Viisas vai tyhmä, tyhmä vai viisas?

Viisas vai tyhmä, tyhmä vai viisas?

Tänään oli siis tarkoitus juosta Hämeenlinnan kaupunkimaratonilla puolikas, sen sijaan, että kirjoitan tätä blogia kotisohvalla. Mitä tapahtui?

Torstaiaamuna heräsin viiltävään kipuun, joka paikantui pääosin lonkan ulkosyrjään ja säteili sieltä lonkan koukistajaan ja takamukseen. Tässä kohtaa olin vielä toiveikas, että kyse olisi nopeasti ohimenevästä hermopinteestä tai lihaskrampista. Niinpä ajattelin lämmitellä lihaksia leppoisan rauhallisella koiralenkillä ja venytellä sen jälkeen ”paikkoja auki”. Valitettavasti nämä toimenpiteet eivät tuoneet toivottua lopputulosta.

Perjantaiaamuna lonkkaa viilsi edelleen. Niinpä oli aika ryhtyä ihan tosissaan pohtimaan osallistumista Hämeenlinnan puolikkaalle. Optimisti minussa ajatteli edelleen, että voihan se, mahdollinen hermopinne aueta vielä tai viimeistään, kun lihakset kunnolla lämpenevät lauantain puolikkaalla. Realisti minussa kyllä ymmärsi, että olisi suhteellisen järjetöntä lähteä puolikasta juoksemaan, jos jo lähtöviivalla sattuu…

Vaikka olen omasta mielestäni suhteellisen normaalilla maalaisjärjellä varustettu ihminen, on se kumma juttu, mihin tuo maalaisjärki tuntuu katoavan, kun kyse on asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. ”Karhun paini” optimistin ja realistin välillä siis jatkui koko perjantaipäivän. Kumpikaan ei tuntunut pääsevän voitolle ja lopulta halusin ”pallotella” ajatuksiani jonkun kanssa. Päädyin soittamaan parhaalle ystävälleni, joka onneksi ymmärtää, itsekin aktiivisesti urheilua harrastavana, tämän kaltaiset dilemmat varsin hyvin.

Pitkään puitiin yhdessä asian laitaa. Lopputulema oli tietenkin ja ennalta-arvattavasti piste realistille. Loppujen lopuksi asianhan voi kiteyttää varsin lyhyesti ja ytimekkäästi kysymykseksi: Haluanko olla viisas vai tyhmä? Kyllähän ”ihmeparantumisia” sattuu mutta aika paljon todennäköisempää kuitenkin olisi, että jo valmiiksi kipeä lonkka kipeytyisi entisestään puolikkaalla tai viimeistään sen jälkeen ja pahimmassa tapauksessa jotakin lonkasta menisi ihan oikeasti rikki.

Lauantaiaamuna lonkkaa viilsi edelleen… Päätin siis olla viisas ja jättää Hämeenlinnan puolikkaan juoksematta. Päätöstäni hieman helpotti se, että olen myös ilmoittautunut Tallinnan puolikkaalle. Ajatukseni tietenkin oli, että jos nyt ajoissa hieman ”huilin” niin Tallinnassa pääsisi lähtöviivalle hyvissä sielun- ja ruumiin voimissa.

Tästä hyvin ilmiselvästä järkeilystä huolimatta mieltäni edelleen täällä kotisohvalla kalvaa ajatus: Oliko päätökseni sittenkin tyhmä? Annoinko liian helposti periksi? Olisinko kuitenkin pystynyt tuon puolikkaan tänään juoksemaan, ilman suurempia vaurioita? Olisiko kuitenkin pitänyt lähteä edes yrittämään?

Milloin on hyvä hetki ja järkevää antaa periksi? Milloin luovuttaminen on luonteen heikkoutta tai kykenemättömyyttä toimia omalla epämukavuusalueellaan? Kysymyksiä, joita jokainen omaan harrastamiseensa tavoitteellisesti suhtautuva joutuu varmasti joskus omalla kohdallaan pohtimaan…

Tänään juoksutapahtumaan valmistautuminen vaihtui siis koiran kanssa ”köpöttelyyn” ja elokuisen maalaismaiseman ihailuun… Jonka jälkeen ”jalat kohti kattoa”. Ensi viikolla (lonkan ehdoilla) vesijuoksun ja kehonhuollon pariin. Toivottavasti mahdollisimman nopeasti näiden toimenpiteiden johdosta myös takaisin lenkkipoluille…

Tsemppiä kaikille tänään Hämeenlinnassa juokseville 🙂

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Välitilinpäätös…

Välitilinpäätös…

Ensi lauantaina juostava Hämeenlinnan kaupunkimaraton sysäsi liikkeelle ajatusketjun, josta muotoutui lopulta jonkinlainen sunnuntaihölkkääjän välitilinpäätös…

Se hetki, kun ajatusketju sai alkunsa…

Hämeenlinnan kaupunkimaraton on minulle juoksutapahtumana erityisen merkityksellinen kahdesta syystä. Ensinnäkin olen nuoruuteni viettänyt ja aikuisuuteen kasvanut Hämeenlinnassa. Kaupunkimaratonin reitti tarjoaa siis minulle runsain määrin nostalgiaa ja nuoruusmuistoja. Väistämättä tulee mieleen Vanajaveden rannalla hölkätessä ensimmäiset teinivuosien pussikaljat ja ihastukset. Toki, aikakauteen liittyy asiaan kuuluvasti ripaus teiniangstia mutta kaiken kaikkiaan hauskoja nuoruusmuistoja.

Toisekseen Hämeenlinnassa hölkkäsin ihan ensimmäisen puolikkaani ikinä kesällä 2016. Hölkkäämisen olin aloittanut tammikuussa 2016 ihan ”puhtaalta pöydältä” eli koskaan aikaisemmin elämässäni en ollut hölkännyt. Toki, urheilua olin harrastanut jo vuosia ryhmäliikuntatuntien ja kävelyn merkeissä. Elämäni ensimmäisen puolikkaan hölköttelin aikaan 2:30 ja joitakin sekunteja päälle. 17-18 kilometrin kohdalla reitti kulki terassin ohitse ja koska päivä oli aurinkoinen ja lämmin, oli terassille kertynyt melkoinen joukko väkeä. Terassin ohittaessani sain asiaan kuuluvaa kannustusta: ”Hyvin menee. Jaksaa, jaksaa, jokainen juoksee omaa juoksuaan…” Olin niin fiiliksissä siitä, että edelleen tässä kohtaa matkaa taitoin, että ymmärsin vasta paljon myöhemmin, mistä tuo kannustus oikeastaan kertoi 😊

Ekalla puolikkaalla ikinä Hämeenlinnassa kesällä 2016…

Minä todellakin juoksin omaa juoksuani, sillä lähes kaikki tapahtumaan osallistujat olivat menneet menojaan jo aika päiviä sitten. Isommissa juoksutapahtumissa maaliin tulee väkeä vielä aika paljonkin tuon 2:30 jälkeenkin mutta Hämeenlinnassa olin kyllä ihan suvereenisti viimeisten joukossa. Ei haitannut, olin tästä huolimatta varsin tyytyväinen itseeni. Ensimmäinen puolikas oli hölkätty läpi ja maaliin tulin hyvin voivana ja hyvän tuulisena. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen juoksutapahtumani ikinä oli hieno kokemus, joka motivoi jatkamaan hölkkäharrastusta entistä tavoitteellisemmin.

Kesällä 2017 suuntasin jälleen Hämeenlinnan kaupunkimaratonille ja matka oli tuo samainen puolikas. Päivä oli helteinen. En ole laisinkaan parhaimmillani kuumalla kelillä ja niinpä kotoa lähtiessä minulla ei ollut muita tavoitteita, kuin selvitä omin jaloin maaliin. Huoltojoukoiksi olin saanut puhutettua pikkuveljeni, joka kysyi lähdössä: ”Osaatko yhtään arvioida, mihin aikaan mun kannattais olla sua vastassa maalialueella?” En vielä tänä päivänäkään osaa selittää, mistä vakaa päätökseni juuri siinä hetkessä syntyi mutta vastasin hänelle käyttäväni reitillä aikaa 2:15. Aika tarkkaan pysyin päätöksessäni, maaliviivan ylitin ajassa 2:14 ja joitakin sekunteja päälle. Hyvä suoritus helteisessä säässä omaan kuntotasooni nähden ja aika parani edellisvuodesta 15 minuuttia.

Omalta kohdalta täydellisesti onnistuneen juoksutapahtuman jälkimainingeissa kesällä 2017…

Kesällä 2018 päätin skipata Hämeenlinnan (virhe) ja asettaa päätavoitteekseni Tallinnan maratonin puolikkaan. Tarkoitus oli tietenkin omaa ennätystä puolikkaalla parantaa. Valitettavasti sairastuin aivan ”jäätävään” flunssaan juuri ennen Tallinnan reissua. Niinpä Tallinnassa vierailin lopulta kisaturistin ominaisuudessa. Vuoden 2018 osalta jäi virallinen tulos puolikkaalta siis vain haaveeksi. Tätä en jäänyt kuitenkaan sen enempää harmittelemaan ja loppusyksyn treenit sujuivat suunnitelmien mukaan ja askel tuntui eteenpäin vievältä ja kevyeltä (syksy on itselleni aina vuodesta se paras aika treenata). Kaikki kiva kuitenkin loppuu aikanaan… Omat hyvin sujuneet treenini keskeytti melkoisen ”kipakka” välilevyn pullistuma ja tähän vielä päälle onnistuin murtamaan varpaani. Näin ollen kevät 2019 menikin pitkälti selkää kuntouttaessa eli reilut kolme kuukautta vesijuoksun parissa.

Odottavissa tunnelmissa Helsingissä toukokuussa 2019…

Tätä taustaa vasten toukokuussa 2019 Helsinki City Running Dayn puolikkaalle ei nyt hirveästi kannattanut odotuksia ja tavoitteita ”ladata”. Tapahtuman hölköttelin läpi ajassa 2:30 ja joitakin sekunteja päälle eli ajan suhteen olin palannut lähtöruutuun kesän 2016 suoritustasolle. Useimmiten ainakin positiivisena ihmisenä, ymmärrän kyllä, että selkäongelmien jälkeen oli ihan hyvä suoritus jo ylipäätään se, että kykenin tuon puolikkaan hölkkäämään. Sitä paitsi omaksi iloksenihan minä tätä teen mutta toisaalta aina ne onnistumiset (jotka nyt antavat odottaa itseään) tuovat kuitenkin harjoitteluun lisää motivaatiota.

Helsinki City Runnin Dayn jälkeen olen onnistunut omasta mielestäni treenaamaan ahkerasti, monipuolisesti ja jopa suhteellisen järkevästi. Nähtäväksi jää, mihin tämä riittää lauantaina Hämeenlinnassa… Olipa tulos mikä tahansa (tai ei tulosta ollenkaan), en ole pettynyt. Olen kuitenkin lopulta sitä mieltä, että yrittänyttä ei laiteta. Toisaalta tiedän, että pienikin parannus tuohon 2:30 aikaan, toisi tullessaan edes jonkinlaista uskoa siihen omaan tekemiseen ja mahdollisuuksiin kehittyä lajin parissa…

Näillä mietteillä kohti Hämeenlinnan kaupunkimaratonin puolikasta 🙂

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Elämäni ensimmäiset barefoot -kengät

Elämäni ensimmäiset barefoot -kengät

Eräs, erittäin aktiivisesti liikuntaa ja retkeilyä harrastava ystäväni vannoo paljasjalkakenkien nimeen. Hän on minuakin houkutellut jo pitkään kokeilemaan kyseisiä jalkineita. Yleensä suhtaudun melko avoimin mielin itselleni uusiin juttuihin ja mielelläni kaikenlaista kokeilen, joskus kokeiluista tulee osa treenirutiiniani, toisinaan taas huomaan, että tämä nyt ei mitenkään ollut ”minun juttuni”. Paljasjalkakenkiä lähdin lähestymään täysin teoreettisesta näkökulmasta eli luin erilaisten asiantuntijoiden kirjoituksia aiheesta sekä monenlaisia käyttökokemuksia. Konkretiaksi paljasjalkakengät muuttuivat omalla kohdallani vasta, kun lähdin viime viikolla juoksukenkäasioissa apua kysymään Hyvinkään Intersportista. Tarina juoksukenkien valitsemisesta löytyy täältä

Itselleni sopivia juoksukenkiä valitessa yhdessä Hyvinkään Intersportin fysioterapeutti Villen kanssa kääntyi keskustelu jossakin vaiheessa paljasjalkakenkiin. Tilaisuuden ollessa otollinen asian suhteen halusin tietenkin paljasjalkakenkiä sovitella omaan jalkaani.

Vasempaan jalkaan sujautin erittäin ohutpohjaisen paljasjalkakengän, jossa vaimennus oli minimaalinen. Oikeaan jalkaan sovitin barefoot -kenkää, jossa on kunnon pohja. Näin tottumattomalle vasemman jalan minimalistinen kenkä tuntui jalkaan niin vieraalta, että päätin paljasjalkakenkäkokeiluni aloittaa hieman helpommin lähestyttävästä vaihtoehdosta. Luulenpa, että erittäin minimalistisella vaimennuksella varustetulla kengällä aloittaminen olisi vain ollut itselleni hieman liian suuri haaste kerralla ”pureskeltavaksi”. Niinpä valitsin ensimmäisiksi paljasjalkakengikseni Merrelin barefoot -kengät, jotka eivät oikeastaan edes ole puhtaasti paljasjalkakengät. Ajattelin kuitenkin, että niillä pääsisi asian tiimoilta alkuun. Toimiikohan ”porttiteoria” tässä asiassa?

Sain kuitenkin kuulla, että vaikka valitsemani barefoot -kengät eivät olekaan tyylipuhtaat paljasjalkakengät, saattaa niillä lenkkeilystä olla monenlaista hyötyä. Barefoot -kengissä kantapää ja päkiä ovat samalla tasolle eli kantakorotusta ei ole, ja tämän vuoksi näillä kengillä liikkuminen kuulemma tehostaa pohkeiden työskentelyä ja varmistaa jalan hyvän tuntuman alustaan. Lisäksi ohutpohjainen jalkine aktivoi ja vahvistaa jalkapohjien pieniä lihaksia.

Valinta on tehty… Vielä, kun löytyy oikea koko…

Ohjeeksi sain vielä, totutella vähitellen uusiin barefoot -kenkiini. Jälleen kerran tuumasta toimeen… Tuntumaa uusiin kenkiini hain kävelemällä. Kävellessä kengät tuntuivat tosi miellyttäviltä jalkaan, eikä jalat tai mikään muukaan paikka kipeytynyt. Ensimmäinen havaintoni barefoot -kengistäni oli siis se, että ne ovat aivan loistavat koiran lenkkittämiseen.

Seuraava askel olikin sitten kokeilla hölkkäämistä kyseisillä kengillä. Helpommin sanottu, kuin tehty… Omassa juoksukengässäni on 6 mm droppia eli kannan ja päkiän välistä korkeuseroa. Nyt, kun lähdin hölkkäämään kengillä, joista tämä korkeusero puuttui, ensimmäinen tuntuma oli, että juoksuaskel ja rytmi katoaa ihan kokonaan. Oikeastaan oli vaikea jopa hahmottaa, miten jalkaterän tulisi maanpintaan osua. Käsittämätöntä, miten (ainakin maallikosta) aika pieneltä tuntuva 6 mm:n muutos jalkineessa, saattaa ”horjuttaa” näinkin rajusti lihasmuistia. Yht`äkkiä hölkkääminen ei enää ollutkaan itsestään selvä taito, automatisoitu liikesarja, joka vie eteenpäin hitaasti mutta varmasti 😊

Ensimmäinen lenkki barefoot -kengillä tehty ja seuraavaksi järveen viilentymään…

Ensimmäinen lenkkini barefoot -kengillä oli siis varsin ”hapuileva” eli omalta kohdaltani allekirjoitan, että kenkiin todellakin kannattaa totutella vähitellen. Ensimmäinen barefoot -lenkkini oli vain muutaman kilometrin mittainen ja siltikin seuraavana aamuna akillesjänteissä, jalkapohjissa ja jopa ahterissa oli tuntemuksia, joista tiesi, jotain normaalista poikkeavaa tehneensä. Näitä kaikkia edellä kuvattuja lieveilmiöitä pidin kuitenkin hyvänä asiana, ehkä kroppani kaipasikin jo hieman ”ravistelua” kaikesta tutusta ja turvallisesta rutiinista. Totuttelu barefoot -kenkiin jatkuu ja neljännellä lenkillä alkoi jo (ainakin omasta mielestäni) askellus ja rytmi hieman löytyä. Mene ja tiedä, kuinka suuren osan lenkeistäni innostun tulevaisuudessa barefoot -kengillä juoksemaan (osan ainakin) tai vakuuttaako kokeiluni niin vahvasti, että päädyn ihan oikeita minimalistisia paljasjalkakenkiäkin vielä joskus kokeilemaan. Aika näyttää…

Suuret kiitokset Hyvinkään Intersportille ja fysioterapeutti Villelle kenkien valinnassa avustamisesta ja hyvästä ohjeistuksesta 😊

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Kysyvä tiellä pysyy…

Kysyvä tiellä pysyy…

Juoksukengistä en rehellisesti sanoen ymmärrä yhtään mitään. Vuonna 2016, kun aloitin tämän harrastuksen parissa, ensimmäiselle kympilleni treenasin kirpputorilta ostetuilla Adidaksen kengillä. Kymppi tuli kyllä aikanaan hölkättyä mutta oli jalatkin aina välillä tosi kipeet (saattoi johtua jo jonkun muun askeltamista ja itselleni vääränlaisista kengistä mutta saattoi myös johtua lisääntyneestä treenimäärästä, mene ja tiedä😊). Joka tapauksessa tämän jälkeen olen ostanut muutamat enemmän tai vähemmän ”pätevät” kengät. Kengät olen valinnut periaatteella, mitä nyt on sattunut käteen osumaan, kohtuulliseen hintaan.

Hämmästyttävää kyllä, joskus käy niin mieletön mäihä, että tälläkin periaatteella voi löytää ”timantit” eli aivan sattuman kaupalla omistukseeni siirtyi itselleni täydellisen tuntuiset juoksukengät. Alkuun hölkkäsin kaikki treenit näillä kengillä mutta nyt, kun kengät on olleet käytössä jo yli kaksi vuotta, en enää raaski käyttää niitä kuin spesiaalitapauksissa, sillä kyseistä kenkämallia ei ole enää myynnissä.

”Juoksukenkäviidakko” ja näistä sitten pitäisi pystyä valitsemaan se juuri itselle hyvä kenkä…

Olen kyllä kahteen otteeseen yrittänyt korvata nämä ”luottokenkäni” mutta pieleen meni molemmilla kerroilla. Olipa kengät sitten kalliit tai edulliset, eivät ne tuota muuta kuin harmia, mikäli ne ovat omaan jalkaan ja askellukseen vääränlaiset ja tämän olen oppinut valitettavasti ja ihan kirjaimellisesti ”kantapään kautta”. Ensimmäinen ”luottokenkiä” korvaava kenkäpari oli täysi katastrofi! En ollut edes osannut kuvitella, kuinka paljon juokseminen voi sattua vääränlaisten kenkien johdosta ja kuinka pitkäkestoisia jalkojen erilaisia kiputiloja niistä voi aiheutua. Toinen hankkimani kenkäpari oli hieman parempi mutta ei vielä hyvä sekään.

Näille ”timanteille” etsin korvaajaa…

Lopulta totesin, että oppiminen yrityksen ja erehdyksen kautta juoksukenkien hankinnassa on paitsi kallista myös kivuliasta puuhaa. Niinpä tulin siihen tulokseen, että tarvitsen apua asian suhteen.

Apua lähdin hakemaan Hyvinkään Intersportista. Tämä blogijuttu ei ole kaupallinen yhteistyö. Kyseisestä urheiluliikkeestä lähdin apua pyytämään lähinnä aikaisempien positiivisten asiakaskokemusten pohjalta.  Pääosin Hyvinkään Intersportista on haettu nuorelle herrallemme, milloin mitäkin urheiluvälinettä ja aina kyseisessä liikkeessä asioidessa on jäänyt asiakkaana sellainen fiilis, että henkilökunnalla on ihan oikeasti aikaa kuunnella asiakkaan tarpeita ja auttaa. Niinpä Hyvinkään Intersport tuntui luontevalta ja helposti lähestyttävältä taholta omankin asiani suhteen. Etukäteen pyysin lupaa blogijutun tekemiseen kenkäostoksistani, sillä ajattelin monen muunkin vasta harrastuksen alkutaipaleella olevan pohtivan näitä kenkäasioita.

En halunnut vain uusia kenkiä. Halusin myös tietää, mitä ominaisuuksia vanhoissa luottokengissäni oli, jotta osaisin itse seuraavan kerran kenkäostoksilla edes vähän kertoa, mitä kengältäni haluan. Halusin myös tietää, oliko luottokenkiäni vastaavat kengät itselleni hyvä vaihtoehto vai olisiko jonkin muun tyyppiset kengät vielä paremmat omaan jalkaani.

Hyvän kengän etsintä kannattaa ainakin aloittaa saman kenkävalmistajan valikoimasta, jonka kengistä on mahdollisesti jo aikaisemmin hyviä kokemuksia…

Hyvinkään Intersportissa minua kenkäasiassa auttoi fysioterapeutti Ville. Hän myös kertoi, että useimmista Intersporteista löytyy fysioterapeutti, joka voi asiantuntemuksellaan auttaa kenkäasioissa. Suosittelenkin oman kokemukseni pohjalta rohkeasti kysymään apua, sillä itse ainakin opin ostosreissun aikana aika paljon juoksukenkien tärkeimmistä ominaisuuksista ja niin ikään nilkkojeni ja jalkaterieni ominaisuuksista.

Minulle selvisi, että jaloissani ei ole ylipronaatiota (nilkan liiallista liikettä sisäänpäin) eli minun kannattaa valita neutraalit kengät pronaatiotuettujen sijaan. Nyt, kun neutraalien- ja pronaatiotuettujen kenkien ominaisuuksiin pääsin paremmin tutustumaan, ymmärsin, että ne katastrofikengät oli pronaatiotuetut eli täysin vääränlaiset omaan jalkaani. Ei siis ihme, että hölkkääminen kyseisellä kenkäparilla oli ollut varsin epämiellyttävä kokemus. Tältäkin olisi vältytty, jos olisin ajoissa ymmärtänyt kysyä apua 😊

Lisäksi selvisi, että jalkateräni holvikaaret ovat melko korkeakaariset. Tämä tarkoittaa sitä, että hölkätessä jalkateriin kohdistuva rasitus tulee korostuneesti kantapäälle ja päkiälle. Näin siis jalkaterän keskiosa ei rasitu yhtä voimakkaasti kuin päkiät ja kantapäät. Tämä ominaisuus yhdistettynä vääränlaisiin kenkiin saattaa helposti johtaa kantapäiden ja päkiöiden kipuihin ja rasitusvammoihin. Tästä johtuen, kengässäni olisi siis hyvä olla vaimennusta ainakin kantapään alla. Ihan uutena asiana minulle tuli se, että myös kengän kiertojäykkyyteen olisi hyvä kiinnittää huomiota. Sain kuulla, että mitä jäykempi välipohja kengässä on, sen enemmän se ”ohjaa” askelta. Koska korkeakaariselle jalkaterälle ominaista on usein myös jälkaterän jäykkyys, olisi hyvä, että kenkäni ei ”kiertojäykkyytensä” puolesta korostaisi tätä jalkaterän ominaisuutta eli minun olisi hyvä valita itselleni melko ”kiertolöysä” kenkä.

Kengän kiertojäykkyydestä kertoo se, kuinka paljon kenkä vääntyy, kun sitä kierretään kannasta ja päkiästä vastakkaisiin suuntiin…

Oma tuntumani täydellisistä juoksukengistä ”osui” siis melko lähelle myös fysioterapeutti Villen näkemystä siitä, millaiset juoksukengät minulle parhaiten sopisivat. Luottokenkäni nimittäin paljastuivat neutraaleiksi, melko kiertolöysiksi kengiksi, joista löytyi 6 mm droppia (kannan ja päkiän välistä korkeuseroa). Mahtavaa, nyt siis tiedän edes suurin piirtein, mitä lähden etsimään, kun juoksukengät tarvitsee seuraavan kerran uusia. Tosin, kuten kaikki muukin, myös jalka ja askellus muuttuvat eli saattaa olla, että sama kenkämalli ei sovikaan omaan jalkaan ”ajasta ikuisuuteen” mutta nyt minulla on kuitenkin jonkinlaiset suuntaviivat asian suhteen.

Tällä kertaa kenkäasia järjestyi nopeasti ja helposti, kun juoksukenkiin perehtynyt asiantuntija etsi minulle valmiiksi omia kenkiäni vastaavan kenkäparin eli ensimmäinen sovittamani kenkäpari oli juuri se etsimäni. Kuinkahan montaa kenkää olisin joutunut sovittamaan ilman asiantuntijan apua, ennen kuin se oikea olisi löytynyt tai olisinko ”omin nokkineni” löytänyt niitä ollenkaan?

Mun uudet ”menopelit”, ensimmäinen kympin testilenkki on tehty ja hyviltä tuntuvat 🙂

Samalla ostosreissulla tuli puheeksi myös paljasjalkakengät ja kevytjalkineet. Ensi viikolla pieni tarina siitä, miten ja millaiset barefootit päädyin hankkimaan, minkälaisen ohjeistuksen sain niiden käytöstä (näin aloittelijana) ja ensimmäisiä fiiliksiä paljasjalkakengillä juostuista lenkeistä…

Suuret kiitokset Hyvinkään Intersportille ja fysioterapeutti Villelle 🙂

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Kesäloman treenejä ja elvyttävä jalkakylpy

Kesäloman treenejä ja elvyttävä jalkakylpy

Vihdoin se on täällä… Kauan odotettu ja kaivattu kesäloma! Monesti lomalla asioilla on lupa ”venyä ja paukkua”, kun pahin kiire (toivottavasti ainakin useimmilla meistä) hellittää. Pitkiä aamuja, myöhäisiä lounaita, remontointia ilman aikataulua ja yhteisiä iltoja ilman nukkumaanmenoaikaa. Tämä sama ihana kiireettömyys näkyy myös kesäloman treeneissäni.

Ystävyyttä

Se mistä olen (kaiken muun ohessa) kiitollinen on paras ystäväni. Minulla ja parhaalla ystävälläni on takana 36 vuotta yhteistä taivalta eli yhdessä on ehditty kokea aika paljon niin iloja kuin surujakin. Asumme eri paikkakunnilla ja valitettavasti ehdimme nähdä aivan liian harvoin. Kesälomalla on onneksi aikaa korjata tämäkin epäkohta. Paras ystäväni tuli siis heti ensimmäisenä kesälomapäivänä kylään ja suunnitelmissa oli pieni sauvakävelylenkki ja yhteinen lounas.

Ensimmäinen tunti sauvakävelylenkistä kului päivittäessä joka päiväisiä kuulumisia ja kun keski-ikäisten naisten elämän ”kipupisteitä” päästiin pohtimaan vasta tämän jälkeen, on sanomattakin selvää, että lenkistä tulikin sitten aika paljon aiottua pidempi. Hyvä niin, tulihan taas laitettua ”maailma mallilleen”… Ensi viikolle suunnitelmissa taas yhteinen sauvakävely 😊

Parhaat ystävät edelleen… Tää kuva löyty jostain arkistojen kätköistä ja se on otettu melkein 25 vuotta sitten jostain kasaribileistä…

Pokemoneja

Onpa tässä hyvinkin vierähtänyt ainakin vuosi, kun nuori herramme viimeksi oli innostunut pelaamaan Pokemon Go:ta. Nyt ilmeisesti peliin oli tehty joitain uusia päivityksiä ja näiden myötä, sekä muutaman tubettajan myötävaikutuksella, nuori herramme innostui jälleen ko. pelistä. Aivan huippu juttu! Yleensä minä olen se, joka ”rankuu” seuraa, kun tulee aika lenkittää koiraa. Nyt tilanne onkin yllättäen se, että nuori herramme pyytää meitä (minua ja Himalajan Hullua) kaveriksi metsästämään Pokemoneja. Niinpä ollaan kesälomalla tehty, tällä seurueella, joka päivä 1,5 – 2,5 tunnin mittainen kävelylenkki Pokemonien ”jalan jäljillä”.

Jolkottelua ja uusia lenkkireittejä

Kesälomalla on kiva etsiä syksyn ja talven varalle uusia lenkkireittejä, kun elämä ei ole aikatauluihin sidottu (tai on mutta hyvin väljästi). Niinpä hauskinta onkin lähteä siitä tutusta risteyksestä ihan toiseen suuntaan, kuin yleensä ja katsoa mihin päätyy. Tällä metodilla lenkit kyllä yleensä ”venyy” normaalia pidemmiksi mutta mitä väliä, kun rauhakseen etenee ja tutkii uusia maisemia. Lomaan on mahtunut myös hyvän mielen retkeilyä koko perheen voimin.

Raivojuoksua

Aiemmin olenkin jo kertonut, että olen kovasti juoksuklinikan innoittamana innostunut tekemään erilaisia juoksutekniikkaan liittyviä harjoitteita ja lyhyitä vetoja paljain jaloin. Yleensä vien nuoren herran futistreeneihin ja teen viereisellä kentällä oman treenin (jos kenttä on vapaana niin kuin yleensä onneksi on). Hyvin hoidetulla futiskentän nurmella on kiva tehdä treeni paljain jaloin. Viimeksi nuori herramme tosin kysyi minulta treenien jälkeen: ” Äiti, miks sä raivojuoksit tuolla viereisellä kentällä” 😊 Niin, että on vissiin siinä juoksutekniikassa vielä vähän parantamisen varaa…

Lihaskuntoa ja kehonhuoltoa

Nyt on häpeäkseni tunnustettava, että nämä kaksi tuiki tärkeää asiaa on näin kesäloman alkajaisiksi jäänyt ihan totaalisesti paitsioon ja kyllä todellakin tiedän, että nämä unohtamalla kohta on se hetki ”Ettei nyt vaan sattuis mitään…” Tämän tiedostaen, aionkin kesäloman edetessä skarpata asian suhteen. Siippani on ollut aika tavalla ”kiinni” tekeillä olevassa lattiaremontissa ja siitä olen hänelle kiitollinen (ihan oikeasti inhosin suhteellisen syvästi vanhan lattiamme väriä). Jahka lattia valmistuu (ei paljon enää puutu) niin otan siippani kaveriksi kuntosalille. En oikein tykkää käydä itsekseni salilla mutta pariharjoitteluna salitreenistäkin saa ihan kivan eli suunnitelmissa olisi lähteä siipan kanssa salille vielä kesäloman kuluessa.

Ennen…

Jälkeen…

Elvyttävä jalkakylpy

Kiinnostukseni kotikosmetiikkaa kohtaan heräsi jo useita vuosia sitten ja tietoa asiasta on tullut vähitellen kerättyä vähän sieltä sun täältä. Kaikenlaisia ”keitoksia” on myös tullut vuosien saatossa kokeiltua ja ehkä eniten juuri vähitellen kertyneen kokemuksen myötä on myös löytynyt ne itselleni sopivat ja mieluisat raaka-aineet. Kotikosmetiikan valmistamisessahan on aina huomioitava se seikka, että monet raaka-aineista ovat varsin allergisoivia ja se mikä sopii toiselle, ei välttämättä olekaan hyvä jollekulle muulle.

Kesälomalla on tullut liikuttua varsin paljon, joten kintutkin alkavat olla vähän väsyneet. Niinpä päätin hemmotella kinttujani elvyttävällä jalkakylvyllä. Tämä jalkakylpy on myös aivan erinomainen syksyllä ja talvella, jos jalkoja paleltaa. Omaan suosikki jalkakylpyyni olen valinnut seuraavat ainesosat:

Hunaja

Hunajassa kerrotaan olevan ihoa suojaavia ja hoitavia entsyymejä sekä lihasten palautumista edistäviä ainesosia. Hunaja on antimikrobista ja sitä onkin käytetty jo satoja, ellei tuhansia vuosia haavanhoidossa.

Sitruuna

Sitruunan sisältämät luonnolliset hapot ja öljyt kuorivat, puhdistavat, desifioivat ja uudistavat ihoa. Sitruuna myös tasapainottaa ihon PH-arvoa.

Rosmariini

Vahvistaa ihoa ja tehostaa ääreisverenkiertoa. Rosmariini on myös lievästi antiseptinen ja näin estää ihon tulehduksia.

(Suola)

Suolaa jalkakylvyssäni käytän vain, mikäli jalkojen iho ei juuri sillä hetkellä satu olemaan mistään rikki tai rakoilla. Suola vilkastuttaa tehokkaasti ääreisverenkiertoa ja etenkin, jos lenkillä on tullut varpaista kylmä tai on juossut osan matkaa märissä kengissä, lämmittää suolaa sisältävä jalkakylpy ihanasti palelevat varpaat.

Hunajan (ja mahdollisesti suolan) liotan lämpimään, lähes kuumaan veteen ja lisään joukkoon sitruunoista puristetun mehun. Jalkakylpyyn lisään myös eteeristä piparminttuöljyä muutamia tippoja, sillä pidän raikkaasta tuoksusta. Tämän jälkeen lisään vielä jalkakylpyyn sitruunan viipaleita ja tuoreita rosmariinin oksia.

Mene ja tiedä, kuinka paljon näiden ainesosien terveyshyödyt oikeasti vaikuttavat jalkakylvyn muodossa mutta ainakin itselläni jalat lämpenevät ja virkistyvät. Lisäksi jalkakylvystä tulee hyvä ja rentoutunut mieli 😊

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Käykö kenellekään muulle koskaan näin, Osa II

Tänään olin ajatellut kirjoittaa kesäloman puuhista mutta, koska hieman mieleni ehdin jo päivän aikana pahoittaa, taidan ”avautua” aiheesta treenivaatteita hieman ylipainoisille. Ihan ensimmäiseksi toivon, että kukaan ei pahoita mieltään siitä, että kerron omasta harmituksestani. Meitä kun on niin moneen junaan, kullakin on omat mieltymyksensä, kaikilla on oma tyylinsä ja jokainen meistä viihtyy omanlaisissaan vaatteissa.

Treenivaatteeni alkavat toden teolla ”vedellä” viimeisiään ja vaikka en kovin välitäkään shoppailusta, päätin tänään lähteä asian tiimoilta katsastamaan alennusmyyntejä. Olen siis hieman ylipainoinen ja edustan hyvin tyylipuhtaasti muotokieleltäni omanavartaloa. Tiedän, tiedän, oma vikahan se on… Tästä tiedosta huolimatta, olen kyllä hieman harmissani nykyisestä treenivaatevalikoimasta.

Kokeiltu on, tää vaatekappale tietää omalla kohdallani sisäreisituskaa…

Ensinnäkin puserot näyttäisivät olevan pääpiirteittäin kahta mallia, joko täysin tyköistuvia tai sitten täysin leikkaukseltaan muodottomia ”säkkejä”. Itselläni ei valitettavasti näillä muodoilla itsetunto riitä siihen, että treenaisin täysin tyköistuvissa vaatteissa. Tiedän, että hyvin erikokoiset ja näköiset ihmiset näin tekevät ja arvostan jokaista heistä, sillä he ovat varmasti enemmän tai vähemmän sisäistäneet kehopositiivisen ajattelun. Itse en kuitenkaan tunne oloani kotoisaksi vaatteissa, jotka eivät jätä yhtäkään ”mahamakkaraa” arvailujen varaan. Löytyihän kaupasta toki myös väljän mallisia puseroita mutta kuten edellä todettu ne olivat malliltaan ”jätesäkki”. Toki nykyiset tekniset materiaalit hengittävät varmasti paremmin kuin tuo kyseinen jätesäkki ja väreissäkin on valinnan varaa mutta silti en halua pukeutua ”jätesäkkiin”, johon on leikattu pään reikä ja kädentiet. Mitä siis oikein toivon treenipuseroltani? Tahtoisin kauniisti leikatun, nätisti istuvan, hieman A-linjaisen mallin, jossa olisi pienet hihat (myös pitkähihaiselle olisi käyttöä) ja joka peittäisi edes osan ahteristani. Mission impossible…

Tälle hame / trikoo yhdistelmälle lähdin etsimään korvaavaa tai korvaavia tuotteita…

Toisekseen juoksushortsit tai hameet eivät ole missään nimessä suunniteltu hieman ylipainoisille urheilun harrastajille. Naisten juoksushortseissa ja hameissa on järjestäen niin lyhyet lahkeet, että sisäreidet hankaavat väistämättä yhteen juostessa. Miesten puolelta löysin yhden mallin, jossa juoksushortsien sisäosan lahkeet ulottuivat polven yläpuolelle mutta näistäkin oli koot loppuneet. Aikaisemmin olen ratkaissut tämän ongelman niin, että minulla on ollut erikseen ¾ pituiset trikoot ja hieman levenevä hame, jonka olen pukenut trikoiden päälle. Miksikö haluan ylipäätään pukea hameen trikoiden päälle, enkä juokse vain pelkissä trikoissa? Syy on sama, kuin urheilupuseroidenkin kohdalla, en tunne oloani viihtyisäksi, jos ahterini kaunistelematon siluetti on kaiken kansan nähtävillä. Useammassa urheilukaupassa kävin, eikä yhdenkään valikoimista löytynyt erillistä hametta vaan kaikissa oli nuo jo puheena olleet erittäin lyhyt lahkeiset trikoot sisään ommeltuina. Luulenpa, että aika lämmin tulee, jos yrittää pukea ensin ¾ trikoot ja sitten siihen päälle hameen, jossa on sisään ommellut lyhyet trikoot. Tämäkin asia siis jäi ratkaisematta. Ihmettelenkin nyt, onko niin, että se on vaan ylipainoisen liikunnanharrastajan osa, kärsiä hiertyneistä sisäreisistä ja ylöspäin rullaavista lyhyistä lahkeista?

Tänään siis ihan hyvillä mielin lähdin aamusella treenivaatteitani päivittämään mutta pidä siinä nyt sitten yllä kehopositiivista ajattelua, kun kaupassa lopulta joudut toteamaan, että edes L-koon treenivaatteet eivät ”istu” nätisti päälle. Eikä strategiset mittani mikään salaisuus ole. Olen 162 cm pitkä ja painan 70 kg, joten oletin kyllä, että lievästä ylipainostani huolimatta, löytäisin itselleni jotakin nättiä päälle pantavaa. Onko nyt niin, että mikäli haluan pukeutua omasta mielestäni nätisti ja asiallisesti esimerkiksi juoksulenkeille ja kuntosalille, pitää minun ensin laihtuakseni illan hämärtyessä treenata salaa ”pimeillä kujilla”, jotta saan itselleni istuvia treenivaatteita.

Hyvillä mielin lähdin siis tänään shoppailemaan ja takaisin kotiin palatessa päällimmäinen ajatukseni oli (tämä ei ollut lähtiessä edes juolahtanut mieleeni): No niin, eipä tarvi läskin ostaa uusia treenivaatteita eli ”romukoppaan” lensi ainakin hetkellisesti kaikki kehopositiivisuus ja hieman ylipainoinen muuttui läskiksi. Huomenna taas uuteen päivään positiivisemmin miettein hieman ylipainoisena mutta tänään kyllä harmittaa…

Vähän jouduin tän päivän päälle ”lohtusyömään”. Onneksi kesän maut ei oo kovin ”syntisiä”…

Harvemmin tulee otettua kovin voimakkaasti kantaa asioihin mutta nyt olen kyllä sitä mieltä, että kehopositiivisuus jää pelkäksi kivaksi sanahelinäksi, mikäli esimerkiksi vaatevalmistajat eivät kykene huomioimaan eri näköisiä, eri muotoisia, eri kokoisia ja eri ikäisiä ihmisiä paremmin.

Mikäli jollakulla on hyviä vinkkejä, mistä edellä kuvailtuja vaatekappaleita tai ylipäätään asiallisia, nättejä ja mukavia treenivaatteita hieman ylipainoisille löytyisi, niin kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita😊

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Vihdoinkin keksin koiralleni käyttöä…

Meille muutti tiibetinterrieri Himalajan hullu maaliskuussa 2018 (Koiran lempinimi kertonee jo jotakin 😊). Koirarodun valintaan vaikutti hyvin vahvasti se, että tiesin tiibettiläisen olevan lähes kyltymätön lenkkeilijä, kokemusta tiibettiläisen omistamisesta oli siis jo entuudestaan.

Tiibetissä vallitsevat ankarat sääolosuhteet. Talvet ovat purevan kylmiä, mutta kesällä voi olla paahtava helle. Kotimaansa säälimättömissä luonnonolosuhteissa on tiibetinterrieristä kehittynyt uskomattoman kestävä ja erittäin sopeutumiskykyinen rotu.”

Tämän rotumääritelmässä mainitun luonnehdinnan allekirjoitan oman kokemukseni pohjalta. Tiibettiläinen on kompaktin kokoinen, uskollinen seuralainen haastavissakin sääolosuhteissa. Kaunis ajatukseni siis oli ottaa nuorelle herrallemme kaveri, ettei hänen tarvitse olla koulun jälkeen yksin kotona ja olihan minulla tietenkin ”oma lehmä ojassa” eli lenkkikaveria itselleni myös tiibettiläisestä kaavailin.

Pentu tuli siis taloon maaliskuussa ja seuraavana syksynä aloitimme koirakoulun, sillä ajatuksenani tosiaan oli opettaa koiralle perustaidot ja ennen kaikkea tavoitteena oli opettaa koira kulkemaan nätisti rinnalla. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Koira oli kyllä tosi innokas ja ilahtunut uudesta ”harrastuksestaan” ja tekikin kaikki koirakoulun harjoitukset tosi mallikkaasti yhden kerran, jonka jälkeen oli ilmeisesti sitä mieltä, että ”homma” tuli hoidettua ja nyt on aika pitää hauskaa eli ”painia” omistajan kanssa. Tätä rataa jatkettiin siis koirakoulussa koko syyskausi, jonka jälkeen totesimme hyvässä yhteisymmärryksessä kouluttajan kanssa, että meidän kannattanee nyt pitää vähän taukoa.

”Joskus itsenäinen, itsepäinenkin tiibetinterrieri saattaa vaatia kouluttajaltaan hieman huumorintajua. Tibbe on hengailija, jonka mielestä yksi suorituskerta on riittävä…”

Eli tämänkin väittämän joudun kokemuksen kautta allekirjoittamaan. Oli koirakoulusta oikeasti hyötyäkin, koira ”toimii” kotioloissa ihan hyvin, ainakin useimmiten. Himalajan hullu on luonteeltaan ehkä kaikkein uskollisin, sydämellisin ja kiltein koira, joka minulla on koskaan ollut mutta myös kaikkein villein ja keskittymiskyky on kyllä rehellisyyden nimissä lähellä nollaa.

Tässä kohtaa haluan huomauttaa, että ymmärrän kyllä ongelman olevan talutushihnan siinä päässä, jossa itse ”roikun” = Haasteellinen koulutettava ja liian kokematon kouluttaja lienee yhtälö, johon tarvittiin ratkaisu…

Kovasti me kuitenkin yritettiin löytää ”yhteinen sävel” hölkkälenkeille…

Näillä pohjilla lähdimme sitten yhteisiä hölkkälenkkejä harjoittelemaan. Kävin ostamassa vyötärölle kiinnitettävän talutushihnan. Hieman ääneen ihmettelin lemmikkieläintarvikeliikkeessä, että kuinkahan tässä mahtaa käydä mutta myyjä vakuutti minulle, että kyllä se koira nopeasti oppii asemoitumaan suhteessa hölkkääjään. Voin kertoa, ei asemoitunut, sitkeästä harjoittelusta huolimatta. Tai asemoitui kyllä vasemmalle, oikealle, vasemmalla, jalkojen väliin, eteen, vasemmalle, taakse, oikealle… Lopulta päätin lähestyä asiaa hieman toisenlaisesta näkökulmasta.

”Myös köyhillä paimentolaisilla oli näitä koiria – ne polveutuivat samoista kantavanhemmista kuin luostarikoiratkin, mutta olivat edellisiä vankkarakenteisempia ja kookkaampia. Niiden tärkeimpänä tehtävänä oli palvella isäntäväkensä apuna lammaspaimenina, sekä vaeltelevien paimentolaisheimojen turvana ja johdattelijoina vaikeakulkuisilla vuoristopoluilla.”

Päätin siis heittäytyä vaeltavaksi paimentolaisheimon edustajaksi vaikeakulkuisille vuoristopoluille. Josko koira näin saisi jonkin etiäisen esi-isiensä toimista. Uskokaa tai älkää mutta tämä toimi. Ilman minkäänlaista ”häröilyä” ja täysin suoraviivaisesti mäkeä ylös ja alas toistuvasti ja koirastakin näki, että oli aika päättäväisen touhuissaan asian suhteen.

Totta kyllä, kokeneempi, sinnikkäämpi ja huumorintajuisempi koiranomistaja olisi varmasti onnistunut koiran kouluttamaan juoksukaveriksi myös tasamaalla. Itseltäni taisi hieman loppua huumorintaju ja sinnikkyys asian suhteen…

Koirakoulu- ja tasamaanjuoksu -kokeilujen jälkeen löytyi siis minulle ja Himalajan hullulle yhteinen harrastus. Me ollaan, vaikka itse sanonkin, tosi hyvä tiimi tunkkauksessa ja nykyään treenataan hyvillä mielin yhdessä. Aina se, ennalta suunniteltu vaihtoehto ei olekaan toimivin vaan hyvien käytänteiden löytyminen vaatii useita yrityksiä, erehdyksiä ja ennen kaikkea kykyä tehdä kompromisseja. Enpä osannut ennalta arvata, että se meidän yhteinen harrastus tulee olemaan tunkkaus… Pääasia kai kuitenkin on, että meillä molemmilla on kivaa ja uskoisin, että tämän tyyppinen oheistreeni tekee ihan hyvää sunnuntaihölkkääjälle 😊

Tunkkaus

”Mäen hidasta kapuamista ja erityisesti ylöspäin menemistä. Tunkkaukseen yleensä liittyy hankala maasto ja/tai jyrkät ei-juostavat mäet. Lisäksi voi melkein 100% varmuudella kuvitella tunkkaajalle käteen sauvat , joihin on kiva nojailla. Tunkkaukseen ei yleisesti liity juokseminen, vaan se on kävelyä tai kävelyn ja kiipeämisen sekoitusta. Kiipeäminen harvoin kuitenkaan niin hankalaa, että sitä voisi mitenkään rinnastaa kalliokiipeämiseen. Tunkkaus on yleensä myös pitkäkestoista.” – Antti Niinikoski

”Termi tulee sanasta tunkki, joka on työkalu raskaiden taakkojen nostamiseen. Tunkilla saa vähitellen veivattua lihasvoimin vaikka auton ylös renkaanvaihtoa varten. Joku on siis joskus keksinyt kutsua vastaavaa nitkutusta lihasvoimalla ylämäkeen tunkkaukseksi. Alun perin maastofillaripuolelta, kun on tunkattu (talutettu) ajopeliä jyrkkää mäkeä ylös vähitellen.” – Terho Lahtinen
”Tunkkaus on polkujuoksun ankkakävely, vrt. murtsikkahiihto.” – Eetu Nordman”

Tekstilähteet:

http://www.trailrunning.fi/polkujuoksusanasto/

https://tiibetinterrierit.weebly.com/tiibetinterrieri.html

http://www.hompotin.com/tiibetinterrierit/

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Jaksaa, jaksaa vai jaksaako sittenkään…

Niin, aikaisemmin olen jo kertonut, että olen oikeastaan aika huono haastamaan itseäni, johtuen siitä, että ihan oikeasti taidan hieman pelätä epäonnistumista. Kuitenkin, mikäli aion kulkea tavoitettani kohti on väistämättä lähdettävä uuden äärelle ja tehtävä asioita, joita ei ole ennen tehnyt (vaikka epäonnistumisen mahdollisuus olisikin olemassa).

Tänään lähdin siis ensimmäistä kertaa elämässäni ikinä puolikasta pidemmälle lenkille. Asiasta oli sovittu jo kuukautta aikaisemmin yhden naisen ”huoltojoukon” kanssa, joten eipä siinä sitten oikein auttanut muu, kuin lähteä rohkeasti yrittämään. Huoltojoukot otin mukaan kahdesta syystä, ensinnäkin itseni tuntien hyvin oletettavaa olisi, että ellei asiasta olisi huoltojoukkojen kanssa etukäteen sovittu, olisi lenkin pidentäminen siirtynyt ”ajasta ikuisuuteen” eli ensi keväälle sitten ensi syksylle ja sitten taas ensi keväälle. Toisekseen, ajattelin, että eka kerta (kävi, miten kävi) olisi kiva jakaa jonkun kanssa 😊

Näillä eväillä kohti uusia haasteita…

Samalla oli tarkoitus vähän miettiä ja testailla juoksun aikaista ”tankkausta”. Tässä olen oikeasti tosi noviisi ja kaikki pitkät lenkkini ja puolikkaani olen aina juossut veden voimalla. Jotenkin ajatus energiageeleistä tuntuu itselleni vieraalta, joten yritin valita (ei varmaankaan kovin järkevästi), minulle itselleni ”helposti lähestyttäviä” energianlähteitä mukaan. Mukaan lähti lopulta hetkellisen pohdinnan jälkeen Mehukattia, suolapähkinöitä ja ”kettukarkkeja”. Enpä usko, että 25 kilometrin pitkikselle nyt oikeasti tarvitsisi evästä mukaan mutta testimielessä halusin kokeilla, mistä sitä energiaa kannatta ottaa, jos vaikka joskus vielä pidemmällekin hölkkäilisin😊

No niin ja sitten suhteellisen pitkän johdannon jälkeen itse asiaan…

Ikinä, ikinä elämässäni en ole juossut yhtä vaikeaa kymppiä, kuin tämän päiväisen lenkin ensimmäinen kymppi oli. Reitin ensimmäinen 8 kilometriä oli asfalttisuoraa, aurinko porotti niskaan, eikä tuulen vireestä ollut tietoakaan. Kyllä siinä hetken oli usko koetuksella, kun näin vaikeaksi meni jo ensimmäinen kymppi ja matkaa oli edessä vielä se 15 kilometriä. Kyllä, tässä kohtaa todella kävi ihan vakavasti mielessä jättää ”leikki kesken”.

11  kilometrin kohdalla jouduin ”taipumaan” ja kävelemään reitin varrelle osuneen loivan ja todella pitkän ylämäen. Harmitti mutta jälkeen päin ajateltuna uskon, että ratkaisuni oli oikea, sillä jos tuossa kohtaa olisin ”väkisin runtannut” mäen ylös, olisi matkan teko saattanut loppua hyvinkin ennen aikojaan. Kävelin siis noin puoli kilometriä mäkeä ylös, join ja söin muutaman suolapähkinän. Pieni kävelypätkä selvästi helpotti ja kroppa ehti ainakin vähän ”jäähtyä”, eikä olo auringon porotuksen vuoksi ollut enää ihan yhtä tukala.

Mäen päälle päästyäni sain taas hyvin hölkkärytmistä kiinni. Reitti kaartui seuraavaksi varsin kansallisromanttisiin maalaismaisemiin peltojen väliin ja kun aurinkokin meni hetkeksi pilveen, alkoi matka vihdoin ja viimein edetä melko vaivattomasti. Kilometrien 11-23 välissä hölkkä tuntui hyvältä, jaloissa tai selässä (joka on se heikko kohtani) ei tuntunut väsymystä ja fiiliskin parani kummasti alun hankaluuksien jälkeen… Ehkä minulla sittenkin olisi mahdollisuus onnistua?

Kahden viimeisen kilometrin aikana alkoi väsymys tuntua kropassa. Se pelastuksen aiemmilla kilometreillä tuonut pilvikin oli kadonnut johonkin ja sykkeet alkoivat nousta. Varmasti osin johtuen kuumuudesta mutta myös jo taitetun matkan rasitusten vuoksi. Se on kyllä kumma juttu, miten se viimeinen kilometri ennen tavoitteen saavuttamista voi olla niin jumalattoman pitkä😊

Se oli siinä…

Se oli sitten siinä, mun eka puolikasta pidempi lenkki ikinä. Vajaa neljä kilometriä kuulostaa ehkä sanottuna lyhyeltä matkalta mutta jos lenkin pidentämistä miettii prosentuaaliselta kannalta niin aika paljon pidemmälle pääsin, kuin koskaan ennen. Kahdesta asiasta olen erityisen hyvilläni. Ensinnäkin viimeisen ja vähän vaikeankin kilometrin aikana ajattelin, että mikäli olosuhteet (varsin lämmin keli ja auringonporotus) olisivat olleet vähän helpommat niin mahdollisuuden 30 kilometrin rajapyykin saavuttamiseen olisivat olleet olemassa. Toisekseen kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun olin lopettanut treenin, ryhdyin jo suunnittelemaan seuraavaa välietappia matkalla kohti tavoitettani. Olen kai lajini löytänyt…

Matkaan ottamani eväät toimivat todella hyvin, nestettä meni normaali lenkkiin nähden enemmän puoli litraa mehukattia ja litra vettä. Matkan varrella söin muutamaan otteeseen kourallisen suolapähkinöitä ja 2 ”kettukarkkia” ja näillä pärjäsi kyllä varsin hyvin.

Tänään olisi voinut käydä onnistumisen suhteen ihan miten vaan, niin kuin elämässä yleensäkin. Tänään onnistuin mutta tiedän, että sekin päivä tulee ”pommin varmasti” että epäonnistuminen on vain ”sulatettava” ja siitä on noustava kohti uusia haasteita 😊

Ja lenkin päälle päätin valmistaa yhtä mun lemppariruuista. Nyt, kun kotimaiset tomaatit on tosi edullisia ja maukkaita tätä tulee tehtyä jos ei nyt ihan viikoittain niin melkein ainakin…

Täydellinen Tomaattirisotto

1 sipuli

1 yksikyntinen valkosipuli

3 dl risottoriisiä

kasvislientä

tomaattimehua

suolaa

pippuria

8 tuoretta tomaattia

tuoretta basilikaa

Pilko tomaatit pieniksi kuutioiksi. Keitä kasvisliemi ja lisää joukkoon tomaattimehua. Nesteestä noin puolet kasvislientä ja puolet tomaattimehua. Kuullota sipuleita ja valkosipulia öljyssä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Lisää riisi ja kuullota hetki. Lisää nestettä desi kerrallaan niin kauan, kunnes riisi on kypsää, eikä nestettä enää imeydy. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon tuoreet, kuutioidut tomaatit sekä basilika. Anna tekeytyä hetki.

Tämän reseptin löysin joskus vuosia sitten jostain Painonvartijoiden reseptikirjasta. Kirja on jo kadonnut, enkä sen nimeä enää tarkemmin muista mutta tämä risotto on jäänyt pysyvästi meidän perheen ruokalistalle. Eikä suinkaan niiden Painonvartijoiden pienten pisteiden vuoksi vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että se on vaan niin hyvää ja maistuu meillä kaikille😊

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Mun Top 5 smoothiet…

Tämä on ensimmäinen ja luultavasti viimeinen ruoka-aiheinen blogikirjoitukseni, sillä minä en todellakaan viihdy keittiössä. Nyt kuitenkin ”hiipi” mieleen kaikki ihanan raikkaat smoothiet, kun aika lämpimässä kelissä on saanut hölkkäillä. Yleensä erilaiset smoothiet ovat olennainen osa arkiaamujani mutta näin lämpimällä säällä ennen treeniä jääkaappiin valmiiksi tehty smoothie todella alkaa houkutella jo puolessa välissä lenkkiä. Itselleni käy monesti niin, että lämpimällä säällä treenatessa ei treenin jälkeen tee moneen tuntiin mieli oikein syödä mitään ja tässäkin suhteessa koen smoothiet ”helposti lähestyttäväksi” energiaksi 🙂

Omat suosikkismoothieni ovat valikoituneet pitkälti niiden ”pyhän” yksinkertaisuuden vuoksi. Kaikki ne valmistuvat muutamasta hyvästä raaka-aineesta ja suurin osa aineksista löytyy ihan oman kotikylän ruokakaupasta. Mitä helpompaa ja vaivattomampaa, sen parempi mielestäni. Ja sitten pieni varoituksen sana… Minä olen makean ystävä eli aika ”imeliä” ovat nämä minun suosikkini 🙂

Täyteläinen avocado

Avocadoa

Mangoa

Sitruunamehua

Kivennäisvettä

Kanelilla maustettu mustikka

Mustikoita

Omenamehua

Sitruunamehua

Loraus hunajaa

Hyppysellinen kanelia

Makea mansikka

Mansikkaa

Verigreippiä

Loraus hunajaa

Kivennäisvettä

Kirsikka-Mustikka

Mustikoita

Kirsikoita

Banaania

Omenamehua

Luumu unelma

Kuivattuja luumuja

Maapähkinää

Omenamehua

Nämä smoothiet olen noukkinut joskus aikoinani joululahjaksi saamastani Elig Maranikin kirjasta Smoothiet – Makuja, vitamiineja ja virkeyttä omaan käyttööni ja omien mieltymysteni mukaan. Turhamaisuuksissani halusin blogin kuvitusta varten laittaa smoothiet vähän nätimmin esille. Todellisuudessahan smoothie nautitaan hyvän treenin päälle näin 🙂

Viikon päästä sunnuntaina minulla on suunnitelmissa hölkätä ensimmäistä kertaa ikinä puolikasta pidempi matka. Ajatuksena on tehdä 25 kilometrin lenkki ihan vaan testimielessä, pystynkö tämän pidemmän matkan hölkkäämään ja miltä se oikeastaan tuntuu, kun matkan teko ei lopukaan sen tutun ja vähän jo turvallisenkin tuntuisen 21 kilometrin jälkeen. Ensi viikolla siis tarinaa siitä, miten ”eukon” käy testilenkillä…

Please follow and like us:

Uudelleen orientoitumista…

Tämän jutun julkaisemista mietin aika pitkään, sillä aihe tuntuu jotenkin kovin henkilökohtaiselta. Blogia ryhdyin kuitenkin kirjoittamaan ajatuksella, että oma arkielämäni saattaisi tarjota jonkinlaista vertaistukea jollekulle ja luulenpa, että aihe, jonka pariin hetken kuluttua ”sukellan” on herättänyt, herättää tai tulee herättämään monissa meistä erilaisia tunnetiloja ja ajatuksia.

Aika paljon esimerkiksi sosiaalisen median keskustelufoorumeilla ja ainakin naisten lehtien artikkeleissa sivutaan aihetta ruuhkavuodet. Itse en voi parhaalla tahdollakaan puhua omalla kohdallani ruuhkavuosista, sillä minulle on siunaantunut lapsia kokonaista yksi kappale. Kuitenkin, jos mietin kuluneita vuosia taaksepäin, on arkeani määrittänyt aika pitkälti aikatauluttaminen, useimmiten aika tiiviskin sellainen. Meidän perheessä kaikki harrastavat aktiivisesti ja tähän vielä lisättynä molempien vanhempien työmatka-ajot niin sovittelua aikataulujen suhteen on kyllä riittänyt ja omaa treeniaikaa on tullut ”varastettua” vähän sieltä ja täältä.

Vähän reilu vuosi sitten aloin alitajuisesti ounastella, että asiat tulevat lähitulevaisuudessa muuttumaan. Ehkä sekin oli jollakin tavalla alitajuista, että halusin vielä pienen hetken elää ”vanhaa aikakautta” ennen kuin siirryn seuraavaan elämän vaiheeseen, sillä päädyin hankkimaan perheeseemme koiran (ehkä tosiaankin elääkseni vielä pienen hetken ”ruuhkavuosissa”). Edellinen koirani eli 14 vuotta ja tämän jälkeen olin 2 vuotta ilman koiraa eli edellisen kerran minulla oli ollut koiranpentu 16 vuotta sitten. Aika todella kultaa muistot, ihan en muistanut, minkälaista arki on koiranpennun kanssa. Etenkin, kun kohdalleni osui ihan ”kevyesti” vilkkaampi yksilö. Koirani luonteenlaadusta kertoo ehkä jotakin se, että koirakoulussa kouluttaja antoi koiralleni lempinimen Pyörremyrsky. 🙂

Pyörremyrsky, Himalajan hullu, Maailman paras pikkusisko, Pokemon… 🙂

Pidän siitä, että elämä pitää puuhakkaana ja kyllähän juoksuharrastukseen saa aikaa uppoamaan ihan kiitettävästi. Treenaan tällä hetkellä kolmen viikon sykleissä eli joka kolmas viikko on melko kevyt treenin suhteen. Tämän kevyemmän treeniviikon perjantaina ajauduin häkellyttävään tilanteeseen. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen huomasin istuvani sohvalla ja miettiväni, että minulla ei ole mitään tekemistä. Nuori herramme on yht`äkkiä kasvanut niin isoksi, että suurin osa ajasta kuluu kavereiden kanssa futiskentällä. Hyvä niin, olen äärimmäisen onnellinen, että kavereita ja tekemistä riittää. Koira oli lenkitetty, kämppä siivottu, eikä kesken ollut mitään ”tuunausprojektiakaan”. Niin, ei siis mitään tekemistä… Tässä kohtaa havahduin ensimmäistä kertaa tietoisesti siihen tosiseikkaan, että ”pikkulapsiaika” alkaa omalta kohdaltani olla ohi ja uusi elämänvaihe uusine mahdollisuuksineen ja haasteineen on väistämättä edessä.

Nyt taisi käydä niin, että en osannut, ymmärtänyt tai yksinkertaisesti vain ehtinyt asennoitua ”ruuhkavuosien” päättymiseen. En koe itseäni iloiseksi (jippii, vihdoinkin lisää omaa aikaa) enkä surulliseksi (paluuta kiireiseen mutta myös hauskaan elämänvaiheeseen ei ole) mutta tunnen itseni ehkä hieman haikeaksi ja ennen kaikkea hämmentyneeksi.

Seuraavalla viikolla tuli vähän sanomista siippani kanssa. Meillä on sellanen ”tosi aikuismainen” tapa riidellä, että ensin mökötetään 2-4 päivää, jonka jälkeen ”nostetaan kissa pöydälle”, neuvotellaan ja sovitaan. Tällä kertaa neuvotteluvaiheessa siippani totesi (tietämättä edellisen viikon hiljaisesta pohdinnastani asian tiimoilta): ”Kuule, me ei varmaan oikein olla osattu varautua nuoren herran itsenäistymiseen”. Niinpä niin, onneksi vielä ei ole liian myöhäistä ryhtyä asennoitumaan ja kyllähän nuori herramme edelleen vanhempiaan tarvitsee mutta ehkä hieman erilailla kuin muutama vuosi takaperin.

Aikaisemminhan tilanne treenaamisen suhteen meidän perheessä (niin kuin varmaan monessa muussakin perheessä) on ollut sen sorttinen, että treenivuoroa vaihdetaan ”läpsystä” ulko-ovella. Nyt toivoisin kovasti, että lisääntyneen vapaa-ajan myötä saisin siipastani itselleni ainakin silloin tällöin treenikaverin (muutenhan me jo kavereita ollaankin :)). Harrastamme kovasti erityyppisiä lajeja mutta tuskin hyvästä lihaskuntotreenistä tai kehonhuollosta on koskaan haittaa, olipa oma laji mikä hyvänsä. Neuvottelut yhteistreeneistä on vielä kesken…

Kesälomaprojekti…

Onneksi kiltti, kiltimpi, kiltein kollegani järjesti minulle pienen aikalisän asioiden tuumailua varten, lahjoittamalla minulle vanhan ruokapöytänsä. Nyt on lepopäiviksi vähäksi aikaa projektia niin, että ehdin hieman järjestellä ajatuksiani. Rakastan värejä… Silloin kauan sitten,kun olimme vielä nuoria ja ostimme siippani kanssa ensimmäisen asuntomme, maalasimme olohuoneen seinät ”aurinkorannan keltaisiksi”, sillä tiesimme, että ihan oikealle aurinkorannalle ei ole vähään aikaan asiaa juuri ”kuitatun” asuntolainan vuoksi. Ehkä vähän nostalgisissa tunnelmissa päätin palata tämän tematiikan pariin ja maalata ruokapöydän ”välimeren turkoosiksi”.

Näillä mietteillä taidan ”valua” vähitellen Juhannuksen viettoon…

Rauhaisaa Juhannuksen aikaa toivotellen. SusannaK

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us: