni” ja lähdin reippaasti salille. Treenin aloitin lämmittelemällä 20 minuuttia juoksumatolla ja kas kummaa… Jälleen olin ongelmissa juoksumaton kanssa. Aika monesti tuon 20 minuutin lämmittelyn jälkeen hiipii mieleeni ajatus: ”Jos vielä toiset 20 minuuttia kuluttaisi juoksumatolla niin ehtiihän sitä vielä muutaman lihaskuntoliikkeenkin tekemään”. Tällä kertaa (ja tästä olen ylpeä) onnistuin kuitenkin vastustamaan kiusausta ja tein ihan kiltisti saliohjelman läpi.

Huomenna ajattelin olla järkevä ja tehdä pitkän lenkin sauvakävellen, juoksutauosta johtuen eli pikkuhiljaa palailen hölkkäharrastuksen pariin. Toivon, että tällä strategialla vältyn suuremmilta rasitusvammoilta ”heti kättelyssä”. Normaalistihan tilanteeni syksyisin on se, että ”tulee lähdettyä mopolla moottoritielle” ihan vaan sen vuoksi, että syksy on itselleni ehdottomasti se mieleisin vuodenaika juosta😊

Kaiken kaikkiaan (tauon jälkeen) mielestäni varsin onnistunut viikko urheiluharrastuksen saralla.  Aika paljon jäi kyllä vielä parannettavaa kehonhuollon osalta… Mutta niinhän se on, että aina on hyvä jättää vähän parantamisen varaa…

Tuossa taannoin tuli pohdittua, onko sunnuntaihölkkääjän järkevää viettää ylimenokautta. Omalta kohdaltani ja omiin tuntemuksiini pohjaten sanoisin, että hyvää teki. Viiden viikon aikana ehdin pohtia ja asettaa uusia tavoitteita. Motivaatio näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on nyt oikeastaan enemmän kuin kohdallaan. Eikä sitä pelkäämääni ”kunnon romahtamista” todellakaan tapahtunut. Tähän osaltaan varmasti vaikutti se, että tuota viittä viikkoa en käyttänyt sohvalla Netflixin parissa vaan aktiivisesti arjen askareissa😊 Oli aika mahtavaa huomata, kuinka kevyesti juoksu kulki, kun jalat oli ihan oikeasti kunnolla palautuneet.

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:

Kiukulla…

Aika paljon julkaistaan uusia artikkeleita, tutkimuksia ja omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka liikunnan harrastaminen vaikuttaa mielialaan ja henkiseen hyvinvointiin. Totta, jopa nuori herramme on tämän asian aika hyvin oman kokemuksensa kautta sisäistänyt. Olen omasta mielestäni aika rauhallinen ja ”pitkä pinnainen” ihminen mutta joskus käy niin, että tekee mieli antaa vähän voimakkaampaa palautetta. Tämän yleensä näkee jo aika kauas naamastani ennakkoon ja nuori herramme onkin oppinut tässä vaiheessa ”kaivamaan esiin liikuntakortin”. Yleensä tässä kohtaa saan kommentin: ”Äiti, mee vähäks aikaa ulos niin tulee parempi mieli.” Tässä nuori herramme pelaa tietenkin ”omaan pussiinsa”. Hän tietää varsin hyvin, että pienen happihyppelyn jälkeen palautteeni tulee huomattavasti ”loivareunaisempana”, kuin alun perin ehkä olin suunnitellut.

Kyllä, ehdottomasti allekirjoitan väitteen, että liikuntaharrastus vaikuttaa mielialaan mutta ”juna kulkee molempiin suuntiin” eli kyllä mieliala vaikuttaa myös liikuntaharrastukseen ja suorittamiseen. Tämän totesin eilen hyvin konkreettisesti omalla kohdallani.

Nuori herra aloitti tänä syksynä tokan luokan ja tämä tarkoittaa sitä, että tänä syksynä on ryhdytty ”oikein urakalla” harjoittelemaan vastuullista yksin olemista (ekaluokka meni siinä mielessä helposti, että iltapäiväkerhossa aikuiset katsoivat vielä perään). Yhdessä on käyty läpi aika moneen kertaan, mitä pitää muistaa ja mistä pitää huolehtia, kun on yksin koulun jälkeen kotona. Olen yrittänyt pitää ohjeistuksen suhteellisen selkeänä ja yksinkertaisena. Etenkin olen korostanut, että vanhemmille on ilmoitettava, mikäli lähtee kavereiden kanssa johonkin tai menee kaverille kylään ja kotiavaimet ja puhelin on aina oltava mukana.

Jokin ohjeistuksessa meni pieleen tai ei tavoittanut vastaanottajaa oikealla taajuudella… Kahdesti olen kuluneella viikolla tullut töistä kotiin niin, että nuoren herran avaimet ja puhelin lojuvat kotona, eikä minulla ole ollut parempaa tietoa, missä herra luuraa. Ensimmäisen kerran jälkeen käytiin jälleen kerran yhdessä sovitut asiat, ihan hyvässä hengessä läpi, mutta toisella kerralla (pakko tunnustaa) meni ”kuppi nurin” jo ihan tosissaan. Tässä kohtaa ymmärsin itsekin, että nyt on parempi ”päästellä vähän höyryjä” ennen palautteen antamista.

Niinpä lähdin kuntosalille ja ”uhrikseni” valitsin juoksumaton. Alkuperäinen tarkoitus oli hölkkäillä ihan rauhakseen 45 minuuttia ja tehdä sen jälkeen vähän lihaskuntoa. Mielentila oli kuitenkin sen sorttinen ja kiukkua sen verran sisuksissa, että 10 minuutin hölkkäilyn jälkeen tunsin suhteellisen vahvaa tarvetta ”vähän revitellä”. Lopputulema oli se, että sain aikaiseksi ehkä koko kesäkauden (itselleni) parhaan ja tehokkaimman intervalliharjoituksen ja ihan vaan ”kiukun voimalla”.

Kesäkaudella on kyllä tullut liikuttua ja urheiltua aika paljon mutta rehellisyyden nimissä olen pysytellyt hyvinkin tukevasti sillä omalla mukavuusalueellani (pitkää hidasta etenemistä😊). Jotenkin lomatunnelmissa on ollut hieman vaikea motivoida itseään tekemään vähän kovempia treenejä ja senpä vuoksi olin lopulta varsin hyvilläni omasta ”kiukun puuskastani”, jonka ansiosta onnistuin lopulta ryhdistäytymään tällä saralla ja hieman haastamaan itseäni…

Niin ja palautteenkin onnistuin lopulta antamaan nuorelle herrallemme suhteellisen keskustelevaan sävyyn ja ainakin omasta mielestäni jopa hieman rakentavassa hengessä.

Joskus tosiaan taitaa käydä niin, että itsensä haastamiseen treenin suhteen tarvitaan jokin ulkoinen ärsyke tai poikkeuksellinen mielentila😊

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Elämäni ensimmäiset barefoot -kengät

Eräs, erittäin aktiivisesti liikuntaa ja retkeilyä harrastava ystäväni vannoo paljasjalkakenkien nimeen. Hän on minuakin houkutellut jo pitkään kokeilemaan kyseisiä jalkineita. Yleensä suhtaudun melko avoimin mielin itselleni uusiin juttuihin ja mielelläni kaikenlaista kokeilen, joskus kokeiluista tulee osa treenirutiiniani, toisinaan taas huomaan, että tämä nyt ei mitenkään ollut ”minun juttuni”. Paljasjalkakenkiä lähdin lähestymään täysin teoreettisesta näkökulmasta eli luin erilaisten asiantuntijoiden kirjoituksia aiheesta sekä monenlaisia käyttökokemuksia. Konkretiaksi paljasjalkakengät muuttuivat omalla kohdallani vasta, kun lähdin viime viikolla juoksukenkäasioissa apua kysymään Hyvinkään Intersportista. Tarina juoksukenkien valitsemisesta löytyy täältä

Itselleni sopivia juoksukenkiä valitessa yhdessä Hyvinkään Intersportin fysioterapeutti Villen kanssa kääntyi keskustelu jossakin vaiheessa paljasjalkakenkiin. Tilaisuuden ollessa otollinen asian suhteen halusin tietenkin paljasjalkakenkiä sovitella omaan jalkaani.

Vasempaan jalkaan sujautin erittäin ohutpohjaisen paljasjalkakengän, jossa vaimennus oli minimaalinen. Oikeaan jalkaan sovitin barefoot -kenkää, jossa on kunnon pohja. Näin tottumattomalle vasemman jalan minimalistinen kenkä tuntui jalkaan niin vieraalta, että päätin paljasjalkakenkäkokeiluni aloittaa hieman helpommin lähestyttävästä vaihtoehdosta. Luulenpa, että erittäin minimalistisella vaimennuksella varustetulla kengällä aloittaminen olisi vain ollut itselleni hieman liian suuri haaste kerralla ”pureskeltavaksi”. Niinpä valitsin ensimmäisiksi paljasjalkakengikseni Merrelin barefoot -kengät, jotka eivät oikeastaan edes ole puhtaasti paljasjalkakengät. Ajattelin kuitenkin, että niillä pääsisi asian tiimoilta alkuun. Toimiikohan ”porttiteoria” tässä asiassa?

Sain kuitenkin kuulla, että vaikka valitsemani barefoot -kengät eivät olekaan tyylipuhtaat paljasjalkakengät, saattaa niillä lenkkeilystä olla monenlaista hyötyä. Barefoot -kengissä kantapää ja päkiä ovat samalla tasolle eli kantakorotusta ei ole, ja tämän vuoksi näillä kengillä liikkuminen kuulemma tehostaa pohkeiden työskentelyä ja varmistaa jalan hyvän tuntuman alustaan. Lisäksi ohutpohjainen jalkine aktivoi ja vahvistaa jalkapohjien pieniä lihaksia.

Valinta on tehty… Vielä, kun löytyy oikea koko…

Ohjeeksi sain vielä, totutella vähitellen uusiin barefoot -kenkiini. Jälleen kerran tuumasta toimeen… Tuntumaa uusiin kenkiini hain kävelemällä. Kävellessä kengät tuntuivat tosi miellyttäviltä jalkaan, eikä jalat tai mikään muukaan paikka kipeytynyt. Ensimmäinen havaintoni barefoot -kengistäni oli siis se, että ne ovat aivan loistavat koiran lenkkittämiseen.

Seuraava askel olikin sitten kokeilla hölkkäämistä kyseisillä kengillä. Helpommin sanottu, kuin tehty… Omassa juoksukengässäni on 6 mm droppia eli kannan ja päkiän välistä korkeuseroa. Nyt, kun lähdin hölkkäämään kengillä, joista tämä korkeusero puuttui, ensimmäinen tuntuma oli, että juoksuaskel ja rytmi katoaa ihan kokonaan. Oikeastaan oli vaikea jopa hahmottaa, miten jalkaterän tulisi maanpintaan osua. Käsittämätöntä, miten (ainakin maallikosta) aika pieneltä tuntuva 6 mm:n muutos jalkineessa, saattaa ”horjuttaa” näinkin rajusti lihasmuistia. Yht`äkkiä hölkkääminen ei enää ollutkaan itsestään selvä taito, automatisoitu liikesarja, joka vie eteenpäin hitaasti mutta varmasti 😊

Ensimmäinen lenkki barefoot -kengillä tehty ja seuraavaksi järveen viilentymään…

Ensimmäinen lenkkini barefoot -kengillä oli siis varsin ”hapuileva” eli omalta kohdaltani allekirjoitan, että kenkiin todellakin kannattaa totutella vähitellen. Ensimmäinen barefoot -lenkkini oli vain muutaman kilometrin mittainen ja siltikin seuraavana aamuna akillesjänteissä, jalkapohjissa ja jopa ahterissa oli tuntemuksia, joista tiesi, jotain normaalista poikkeavaa tehneensä. Näitä kaikkia edellä kuvattuja lieveilmiöitä pidin kuitenkin hyvänä asiana, ehkä kroppani kaipasikin jo hieman ”ravistelua” kaikesta tutusta ja turvallisesta rutiinista. Totuttelu barefoot -kenkiin jatkuu ja neljännellä lenkillä alkoi jo (ainakin omasta mielestäni) askellus ja rytmi hieman löytyä. Mene ja tiedä, kuinka suuren osan lenkeistäni innostun tulevaisuudessa barefoot -kengillä juoksemaan (osan ainakin) tai vakuuttaako kokeiluni niin vahvasti, että päädyn ihan oikeita minimalistisia paljasjalkakenkiäkin vielä joskus kokeilemaan. Aika näyttää…

Suuret kiitokset Hyvinkään Intersportille ja fysioterapeutti Villelle kenkien valinnassa avustamisesta ja hyvästä ohjeistuksesta 😊

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Kysyvä tiellä pysyy…

Juoksukengistä en rehellisesti sanoen ymmärrä yhtään mitään. Vuonna 2016, kun aloitin tämän harrastuksen parissa, ensimmäiselle kympilleni treenasin kirpputorilta ostetuilla Adidaksen kengillä. Kymppi tuli kyllä aikanaan hölkättyä mutta oli jalatkin aina välillä tosi kipeet (saattoi johtua jo jonkun muun askeltamista ja itselleni vääränlaisista kengistä mutta saattoi myös johtua lisääntyneestä treenimäärästä, mene ja tiedä😊). Joka tapauksessa tämän jälkeen olen ostanut muutamat enemmän tai vähemmän ”pätevät” kengät. Kengät olen valinnut periaatteella, mitä nyt on sattunut käteen osumaan, kohtuulliseen hintaan.

Hämmästyttävää kyllä, joskus käy niin mieletön mäihä, että tälläkin periaatteella voi löytää ”timantit” eli aivan sattuman kaupalla omistukseeni siirtyi itselleni täydellisen tuntuiset juoksukengät. Alkuun hölkkäsin kaikki treenit näillä kengillä mutta nyt, kun kengät on olleet käytössä jo yli kaksi vuotta, en enää raaski käyttää niitä kuin spesiaalitapauksissa, sillä kyseistä kenkämallia ei ole enää myynnissä.

”Juoksukenkäviidakko” ja näistä sitten pitäisi pystyä valitsemaan se juuri itselle hyvä kenkä…

Olen kyllä kahteen otteeseen yrittänyt korvata nämä ”luottokenkäni” mutta pieleen meni molemmilla kerroilla. Olipa kengät sitten kalliit tai edulliset, eivät ne tuota muuta kuin harmia, mikäli ne ovat omaan jalkaan ja askellukseen vääränlaiset ja tämän olen oppinut valitettavasti ja ihan kirjaimellisesti ”kantapään kautta”. Ensimmäinen ”luottokenkiä” korvaava kenkäpari oli täysi katastrofi! En ollut edes osannut kuvitella, kuinka paljon juokseminen voi sattua vääränlaisten kenkien johdosta ja kuinka pitkäkestoisia jalkojen erilaisia kiputiloja niistä voi aiheutua. Toinen hankkimani kenkäpari oli hieman parempi mutta ei vielä hyvä sekään.

Näille ”timanteille” etsin korvaajaa…

Lopulta totesin, että oppiminen yrityksen ja erehdyksen kautta juoksukenkien hankinnassa on paitsi kallista myös kivuliasta puuhaa. Niinpä tulin siihen tulokseen, että tarvitsen apua asian suhteen.

Apua lähdin hakemaan Hyvinkään Intersportista. Tämä blogijuttu ei ole kaupallinen yhteistyö. Kyseisestä urheiluliikkeestä lähdin apua pyytämään lähinnä aikaisempien positiivisten asiakaskokemusten pohjalta.  Pääosin Hyvinkään Intersportista on haettu nuorelle herrallemme, milloin mitäkin urheiluvälinettä ja aina kyseisessä liikkeessä asioidessa on jäänyt asiakkaana sellainen fiilis, että henkilökunnalla on ihan oikeasti aikaa kuunnella asiakkaan tarpeita ja auttaa. Niinpä Hyvinkään Intersport tuntui luontevalta ja helposti lähestyttävältä taholta omankin asiani suhteen. Etukäteen pyysin lupaa blogijutun tekemiseen kenkäostoksistani, sillä ajattelin monen muunkin vasta harrastuksen alkutaipaleella olevan pohtivan näitä kenkäasioita.

En halunnut vain uusia kenkiä. Halusin myös tietää, mitä ominaisuuksia vanhoissa luottokengissäni oli, jotta osaisin itse seuraavan kerran kenkäostoksilla edes vähän kertoa, mitä kengältäni haluan. Halusin myös tietää, oliko luottokenkiäni vastaavat kengät itselleni hyvä vaihtoehto vai olisiko jonkin muun tyyppiset kengät vielä paremmat omaan jalkaani.

Hyvän kengän etsintä kannattaa ainakin aloittaa saman kenkävalmistajan valikoimasta, jonka kengistä on mahdollisesti jo aikaisemmin hyviä kokemuksia…

Hyvinkään Intersportissa minua kenkäasiassa auttoi fysioterapeutti Ville. Hän myös kertoi, että useimmista Intersporteista löytyy fysioterapeutti, joka voi asiantuntemuksellaan auttaa kenkäasioissa. Suosittelenkin oman kokemukseni pohjalta rohkeasti kysymään apua, sillä itse ainakin opin ostosreissun aikana aika paljon juoksukenkien tärkeimmistä ominaisuuksista ja niin ikään nilkkojeni ja jalkaterieni ominaisuuksista.

Minulle selvisi, että jaloissani ei ole ylipronaatiota (nilkan liiallista liikettä sisäänpäin) eli minun kannattaa valita neutraalit kengät pronaatiotuettujen sijaan. Nyt, kun neutraalien- ja pronaatiotuettujen kenkien ominaisuuksiin pääsin paremmin tutustumaan, ymmärsin, että ne katastrofikengät oli pronaatiotuetut eli täysin vääränlaiset omaan jalkaani. Ei siis ihme, että hölkkääminen kyseisellä kenkäparilla oli ollut varsin epämiellyttävä kokemus. Tältäkin olisi vältytty, jos olisin ajoissa ymmärtänyt kysyä apua 😊

Lisäksi selvisi, että jalkateräni holvikaaret ovat melko korkeakaariset. Tämä tarkoittaa sitä, että hölkätessä jalkateriin kohdistuva rasitus tulee korostuneesti kantapäälle ja päkiälle. Näin siis jalkaterän keskiosa ei rasitu yhtä voimakkaasti kuin päkiät ja kantapäät. Tämä ominaisuus yhdistettynä vääränlaisiin kenkiin saattaa helposti johtaa kantapäiden ja päkiöiden kipuihin ja rasitusvammoihin. Tästä johtuen, kengässäni olisi siis hyvä olla vaimennusta ainakin kantapään alla. Ihan uutena asiana minulle tuli se, että myös kengän kiertojäykkyyteen olisi hyvä kiinnittää huomiota. Sain kuulla, että mitä jäykempi välipohja kengässä on, sen enemmän se ”ohjaa” askelta. Koska korkeakaariselle jalkaterälle ominaista on usein myös jälkaterän jäykkyys, olisi hyvä, että kenkäni ei ”kiertojäykkyytensä” puolesta korostaisi tätä jalkaterän ominaisuutta eli minun olisi hyvä valita itselleni melko ”kiertolöysä” kenkä.

Kengän kiertojäykkyydestä kertoo se, kuinka paljon kenkä vääntyy, kun sitä kierretään kannasta ja päkiästä vastakkaisiin suuntiin…

Oma tuntumani täydellisistä juoksukengistä ”osui” siis melko lähelle myös fysioterapeutti Villen näkemystä siitä, millaiset juoksukengät minulle parhaiten sopisivat. Luottokenkäni nimittäin paljastuivat neutraaleiksi, melko kiertolöysiksi kengiksi, joista löytyi 6 mm droppia (kannan ja päkiän välistä korkeuseroa). Mahtavaa, nyt siis tiedän edes suurin piirtein, mitä lähden etsimään, kun juoksukengät tarvitsee seuraavan kerran uusia. Tosin, kuten kaikki muukin, myös jalka ja askellus muuttuvat eli saattaa olla, että sama kenkämalli ei sovikaan omaan jalkaan ”ajasta ikuisuuteen” mutta nyt minulla on kuitenkin jonkinlaiset suuntaviivat asian suhteen.

Tällä kertaa kenkäasia järjestyi nopeasti ja helposti, kun juoksukenkiin perehtynyt asiantuntija etsi minulle valmiiksi omia kenkiäni vastaavan kenkäparin eli ensimmäinen sovittamani kenkäpari oli juuri se etsimäni. Kuinkahan montaa kenkää olisin joutunut sovittamaan ilman asiantuntijan apua, ennen kuin se oikea olisi löytynyt tai olisinko ”omin nokkineni” löytänyt niitä ollenkaan?

Mun uudet ”menopelit”, ensimmäinen kympin testilenkki on tehty ja hyviltä tuntuvat 🙂

Samalla ostosreissulla tuli puheeksi myös paljasjalkakengät ja kevytjalkineet. Ensi viikolla pieni tarina siitä, miten ja millaiset barefootit päädyin hankkimaan, minkälaisen ohjeistuksen sain niiden käytöstä (näin aloittelijana) ja ensimmäisiä fiiliksiä paljasjalkakengillä juostuista lenkeistä…

Suuret kiitokset Hyvinkään Intersportille ja fysioterapeutti Villelle 🙂

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Kahvakuula on jeppis…

En oikein koe kuntosaliharjoittelua omakseni ja niinpä pyrin talviaikaan ”kuittaamaan” tarpeellisen lihaskuntotreenin ohjatuilla kahvakuulatunneilla. Jokaisella ryhmäliikuntatuntien ”kuluttajalla” on varmasti omat mieltymyksensä ja tätä myöten tietenkin ne omat suosikkiohjaajat. Oma suosikkiohjaajani luottaa kahvakuulatunneillaan pääosin kahvakuulaharjoittelun perinteisiin perusliikkeisiin heilautuksiin, rinnallevetoihin, työntöihin ja tempauksiin. Tehokkaita koko kehon liikkeitä, jotka edistävät lihasten kykyä työskennellä yhdessä (näin minulle on kerrottu 😊). Lisäksi suosikkiohjaajani suosii pitkiä sarjoja. Tämä on tietenkin minulle (kestävyysjuoksun harrastajana) mieleistä ja ehkä mieltymykseni kahvakuulaharjoitteluun johtuukin juuri siitä, että tämän tyyppinen harjoittelu on luonteeltaan enemmänkin kestävyysharjoittelua kuin voimaharjoittelua?

Tietenkin juoksun harrastaja tarvitsee myös voimaa kehittyäkseen. Tässäpä tullaankin sitten sen kysymyksen äärelle, että nousujohteinen kahvakuulaharjoittelu ”jumittaa” ainakin oman kokemukseni pohjalta lähes koko kropan aika tehokkaasti useammaksi päiväksi ja tämähän tietenkin ”syö” melko tavalla seuraavien päivien juoksuharjoitusten tehoja ja hyötyjä. Kahvakuulaharjoittelun ja juoksun yhdistämisestä kävinkin tuossa taannoin keskustelua jo alussa mainitun kahvakuulaohjaajan kanssa. Hän ehdotti asiaan seuraavanlaista lähestymistapaa: Kahvakuulaharjoittelu kannattaisi tehdä pääosin omaan kuntotasoon nähden maltillisen painoisella kahvakuulalla, jolloin harjoittelu ei vie tehoja ainakaan kovin monen seuraavan päivän juoksutreeniltä. Hän myös ehdotti, että harjoittelua voisi rytmittää niin, että talvikauden treeniohjelmaan sijoittaisi erillisiä voimaviikkoja, jolloin kahvakuulaharjoittelun voisi tehdä intensiivisemmin ja suuremmalla painolla.

Pidin ideaa erillisistä voimaviikoista oikeastaan aika hyvänä. Asia tuli puheeksi tässä ”kevään korvalla”, joten voimaviikkoja osana harjoitusohjelmaa en ole ehtinyt vielä kokeilla mutta aioin kyllä syksyn saapuessa kokeilla, miltä tämän tyyppinen treenin rytmittäminen tuntuisi ja tietenkin palaan taas ohjattujen kahvakuulatuntien pariin syksyn saapuessa mutta näin kesäaikaankaan (kun ryhmäliikuntatunnit on kesätauolla) en kahvakuulaa suinkaan hylkää.

Olen ”kuluttanut” ohjattuja kahvakuulatunteja useiden vuosien ajan, joten olen aika luottavainen sen suhteen, että perusliikkeiden tekniikka on ainakin jotakuinkin hallussa ja muistissa on ihan hyvä määrä erilaisia liikepattereita omatoimista kahvakuulatreeniä varten. Parina edellisenä kesänä olen lihaskuntotreenin tehnytkin 1-2 kertaa viikossa maltillisen kokoisella kahvakuulalla omalla takapihalla, enkä oikeastaan näe mitään syytä tältä osin treeniohjelmaani täksi kesäksi muuttaa eli kahvakuula kainaloon ja takapihalle hyttysten ja paarmojen armoille 😊

”Kumpaa aiot ulkoiluttaa ensin, perheen koiraa vai kahvakuulaa…”

Ulkoilmaihmisenä ja talvikelien ystävänä nostan kahvakuulaharjoittelun suureksi eduksi myös sen, että treenin voi tehdä raikkaassa ulkoilmassa myös syksyllä ja talvella, kun treeniä varten ei tarvita muuta välineistöä, kuin kätevästi mukana kulkeva kahvakuula.

Kahvakuulasta…

Pavel Tsatsoulinen mukaan kahvakuula eli girya esiintyi venäläisessä sanakirjassa ensimmäistä kertaa jo lähes 300 vuotta sitten. Kahvakuula on alun perin ollut maanviljelyyn liittyvä punnus, jonka nostelussa alettiin kisailla, koska punnuksen muoto oli niin sopiva nosteluun. Myös monissa muissa maissa on ollut käytössä kahvallisia punnuksia mutta kahvakuulaharjoittelu siinä muodossaan, missä se meillä Suomessa tällä hetkellä esiintyy, näyttäisi pohjautuvan aika pitkälti venäläiseen perinteeseen.

Kahvakuulilla on kilpailtu Neuvostoliiton alueella ainakin 100 vuoden ajan, lähinnä siitä kuinka monta toistoa pystytään eri nostoissa tekemään. Tämä on sinänsä luonnollista, koska kahvakuulan paino ei ole säädettävä, kuten levytanko tai käsipaino. Vuonna 1888 Karl Fazer, suomalainen sokerileipuri, voitti painonnostokilpailun Venäjällä työntämällä yhden puudan (16 kg) painoista kahvakuulaa 197 kertaa.

Kuvassa Kouvolan museon kokoelmiin kuuluva punnus. Punnuksessa on mittayksikkö 1 n eli puuta, joka on vanha venäläinen painomitta. Yksi puuta on 16,38 kg. Punnuksessa lukee venäjäksi SORMOVO. Vastaavanlainen esine löytyy myös Suomen Metsästysmuseon kokoelmista. Metsästysmuseo on ajoittanut painokuulan vuosien 1850-1910 välille.

Tekstilähteet:

http://www.kahvakuulaurheilu.net/suomalaisen-kahvakuulaurheilun-historia-lyhyesti/

https://keho.net/artikkelit/Kahvakuula-osa-1-kuulan-juuret

http://museoaarteita.blogspot.com/2013/05/kahvakuulan-historiaa.html

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Ei voi mitään… Mä vihaan hellettä…

Ja annan siihen itselleni luvan. Annan itselleni myös luvan valittaa helteisestä säästä (ihan vähän vaan), sillä en koskaan valita talviolosuhteista. En ainakaan suostu myöntämään, että olisin niitä ihmisiä, joille mitkään sääolosuhteet eivät kelpaa. Juoksen syksyllä, talvella ja keväällä lähestulkoon säässä kuin säässä. Iltalehden otsikoima ”valkoinen kurittajakaan” ei ollut minulle liikaa mutta helle on. Tulen yksinkertaisesti helteestä todella herkästi huonovointiseksi ja myöskin kiukkuiseksi ja usein on käynyt niin, että vaikka kuinka hissukseen olen helteellä yrittänyt treenata, treenistä on jäänyt suuhun vain ”paska maku”. Totta kai, niinhän se on, että kaikki treenit ei aina kulje yhtä hyvin ja sekin on osa urheiluharrastusta mutta helle-treeniyhdistelmän jälkeinen kiukutus lähes poikkeuksetta kertonee sen, että vika ei ole yksittäisestä huonosti sujuneesta treenistä vaan kropan kyvystä kestää lämpökuormaa. Uskon, että tämä johtuu henkilökohtaisista fysiologisista ominaisuuksista ja vähintään yhtä paljon harjoittelun puutteesta.

Talvikelejä odotellessa…

Niin tai näin olen tullut siihen tulokseen, että treenin suhteen hellerajani on aivan ehdottomasti 25 astetta. Luin tuossa viikolla hyvän blogikirjoituksen http://juoksuaskeleet.blogspot.com/2019/06/juoksu-helteella.html siitä, miten juoksun harjoittelemiseen kuuluu olennaisena osana myös totuttautuminen juoksemaan erilaisissa olosuhteissa. Erittäin ansiokas kirjoitus ja tunnen todella suurta kunnioitusta niitä ihmisiä kohtaan, joiden määrätietoisuus ja motivaatio on niin korkealla tasolla, että he toteuttavat myös tämän osan juoksuharjoittelusta. Vaikka kuvittelen olevani suhteellisen määrätietoinen, tunnollinen ja motivoitunut harjoittelija, totuus lienee kuitenkin hieman toinen, sillä minä vain yksinkertaisesti en halua treenata helteellä ja se siitä. Ehkäpä todellinen ongelma ei olekaan helle vaan motivaatio ja kyvyttömyys mennä ihan oikeasti sille omalle epämukavuusalueelle… Voinko siis olettaa, että tulokseni paranevat, mielestäni en, eikä minun ainakaan missään olosuhteissa tule hitaasta kehityksestä lajin parissa ryhtyä ”marisemaan”… Valintoja… Valintoja… Niitähän elämä on…

Eipä käy kiistäminen… Suomen kesä on ehdottomasti myös kaunis ja idyllinen.

En halua olla epäreilu. Ilman muuta suon kaikille helteen ystäville nämä kauniit kesäpäivät ja olen heidän puolestaan iloinen, sillä kuitenkin meille sateen, kylmän ja viiman ystäville riittää täällä Suomessa hyviä treenipäiviä ”vaikka muille jakaa”. Itse keskityn viettämään hellepäiviä sisällä, auringolta suojassa. Sen verran itsekäs kuitenkin olen, että viime kesäisen ”käristyskupolin” toistumista en toivo. Hieman hymyilyttää iltapäivälehtien otsikointi (taisi, joku muukin, kuin minä ottaa ”osumaa” viimekesän käristyskupolista) aika useinhan helteen sattuessa otsikointi kuuluu jotakuinkin – Nyt helle hellii suomalaisia – viime viikolla silmiini pisti kuitenkin otsikko – Käristyskupolin paluu

Tällä viikolla treeniohjelma meni siis uusiksi vallitsevien sääolosuhteiden vuoksi.

Kaunis ajatus – totuus

Maanatai: Tunnin PK lenkki hölkäten – Sauvakävely/hölkkä – yhdistelmä 1h 20 min.

Tiistai: Juoksuklinikka – Juoksuklinikka

Keskiviikko: Lepopäivä – Lepopäivä

Torstai: Vauhtileikittely – Lepopäivä

Perjantai: Lepopäivä – Lepopäivä

Lauantai: Tunnin PK lenkki hölkäten – Vesijuoksu 1 h

Sunnuntai: Pitkis 2 h – Sauvakävely/hölkkä -yhdistelmä 1 h 14 min.

Suhtaudun muuten suurella mielenkiinnolla ajatukseen, että ihmisen suosikkivuodenaika valikoituu sillä, mihin vuodenaikaan hän on syntynyt. Aika monesti, jos tulee puhetta vuodenajoista, utelen ihmisiltä mihin vuodenaikaa he ovat syntyneet ja mikä on heidän suosikki vuodenaikansa. Aika monesti vastaukset tukevat tätä teoriaa. Niin, itse olen syntynyt tammikuussa ja tarina kertoo, että kyseisen vuoden talvi oli erittäin pitkä ja kylmä…

Aika syvällisesti mietin nyt, onko minusta sittenkään ja ihan oikeasti tavoitteelliseksi juoksunharrastajaksi…

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Juostako vai eikö juosta, siinä vasta pulma…

Niin se kaukainen haave on joskus juosta maraton… Itselleni on nyt kyllä käynyt vähän niin, että tavoite on ”luisunut” johonkin kaukaisuuteen. Tavoite tuntuu olevan liian iso, liian kaukana ja jotenkin saavuttamattomissa.

Jos ja kun joskus juoksen maratonin, haluan olla ehdottoman varma siitä, että olen harjoitellut riittävästi tulevaa koitosta varten. Olen aina ollut tarkka siitä, että valmistaudun hyvin, olipa kyseessä sitten lapsen kaverisynttärit, tärkeä presentaatio töissä tai juoksumatka. Lukioaikaisella englanninopettajallani (jota kaikki ihan oikeasti vähän pelkäsivät) oli tapana aina sanoa, että kotona harjoitellaan ja tänne tullaan esittämään parasta osaamista… Tämä lausahdus on jotenkin jäänyt minulle mielen päälle (No, onhan nämä toki myös luonne kysymyksiä)… Tässä piilee myös se akilleen kantapää. Tietenkin on hyvä valmistautua asianmukaisesti mutta jos valmistautumisesta tulee ”ikuisuusprojekti” tai huonoimmassa tapauksessa asioita jää tekemättä ihan vaan sen vuoksi, että ei omasta mielestään ole onnistunut valmistautumisessa riittävän hyvin, kannattanee hieman kyseenalaistaa omia ajatusmallejaan…

Nyt on ison pohdinnan paikka…

Maratonin läpi juokseminen on ollut mielenpäällä kohta kaksi vuotta, jälleen kerran päätin asiaa lykätä ensi kevääseen, jotta ehtisin valmistautua paremmin. Tämä siitäkin huolimatta, että useampikin tuttu liikunta-alan ammattilainen on minulle vakuutellut, että minulla on kaikki edellytykset matkasta suoriutua (ja nämä ihmiset ovat siis seuranneet harjoitteluani pidemmän aikaa eli ovat kyllä tietoisia kuntotasostani).

Suunnitelmastani lykätä maratonin juoksemista ensi kevääseen kerroin eräälle tutulle niin ikään liikunnan ammattilaiselle, joka ajatuksia herättävästi kyseenalaisti suunnitelmani ja laittoi kyllä pohtimaan asioiden todellista laitaa. Hän nimittäin totesi, ettei epäile hetkeäkään, ettenkö matkasta jo syksyllä Tallinnassa selviäisi hienosti, joten miksi lykätä asiaa ja tehdä valmistautumisesta ”ikuisuusprojekti”. Keväällähän asiaa voi helposti taas siirtää seuraavaan syksyyn… Kieltämättä, totuuden sanoja. Hän myös kehotti hyvin lämpimästi miettimään, kuinka kauheaa se nyt lopun perin olisi, jos joutuisi keskeyttämään juoksun kesken matkan. Joka tapauksessa sunnuntaihölkkääjälle matka on pitkä, eikä kaikkia muuttuvia tekijöitä tai päivän kuntoa voi etukäteen analysoida ja näin täydellinen ”riskinhallinta” on mahdotonta. Ja, jos se pelätty keskeyttäminen sitten osuisi kohdalle, niin eikö sitä olisi vain yhtä kokemusta rikkaampi ja ehkä siitä voisi oppia jotakin seuraavaa yritystä ”silmällä pitäen”.

Niinpä niin, se päätöksen tekemisen vaikeus… Jotakin kuitenkin sain päätettyä. Päätin nimittäin seuraavaksi tehdä ensin 25 kilometrin ja sitten siitä palauduttuani 30 kilometrin testilenkin ja niiden tuntemusten pohjalta päätöksen juoksenko täyden matkan syksyllä vai siirränkö asian ensi kevääseen…

Tein myös tulevaa harjoittelua varten itselleni 10 muistisääntöä. Nämähän ovat itsestään selvyyksiä mutta itseltäni saattaa joskus nämäkin itsestään selvyydet unohtua.

  1. Pidä kroppa ”kasassa”, omalla kohdallani ainakin rasitusvammat on tähän asti ollut ihan omaa tyhmyyttä
  2. Muista, tämä on kuitenkin vain harrastus vaikkakin tärkeä sellainen, joten sen pitää antaa enemmän kuin ottaa
  3. Jokaisen pitkiksen jälkeen ei ole pakko syödä pitsaa
  4. Työtoverini eivät treenaa maratonille, älä piinaa heitä juoksujutuillasi
  5. Muista, juoksukenkiä on jo ihan riittävästi kaapissa tätä treenikautta ja suoritusta varten
  6. Kunnioita päämäärää ja matkaa mutta älä pelkää sitä
  7. Osallista aviomies pyytämällä pohjehieronta riittävän usein
  8. Muista, koira ei treenaa maratonille – Himalajan hullun ei tarvitse lähteä henkiseksi tueksi sateella, jota se inhoaa yli kaiken – ihan katastrofi, kun tassut kastuu
  9. Tunnusta, olet amatööri sunnuntaihölkkääjä – älä vertaa suorituksiasi muiden parempiin suorituksiin
  10. Yritä parhaasi ja muista, että se ei ole laisinkaan vähän

Sadepäivä, en oo lähdössä mihinkään…

Isot tsempit kaikille Tukholmaan matkaaville, etenkin niille, jotka lähtevät ihan ensimmäistä kertaa täydelle matkalle 🙂

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Käykö kenellekään muulle koskaan näin…

Tunnustan, vuosien saatossa painoindeksini on päässyt hitaasti mutta varmasti ”hiipimään” lievästi ylipainon puolelle. Tekosyitä asialle on ihan turha ryhtyä keksimään. Tosiasia on se, että minä olen AINA ruoka-aikaan kotona, en yleensä KOSKAAN kieltäydy santsikierroksesta ja RAKASTAN yösyömistä. Lievälle ylipainolleni on siis varsin loooginen ja järkeenkäypä selitys. Yleensä en jaksa tätä asiaa kovastikaan murehtia mutta näin kesän ”korvalla” sain lisääntyvistä kiloistani ikävän muistutuksen, kun lähdin kaivamaan kaapin perukoilta talven jäljiltä kesävaatteita. Hups, useimmat vaatekappaleet olivat kutistuneet ihan itsestään talven aikana vaatekaapissa.

Tämä laittoi kyllä hieman miettimään asian todellista laitaa. Painoindeksini on sen sorttinen, että hyvin voisin pudottaa 10 kiloa ja olisin edelleen suhteellisen turvallisesti siellä normaalipainon vyöhykkeellä. Eikä painonpudotus varmastikaan olisi pois lihasmassasta, sillä kyllä tuossa vyötärönympärillä on jotain ihan muuta kuin lihasta 😊

Hups…

Motivoidakseni itseäni ”uuden kevyemmän elämän” aloittamiseen, lähdin etsimään verkosta tietoa siitä, miten pienempi elopaino vaikuttaa juoksuharrastukseen. Jonkin verran löysin tietoa aiheesta, lähinnä taulukoita, joiden avulla voi laskea, paljonko juoksuaika tietyllä matkalla paranee painonpudotuksen myötä.

Olisin kuitenkin toivonut löytäväni jonkun ”elämänmakuisen” tarinan aiheesta. Henkilökohtaisen kokemuksen siitä, miten hienolta juoksun harrastaminen tuntuu kevyempänä ihmisenä. Tällaista tarinaa en verkosta äkkiseltään löytänyt, sen sijaan löysin kyllä lukemattomia tarinoita siitä, kuinka juoksuharrastus on auttanut painonpudotuksessa. Omalla kohdallani tilanne on se, kuten jo aiemmin kerroin, että syön valitettavasti liikaa treenimääriini nähden ja tämä näkyy keskivartalon alueella eli liikuntaharrastuksesta huolimatta minulla on painonhallintaongelmia.

Olen suhteellisen aktiivinen liikkuja, treenaan 3-5 kertaa viikossa riippuen siitä, mitä muuta aktiviteettia viikolle kertyy ja tähän vielä päälle koiran kanssa lenkkeilyä ja melko runsas määrä arkiliikuntaa. Arjen aikatauluttamisen puitteissa treenin määrää on hankala lisätä. Niinpä ratkaisu asiaan on järkevämpi syöminen. Omalla kohdallani tämä siis tarkoittaa ehdottomasti ja aivan ensimmäiseksi annoskokojen pienentämistä. Sunnuntai-iltana lähdin siis kauppaan täynnä hyviä aikeita. Pääosa ostoksista tulikin haalittua hedelmä- ja vihannesosastolta. Aikeenani oli lisätä päivääni pieniä välipaloja ja syödä aiempaa kevyemmin lounaalla ja illallisella sekä tietenkin juoda vettä aiempaa enemmän. Näillä eväillä olin valmis maanantain ”koitokseen”.

Ei alkanut ihan suunnitellusti ”uusi kevyempi elämä”. Maanantain saldo: Kaikki, mitä yleensäkin syön päivän aikana + terveelliset välipalat siihen vielä päälle ja runsaasti sitruunavettä. Tarkoituksenani oli syödä lounaaksi salaattia mutta itsehillintäni petti klo 11.23, kun työpaikan ruokalasta kantautui nenääni juuri paistettujen silakkapihvien tuoksu…

Tunnustan tämänkin, tahdonvoimani ei ole ihan sieltä rautaisimmasta päästä, kun puhutaan ruuasta. Loppuviikko sujui kyllä ”keventelyn” suhteen vähän paremmin mutta heikkouteni tuntien valitsin kuitenkin asian suhteen kaksoisstrategian, toisaalta päätin edelleen yrittää elää ruokavalion suhteen järkevämmin, toisaalta tilasin kuitenkin ihan varmuuden vuoksi uuden kesämekon 😊

Toivon kuitenkin, että voisin olla se henkilö, joka sitten joskus kirjoittaa sen ”elämänmakuisen” tarinan kevyemmällä elopainolla juoksemisen ihanuudesta…

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Myötä- ja vastamäessä…

Siippani onnistui ”pullikoimaan” 17 vuotta, ennen kuin vihdoin ja viimein purjehti avioliiton satamaan kanssani. Hänellä taisi olla jonkinlainen etiäinen siitä, että tulen jatkossa käyttämään hyväkseni tuota myötä ja vastamäessä momenttia kerran, jos toisenkin…

En oikein välitä energiageeleistä enkä urheilujuomista. Puolikkaan olen aina juossut veden voimalla mutta nyt, kun olen miettinyt pidemmän matkan juoksemista, olen alkanut myös pohtia, mitä sitä oikein pitäisi matkan aikana suuhunsa laittaa.

Urheilujuomia olen kokeillut mutta useimmiten tulen niistä, syystä tai toisesta huonovointiseksi. Juoksufoorumilta (en nyt muista keneltä), sain loistovinkin, joka toimii itselläni todella hyvin… Perinteinen Mehukatti, jota löytyykin nykyään aina kaapista 😊 Antaa hyvin puhtia pidemmille lenkeille, eikä aiheuta huonovointisuutta. Tästä huolimatta mietin, pitäisikö pidemmälle matkalle varata mukaan Mehukatin lisäksi vielä jotakin muutakin ”ekstraenergiaa”?

Verkkohan on täynnä erilaisia ohjeita itsetehtyjen energiapatukoiden valmistamiseksi. Selailin niitä läpi mutta, sitä mieleistä ohjetta ei tuntunut oikein löytyvät, kunnes löysin mielestäni erinomaisen ja ennen kaikkea inspiroivan kirjoituksen aiheesta:

https://www.outa.fi/joomla3/index.php?option=com_content&view=article&id=57&Itemid=27

Kirjoituksesta innostuneena päätin ryhtyä kokkaamaan, vaikka kokkaus sinällään onkin yksi suurimmista kehityskohteistani (”Äiti, miks meillä on aina makaronilaatikkoo tai makkarasoppaa”). Valitsin omiin energiapatukoihini makua tuomaan appelsiinimehua ja taatelia.

Mun energiapallot

1 dl siirappia

½ dl sokeria

1 dl kuohukermaa

Nämä aineet mittasin kattilaan ja keitin seosta kokoon noin puolituntia. Tämän jälkeen otin kattilan pois liedeltä ja lisäsin joukkoon:

150 g hienonnettua maapähkinää

1 ½ dl kaurahiutaleita

yhden appelsiinin mehun

1 dl taateleita

Valmiin seoksen pyöritin perunajauhoissa palloiksi ja käärin pallot elmukelmuun pakastamista varten. Niin, eihän niistä sitten lopulta patukoita tullut vaan palloja mutta maku oli kuitenkin omaan suuhuni ihan ok😊

Sitten oli ratkaistava vielä se suurin ongelma, kuka energiapalloja lähtee kokeilemaan käytännössä?  Itse en usko keittotaitoihini sen vertaa, että ajatus ensimmäisenä testaajana toimimisesta olisi varsinaisesti kiehtonut.

No mutta, myötä ja vastamäessä… Tarjosin siis siipalleni ruhtinaallisesti sitä kuuluisaa ”omaa aikaa”. Ehdotin hänelle vähintään kolmen tunnin pyöräilyä, vastineeksi pyysin vain, että hän söisi matkalla muutaman energiapallon… Kumma juttu, siippani kieltäytyi ehdottomasti toteuttamasta toivettani, vaikka tehostin tarjoustani vielä muistuttamalla, että toiseen taskuunhan voi ottaa reilusti vessapaperia… Koska itse olen kolmatta viikkoa flunssan kourissa, jää energiapåallojen varsinainen testaaminen tuonnemmaksi mutta ainakin ne toimii ihan kohtalaisesti ”siman” kyytipoikana 😊

Hyvää Vappua toivotellen, Susannak

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Nyt mietityttää…

Minä en pidä vesijuoksemisesta, voin sen rehellisesti tunnustaa… Kuitenkin tuossa talven aikana ilmaantui aika pahoja ongelmia selän kanssa ja oikeastaan ainoa urheilumuoto, jonka selkäni ”otti vastaan” oli vesijuoksu. Useamman kuukauden ajan vesijuoksin 3-4 kertaa viikossa tunnin kerrallaan. Tähän sitten vähitellen pystyin lisäämään koiran kanssa kävellen lenkkeilyä ja melkein neljä kuukautta myöhemmin olin kykenevä aloittamaan kevyesti juoksun parissa.

Kyllähän se, eteneminen oli ”tahmeaa” tauon jäljiltä ja jalkoja sai ihan tosissaan totuttaa ottamaan taas iskutusta vastaan mutta muuten kunto tuntui olevan jopa parempi kuin ennen loukkaantumista. Syke nimittäin pysyi huomattavasti paremmin alhaalla kuin syksyllä ennen juoksutaukoa.

Jäinkin tämän huomattuani miettimään, että vaikka olen pääosin juossut peruskestävyysalueella (omat sykerajat on määritetty laktaattitestillä), olenko sittenkin astunut siihen klassiseen ”sudenkuoppaan” ja juossut peruskestävyystreenit liian vauhdikkaasti.

Koska tietoni treenaamisesta on maallikon tasolla, osaan toki erottaa ja jopa hieman suhteuttaa treenimääriini perus- ja vauhtikestävyysharjoituksia mutta en ole oikein osannut ajatella, että ehkä treenatessa olisi hyvä käyttää monipuolisemmin koko peruskestävyyden sykealuetta hyväkseen. PK-lenkkini olen aina juossut suht samalla nopeudella ja intensiteetillä, jolloin syke on kyllä pysytellyt määritetyllä peruskestävyysalueella mutta toki sen ylärajaa hipoen.

Vaikka pyrinkin pitämään vesijuoksun tehokkaana tekemällä muun muassa intervallityyppisiä ”pyrähdyksiä” ja vaihtamalla etenemistyyliä polvennostojuoksuun, sivuloikkiin yms. Suurin osa vesijuoksusta taisi kyllä mennä siellä peruskestävyyssykkeen alarepertuaarissa (rehellisyyden nimissä). Kuitenkin, kuten aluksi mainitsin, usean kuukauden vesijuoksun jälkeen juostessa syke olikin selkeästi matalampi kuin aikaisemmin samalla matkalla ja samalla vauhdilla.

Tällä kertaa taisi siis käydä onni onnettomuudessa… Loukkaantumisen myötä treenaamiseni monipuolistui aikaisempaan nähden (moni valveutunut ihminen olisi tämän toki ymmärtänyt ilman loukkaantumistakin mutta itse nyt tällä kertaa tarvitsin tämän tapahtumaketjun ymmärtääkseni asian laidan).

Edelleenkään minä en pidä vesijuoksemisesta mutta jotenkin salakavalasti vesijuoksusta on kuitenkin tullut rutiininomainen osa torstai-iltaani ja lauantai-iltapäivääni. Vesijuoksuahan kehutaan aika usein erilaisissa yhteyksissä hyvänä terveysliikunnan muotona. Pakko tunnustaa, että joskus on saattanut jopa vähän ärsyttää koko lajin ”ylenpalttinen” ylistäminen. Oman kokemukseni perusteella en voi kuitenkaan lähteä lajin hyötyjä kiistämään. Luulenpa, että minun ja vesijuoksun välille on päässyt syntymään jonkinlainen viha-rakkaussuhde, sillä tokihan peruskestävyyssykkeen alarajoilla voisi liikkua vaikkapa kävellen… ja siitäkin huolimatta uimahallin ovi kolahtaa takanani säännöllisesti.

Minulla ei siis ole tietoa tai taitoa, vain oma, oikeastaan vähän vahingossa syntynyt kokemukseni peruskestävyysharjoittelun jakamisesta PK1 ja PK2 treeneihin rytmittämällä treeniviikkoon hidasta juoksua ja vesijuoksua.

Jotain tuli siis tehtyä oikein mutta selitystä miksi vesijuoksu toimi niin hyvin ensin korvaavana lajina ja nyt oheistreeninä esimerkiksi koiran kanssa kävellen lenkkeilyyn verrattuna, en keksi….

Jokatapauksessa peruskestävyystreenin jakaminen PK1 ja PK2 treeneihin herättää mielenkiintoa ja aionkin tulevaisuudessa asiaan perehtyä lähemmin. Toki kaikki neuvot, vinkit ja kokemukset asian suhteen ovat tervetulleita, koska nyt mietityttää…

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Please follow and like us: