Huonoin juoksuvuoteni ikinä olikin positiivinen yllätys…

Huonoin juoksuvuoteni ikinä olikin positiivinen yllätys…

Vuosi lähenee loppuaan ja flunssa meinaa kaataa keski-ikäisen sunnunaihölkkääjän. Luulenpa, että on tullut aika ”paketoida” vanha vuosi ja kääntää katse kohti uusia haasteita. Vielähän tässä on vanhaa vuottakin jäljellä, mutta itseni tuntien, kun flunssa iskee, sitä sitten sairastetaan (valitettavasti) useampi viikko. Flunssani kun tuppaavat pitkittymään nenän polyyppitaudin vuoksi.

Juoksuvuoteni (lue hölkkä) on ollut aivan poikkeuksellisen rikkonainen. Vuoteen on mahtunut runsain määrin kaikenlaista pientä kiusaa (rasitusvammoja ja loukkaantumisia). Niinhän sitä tavataan sanoa, että ei kahta ilman kolmatta ja tälle vuodelle ei ihan se kolmekaan riittänyt…

Näille nyt ei ihan hirveesti tänä vuonna käyttöä ole ollut….

Niinpä juoksukilometrejä kertyi vuodelle 2019 aivan ennätyksellisen vähän, 475 kilometriä, joka on reilusti pienin kilometrimäärä vuositasolla koko hölkkäharrastukseni historiassa. Toisaalta vuoteen mahtui huomattavasti enemmän esimerkiksi vesijuoksua, kävelyä, pyöräilyä ja kehonhuoltoa, kuin minään aikaisempana vuonna.

Ensi näkemältä vuosi oli siis harrastamisen näkökulmasta varsin huono ja sitä mieltä olin itsekin, ennen kuin ryhdyin asiaa pohtimaan hieman toiselta kantilta. Sen sijaan, että sinetöisin vuoden huonoimmaksi juoksuvuodekseni ikinä, päätin yrittää löytää vuodenkierrosta edes muutaman onnistumisen (ihan vaan motivoidakseni itseäni).

Voitokkaat hetket vuonna 2019

Helsinki City Run

Vuonna 2018 en osallistunut yhteenkään juoksutapahtumaan ja osittain varmaan tästä johtuen, olin onnistunut kehittämään itselleni jonkinlaisen ”rimakauhun” juoksutapahtumien suhteen. Helsinki City Runiin osallistuminen jännitti (ihan oikeasti) niin paljon, että meinasin viime hetkellä ”jänistää” ja jäädä tapahtuma-aamuna kotiin.

Aikamoisen ”karhun painin” kävin itseni kanssa. En oikein tiedä, mikä asian lopulta ratkaisi, mutta puolilta päivin seisoin lähtöryhmässä V odottelemassa lähtölaukausta. Hyvä niin, sillä vaikka aika nyt ei ”päätä huimannut” (2:30) oli jo se, että löysin itsestäni uskalluksen edes osallistua kyseiseen tapahtumaan valtava voitto.

Elämäni pisin lenkki ikinä

Ennen tämän vuoden kesäkuuta en ollut koskaan elämässäni juossut puolikasta pidemmälle. Kesäkuussa tein testilenkin, jonka mitaksi kertyi 25 kilometriä. Prosentuaalisesti pääsin siis aika paljon pidemmälle, kuin koskaan ennen (19%).

Sääolosuhteet testilenkille olivat hieman haastavat, yhden naisen huoltojoukon kanssa sovitulle päivälle nimittäin sattui melko kuuma ja lähes pilvetön keli. Tästäkin huolimatta testilenkki tuli ”taiteltua” ja 25 kilometrin jälkeenkin vielä jopa hieman hymyilytti.

Tallinnan Maratonin puolikas

Vaikka syyskuun alkuun mennessä kilometrejä oli kertynyt todella vähän, onnistuin Tallinnassa sivuamaan omaa kahden vuoden takaista puolikkaan ennätystäni (2:12).

Tallinnassa juoksu kulki ja ensimmäisen kerran ikinä puolikkaan maalissa tuntui siltä, että matka vähän niin kuin loppui kesken. Koko matkan ajan koin ihan sellaista aitoa tekemisen riemua. Hienosti järjestetty tapahtuma, täydellinen juoksusää ja allekirjoittaneelta tasaisen vahva suoritus omaan kuntotasoon nähden.

Vuoden 2019 jakauma sykealueittain. Aika vähän on menty keltasen saatikka sitten punasen puolella.

Summa Summarum

Aika hyvä, että päädyin tarkastelemaan kulunutta vuotta listaamalla vain ja ainoastaan onnistumiset.  Tätä kautta aloin itsekin nähdä metsää puilta, niin kuin on tapana sanoa… On niin tavattoman helppo jäädä kiinni epäonnistumisiin (esim. saavuttamattomat tavoitteet), tehdä itsestään olosuhteiden uhri tai muuten vaan turhautua ja pahoittaa mielensä.

Listaamalla näitä pieniä onnistumisia, heikoin juoksuvuoteni ikinä muuttuikin yht`äkkiä positiiviseksi yllätykseksi. Sitä paitsi olen melko luottavainen sen suhteen, että tänä vuonna olen onnistunut rakentamaan ihan kelvollisen pohjan tulevia haasteita silmällä pitäen. Kunhan orastava flunssa ja kinttukipu on ”selätetty” on tästä hyvä jatkaa kohti ”voitokkaampaa” ensi vuotta.

Hyvää Itsenäisyyspäivää toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Kymmenen kertaa rohkeampi…

Kymmenen kertaa rohkeampi…

Luin hetki sitten oikeastaan aika voimauttavan artikkelin. Artikkeli oli otsikoitu: Unelmien tunnistaminen on yllättävän vaikeaa – näin selvität, mitä oikeasti tahdot elämältäsi.

Kyseisessä lehtijutussa diplomi-insinööri, yritysvalmentaja ja menestystutkija Johanna Huhtamäki esittää mielestäni ihan hyvän ja pohtimisen arvoisen kysymyksen: ”Yksi sellainen kysymys, joka auttaa määrittämään ne omat unelmat, on se, mitä tekisit, jos olisit kymmenen kertaa rohkeampi.”

Mitä, jos en pelkäisi mahdollisia homevaurioita, mahdollisia sisäilmaongelmia, mahdollisesti puutteellista ilmanvaihtoa, mahdollisia riskirakenteita, mahdollista henkilökohtaista konkurssia… ja tätä listaa voisin jatkaa vielä melko pitkästi. Mitä, jos en oikeasti pelkäisi, vaan olisin kymmenen kertaa rohkeampi?

Niin, ostaisin vanhan talon…

Tuossa taannoin kirjoitin Menetetystä unelmasta eli vanhasta talosta, jonka olisin tahtonut omakseni, mutta kaupoille asti asiassa ei valitettavasti edetty. Tässä puheena olleen artikkelin luettuani, päätin ihan oikeasti ryhtyä kymmenen kertaa rohkeammaksi.

Aloin nimittäin ihan vakavasti pohtia: Olinko sittenkin luovuttanut talon suhteen liian helposti? Luovuinko haaveestani liian köykäisin perustein? Olisinko voinut vielä tehdä jotakin saavuttaakseni unelmani? Estikö edellä mainitut minua ”pelottavat” asiat yrittämästä viimeiseen asti?

Kymmenen kertaa rohkeampana, päätin vielä yrittää järjestellä ja sovitella asioita niin, että haaveellani olisi mahdollisuus toteutua. Aika paljon ”sumplimista” moneen suuntaan, mutta nyt asia on uudelleen vireillä. Vieläkään kaupoille asti ei olla päästy, mutta ainakin menetetty unelma ”heräsi henkiin” ja sillä on vielä mahdollisuus toteutua…

Hyvähän se olisi, jos talo saataisiin hankittua… Tuli nimittäin optimistina hankittua talon olohuoneeseen täydellisesti sopiva hirviaiheinen kanavatyö kirpputorilta. Siippani on, mitä ymmärtäväisin ihminen, mutta kanavatyön nähtyään hän kommentoi melko spontaanisti: ” Et sä helvetti voi olla tosissas?” Sitä vaan ihmettelen, että siippani ei pitänyt lainkaan lieventävänä asianhaarana sitä, että jätin kuitenkin vielä toistaiseksi sen täydellisen kristallikruunun ostamatta samaiselta kirpputorilta 😊

Mitä muuta tekisin…

Olen haaveillut jo useamman vuoden maratonin juoksemisesta (lue hölkkää) ja itse asiassa harjoitellutkin melko tunnollisesti ja tavoitteellisesti. Järjellä ajateltuna minulla olisi varmasti jonkinlainen mahdollisuuskin (ilman aikatavoitetta) matkasta selviytyä… Vaan henkinen kantti ei riitä lähteä edes yrittämään. Aina, kun ajattelen, että ensi kesänä, menee ”pupu pöksyyn”. Seuraava ajatus onkin sitten, ei minusta kuitenkaan ole juoksemaan noin pitkää matkaa…

No, ilmoittauduinko ”kymmenen kertaa rohkeampana” täydelle matkalle? Ihan niin rohkeaksi en vielä uskaltautunut ”heittäytyä” (joku raja, sillä rohkeudellakin on kai oltava 😊), mutta jotakin kuitenkin…

Soitin parhaalle ystävälleni ja ehdotin ensi syksylle ”tyttöjen” reissua Tallinnaan. Siinä sivussa myös kysäisin, että haittaisiko häntä toimia huoltojoukkona, jos päättäisin täyttä matkaa lähteä yrittämään elämäni ensimmäistä kertaa Tallinnassa. Paras ystäväni oli varsin myötämielinen ajatukselle, joten huoltojoukot Check!

Kipeä kinttu pitää edelleen poissa lenkkipoluilta… Ei se mitään, kyllä se siitä….

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Oliko ylimenokaudesta sunnuntaihölkkääjälle hyötyä?

Oliko ylimenokaudesta sunnuntaihölkkääjälle hyötyä?

Kolme viikkoa vierähti flunssaa parannellessa ja siihen päälle päätin vielä pari viikkoa viettää ylimenokautta. Taukoa juoksusta (lue hölkkää) tuli kaiken kaikkiaan viitisen viikkoa. Toki tämän tauon aikana lenkkeilin aika ahkerasti koiran kanssa.  Samoiltiin ihan hissun kissun pitkin metsiä ja nautittiin aivan mielettömän kauniista syksyisestä luonnosta. Takaisin treenin pariin ajattelin palata ihan rauhakseen omaa kroppaa kuunnellen. Aika kiva oli huomata, että loppujen lopuksi viiden viikon tauko ei ollut verottanut kuntoa kovinkaan ratkaisevasti.

Hyötyliikuntaa… Tää homma ei ihan heti meidän pihasta lopu:)

Viikon aloitin juoksumatolta. Tarkoitus oli hölkötellä 50 minuutin PK-treeni mutta juoksumaton kanssa joudun yleensä vaikeuksiin viimeistään siinä 30 minuutin kohdalla. Vaikka kuinka olisin asennoitunut tekemään tasavauhtisen treenin ja varannut mukaan hyvän soittolistan, alkaa ”homma” puuduttaa puolen tunnin jälkeen siinä määrin, että mieleeni hiipii väistämättä ajatus: ”Mitä jos kuitenkin tekisi muutaman parin minuutin ”vedon” tähän väliin” Harvoinpa tahdon voimani riittää tätä ajatusta vastustamaan ja niin kävi tälläkin kertaa. No, eipä se kai niin vaarallista ole, jos vähän välillä omaksi ilokseen soveltaa😊

Tiistaina lähdinkin sitten ulos juoksemaan. Minulla on yksi 8 kilometrin mittainen suosikkilenkki. Tätä reittiä on tullut kulutettua muutaman viimeisen vuoden aikana aika paljon. Tämä on siinä mielessä hyvä, että tästä vakkarilenkistä on tullut minulle jonkinlainen ”kuntotesti”.

Vallitseva kuntotaso on melko helppo todeta, kun samalta lenkiltä on kertynyt paljon ”dataa”. Onhan nämä tietysti aina vähän päiväkohtaisiakin asioita, miten juoksu kulkee mutta silti… Olin varsin tyytyväinen, kun huomasin, että viiden viikon tauosta huolimatta vakkarilenkkini sujui niin sykkeen, vauhdin kuin juoksuindeksinkin suhteen ihan samoissa luvuissa, kuin ennen taukoa. Ennen kaikkea juoksu tuntui kevyeltä ja hyvältä…

Keskiviikkona kävi niin hyvin, että sain kaverin mukaan koiraa lenkittämään. Kaverin kanssa höpötellessä aika kuluu kuin siivillä ja kävelylenkki venyi puolentoista tunnin mittaiseksi. Kävelyn päälle tein vielä kotona kahvakuulalla 40 minuuttia lihaskuntoa, johtuen ihan puhtaasti huonosta omastatunnosta. Olen nimittäin luvannut itselleni lisätä lihaskunnon osuutta treeniohjelmassani, enkä keskiviikkoon mennessä siis vielä ollut onnistunut itseäni ”raahaamaan” salille (hyvistä aikeistani huolimatta).

Idean tähän yrjöövään kurpitsaan nuori herra bongas jostain internetin syövereistä:)

Torstai ja perjantai oli urheiluharrastuksen tiimoilta lepopäiviä. Tehtiin nuoren herran kanssa Halloween herkkuja ja lähdettiin koko perheen voimin käymään mökillä. Itse en todellakaan ole mikään mökkeilyn ystävä. Vaikka nautinkin aivan valtavasti luonnosta, arvostan myös suunnattomasti sitä, että sisävessa ja suihku ovat jatkuvasti saatavilla.

Niinpä mökkeiltyä tulee harvakseltaan. Onnistunut reissu kaiken kaikkiaan… On aivan ihana seurata, kuinka paljon nuori herramme nauttii kalastamisesta ja koira siitä, kun voi juosta vapaana pitkin maita ja mantuja. Lopputulema… Leikkasin vieheen irti koiran karvoista, että onneksi ei sattunut pahemmin…

Lauantaina sain sitten vihdoin ja viimein itseäni ”niskasta kiinni” ja lähdin reippaasti salille. Treenin aloitin lämmittelemällä 20 minuuttia juoksumatolla ja kas kummaa… Jälleen olin ongelmissa juoksumaton kanssa. Aika monesti tuon 20 minuutin lämmittelyn jälkeen hiipii mieleeni ajatus: ”Jos vielä toiset 20 minuuttia kuluttaisi juoksumatolla niin ehtiihän sitä vielä muutaman lihaskuntoliikkeenkin tekemään”. Tällä kertaa (ja tästä olen ylpeä) onnistuin kuitenkin vastustamaan kiusausta ja tein ihan kiltisti saliohjelman läpi.

Huomenna ajattelin olla järkevä ja tehdä pitkän lenkin sauvakävellen, juoksutauosta johtuen eli pikkuhiljaa palailen hölkkäharrastuksen pariin. Toivon, että tällä strategialla vältyn suuremmilta rasitusvammoilta ”heti kättelyssä”. Normaalistihan tilanteeni syksyisin on se, että ”tulee lähdettyä mopolla moottoritielle” ihan vaan sen vuoksi, että syksy on itselleni ehdottomasti se mieleisin vuodenaika juosta😊

Kaiken kaikkiaan (tauon jälkeen) mielestäni varsin onnistunut viikko urheiluharrastuksen saralla.  Aika paljon jäi kyllä vielä parannettavaa kehonhuollon osalta… Mutta niinhän se on, että aina on hyvä jättää vähän parantamisen varaa…

Tuossa taannoin tuli pohdittua, onko sunnuntaihölkkääjän järkevää viettää ylimenokautta. Omalta kohdaltani ja omiin tuntemuksiini pohjaten sanoisin, että hyvää teki. Viiden viikon aikana ehdin pohtia ja asettaa uusia tavoitteita. Motivaatio näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on nyt oikeastaan enemmän kuin kohdallaan. Eikä sitä pelkäämääni ”kunnon romahtamista” todellakaan tapahtunut. Tähän osaltaan varmasti vaikutti se, että tuota viittä viikkoa en käyttänyt sohvalla Netflixin parissa vaan aktiivisesti arjen askareissa😊 Oli aika mahtavaa huomata, kuinka kevyesti juoksu kulki, kun jalat oli ihan oikeasti kunnolla palautuneet.

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Kiukulla…

Kiukulla…

Aika paljon julkaistaan uusia artikkeleita, tutkimuksia ja omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka liikunnan harrastaminen vaikuttaa mielialaan ja henkiseen hyvinvointiin. Totta, jopa nuori herramme on tämän asian aika hyvin oman kokemuksensa kautta sisäistänyt. Olen omasta mielestäni aika rauhallinen ja ”pitkä pinnainen” ihminen mutta joskus käy niin, että tekee mieli antaa vähän voimakkaampaa palautetta. Tämän yleensä näkee jo aika kauas naamastani ennakkoon ja nuori herramme onkin oppinut tässä vaiheessa ”kaivamaan esiin liikuntakortin”. Yleensä tässä kohtaa saan kommentin: ”Äiti, mee vähäks aikaa ulos niin tulee parempi mieli.” Tässä nuori herramme pelaa tietenkin ”omaan pussiinsa”. Hän tietää varsin hyvin, että pienen happihyppelyn jälkeen palautteeni tulee huomattavasti ”loivareunaisempana”, kuin alun perin ehkä olin suunnitellut.

Kyllä, ehdottomasti allekirjoitan väitteen, että liikuntaharrastus vaikuttaa mielialaan mutta ”juna kulkee molempiin suuntiin” eli kyllä mieliala vaikuttaa myös liikuntaharrastukseen ja suorittamiseen. Tämän totesin eilen hyvin konkreettisesti omalla kohdallani.

Nuori herra aloitti tänä syksynä tokan luokan ja tämä tarkoittaa sitä, että tänä syksynä on ryhdytty ”oikein urakalla” harjoittelemaan vastuullista yksin olemista (ekaluokka meni siinä mielessä helposti, että iltapäiväkerhossa aikuiset katsoivat vielä perään). Yhdessä on käyty läpi aika moneen kertaan, mitä pitää muistaa ja mistä pitää huolehtia, kun on yksin koulun jälkeen kotona. Olen yrittänyt pitää ohjeistuksen suhteellisen selkeänä ja yksinkertaisena. Etenkin olen korostanut, että vanhemmille on ilmoitettava, mikäli lähtee kavereiden kanssa johonkin tai menee kaverille kylään ja kotiavaimet ja puhelin on aina oltava mukana.

Jokin ohjeistuksessa meni pieleen tai ei tavoittanut vastaanottajaa oikealla taajuudella… Kahdesti olen kuluneella viikolla tullut töistä kotiin niin, että nuoren herran avaimet ja puhelin lojuvat kotona, eikä minulla ole ollut parempaa tietoa, missä herra luuraa. Ensimmäisen kerran jälkeen käytiin jälleen kerran yhdessä sovitut asiat, ihan hyvässä hengessä läpi, mutta toisella kerralla (pakko tunnustaa) meni ”kuppi nurin” jo ihan tosissaan. Tässä kohtaa ymmärsin itsekin, että nyt on parempi ”päästellä vähän höyryjä” ennen palautteen antamista.

Niinpä lähdin kuntosalille ja ”uhrikseni” valitsin juoksumaton. Alkuperäinen tarkoitus oli hölkkäillä ihan rauhakseen 45 minuuttia ja tehdä sen jälkeen vähän lihaskuntoa. Mielentila oli kuitenkin sen sorttinen ja kiukkua sen verran sisuksissa, että 10 minuutin hölkkäilyn jälkeen tunsin suhteellisen vahvaa tarvetta ”vähän revitellä”. Lopputulema oli se, että sain aikaiseksi ehkä koko kesäkauden (itselleni) parhaan ja tehokkaimman intervalliharjoituksen ja ihan vaan ”kiukun voimalla”.

Kesäkaudella on kyllä tullut liikuttua ja urheiltua aika paljon mutta rehellisyyden nimissä olen pysytellyt hyvinkin tukevasti sillä omalla mukavuusalueellani (pitkää hidasta etenemistä😊). Jotenkin lomatunnelmissa on ollut hieman vaikea motivoida itseään tekemään vähän kovempia treenejä ja senpä vuoksi olin lopulta varsin hyvilläni omasta ”kiukun puuskastani”, jonka ansiosta onnistuin lopulta ryhdistäytymään tällä saralla ja hieman haastamaan itseäni…

Niin ja palautteenkin onnistuin lopulta antamaan nuorelle herrallemme suhteellisen keskustelevaan sävyyn ja ainakin omasta mielestäni jopa hieman rakentavassa hengessä.

Joskus tosiaan taitaa käydä niin, että itsensä haastamiseen treenin suhteen tarvitaan jokin ulkoinen ärsyke tai poikkeuksellinen mielentila😊

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Elämäni ensimmäiset barefoot -kengät

Elämäni ensimmäiset barefoot -kengät

Eräs, erittäin aktiivisesti liikuntaa ja retkeilyä harrastava ystäväni vannoo paljasjalkakenkien nimeen. Hän on minuakin houkutellut jo pitkään kokeilemaan kyseisiä jalkineita. Yleensä suhtaudun melko avoimin mielin itselleni uusiin juttuihin ja mielelläni kaikenlaista kokeilen, joskus kokeiluista tulee osa treenirutiiniani, toisinaan taas huomaan, että tämä nyt ei mitenkään ollut ”minun juttuni”. Paljasjalkakenkiä lähdin lähestymään täysin teoreettisesta näkökulmasta eli luin erilaisten asiantuntijoiden kirjoituksia aiheesta sekä monenlaisia käyttökokemuksia. Konkretiaksi paljasjalkakengät muuttuivat omalla kohdallani vasta, kun lähdin viime viikolla juoksukenkäasioissa apua kysymään Hyvinkään Intersportista. Tarina juoksukenkien valitsemisesta löytyy täältä

Itselleni sopivia juoksukenkiä valitessa yhdessä Hyvinkään Intersportin fysioterapeutti Villen kanssa kääntyi keskustelu jossakin vaiheessa paljasjalkakenkiin. Tilaisuuden ollessa otollinen asian suhteen halusin tietenkin paljasjalkakenkiä sovitella omaan jalkaani.

Vasempaan jalkaan sujautin erittäin ohutpohjaisen paljasjalkakengän, jossa vaimennus oli minimaalinen. Oikeaan jalkaan sovitin barefoot -kenkää, jossa on kunnon pohja. Näin tottumattomalle vasemman jalan minimalistinen kenkä tuntui jalkaan niin vieraalta, että päätin paljasjalkakenkäkokeiluni aloittaa hieman helpommin lähestyttävästä vaihtoehdosta. Luulenpa, että erittäin minimalistisella vaimennuksella varustetulla kengällä aloittaminen olisi vain ollut itselleni hieman liian suuri haaste kerralla ”pureskeltavaksi”. Niinpä valitsin ensimmäisiksi paljasjalkakengikseni Merrelin barefoot -kengät, jotka eivät oikeastaan edes ole puhtaasti paljasjalkakengät. Ajattelin kuitenkin, että niillä pääsisi asian tiimoilta alkuun. Toimiikohan ”porttiteoria” tässä asiassa?

Sain kuitenkin kuulla, että vaikka valitsemani barefoot -kengät eivät olekaan tyylipuhtaat paljasjalkakengät, saattaa niillä lenkkeilystä olla monenlaista hyötyä. Barefoot -kengissä kantapää ja päkiä ovat samalla tasolle eli kantakorotusta ei ole, ja tämän vuoksi näillä kengillä liikkuminen kuulemma tehostaa pohkeiden työskentelyä ja varmistaa jalan hyvän tuntuman alustaan. Lisäksi ohutpohjainen jalkine aktivoi ja vahvistaa jalkapohjien pieniä lihaksia.

Valinta on tehty… Vielä, kun löytyy oikea koko…

Ohjeeksi sain vielä, totutella vähitellen uusiin barefoot -kenkiini. Jälleen kerran tuumasta toimeen… Tuntumaa uusiin kenkiini hain kävelemällä. Kävellessä kengät tuntuivat tosi miellyttäviltä jalkaan, eikä jalat tai mikään muukaan paikka kipeytynyt. Ensimmäinen havaintoni barefoot -kengistäni oli siis se, että ne ovat aivan loistavat koiran lenkkittämiseen.

Seuraava askel olikin sitten kokeilla hölkkäämistä kyseisillä kengillä. Helpommin sanottu, kuin tehty… Omassa juoksukengässäni on 6 mm droppia eli kannan ja päkiän välistä korkeuseroa. Nyt, kun lähdin hölkkäämään kengillä, joista tämä korkeusero puuttui, ensimmäinen tuntuma oli, että juoksuaskel ja rytmi katoaa ihan kokonaan. Oikeastaan oli vaikea jopa hahmottaa, miten jalkaterän tulisi maanpintaan osua. Käsittämätöntä, miten (ainakin maallikosta) aika pieneltä tuntuva 6 mm:n muutos jalkineessa, saattaa ”horjuttaa” näinkin rajusti lihasmuistia. Yht`äkkiä hölkkääminen ei enää ollutkaan itsestään selvä taito, automatisoitu liikesarja, joka vie eteenpäin hitaasti mutta varmasti 😊

Ensimmäinen lenkki barefoot -kengillä tehty ja seuraavaksi järveen viilentymään…

Ensimmäinen lenkkini barefoot -kengillä oli siis varsin ”hapuileva” eli omalta kohdaltani allekirjoitan, että kenkiin todellakin kannattaa totutella vähitellen. Ensimmäinen barefoot -lenkkini oli vain muutaman kilometrin mittainen ja siltikin seuraavana aamuna akillesjänteissä, jalkapohjissa ja jopa ahterissa oli tuntemuksia, joista tiesi, jotain normaalista poikkeavaa tehneensä. Näitä kaikkia edellä kuvattuja lieveilmiöitä pidin kuitenkin hyvänä asiana, ehkä kroppani kaipasikin jo hieman ”ravistelua” kaikesta tutusta ja turvallisesta rutiinista. Totuttelu barefoot -kenkiin jatkuu ja neljännellä lenkillä alkoi jo (ainakin omasta mielestäni) askellus ja rytmi hieman löytyä. Mene ja tiedä, kuinka suuren osan lenkeistäni innostun tulevaisuudessa barefoot -kengillä juoksemaan (osan ainakin) tai vakuuttaako kokeiluni niin vahvasti, että päädyn ihan oikeita minimalistisia paljasjalkakenkiäkin vielä joskus kokeilemaan. Aika näyttää…

Suuret kiitokset Hyvinkään Intersportille ja fysioterapeutti Villelle kenkien valinnassa avustamisesta ja hyvästä ohjeistuksesta 😊

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Kysyvä tiellä pysyy…

Kysyvä tiellä pysyy…

Juoksukengistä en rehellisesti sanoen ymmärrä yhtään mitään. Vuonna 2016, kun aloitin tämän harrastuksen parissa, ensimmäiselle kympilleni treenasin kirpputorilta ostetuilla Adidaksen kengillä. Kymppi tuli kyllä aikanaan hölkättyä mutta oli jalatkin aina välillä tosi kipeet (saattoi johtua jo jonkun muun askeltamista ja itselleni vääränlaisista kengistä mutta saattoi myös johtua lisääntyneestä treenimäärästä, mene ja tiedä😊). Joka tapauksessa tämän jälkeen olen ostanut muutamat enemmän tai vähemmän ”pätevät” kengät. Kengät olen valinnut periaatteella, mitä nyt on sattunut käteen osumaan, kohtuulliseen hintaan.

Hämmästyttävää kyllä, joskus käy niin mieletön mäihä, että tälläkin periaatteella voi löytää ”timantit” eli aivan sattuman kaupalla omistukseeni siirtyi itselleni täydellisen tuntuiset juoksukengät. Alkuun hölkkäsin kaikki treenit näillä kengillä mutta nyt, kun kengät on olleet käytössä jo yli kaksi vuotta, en enää raaski käyttää niitä kuin spesiaalitapauksissa, sillä kyseistä kenkämallia ei ole enää myynnissä.

”Juoksukenkäviidakko” ja näistä sitten pitäisi pystyä valitsemaan se juuri itselle hyvä kenkä…

Olen kyllä kahteen otteeseen yrittänyt korvata nämä ”luottokenkäni” mutta pieleen meni molemmilla kerroilla. Olipa kengät sitten kalliit tai edulliset, eivät ne tuota muuta kuin harmia, mikäli ne ovat omaan jalkaan ja askellukseen vääränlaiset ja tämän olen oppinut valitettavasti ja ihan kirjaimellisesti ”kantapään kautta”. Ensimmäinen ”luottokenkiä” korvaava kenkäpari oli täysi katastrofi! En ollut edes osannut kuvitella, kuinka paljon juokseminen voi sattua vääränlaisten kenkien johdosta ja kuinka pitkäkestoisia jalkojen erilaisia kiputiloja niistä voi aiheutua. Toinen hankkimani kenkäpari oli hieman parempi mutta ei vielä hyvä sekään.

Näille ”timanteille” etsin korvaajaa…

Lopulta totesin, että oppiminen yrityksen ja erehdyksen kautta juoksukenkien hankinnassa on paitsi kallista myös kivuliasta puuhaa. Niinpä tulin siihen tulokseen, että tarvitsen apua asian suhteen.

Apua lähdin hakemaan Hyvinkään Intersportista. Tämä blogijuttu ei ole kaupallinen yhteistyö. Kyseisestä urheiluliikkeestä lähdin apua pyytämään lähinnä aikaisempien positiivisten asiakaskokemusten pohjalta.  Pääosin Hyvinkään Intersportista on haettu nuorelle herrallemme, milloin mitäkin urheiluvälinettä ja aina kyseisessä liikkeessä asioidessa on jäänyt asiakkaana sellainen fiilis, että henkilökunnalla on ihan oikeasti aikaa kuunnella asiakkaan tarpeita ja auttaa. Niinpä Hyvinkään Intersport tuntui luontevalta ja helposti lähestyttävältä taholta omankin asiani suhteen. Etukäteen pyysin lupaa blogijutun tekemiseen kenkäostoksistani, sillä ajattelin monen muunkin vasta harrastuksen alkutaipaleella olevan pohtivan näitä kenkäasioita.

En halunnut vain uusia kenkiä. Halusin myös tietää, mitä ominaisuuksia vanhoissa luottokengissäni oli, jotta osaisin itse seuraavan kerran kenkäostoksilla edes vähän kertoa, mitä kengältäni haluan. Halusin myös tietää, oliko luottokenkiäni vastaavat kengät itselleni hyvä vaihtoehto vai olisiko jonkin muun tyyppiset kengät vielä paremmat omaan jalkaani.

Hyvän kengän etsintä kannattaa ainakin aloittaa saman kenkävalmistajan valikoimasta, jonka kengistä on mahdollisesti jo aikaisemmin hyviä kokemuksia…

Hyvinkään Intersportissa minua kenkäasiassa auttoi fysioterapeutti Ville. Hän myös kertoi, että useimmista Intersporteista löytyy fysioterapeutti, joka voi asiantuntemuksellaan auttaa kenkäasioissa. Suosittelenkin oman kokemukseni pohjalta rohkeasti kysymään apua, sillä itse ainakin opin ostosreissun aikana aika paljon juoksukenkien tärkeimmistä ominaisuuksista ja niin ikään nilkkojeni ja jalkaterieni ominaisuuksista.

Minulle selvisi, että jaloissani ei ole ylipronaatiota (nilkan liiallista liikettä sisäänpäin) eli minun kannattaa valita neutraalit kengät pronaatiotuettujen sijaan. Nyt, kun neutraalien- ja pronaatiotuettujen kenkien ominaisuuksiin pääsin paremmin tutustumaan, ymmärsin, että ne katastrofikengät oli pronaatiotuetut eli täysin vääränlaiset omaan jalkaani. Ei siis ihme, että hölkkääminen kyseisellä kenkäparilla oli ollut varsin epämiellyttävä kokemus. Tältäkin olisi vältytty, jos olisin ajoissa ymmärtänyt kysyä apua 😊

Lisäksi selvisi, että jalkateräni holvikaaret ovat melko korkeakaariset. Tämä tarkoittaa sitä, että hölkätessä jalkateriin kohdistuva rasitus tulee korostuneesti kantapäälle ja päkiälle. Näin siis jalkaterän keskiosa ei rasitu yhtä voimakkaasti kuin päkiät ja kantapäät. Tämä ominaisuus yhdistettynä vääränlaisiin kenkiin saattaa helposti johtaa kantapäiden ja päkiöiden kipuihin ja rasitusvammoihin. Tästä johtuen, kengässäni olisi siis hyvä olla vaimennusta ainakin kantapään alla. Ihan uutena asiana minulle tuli se, että myös kengän kiertojäykkyyteen olisi hyvä kiinnittää huomiota. Sain kuulla, että mitä jäykempi välipohja kengässä on, sen enemmän se ”ohjaa” askelta. Koska korkeakaariselle jalkaterälle ominaista on usein myös jälkaterän jäykkyys, olisi hyvä, että kenkäni ei ”kiertojäykkyytensä” puolesta korostaisi tätä jalkaterän ominaisuutta eli minun olisi hyvä valita itselleni melko ”kiertolöysä” kenkä.

Kengän kiertojäykkyydestä kertoo se, kuinka paljon kenkä vääntyy, kun sitä kierretään kannasta ja päkiästä vastakkaisiin suuntiin…

Oma tuntumani täydellisistä juoksukengistä ”osui” siis melko lähelle myös fysioterapeutti Villen näkemystä siitä, millaiset juoksukengät minulle parhaiten sopisivat. Luottokenkäni nimittäin paljastuivat neutraaleiksi, melko kiertolöysiksi kengiksi, joista löytyi 6 mm droppia (kannan ja päkiän välistä korkeuseroa). Mahtavaa, nyt siis tiedän edes suurin piirtein, mitä lähden etsimään, kun juoksukengät tarvitsee seuraavan kerran uusia. Tosin, kuten kaikki muukin, myös jalka ja askellus muuttuvat eli saattaa olla, että sama kenkämalli ei sovikaan omaan jalkaan ”ajasta ikuisuuteen” mutta nyt minulla on kuitenkin jonkinlaiset suuntaviivat asian suhteen.

Tällä kertaa kenkäasia järjestyi nopeasti ja helposti, kun juoksukenkiin perehtynyt asiantuntija etsi minulle valmiiksi omia kenkiäni vastaavan kenkäparin eli ensimmäinen sovittamani kenkäpari oli juuri se etsimäni. Kuinkahan montaa kenkää olisin joutunut sovittamaan ilman asiantuntijan apua, ennen kuin se oikea olisi löytynyt tai olisinko ”omin nokkineni” löytänyt niitä ollenkaan?

Mun uudet ”menopelit”, ensimmäinen kympin testilenkki on tehty ja hyviltä tuntuvat 🙂

Samalla ostosreissulla tuli puheeksi myös paljasjalkakengät ja kevytjalkineet. Ensi viikolla pieni tarina siitä, miten ja millaiset barefootit päädyin hankkimaan, minkälaisen ohjeistuksen sain niiden käytöstä (näin aloittelijana) ja ensimmäisiä fiiliksiä paljasjalkakengillä juostuista lenkeistä…

Suuret kiitokset Hyvinkään Intersportille ja fysioterapeutti Villelle 🙂

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Kahvakuula on jeppis…

En oikein koe kuntosaliharjoittelua omakseni ja niinpä pyrin talviaikaan ”kuittaamaan” tarpeellisen lihaskuntotreenin ohjatuilla kahvakuulatunneilla. Jokaisella ryhmäliikuntatuntien ”kuluttajalla” on varmasti omat mieltymyksensä ja tätä myöten tietenkin ne omat suosikkiohjaajat. Oma suosikkiohjaajani luottaa kahvakuulatunneillaan pääosin kahvakuulaharjoittelun perinteisiin perusliikkeisiin heilautuksiin, rinnallevetoihin, työntöihin ja tempauksiin. Tehokkaita koko kehon liikkeitä, jotka edistävät lihasten kykyä työskennellä yhdessä (näin minulle on kerrottu 😊). Lisäksi suosikkiohjaajani suosii pitkiä sarjoja. Tämä on tietenkin minulle (kestävyysjuoksun harrastajana) mieleistä ja ehkä mieltymykseni kahvakuulaharjoitteluun johtuukin juuri siitä, että tämän tyyppinen harjoittelu on luonteeltaan enemmänkin kestävyysharjoittelua kuin voimaharjoittelua?

Tietenkin juoksun harrastaja tarvitsee myös voimaa kehittyäkseen. Tässäpä tullaankin sitten sen kysymyksen äärelle, että nousujohteinen kahvakuulaharjoittelu ”jumittaa” ainakin oman kokemukseni pohjalta lähes koko kropan aika tehokkaasti useammaksi päiväksi ja tämähän tietenkin ”syö” melko tavalla seuraavien päivien juoksuharjoitusten tehoja ja hyötyjä. Kahvakuulaharjoittelun ja juoksun yhdistämisestä kävinkin tuossa taannoin keskustelua jo alussa mainitun kahvakuulaohjaajan kanssa. Hän ehdotti asiaan seuraavanlaista lähestymistapaa: Kahvakuulaharjoittelu kannattaisi tehdä pääosin omaan kuntotasoon nähden maltillisen painoisella kahvakuulalla, jolloin harjoittelu ei vie tehoja ainakaan kovin monen seuraavan päivän juoksutreeniltä. Hän myös ehdotti, että harjoittelua voisi rytmittää niin, että talvikauden treeniohjelmaan sijoittaisi erillisiä voimaviikkoja, jolloin kahvakuulaharjoittelun voisi tehdä intensiivisemmin ja suuremmalla painolla.

Pidin ideaa erillisistä voimaviikoista oikeastaan aika hyvänä. Asia tuli puheeksi tässä ”kevään korvalla”, joten voimaviikkoja osana harjoitusohjelmaa en ole ehtinyt vielä kokeilla mutta aioin kyllä syksyn saapuessa kokeilla, miltä tämän tyyppinen treenin rytmittäminen tuntuisi ja tietenkin palaan taas ohjattujen kahvakuulatuntien pariin syksyn saapuessa mutta näin kesäaikaankaan (kun ryhmäliikuntatunnit on kesätauolla) en kahvakuulaa suinkaan hylkää.

Olen ”kuluttanut” ohjattuja kahvakuulatunteja useiden vuosien ajan, joten olen aika luottavainen sen suhteen, että perusliikkeiden tekniikka on ainakin jotakuinkin hallussa ja muistissa on ihan hyvä määrä erilaisia liikepattereita omatoimista kahvakuulatreeniä varten. Parina edellisenä kesänä olen lihaskuntotreenin tehnytkin 1-2 kertaa viikossa maltillisen kokoisella kahvakuulalla omalla takapihalla, enkä oikeastaan näe mitään syytä tältä osin treeniohjelmaani täksi kesäksi muuttaa eli kahvakuula kainaloon ja takapihalle hyttysten ja paarmojen armoille 😊

”Kumpaa aiot ulkoiluttaa ensin, perheen koiraa vai kahvakuulaa…”

Ulkoilmaihmisenä ja talvikelien ystävänä nostan kahvakuulaharjoittelun suureksi eduksi myös sen, että treenin voi tehdä raikkaassa ulkoilmassa myös syksyllä ja talvella, kun treeniä varten ei tarvita muuta välineistöä, kuin kätevästi mukana kulkeva kahvakuula.

Kahvakuulasta…

Pavel Tsatsoulinen mukaan kahvakuula eli girya esiintyi venäläisessä sanakirjassa ensimmäistä kertaa jo lähes 300 vuotta sitten. Kahvakuula on alun perin ollut maanviljelyyn liittyvä punnus, jonka nostelussa alettiin kisailla, koska punnuksen muoto oli niin sopiva nosteluun. Myös monissa muissa maissa on ollut käytössä kahvallisia punnuksia mutta kahvakuulaharjoittelu siinä muodossaan, missä se meillä Suomessa tällä hetkellä esiintyy, näyttäisi pohjautuvan aika pitkälti venäläiseen perinteeseen.

Kahvakuulilla on kilpailtu Neuvostoliiton alueella ainakin 100 vuoden ajan, lähinnä siitä kuinka monta toistoa pystytään eri nostoissa tekemään. Tämä on sinänsä luonnollista, koska kahvakuulan paino ei ole säädettävä, kuten levytanko tai käsipaino. Vuonna 1888 Karl Fazer, suomalainen sokerileipuri, voitti painonnostokilpailun Venäjällä työntämällä yhden puudan (16 kg) painoista kahvakuulaa 197 kertaa.

Kuvassa Kouvolan museon kokoelmiin kuuluva punnus. Punnuksessa on mittayksikkö 1 n eli puuta, joka on vanha venäläinen painomitta. Yksi puuta on 16,38 kg. Punnuksessa lukee venäjäksi SORMOVO. Vastaavanlainen esine löytyy myös Suomen Metsästysmuseon kokoelmista. Metsästysmuseo on ajoittanut painokuulan vuosien 1850-1910 välille.

Tekstilähteet:

http://www.kahvakuulaurheilu.net/suomalaisen-kahvakuulaurheilun-historia-lyhyesti/

https://keho.net/artikkelit/Kahvakuula-osa-1-kuulan-juuret

http://museoaarteita.blogspot.com/2013/05/kahvakuulan-historiaa.html

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Ei voi mitään… Mä vihaan hellettä…

Ja annan siihen itselleni luvan. Annan itselleni myös luvan valittaa helteisestä säästä (ihan vähän vaan), sillä en koskaan valita talviolosuhteista. En ainakaan suostu myöntämään, että olisin niitä ihmisiä, joille mitkään sääolosuhteet eivät kelpaa. Juoksen syksyllä, talvella ja keväällä lähestulkoon säässä kuin säässä. Iltalehden otsikoima ”valkoinen kurittajakaan” ei ollut minulle liikaa mutta helle on. Tulen yksinkertaisesti helteestä todella herkästi huonovointiseksi ja myöskin kiukkuiseksi ja usein on käynyt niin, että vaikka kuinka hissukseen olen helteellä yrittänyt treenata, treenistä on jäänyt suuhun vain ”paska maku”. Totta kai, niinhän se on, että kaikki treenit ei aina kulje yhtä hyvin ja sekin on osa urheiluharrastusta mutta helle-treeniyhdistelmän jälkeinen kiukutus lähes poikkeuksetta kertonee sen, että vika ei ole yksittäisestä huonosti sujuneesta treenistä vaan kropan kyvystä kestää lämpökuormaa. Uskon, että tämä johtuu henkilökohtaisista fysiologisista ominaisuuksista ja vähintään yhtä paljon harjoittelun puutteesta.

Talvikelejä odotellessa…

Niin tai näin olen tullut siihen tulokseen, että treenin suhteen hellerajani on aivan ehdottomasti 25 astetta. Luin tuossa viikolla hyvän blogikirjoituksen http://juoksuaskeleet.blogspot.com/2019/06/juoksu-helteella.html siitä, miten juoksun harjoittelemiseen kuuluu olennaisena osana myös totuttautuminen juoksemaan erilaisissa olosuhteissa. Erittäin ansiokas kirjoitus ja tunnen todella suurta kunnioitusta niitä ihmisiä kohtaan, joiden määrätietoisuus ja motivaatio on niin korkealla tasolla, että he toteuttavat myös tämän osan juoksuharjoittelusta. Vaikka kuvittelen olevani suhteellisen määrätietoinen, tunnollinen ja motivoitunut harjoittelija, totuus lienee kuitenkin hieman toinen, sillä minä vain yksinkertaisesti en halua treenata helteellä ja se siitä. Ehkäpä todellinen ongelma ei olekaan helle vaan motivaatio ja kyvyttömyys mennä ihan oikeasti sille omalle epämukavuusalueelle… Voinko siis olettaa, että tulokseni paranevat, mielestäni en, eikä minun ainakaan missään olosuhteissa tule hitaasta kehityksestä lajin parissa ryhtyä ”marisemaan”… Valintoja… Valintoja… Niitähän elämä on…

Eipä käy kiistäminen… Suomen kesä on ehdottomasti myös kaunis ja idyllinen.

En halua olla epäreilu. Ilman muuta suon kaikille helteen ystäville nämä kauniit kesäpäivät ja olen heidän puolestaan iloinen, sillä kuitenkin meille sateen, kylmän ja viiman ystäville riittää täällä Suomessa hyviä treenipäiviä ”vaikka muille jakaa”. Itse keskityn viettämään hellepäiviä sisällä, auringolta suojassa. Sen verran itsekäs kuitenkin olen, että viime kesäisen ”käristyskupolin” toistumista en toivo. Hieman hymyilyttää iltapäivälehtien otsikointi (taisi, joku muukin, kuin minä ottaa ”osumaa” viimekesän käristyskupolista) aika useinhan helteen sattuessa otsikointi kuuluu jotakuinkin – Nyt helle hellii suomalaisia – viime viikolla silmiini pisti kuitenkin otsikko – Käristyskupolin paluu

Tällä viikolla treeniohjelma meni siis uusiksi vallitsevien sääolosuhteiden vuoksi.

Kaunis ajatus – totuus

Maanatai: Tunnin PK lenkki hölkäten – Sauvakävely/hölkkä – yhdistelmä 1h 20 min.

Tiistai: Juoksuklinikka – Juoksuklinikka

Keskiviikko: Lepopäivä – Lepopäivä

Torstai: Vauhtileikittely – Lepopäivä

Perjantai: Lepopäivä – Lepopäivä

Lauantai: Tunnin PK lenkki hölkäten – Vesijuoksu 1 h

Sunnuntai: Pitkis 2 h – Sauvakävely/hölkkä -yhdistelmä 1 h 14 min.

Suhtaudun muuten suurella mielenkiinnolla ajatukseen, että ihmisen suosikkivuodenaika valikoituu sillä, mihin vuodenaikaan hän on syntynyt. Aika monesti, jos tulee puhetta vuodenajoista, utelen ihmisiltä mihin vuodenaikaa he ovat syntyneet ja mikä on heidän suosikki vuodenaikansa. Aika monesti vastaukset tukevat tätä teoriaa. Niin, itse olen syntynyt tammikuussa ja tarina kertoo, että kyseisen vuoden talvi oli erittäin pitkä ja kylmä…

Aika syvällisesti mietin nyt, onko minusta sittenkään ja ihan oikeasti tavoitteelliseksi juoksunharrastajaksi…

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Juostako vai eikö juosta, siinä vasta pulma…

Niin se kaukainen haave on joskus juosta maraton… Itselleni on nyt kyllä käynyt vähän niin, että tavoite on ”luisunut” johonkin kaukaisuuteen. Tavoite tuntuu olevan liian iso, liian kaukana ja jotenkin saavuttamattomissa.

Jos ja kun joskus juoksen maratonin, haluan olla ehdottoman varma siitä, että olen harjoitellut riittävästi tulevaa koitosta varten. Olen aina ollut tarkka siitä, että valmistaudun hyvin, olipa kyseessä sitten lapsen kaverisynttärit, tärkeä presentaatio töissä tai juoksumatka. Lukioaikaisella englanninopettajallani (jota kaikki ihan oikeasti vähän pelkäsivät) oli tapana aina sanoa, että kotona harjoitellaan ja tänne tullaan esittämään parasta osaamista… Tämä lausahdus on jotenkin jäänyt minulle mielen päälle (No, onhan nämä toki myös luonne kysymyksiä)… Tässä piilee myös se akilleen kantapää. Tietenkin on hyvä valmistautua asianmukaisesti mutta jos valmistautumisesta tulee ”ikuisuusprojekti” tai huonoimmassa tapauksessa asioita jää tekemättä ihan vaan sen vuoksi, että ei omasta mielestään ole onnistunut valmistautumisessa riittävän hyvin, kannattanee hieman kyseenalaistaa omia ajatusmallejaan…

Nyt on ison pohdinnan paikka…

Maratonin läpi juokseminen on ollut mielenpäällä kohta kaksi vuotta, jälleen kerran päätin asiaa lykätä ensi kevääseen, jotta ehtisin valmistautua paremmin. Tämä siitäkin huolimatta, että useampikin tuttu liikunta-alan ammattilainen on minulle vakuutellut, että minulla on kaikki edellytykset matkasta suoriutua (ja nämä ihmiset ovat siis seuranneet harjoitteluani pidemmän aikaa eli ovat kyllä tietoisia kuntotasostani).

Suunnitelmastani lykätä maratonin juoksemista ensi kevääseen kerroin eräälle tutulle niin ikään liikunnan ammattilaiselle, joka ajatuksia herättävästi kyseenalaisti suunnitelmani ja laittoi kyllä pohtimaan asioiden todellista laitaa. Hän nimittäin totesi, ettei epäile hetkeäkään, ettenkö matkasta jo syksyllä Tallinnassa selviäisi hienosti, joten miksi lykätä asiaa ja tehdä valmistautumisesta ”ikuisuusprojekti”. Keväällähän asiaa voi helposti taas siirtää seuraavaan syksyyn… Kieltämättä, totuuden sanoja. Hän myös kehotti hyvin lämpimästi miettimään, kuinka kauheaa se nyt lopun perin olisi, jos joutuisi keskeyttämään juoksun kesken matkan. Joka tapauksessa sunnuntaihölkkääjälle matka on pitkä, eikä kaikkia muuttuvia tekijöitä tai päivän kuntoa voi etukäteen analysoida ja näin täydellinen ”riskinhallinta” on mahdotonta. Ja, jos se pelätty keskeyttäminen sitten osuisi kohdalle, niin eikö sitä olisi vain yhtä kokemusta rikkaampi ja ehkä siitä voisi oppia jotakin seuraavaa yritystä ”silmällä pitäen”.

Niinpä niin, se päätöksen tekemisen vaikeus… Jotakin kuitenkin sain päätettyä. Päätin nimittäin seuraavaksi tehdä ensin 25 kilometrin ja sitten siitä palauduttuani 30 kilometrin testilenkin ja niiden tuntemusten pohjalta päätöksen juoksenko täyden matkan syksyllä vai siirränkö asian ensi kevääseen…

Tein myös tulevaa harjoittelua varten itselleni 10 muistisääntöä. Nämähän ovat itsestään selvyyksiä mutta itseltäni saattaa joskus nämäkin itsestään selvyydet unohtua.

  1. Pidä kroppa ”kasassa”, omalla kohdallani ainakin rasitusvammat on tähän asti ollut ihan omaa tyhmyyttä
  2. Muista, tämä on kuitenkin vain harrastus vaikkakin tärkeä sellainen, joten sen pitää antaa enemmän kuin ottaa
  3. Jokaisen pitkiksen jälkeen ei ole pakko syödä pitsaa
  4. Työtoverini eivät treenaa maratonille, älä piinaa heitä juoksujutuillasi
  5. Muista, juoksukenkiä on jo ihan riittävästi kaapissa tätä treenikautta ja suoritusta varten
  6. Kunnioita päämäärää ja matkaa mutta älä pelkää sitä
  7. Osallista aviomies pyytämällä pohjehieronta riittävän usein
  8. Muista, koira ei treenaa maratonille – Himalajan hullun ei tarvitse lähteä henkiseksi tueksi sateella, jota se inhoaa yli kaiken – ihan katastrofi, kun tassut kastuu
  9. Tunnusta, olet amatööri sunnuntaihölkkääjä – älä vertaa suorituksiasi muiden parempiin suorituksiin
  10. Yritä parhaasi ja muista, että se ei ole laisinkaan vähän

Sadepäivä, en oo lähdössä mihinkään…

Isot tsempit kaikille Tukholmaan matkaaville, etenkin niille, jotka lähtevät ihan ensimmäistä kertaa täydelle matkalle 🙂

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Käykö kenellekään muulle koskaan näin…

Tunnustan, vuosien saatossa painoindeksini on päässyt hitaasti mutta varmasti ”hiipimään” lievästi ylipainon puolelle. Tekosyitä asialle on ihan turha ryhtyä keksimään. Tosiasia on se, että minä olen AINA ruoka-aikaan kotona, en yleensä KOSKAAN kieltäydy santsikierroksesta ja RAKASTAN yösyömistä. Lievälle ylipainolleni on siis varsin loooginen ja järkeenkäypä selitys. Yleensä en jaksa tätä asiaa kovastikaan murehtia mutta näin kesän ”korvalla” sain lisääntyvistä kiloistani ikävän muistutuksen, kun lähdin kaivamaan kaapin perukoilta talven jäljiltä kesävaatteita. Hups, useimmat vaatekappaleet olivat kutistuneet ihan itsestään talven aikana vaatekaapissa.

Tämä laittoi kyllä hieman miettimään asian todellista laitaa. Painoindeksini on sen sorttinen, että hyvin voisin pudottaa 10 kiloa ja olisin edelleen suhteellisen turvallisesti siellä normaalipainon vyöhykkeellä. Eikä painonpudotus varmastikaan olisi pois lihasmassasta, sillä kyllä tuossa vyötärönympärillä on jotain ihan muuta kuin lihasta 😊

Hups…

Motivoidakseni itseäni ”uuden kevyemmän elämän” aloittamiseen, lähdin etsimään verkosta tietoa siitä, miten pienempi elopaino vaikuttaa juoksuharrastukseen. Jonkin verran löysin tietoa aiheesta, lähinnä taulukoita, joiden avulla voi laskea, paljonko juoksuaika tietyllä matkalla paranee painonpudotuksen myötä.

Olisin kuitenkin toivonut löytäväni jonkun ”elämänmakuisen” tarinan aiheesta. Henkilökohtaisen kokemuksen siitä, miten hienolta juoksun harrastaminen tuntuu kevyempänä ihmisenä. Tällaista tarinaa en verkosta äkkiseltään löytänyt, sen sijaan löysin kyllä lukemattomia tarinoita siitä, kuinka juoksuharrastus on auttanut painonpudotuksessa. Omalla kohdallani tilanne on se, kuten jo aiemmin kerroin, että syön valitettavasti liikaa treenimääriini nähden ja tämä näkyy keskivartalon alueella eli liikuntaharrastuksesta huolimatta minulla on painonhallintaongelmia.

Olen suhteellisen aktiivinen liikkuja, treenaan 3-5 kertaa viikossa riippuen siitä, mitä muuta aktiviteettia viikolle kertyy ja tähän vielä päälle koiran kanssa lenkkeilyä ja melko runsas määrä arkiliikuntaa. Arjen aikatauluttamisen puitteissa treenin määrää on hankala lisätä. Niinpä ratkaisu asiaan on järkevämpi syöminen. Omalla kohdallani tämä siis tarkoittaa ehdottomasti ja aivan ensimmäiseksi annoskokojen pienentämistä. Sunnuntai-iltana lähdin siis kauppaan täynnä hyviä aikeita. Pääosa ostoksista tulikin haalittua hedelmä- ja vihannesosastolta. Aikeenani oli lisätä päivääni pieniä välipaloja ja syödä aiempaa kevyemmin lounaalla ja illallisella sekä tietenkin juoda vettä aiempaa enemmän. Näillä eväillä olin valmis maanantain ”koitokseen”.

Ei alkanut ihan suunnitellusti ”uusi kevyempi elämä”. Maanantain saldo: Kaikki, mitä yleensäkin syön päivän aikana + terveelliset välipalat siihen vielä päälle ja runsaasti sitruunavettä. Tarkoituksenani oli syödä lounaaksi salaattia mutta itsehillintäni petti klo 11.23, kun työpaikan ruokalasta kantautui nenääni juuri paistettujen silakkapihvien tuoksu…

Tunnustan tämänkin, tahdonvoimani ei ole ihan sieltä rautaisimmasta päästä, kun puhutaan ruuasta. Loppuviikko sujui kyllä ”keventelyn” suhteen vähän paremmin mutta heikkouteni tuntien valitsin kuitenkin asian suhteen kaksoisstrategian, toisaalta päätin edelleen yrittää elää ruokavalion suhteen järkevämmin, toisaalta tilasin kuitenkin ihan varmuuden vuoksi uuden kesämekon 😊

Toivon kuitenkin, että voisin olla se henkilö, joka sitten joskus kirjoittaa sen ”elämänmakuisen” tarinan kevyemmällä elopainolla juoksemisen ihanuudesta…

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us: