Hävettää…

Tämä kirjoitus on omistettu O:lle ja S:lle, maailman parhaille pikkuveljille ikinä 😊

Luin tuossa muutama viikko sitten Juoksujalka vipattaa -blogista erittäin ansiokkaan pohdinnan Armollisuus, kiitollisuus ja ylpeys. Kirjoituksen tematiikka, etenkin omien suoritusten vertaaminen muiden suorituksiin, tuntuu juuri tänä viikonloppuna itselleni hyvin ajankohtaiselta aiheelta.

Viime viikolla pikkuveljeni soitti ja ilmoitti lähtevänsä kokeilemaan puolikasta, naapurinsa yllyttämänä. Hänen aikeensa oli puolikasta lähteä kokeilemaan saman viikon lauantaina Tampereella. Puhelinsoiton tarkoituksena oli kysellä viime hetken vinkkejä juoksutapahtumaa varten. Veljeni toki harrastaa säännöllisesti urheilua mutta ensimmäisen pitkän lenkin (15 kilometriä) hän oli juossut kaksi viikkoa ennen H-hetkeä. Koska pitkiä lenkkejä siis oli takana vain yksi, kehotin häntä pitämään vauhdin maltillisena ja juomaan riittävästi. Perjantai-iltana vielä soittelin: Kysyin viime hetken tunnelmia, toivotin tsempit seuraavalle päivälle ja vannotin laittamaan viestiä, kun juoksu on ohi.

Odotettu viesti tuli klo 13.20 (Viestiketjun julkaisen veljeni luvalla).

2:07 En enää ikinä juokse tätä paskamatkaa!!!

 Huippuhyvä aika, oon kateellinen. Missä oli se vaikein paikka vai menikö koko matka samalla           ”höyryllä”?

Ei. Menin 15 lujaa ja sitten 18 kohdalla rupes oksettaan ja oli pakko kävellä. Muuten olis menny pariin tuntiin…

Edelleen mä oon niin kade tosta ajasta. Oon kuitenkin juossu pitkää lenkkiä monta vuotta ja silti olen 2,5 tunnin suoriutuja. Kateudesta huolimatta, onnittelut hienosta juoksusta 😊

Kiitosta, kiitosta. Koitan nyt toipua lähes täydellisestä lamaannuksesta 😊

Tästä viestiketjusta käykin jo ilmi se oleellinen. Olen hölkkäharrastukseni tiimoilta treenannut ehdottomasti enemmän, kuin veljeni niin ajallisesti, kuin viikoittaisten kilometrienkin osalta. Olen myös pyrkinyt harjoittelemaan mahdollisimman monipuolisesti pitkää hidasta, vauhtikestävyyttä, tekniikkaa ja lihaskuntoa. Tästä huolimatta omat suoritukseni ovat huomattavasti heikompia, kuin veljeni.

Normaalisti ”kilpailen” vain ja ainoastaan itseni kanssa. Tilanne näköjään kuitenkin muuttuu, kun vertailussa on oman velipojan suoritus. Sen sijaan, että olisin ollut pyyteettömän iloinen hänen hyvästä juoksustaan, ryhdyinkin kadehtimaan velipojan suoritusta.

Hetken jo mietin, pitäiskö ”heittää juoksukengät naulaan”.

Rakentavaa tietysti olisi tässä kohtaa ollut pohtia analyyttisesti, miksi oma harjoittelu ei tuota vastaavaa tulosta tai miksi en esitä juoksutapahtumissa parasta osaamistani. Vaan ei, ensimmäinen ajatukseni oli: Mä en edes yritä juosta enää koskaan ja heti seuraava: Pitäskö ens viikonloppuna Tallinnassa ”naulata” ittensä kahen tunnin jäniksen kantaan ja juosta kahteen tuntiin, vaikka henki menis. Onneksi jo muutaman minuutin pohdinnan jälkeen tulin siihen lopputulemaan, että Tallinnassa juoksen ihan vaan oman juoksuni (niin kuin tapanani on) nauttien matkasta ja tapahtuman tunnelmasta.

En ainakaan muista, että olisin koskaan aikaisemmin kadehtinut veljiäni. Ehkä olen kokenut hölkkäharrastukseni olevan ”se minun juttuni” meidän perheessä. Sitten velipoika ”astuikin minun reviirilleni” ja teki sen vielä paremmin kuin minä…

Nolottaa, oma pikkumaisuuteni…

Toisaalta ymmärrän, että meillä on kaksi täysin erilaista strategiaa suoriutua juoksutapahtumasta. Itse olen varmistelun ”maailman mestari” eli juoksen (lue hölkkään) tapahtumissa aina niin varovaisella vauhdilla, että pääsen varmasti maaliin ja vieläpä hyvin voivana. Siihen surullisen kuuluisaan ”seinään” en ole vielä koskaan törmännyt (taitaa olla kyvyttömyyttä haastaa itseään). Veljeni taas ”purki” tämän päiväistä juoksuaan seuraavasti: Juoksin alkumatkan niin kovaa, että 15 kilometrin jälkeen alkoi olla jo aika huono olla. 18 kilometrin kohdalla tuli ihan totaalinen seinä vastaan ja oli pakko kävellä. Hirveellä sinnillä sain itseni uudelleen liikkeelle ja hölköteltyä viimeiset kilometrit maaliin.

Niin tai näin… Hävettää, että edes jouduin käymään tämän keskustelun itseni kanssa. Kuinka alas ihminen voikaan ”vajota” sisarkateuden saralla? Tämän johdosta, joudun myöntämään… Kyllä, olen huono ihminen mutta en aio hyväksyä tätä puolta itsestäni. Sillä uskon, että jokaisella on halutessaan mahdollisuus tulla paremmaksi ihmiseksi…  Ja olenhan minä myös iloinen veljeni onnistuneesta juoksusta, pienestä ”kateuden pistoksesta” huolimatta 😊

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Kiukulla…

Aika paljon julkaistaan uusia artikkeleita, tutkimuksia ja omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka liikunnan harrastaminen vaikuttaa mielialaan ja henkiseen hyvinvointiin. Totta, jopa nuori herramme on tämän asian aika hyvin oman kokemuksensa kautta sisäistänyt. Olen omasta mielestäni aika rauhallinen ja ”pitkä pinnainen” ihminen mutta joskus käy niin, että tekee mieli antaa vähän voimakkaampaa palautetta. Tämän yleensä näkee jo aika kauas naamastani ennakkoon ja nuori herramme onkin oppinut tässä vaiheessa ”kaivamaan esiin liikuntakortin”. Yleensä tässä kohtaa saan kommentin: ”Äiti, mee vähäks aikaa ulos niin tulee parempi mieli.” Tässä nuori herramme pelaa tietenkin ”omaan pussiinsa”. Hän tietää varsin hyvin, että pienen happihyppelyn jälkeen palautteeni tulee huomattavasti ”loivareunaisempana”, kuin alun perin ehkä olin suunnitellut.

Kyllä, ehdottomasti allekirjoitan väitteen, että liikuntaharrastus vaikuttaa mielialaan mutta ”juna kulkee molempiin suuntiin” eli kyllä mieliala vaikuttaa myös liikuntaharrastukseen ja suorittamiseen. Tämän totesin eilen hyvin konkreettisesti omalla kohdallani.

Nuori herra aloitti tänä syksynä tokan luokan ja tämä tarkoittaa sitä, että tänä syksynä on ryhdytty ”oikein urakalla” harjoittelemaan vastuullista yksin olemista (ekaluokka meni siinä mielessä helposti, että iltapäiväkerhossa aikuiset katsoivat vielä perään). Yhdessä on käyty läpi aika moneen kertaan, mitä pitää muistaa ja mistä pitää huolehtia, kun on yksin koulun jälkeen kotona. Olen yrittänyt pitää ohjeistuksen suhteellisen selkeänä ja yksinkertaisena. Etenkin olen korostanut, että vanhemmille on ilmoitettava, mikäli lähtee kavereiden kanssa johonkin tai menee kaverille kylään ja kotiavaimet ja puhelin on aina oltava mukana.

Jokin ohjeistuksessa meni pieleen tai ei tavoittanut vastaanottajaa oikealla taajuudella… Kahdesti olen kuluneella viikolla tullut töistä kotiin niin, että nuoren herran avaimet ja puhelin lojuvat kotona, eikä minulla ole ollut parempaa tietoa, missä herra luuraa. Ensimmäisen kerran jälkeen käytiin jälleen kerran yhdessä sovitut asiat, ihan hyvässä hengessä läpi, mutta toisella kerralla (pakko tunnustaa) meni ”kuppi nurin” jo ihan tosissaan. Tässä kohtaa ymmärsin itsekin, että nyt on parempi ”päästellä vähän höyryjä” ennen palautteen antamista.

Niinpä lähdin kuntosalille ja ”uhrikseni” valitsin juoksumaton. Alkuperäinen tarkoitus oli hölkkäillä ihan rauhakseen 45 minuuttia ja tehdä sen jälkeen vähän lihaskuntoa. Mielentila oli kuitenkin sen sorttinen ja kiukkua sen verran sisuksissa, että 10 minuutin hölkkäilyn jälkeen tunsin suhteellisen vahvaa tarvetta ”vähän revitellä”. Lopputulema oli se, että sain aikaiseksi ehkä koko kesäkauden (itselleni) parhaan ja tehokkaimman intervalliharjoituksen ja ihan vaan ”kiukun voimalla”.

Kesäkaudella on kyllä tullut liikuttua ja urheiltua aika paljon mutta rehellisyyden nimissä olen pysytellyt hyvinkin tukevasti sillä omalla mukavuusalueellani (pitkää hidasta etenemistä😊). Jotenkin lomatunnelmissa on ollut hieman vaikea motivoida itseään tekemään vähän kovempia treenejä ja senpä vuoksi olin lopulta varsin hyvilläni omasta ”kiukun puuskastani”, jonka ansiosta onnistuin lopulta ryhdistäytymään tällä saralla ja hieman haastamaan itseäni…

Niin ja palautteenkin onnistuin lopulta antamaan nuorelle herrallemme suhteellisen keskustelevaan sävyyn ja ainakin omasta mielestäni jopa hieman rakentavassa hengessä.

Joskus tosiaan taitaa käydä niin, että itsensä haastamiseen treenin suhteen tarvitaan jokin ulkoinen ärsyke tai poikkeuksellinen mielentila😊

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Kysyvä tiellä pysyy…

Juoksukengistä en rehellisesti sanoen ymmärrä yhtään mitään. Vuonna 2016, kun aloitin tämän harrastuksen parissa, ensimmäiselle kympilleni treenasin kirpputorilta ostetuilla Adidaksen kengillä. Kymppi tuli kyllä aikanaan hölkättyä mutta oli jalatkin aina välillä tosi kipeet (saattoi johtua jo jonkun muun askeltamista ja itselleni vääränlaisista kengistä mutta saattoi myös johtua lisääntyneestä treenimäärästä, mene ja tiedä😊). Joka tapauksessa tämän jälkeen olen ostanut muutamat enemmän tai vähemmän ”pätevät” kengät. Kengät olen valinnut periaatteella, mitä nyt on sattunut käteen osumaan, kohtuulliseen hintaan.

Hämmästyttävää kyllä, joskus käy niin mieletön mäihä, että tälläkin periaatteella voi löytää ”timantit” eli aivan sattuman kaupalla omistukseeni siirtyi itselleni täydellisen tuntuiset juoksukengät. Alkuun hölkkäsin kaikki treenit näillä kengillä mutta nyt, kun kengät on olleet käytössä jo yli kaksi vuotta, en enää raaski käyttää niitä kuin spesiaalitapauksissa, sillä kyseistä kenkämallia ei ole enää myynnissä.

”Juoksukenkäviidakko” ja näistä sitten pitäisi pystyä valitsemaan se juuri itselle hyvä kenkä…

Olen kyllä kahteen otteeseen yrittänyt korvata nämä ”luottokenkäni” mutta pieleen meni molemmilla kerroilla. Olipa kengät sitten kalliit tai edulliset, eivät ne tuota muuta kuin harmia, mikäli ne ovat omaan jalkaan ja askellukseen vääränlaiset ja tämän olen oppinut valitettavasti ja ihan kirjaimellisesti ”kantapään kautta”. Ensimmäinen ”luottokenkiä” korvaava kenkäpari oli täysi katastrofi! En ollut edes osannut kuvitella, kuinka paljon juokseminen voi sattua vääränlaisten kenkien johdosta ja kuinka pitkäkestoisia jalkojen erilaisia kiputiloja niistä voi aiheutua. Toinen hankkimani kenkäpari oli hieman parempi mutta ei vielä hyvä sekään.

Näille ”timanteille” etsin korvaajaa…

Lopulta totesin, että oppiminen yrityksen ja erehdyksen kautta juoksukenkien hankinnassa on paitsi kallista myös kivuliasta puuhaa. Niinpä tulin siihen tulokseen, että tarvitsen apua asian suhteen.

Apua lähdin hakemaan Hyvinkään Intersportista. Tämä blogijuttu ei ole kaupallinen yhteistyö. Kyseisestä urheiluliikkeestä lähdin apua pyytämään lähinnä aikaisempien positiivisten asiakaskokemusten pohjalta.  Pääosin Hyvinkään Intersportista on haettu nuorelle herrallemme, milloin mitäkin urheiluvälinettä ja aina kyseisessä liikkeessä asioidessa on jäänyt asiakkaana sellainen fiilis, että henkilökunnalla on ihan oikeasti aikaa kuunnella asiakkaan tarpeita ja auttaa. Niinpä Hyvinkään Intersport tuntui luontevalta ja helposti lähestyttävältä taholta omankin asiani suhteen. Etukäteen pyysin lupaa blogijutun tekemiseen kenkäostoksistani, sillä ajattelin monen muunkin vasta harrastuksen alkutaipaleella olevan pohtivan näitä kenkäasioita.

En halunnut vain uusia kenkiä. Halusin myös tietää, mitä ominaisuuksia vanhoissa luottokengissäni oli, jotta osaisin itse seuraavan kerran kenkäostoksilla edes vähän kertoa, mitä kengältäni haluan. Halusin myös tietää, oliko luottokenkiäni vastaavat kengät itselleni hyvä vaihtoehto vai olisiko jonkin muun tyyppiset kengät vielä paremmat omaan jalkaani.

Hyvän kengän etsintä kannattaa ainakin aloittaa saman kenkävalmistajan valikoimasta, jonka kengistä on mahdollisesti jo aikaisemmin hyviä kokemuksia…

Hyvinkään Intersportissa minua kenkäasiassa auttoi fysioterapeutti Ville. Hän myös kertoi, että useimmista Intersporteista löytyy fysioterapeutti, joka voi asiantuntemuksellaan auttaa kenkäasioissa. Suosittelenkin oman kokemukseni pohjalta rohkeasti kysymään apua, sillä itse ainakin opin ostosreissun aikana aika paljon juoksukenkien tärkeimmistä ominaisuuksista ja niin ikään nilkkojeni ja jalkaterieni ominaisuuksista.

Minulle selvisi, että jaloissani ei ole ylipronaatiota (nilkan liiallista liikettä sisäänpäin) eli minun kannattaa valita neutraalit kengät pronaatiotuettujen sijaan. Nyt, kun neutraalien- ja pronaatiotuettujen kenkien ominaisuuksiin pääsin paremmin tutustumaan, ymmärsin, että ne katastrofikengät oli pronaatiotuetut eli täysin vääränlaiset omaan jalkaani. Ei siis ihme, että hölkkääminen kyseisellä kenkäparilla oli ollut varsin epämiellyttävä kokemus. Tältäkin olisi vältytty, jos olisin ajoissa ymmärtänyt kysyä apua 😊

Lisäksi selvisi, että jalkateräni holvikaaret ovat melko korkeakaariset. Tämä tarkoittaa sitä, että hölkätessä jalkateriin kohdistuva rasitus tulee korostuneesti kantapäälle ja päkiälle. Näin siis jalkaterän keskiosa ei rasitu yhtä voimakkaasti kuin päkiät ja kantapäät. Tämä ominaisuus yhdistettynä vääränlaisiin kenkiin saattaa helposti johtaa kantapäiden ja päkiöiden kipuihin ja rasitusvammoihin. Tästä johtuen, kengässäni olisi siis hyvä olla vaimennusta ainakin kantapään alla. Ihan uutena asiana minulle tuli se, että myös kengän kiertojäykkyyteen olisi hyvä kiinnittää huomiota. Sain kuulla, että mitä jäykempi välipohja kengässä on, sen enemmän se ”ohjaa” askelta. Koska korkeakaariselle jalkaterälle ominaista on usein myös jälkaterän jäykkyys, olisi hyvä, että kenkäni ei ”kiertojäykkyytensä” puolesta korostaisi tätä jalkaterän ominaisuutta eli minun olisi hyvä valita itselleni melko ”kiertolöysä” kenkä.

Kengän kiertojäykkyydestä kertoo se, kuinka paljon kenkä vääntyy, kun sitä kierretään kannasta ja päkiästä vastakkaisiin suuntiin…

Oma tuntumani täydellisistä juoksukengistä ”osui” siis melko lähelle myös fysioterapeutti Villen näkemystä siitä, millaiset juoksukengät minulle parhaiten sopisivat. Luottokenkäni nimittäin paljastuivat neutraaleiksi, melko kiertolöysiksi kengiksi, joista löytyi 6 mm droppia (kannan ja päkiän välistä korkeuseroa). Mahtavaa, nyt siis tiedän edes suurin piirtein, mitä lähden etsimään, kun juoksukengät tarvitsee seuraavan kerran uusia. Tosin, kuten kaikki muukin, myös jalka ja askellus muuttuvat eli saattaa olla, että sama kenkämalli ei sovikaan omaan jalkaan ”ajasta ikuisuuteen” mutta nyt minulla on kuitenkin jonkinlaiset suuntaviivat asian suhteen.

Tällä kertaa kenkäasia järjestyi nopeasti ja helposti, kun juoksukenkiin perehtynyt asiantuntija etsi minulle valmiiksi omia kenkiäni vastaavan kenkäparin eli ensimmäinen sovittamani kenkäpari oli juuri se etsimäni. Kuinkahan montaa kenkää olisin joutunut sovittamaan ilman asiantuntijan apua, ennen kuin se oikea olisi löytynyt tai olisinko ”omin nokkineni” löytänyt niitä ollenkaan?

Mun uudet ”menopelit”, ensimmäinen kympin testilenkki on tehty ja hyviltä tuntuvat 🙂

Samalla ostosreissulla tuli puheeksi myös paljasjalkakengät ja kevytjalkineet. Ensi viikolla pieni tarina siitä, miten ja millaiset barefootit päädyin hankkimaan, minkälaisen ohjeistuksen sain niiden käytöstä (näin aloittelijana) ja ensimmäisiä fiiliksiä paljasjalkakengillä juostuista lenkeistä…

Suuret kiitokset Hyvinkään Intersportille ja fysioterapeutti Villelle 🙂

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Kesäloman treenejä ja elvyttävä jalkakylpy

Vihdoin se on täällä… Kauan odotettu ja kaivattu kesäloma! Monesti lomalla asioilla on lupa ”venyä ja paukkua”, kun pahin kiire (toivottavasti ainakin useimmilla meistä) hellittää. Pitkiä aamuja, myöhäisiä lounaita, remontointia ilman aikataulua ja yhteisiä iltoja ilman nukkumaanmenoaikaa. Tämä sama ihana kiireettömyys näkyy myös kesäloman treeneissäni.

Ystävyyttä

Se mistä olen (kaiken muun ohessa) kiitollinen on paras ystäväni. Minulla ja parhaalla ystävälläni on takana 36 vuotta yhteistä taivalta eli yhdessä on ehditty kokea aika paljon niin iloja kuin surujakin. Asumme eri paikkakunnilla ja valitettavasti ehdimme nähdä aivan liian harvoin. Kesälomalla on onneksi aikaa korjata tämäkin epäkohta. Paras ystäväni tuli siis heti ensimmäisenä kesälomapäivänä kylään ja suunnitelmissa oli pieni sauvakävelylenkki ja yhteinen lounas.

Ensimmäinen tunti sauvakävelylenkistä kului päivittäessä joka päiväisiä kuulumisia ja kun keski-ikäisten naisten elämän ”kipupisteitä” päästiin pohtimaan vasta tämän jälkeen, on sanomattakin selvää, että lenkistä tulikin sitten aika paljon aiottua pidempi. Hyvä niin, tulihan taas laitettua ”maailma mallilleen”… Ensi viikolle suunnitelmissa taas yhteinen sauvakävely 😊

Parhaat ystävät edelleen… Tää kuva löyty jostain arkistojen kätköistä ja se on otettu melkein 25 vuotta sitten jostain kasaribileistä…

Pokemoneja

Onpa tässä hyvinkin vierähtänyt ainakin vuosi, kun nuori herramme viimeksi oli innostunut pelaamaan Pokemon Go:ta. Nyt ilmeisesti peliin oli tehty joitain uusia päivityksiä ja näiden myötä, sekä muutaman tubettajan myötävaikutuksella, nuori herramme innostui jälleen ko. pelistä. Aivan huippu juttu! Yleensä minä olen se, joka ”rankuu” seuraa, kun tulee aika lenkittää koiraa. Nyt tilanne onkin yllättäen se, että nuori herramme pyytää meitä (minua ja Himalajan Hullua) kaveriksi metsästämään Pokemoneja. Niinpä ollaan kesälomalla tehty, tällä seurueella, joka päivä 1,5 – 2,5 tunnin mittainen kävelylenkki Pokemonien ”jalan jäljillä”.

Jolkottelua ja uusia lenkkireittejä

Kesälomalla on kiva etsiä syksyn ja talven varalle uusia lenkkireittejä, kun elämä ei ole aikatauluihin sidottu (tai on mutta hyvin väljästi). Niinpä hauskinta onkin lähteä siitä tutusta risteyksestä ihan toiseen suuntaan, kuin yleensä ja katsoa mihin päätyy. Tällä metodilla lenkit kyllä yleensä ”venyy” normaalia pidemmiksi mutta mitä väliä, kun rauhakseen etenee ja tutkii uusia maisemia. Lomaan on mahtunut myös hyvän mielen retkeilyä koko perheen voimin.

Raivojuoksua

Aiemmin olenkin jo kertonut, että olen kovasti juoksuklinikan innoittamana innostunut tekemään erilaisia juoksutekniikkaan liittyviä harjoitteita ja lyhyitä vetoja paljain jaloin. Yleensä vien nuoren herran futistreeneihin ja teen viereisellä kentällä oman treenin (jos kenttä on vapaana niin kuin yleensä onneksi on). Hyvin hoidetulla futiskentän nurmella on kiva tehdä treeni paljain jaloin. Viimeksi nuori herramme tosin kysyi minulta treenien jälkeen: ” Äiti, miks sä raivojuoksit tuolla viereisellä kentällä” 😊 Niin, että on vissiin siinä juoksutekniikassa vielä vähän parantamisen varaa…

Lihaskuntoa ja kehonhuoltoa

Nyt on häpeäkseni tunnustettava, että nämä kaksi tuiki tärkeää asiaa on näin kesäloman alkajaisiksi jäänyt ihan totaalisesti paitsioon ja kyllä todellakin tiedän, että nämä unohtamalla kohta on se hetki ”Ettei nyt vaan sattuis mitään…” Tämän tiedostaen, aionkin kesäloman edetessä skarpata asian suhteen. Siippani on ollut aika tavalla ”kiinni” tekeillä olevassa lattiaremontissa ja siitä olen hänelle kiitollinen (ihan oikeasti inhosin suhteellisen syvästi vanhan lattiamme väriä). Jahka lattia valmistuu (ei paljon enää puutu) niin otan siippani kaveriksi kuntosalille. En oikein tykkää käydä itsekseni salilla mutta pariharjoitteluna salitreenistäkin saa ihan kivan eli suunnitelmissa olisi lähteä siipan kanssa salille vielä kesäloman kuluessa.

Ennen…

Jälkeen…

Elvyttävä jalkakylpy

Kiinnostukseni kotikosmetiikkaa kohtaan heräsi jo useita vuosia sitten ja tietoa asiasta on tullut vähitellen kerättyä vähän sieltä sun täältä. Kaikenlaisia ”keitoksia” on myös tullut vuosien saatossa kokeiltua ja ehkä eniten juuri vähitellen kertyneen kokemuksen myötä on myös löytynyt ne itselleni sopivat ja mieluisat raaka-aineet. Kotikosmetiikan valmistamisessahan on aina huomioitava se seikka, että monet raaka-aineista ovat varsin allergisoivia ja se mikä sopii toiselle, ei välttämättä olekaan hyvä jollekulle muulle.

Kesälomalla on tullut liikuttua varsin paljon, joten kintutkin alkavat olla vähän väsyneet. Niinpä päätin hemmotella kinttujani elvyttävällä jalkakylvyllä. Tämä jalkakylpy on myös aivan erinomainen syksyllä ja talvella, jos jalkoja paleltaa. Omaan suosikki jalkakylpyyni olen valinnut seuraavat ainesosat:

Hunaja

Hunajassa kerrotaan olevan ihoa suojaavia ja hoitavia entsyymejä sekä lihasten palautumista edistäviä ainesosia. Hunaja on antimikrobista ja sitä onkin käytetty jo satoja, ellei tuhansia vuosia haavanhoidossa.

Sitruuna

Sitruunan sisältämät luonnolliset hapot ja öljyt kuorivat, puhdistavat, desifioivat ja uudistavat ihoa. Sitruuna myös tasapainottaa ihon PH-arvoa.

Rosmariini

Vahvistaa ihoa ja tehostaa ääreisverenkiertoa. Rosmariini on myös lievästi antiseptinen ja näin estää ihon tulehduksia.

(Suola)

Suolaa jalkakylvyssäni käytän vain, mikäli jalkojen iho ei juuri sillä hetkellä satu olemaan mistään rikki tai rakoilla. Suola vilkastuttaa tehokkaasti ääreisverenkiertoa ja etenkin, jos lenkillä on tullut varpaista kylmä tai on juossut osan matkaa märissä kengissä, lämmittää suolaa sisältävä jalkakylpy ihanasti palelevat varpaat.

Hunajan (ja mahdollisesti suolan) liotan lämpimään, lähes kuumaan veteen ja lisään joukkoon sitruunoista puristetun mehun. Jalkakylpyyn lisään myös eteeristä piparminttuöljyä muutamia tippoja, sillä pidän raikkaasta tuoksusta. Tämän jälkeen lisään vielä jalkakylpyyn sitruunan viipaleita ja tuoreita rosmariinin oksia.

Mene ja tiedä, kuinka paljon näiden ainesosien terveyshyödyt oikeasti vaikuttavat jalkakylvyn muodossa mutta ainakin itselläni jalat lämpenevät ja virkistyvät. Lisäksi jalkakylvystä tulee hyvä ja rentoutunut mieli 😊

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Käykö kenellekään muulle koskaan näin, Osa II

Tänään olin ajatellut kirjoittaa kesäloman puuhista mutta, koska hieman mieleni ehdin jo päivän aikana pahoittaa, taidan ”avautua” aiheesta treenivaatteita hieman ylipainoisille. Ihan ensimmäiseksi toivon, että kukaan ei pahoita mieltään siitä, että kerron omasta harmituksestani. Meitä kun on niin moneen junaan, kullakin on omat mieltymyksensä, kaikilla on oma tyylinsä ja jokainen meistä viihtyy omanlaisissaan vaatteissa.

Treenivaatteeni alkavat toden teolla ”vedellä” viimeisiään ja vaikka en kovin välitäkään shoppailusta, päätin tänään lähteä asian tiimoilta katsastamaan alennusmyyntejä. Olen siis hieman ylipainoinen ja edustan hyvin tyylipuhtaasti muotokieleltäni omanavartaloa. Tiedän, tiedän, oma vikahan se on… Tästä tiedosta huolimatta, olen kyllä hieman harmissani nykyisestä treenivaatevalikoimasta.

Kokeiltu on, tää vaatekappale tietää omalla kohdallani sisäreisituskaa…

Ensinnäkin puserot näyttäisivät olevan pääpiirteittäin kahta mallia, joko täysin tyköistuvia tai sitten täysin leikkaukseltaan muodottomia ”säkkejä”. Itselläni ei valitettavasti näillä muodoilla itsetunto riitä siihen, että treenaisin täysin tyköistuvissa vaatteissa. Tiedän, että hyvin erikokoiset ja näköiset ihmiset näin tekevät ja arvostan jokaista heistä, sillä he ovat varmasti enemmän tai vähemmän sisäistäneet kehopositiivisen ajattelun. Itse en kuitenkaan tunne oloani kotoisaksi vaatteissa, jotka eivät jätä yhtäkään ”mahamakkaraa” arvailujen varaan. Löytyihän kaupasta toki myös väljän mallisia puseroita mutta kuten edellä todettu ne olivat malliltaan ”jätesäkki”. Toki nykyiset tekniset materiaalit hengittävät varmasti paremmin kuin tuo kyseinen jätesäkki ja väreissäkin on valinnan varaa mutta silti en halua pukeutua ”jätesäkkiin”, johon on leikattu pään reikä ja kädentiet. Mitä siis oikein toivon treenipuseroltani? Tahtoisin kauniisti leikatun, nätisti istuvan, hieman A-linjaisen mallin, jossa olisi pienet hihat (myös pitkähihaiselle olisi käyttöä) ja joka peittäisi edes osan ahteristani. Mission impossible…

Tälle hame / trikoo yhdistelmälle lähdin etsimään korvaavaa tai korvaavia tuotteita…

Toisekseen juoksushortsit tai hameet eivät ole missään nimessä suunniteltu hieman ylipainoisille urheilun harrastajille. Naisten juoksushortseissa ja hameissa on järjestäen niin lyhyet lahkeet, että sisäreidet hankaavat väistämättä yhteen juostessa. Miesten puolelta löysin yhden mallin, jossa juoksushortsien sisäosan lahkeet ulottuivat polven yläpuolelle mutta näistäkin oli koot loppuneet. Aikaisemmin olen ratkaissut tämän ongelman niin, että minulla on ollut erikseen ¾ pituiset trikoot ja hieman levenevä hame, jonka olen pukenut trikoiden päälle. Miksikö haluan ylipäätään pukea hameen trikoiden päälle, enkä juokse vain pelkissä trikoissa? Syy on sama, kuin urheilupuseroidenkin kohdalla, en tunne oloani viihtyisäksi, jos ahterini kaunistelematon siluetti on kaiken kansan nähtävillä. Useammassa urheilukaupassa kävin, eikä yhdenkään valikoimista löytynyt erillistä hametta vaan kaikissa oli nuo jo puheena olleet erittäin lyhyt lahkeiset trikoot sisään ommeltuina. Luulenpa, että aika lämmin tulee, jos yrittää pukea ensin ¾ trikoot ja sitten siihen päälle hameen, jossa on sisään ommellut lyhyet trikoot. Tämäkin asia siis jäi ratkaisematta. Ihmettelenkin nyt, onko niin, että se on vaan ylipainoisen liikunnanharrastajan osa, kärsiä hiertyneistä sisäreisistä ja ylöspäin rullaavista lyhyistä lahkeista?

Tänään siis ihan hyvillä mielin lähdin aamusella treenivaatteitani päivittämään mutta pidä siinä nyt sitten yllä kehopositiivista ajattelua, kun kaupassa lopulta joudut toteamaan, että edes L-koon treenivaatteet eivät ”istu” nätisti päälle. Eikä strategiset mittani mikään salaisuus ole. Olen 162 cm pitkä ja painan 70 kg, joten oletin kyllä, että lievästä ylipainostani huolimatta, löytäisin itselleni jotakin nättiä päälle pantavaa. Onko nyt niin, että mikäli haluan pukeutua omasta mielestäni nätisti ja asiallisesti esimerkiksi juoksulenkeille ja kuntosalille, pitää minun ensin laihtuakseni illan hämärtyessä treenata salaa ”pimeillä kujilla”, jotta saan itselleni istuvia treenivaatteita.

Hyvillä mielin lähdin siis tänään shoppailemaan ja takaisin kotiin palatessa päällimmäinen ajatukseni oli (tämä ei ollut lähtiessä edes juolahtanut mieleeni): No niin, eipä tarvi läskin ostaa uusia treenivaatteita eli ”romukoppaan” lensi ainakin hetkellisesti kaikki kehopositiivisuus ja hieman ylipainoinen muuttui läskiksi. Huomenna taas uuteen päivään positiivisemmin miettein hieman ylipainoisena mutta tänään kyllä harmittaa…

Vähän jouduin tän päivän päälle ”lohtusyömään”. Onneksi kesän maut ei oo kovin ”syntisiä”…

Harvemmin tulee otettua kovin voimakkaasti kantaa asioihin mutta nyt olen kyllä sitä mieltä, että kehopositiivisuus jää pelkäksi kivaksi sanahelinäksi, mikäli esimerkiksi vaatevalmistajat eivät kykene huomioimaan eri näköisiä, eri muotoisia, eri kokoisia ja eri ikäisiä ihmisiä paremmin.

Mikäli jollakulla on hyviä vinkkejä, mistä edellä kuvailtuja vaatekappaleita tai ylipäätään asiallisia, nättejä ja mukavia treenivaatteita hieman ylipainoisille löytyisi, niin kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita😊

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Mun Top 5 smoothiet…

Tämä on ensimmäinen ja luultavasti viimeinen ruoka-aiheinen blogikirjoitukseni, sillä minä en todellakaan viihdy keittiössä. Nyt kuitenkin ”hiipi” mieleen kaikki ihanan raikkaat smoothiet, kun aika lämpimässä kelissä on saanut hölkkäillä. Yleensä erilaiset smoothiet ovat olennainen osa arkiaamujani mutta näin lämpimällä säällä ennen treeniä jääkaappiin valmiiksi tehty smoothie todella alkaa houkutella jo puolessa välissä lenkkiä. Itselleni käy monesti niin, että lämpimällä säällä treenatessa ei treenin jälkeen tee moneen tuntiin mieli oikein syödä mitään ja tässäkin suhteessa koen smoothiet ”helposti lähestyttäväksi” energiaksi 🙂

Omat suosikkismoothieni ovat valikoituneet pitkälti niiden ”pyhän” yksinkertaisuuden vuoksi. Kaikki ne valmistuvat muutamasta hyvästä raaka-aineesta ja suurin osa aineksista löytyy ihan oman kotikylän ruokakaupasta. Mitä helpompaa ja vaivattomampaa, sen parempi mielestäni. Ja sitten pieni varoituksen sana… Minä olen makean ystävä eli aika ”imeliä” ovat nämä minun suosikkini 🙂

Täyteläinen avocado

Avocadoa

Mangoa

Sitruunamehua

Kivennäisvettä

Kanelilla maustettu mustikka

Mustikoita

Omenamehua

Sitruunamehua

Loraus hunajaa

Hyppysellinen kanelia

Makea mansikka

Mansikkaa

Verigreippiä

Loraus hunajaa

Kivennäisvettä

Kirsikka-Mustikka

Mustikoita

Kirsikoita

Banaania

Omenamehua

Luumu unelma

Kuivattuja luumuja

Maapähkinää

Omenamehua

Nämä smoothiet olen noukkinut joskus aikoinani joululahjaksi saamastani Elig Maranikin kirjasta Smoothiet – Makuja, vitamiineja ja virkeyttä omaan käyttööni ja omien mieltymysteni mukaan. Turhamaisuuksissani halusin blogin kuvitusta varten laittaa smoothiet vähän nätimmin esille. Todellisuudessahan smoothie nautitaan hyvän treenin päälle näin 🙂

Viikon päästä sunnuntaina minulla on suunnitelmissa hölkätä ensimmäistä kertaa ikinä puolikasta pidempi matka. Ajatuksena on tehdä 25 kilometrin lenkki ihan vaan testimielessä, pystynkö tämän pidemmän matkan hölkkäämään ja miltä se oikeastaan tuntuu, kun matkan teko ei lopukaan sen tutun ja vähän jo turvallisenkin tuntuisen 21 kilometrin jälkeen. Ensi viikolla siis tarinaa siitä, miten ”eukon” käy testilenkillä…

Uudelleen orientoitumista…

Tämän jutun julkaisemista mietin aika pitkään, sillä aihe tuntuu jotenkin kovin henkilökohtaiselta. Blogia ryhdyin kuitenkin kirjoittamaan ajatuksella, että oma arkielämäni saattaisi tarjota jonkinlaista vertaistukea jollekulle ja luulenpa, että aihe, jonka pariin hetken kuluttua ”sukellan” on herättänyt, herättää tai tulee herättämään monissa meistä erilaisia tunnetiloja ja ajatuksia.

Aika paljon esimerkiksi sosiaalisen median keskustelufoorumeilla ja ainakin naisten lehtien artikkeleissa sivutaan aihetta ruuhkavuodet. Itse en voi parhaalla tahdollakaan puhua omalla kohdallani ruuhkavuosista, sillä minulle on siunaantunut lapsia kokonaista yksi kappale. Kuitenkin, jos mietin kuluneita vuosia taaksepäin, on arkeani määrittänyt aika pitkälti aikatauluttaminen, useimmiten aika tiiviskin sellainen. Meidän perheessä kaikki harrastavat aktiivisesti ja tähän vielä lisättynä molempien vanhempien työmatka-ajot niin sovittelua aikataulujen suhteen on kyllä riittänyt ja omaa treeniaikaa on tullut ”varastettua” vähän sieltä ja täältä.

Vähän reilu vuosi sitten aloin alitajuisesti ounastella, että asiat tulevat lähitulevaisuudessa muuttumaan. Ehkä sekin oli jollakin tavalla alitajuista, että halusin vielä pienen hetken elää ”vanhaa aikakautta” ennen kuin siirryn seuraavaan elämän vaiheeseen, sillä päädyin hankkimaan perheeseemme koiran (ehkä tosiaankin elääkseni vielä pienen hetken ”ruuhkavuosissa”). Edellinen koirani eli 14 vuotta ja tämän jälkeen olin 2 vuotta ilman koiraa eli edellisen kerran minulla oli ollut koiranpentu 16 vuotta sitten. Aika todella kultaa muistot, ihan en muistanut, minkälaista arki on koiranpennun kanssa. Etenkin, kun kohdalleni osui ihan ”kevyesti” vilkkaampi yksilö. Koirani luonteenlaadusta kertoo ehkä jotakin se, että koirakoulussa kouluttaja antoi koiralleni lempinimen Pyörremyrsky. 🙂

Pyörremyrsky, Himalajan hullu, Maailman paras pikkusisko, Pokemon… 🙂

Pidän siitä, että elämä pitää puuhakkaana ja kyllähän juoksuharrastukseen saa aikaa uppoamaan ihan kiitettävästi. Treenaan tällä hetkellä kolmen viikon sykleissä eli joka kolmas viikko on melko kevyt treenin suhteen. Tämän kevyemmän treeniviikon perjantaina ajauduin häkellyttävään tilanteeseen. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen huomasin istuvani sohvalla ja miettiväni, että minulla ei ole mitään tekemistä. Nuori herramme on yht`äkkiä kasvanut niin isoksi, että suurin osa ajasta kuluu kavereiden kanssa futiskentällä. Hyvä niin, olen äärimmäisen onnellinen, että kavereita ja tekemistä riittää. Koira oli lenkitetty, kämppä siivottu, eikä kesken ollut mitään ”tuunausprojektiakaan”. Niin, ei siis mitään tekemistä… Tässä kohtaa havahduin ensimmäistä kertaa tietoisesti siihen tosiseikkaan, että ”pikkulapsiaika” alkaa omalta kohdaltani olla ohi ja uusi elämänvaihe uusine mahdollisuuksineen ja haasteineen on väistämättä edessä.

Nyt taisi käydä niin, että en osannut, ymmärtänyt tai yksinkertaisesti vain ehtinyt asennoitua ”ruuhkavuosien” päättymiseen. En koe itseäni iloiseksi (jippii, vihdoinkin lisää omaa aikaa) enkä surulliseksi (paluuta kiireiseen mutta myös hauskaan elämänvaiheeseen ei ole) mutta tunnen itseni ehkä hieman haikeaksi ja ennen kaikkea hämmentyneeksi.

Seuraavalla viikolla tuli vähän sanomista siippani kanssa. Meillä on sellanen ”tosi aikuismainen” tapa riidellä, että ensin mökötetään 2-4 päivää, jonka jälkeen ”nostetaan kissa pöydälle”, neuvotellaan ja sovitaan. Tällä kertaa neuvotteluvaiheessa siippani totesi (tietämättä edellisen viikon hiljaisesta pohdinnastani asian tiimoilta): ”Kuule, me ei varmaan oikein olla osattu varautua nuoren herran itsenäistymiseen”. Niinpä niin, onneksi vielä ei ole liian myöhäistä ryhtyä asennoitumaan ja kyllähän nuori herramme edelleen vanhempiaan tarvitsee mutta ehkä hieman erilailla kuin muutama vuosi takaperin.

Aikaisemminhan tilanne treenaamisen suhteen meidän perheessä (niin kuin varmaan monessa muussakin perheessä) on ollut sen sorttinen, että treenivuoroa vaihdetaan ”läpsystä” ulko-ovella. Nyt toivoisin kovasti, että lisääntyneen vapaa-ajan myötä saisin siipastani itselleni ainakin silloin tällöin treenikaverin (muutenhan me jo kavereita ollaankin :)). Harrastamme kovasti erityyppisiä lajeja mutta tuskin hyvästä lihaskuntotreenistä tai kehonhuollosta on koskaan haittaa, olipa oma laji mikä hyvänsä. Neuvottelut yhteistreeneistä on vielä kesken…

Kesälomaprojekti…

Onneksi kiltti, kiltimpi, kiltein kollegani järjesti minulle pienen aikalisän asioiden tuumailua varten, lahjoittamalla minulle vanhan ruokapöytänsä. Nyt on lepopäiviksi vähäksi aikaa projektia niin, että ehdin hieman järjestellä ajatuksiani. Rakastan värejä… Silloin kauan sitten,kun olimme vielä nuoria ja ostimme siippani kanssa ensimmäisen asuntomme, maalasimme olohuoneen seinät ”aurinkorannan keltaisiksi”, sillä tiesimme, että ihan oikealle aurinkorannalle ei ole vähään aikaan asiaa juuri ”kuitatun” asuntolainan vuoksi. Ehkä vähän nostalgisissa tunnelmissa päätin palata tämän tematiikan pariin ja maalata ruokapöydän ”välimeren turkoosiksi”.

Näillä mietteillä taidan ”valua” vähitellen Juhannuksen viettoon…

Rauhaisaa Juhannuksen aikaa toivotellen. SusannaK

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Vaihtelu virkistää…

Mielestäni rutiinit on oikeastaan aika hyvä juttu. Usein ne helpottavat arjen aikatauluttamista ja tulee lähdettyä liikkeelle sen kummemmin pohtimatta lähtisikö sitä vai eikö lähtisi ja yleensä aina, kun tulee takaisin tietää, että kannatti lähteä liikkeelle tälläkin kertaa. Omiin rutiineihini (niin kuin varmasti monen muunkin) on jo useamman vuoden ajan kuulunut sunnuntain pitkis (juoksukunnosta riippuen, välillä pidempänä ja välillä lyhyempänä) ja mainittakoon vielä, että pitkis on aina ollut juoksuharjoittelussa se ehdoton suosikkini.

Niinpä ”hälytyskelloni” alkoivat soida, kun huomasin, että jo perjantai-iltana mietin hiukan tympääntyneenä tulevan sunnuntain pitkistä. Tätä tympääntymistä pohtiessani tulin siihen lopputulokseen, että on korkea aika (ainakin hetkellisesti) rikkoa omia rutiinejaan.

Tuumasta toimeen… Kaivoin esille Juoksija-lehden listauksen kesän juoksutapahtumista ja toivoin, että löytäisin jonkun kivan juoksutapahtuman kohtuullisen matkan päästä kotoa ja löytyihän se… Ahveniston polkujuoksu. Minä pidän historian havinasta ja niinpä polkujuoksutapahtumassa kiehtoi myös se, että reitti oli osittain sama, kuin vuoden 1952 olympialaisten maastojuoksukilpailussa. Sivuhuomautuksena todettakoon, että minulla on muuten hyvä tarina koskien juuri kyseisten olympialaisten ruokahuollon järjestämistä, ehkä joku kerta kirjoitan myös tuosta tarinasta blogiini…

Kannatti todellakin lähteä kyseinen juoksutapahtuma katsastamaan. Ahveniston polkujuoksu järjestettiin tänä vuonna kolmannen kerran ja osallistujia oli noin viitisenkymmentä. Lähtöpaikalla hieman arvelin, että ”letka” tulee hajoamaan loppupäästä niin paljon, että ihan itsekseen saa varmasti matkaa melko pitkälti taittaa. Toisaalta hyvä niin, kun polku ei ruuhkaannu… Mutta aina tässä kohtaa sitä rupeaa suhteellisen paljon toivomaan, että reitti on todellakin merkitty niin, että jokainen jonnekin (viittaan tällä itseeni) maaliin löytää. Olen osallistunut aikaisemmin muutamiin polkujuoksutapahtumiin ja ainahan reitit on merkattu niin, että minäkin olen maaliin asti selvinnyt mutta tällä kertaa reitti oli aivan poikkeuksellisen huolellisesti ja hyvin merkitty. Lisäksi reitin varrella oli runsaasti hyväntuulisia opastajia eli mitään vaaraa reitiltä eksymisestä ei todellakaan ollut. Tapahtumajärjestelyjä ei siis voi kyllin kiittää… Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

Aina se vähän lähtöä odotellessa pistää mietteliääksi…

Olinkin jo ennakolta saanut tiedon, että reitti on melko haastava.  Tästä olen kyllä samaa mieltä, sillä harjumaisessa maisemassa korkeuserot olivat aika suuria eli jyrkkää ylä- ja alamäkeä mahtui reitin varrelle melko paljon mutta toisaalta maisema reitin varrella oli todella kaunis. Matkaa reitille kertyi 7,3 kilometriä.

Ylä- ja alamäkien väliin vähän tasaisempaakin maastoa…

Näinpä sunnuntain pitkis vaihtui polulla juostuun VK-lenkkiin, enkä oikein jaksa asiasta huonoa omaatuntoa ”kantaa” sillä ihan oikeasti vaihtelu virkistää. Kiva päivä, huippu hienosti järjestetty juoksutapahtuma ja minulle kävi vielä niin hyvä tuuri, että sain hyvän peesin kahdesta mukavasta kanssajuoksijasta. Ihan ex tempore lähdin tähän juoksutapahtumaan mukaan ja valtavan paljon hyvää mieltä sain kotiin tuomisiksi… Vahva suositus Ahveniston polkujuoksutapahtumalle 😊

Ensi sunnuntaina sitten taas takaisin tuttujen rutiinien pariin…

Iso kiitos Marko ja Marja loistavasta peesistä… Kiva, kun ei tarttenu ihan ittekseen yksikseen juosta 🙂

Ahveniston maauimala rakennettiin 1952 Helsingin olympialaisiin.  Ahveniston alueella järjestettiin vuoden 1952 olympialaisissa nykyaikainen viisottelu, joka koostui viidestä eri lajista: ammunnasta, esteratsastuksesta, maastojuoksusta, miekkailusta sekä uinnista. Maauimala toimi uintikilpailun areenana ja nykyisen kahvilarakennuksen vieressä olivat jo puretut miekkailutilat. Nykyinen kahvilarakennus toimi olympialaisten kisakeskuksena. Erittäin vaativa maastojuoksureitti kulki Ahvenistonjärven ympäri ja mittaa sillä oli 3 870 m. Reitti on nykyään raivattu ja lähes sentilleen tiedossa sekä paalutettu, jotta se on helpommin löydettävissä maastosta. Viisottelun lajit olivat suosittuja sotilaiden keskuudessa, mikä varmasti olikin yksi syistä järjestää olympialaisten viisottelu Hämeenlinnassa.

https://www.ahvenisto.fi/fi/maauimalan-historia

Vuoden 1952 olympialaisten viisottelun kisakeskus, nykyinen kahvila.

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Meni vähän tunteisiin…

En tiedä meneekö kenelläkään muulla mutta itselläni juoksuharrastus (lue keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän ”jolkottelu”) menee aina välillä vähän tunteisiin…

Parin viime vuoden aikana treenini juoksun suhteen on ollut kovasti rikkonaista, kun on sattunut kaikenlaista pientä kiusaa (välilevyn pullistuma, varvasmurtuma, polyyppeja ja kroonistunutta poskiontelontulehdusta) matkan varrelle. Tämän vuoksi edellinen onnistunut lappujuoksuni on melkein kahden vuoden takaa kesältä 2017. Valitettavan monta kertaa viimeisen kahden vuoden aikana olen joutunut vaihtamaan suunnitelmaa ja tavoitteellinen treenaaminen on vaihtunut kuntouttamiseen.

Muutama tuttava on tämän ajanjakson aikana jopa varovaisesti ehdottanut, että pitäisikö minun keksiä itselleni jokin toinen harrastus. Koskaan en ole oikeasti harkinnut juoksuharrastuksesta luopumista tai sen vaihtamista johonkin muuhun lajiin. Miksikö en? Koska olen joskus juossut siinä ”täydellisessä flowssa”. Tiedän, kuinka huikea se tunne on, kun juoksu ihan oikeasti kulkee ja tuntuu, että vain taivas on kattona (oikeasti se katto taitaa kyllä olla kahden tunnin alitus puolikkaalla 😊).

Sanovat, että puolikkaalle ei tarvii sen kummemmin ”tankata” edeltävällä viikolla… Päätin ”tankata” kuitenkin 🙂

Helsinki City Running Daytä edelsi omalla kohdallani lähes viiden viikon juoksutauko. Sain juuri ja juuri ennen tapahtumaa paranneltua melko sitkeän flunssan. Tällä valmistautumisella oli siis sanomattakin selvää, että on turha lähteä tapahtumaan juoksemaan aikaa vastaan. Päivän kuntohan on aina jonkinlainen arvoitus mutta tällä kertaa tuntui, kuin olisi lähtenyt täysin ”käymättömään korpimaahan” päivän kunnon suhteen, eikä minulla ollut oikein minkäänlaista ajatusta, mitä voisin päivän juoksulta odottaa.

Valmistautuminen juoksutapahtumaan oli siis mitä oli ja tämän vuoksi itsetuntokin oli aika kovalla koetuksella. Pelotti ja jännitti, jos kunto loppuukin ihan kesken matkan varrella, vaikka järjellä ajateltuna viiden viikon treenitauon (tänä aikana toki lenkkeilin koiran kanssa ja sauvakävelin mutta en ottanut yhden yhtä juoksuaskelta) ei pitäisi ”kaataa” koko talven harjoittelun tuloksia, hidastaa kylläkin etenemistä roimasti mutta ei pysäyttää kokonaan…  Niin järjellä ajateltuna mutta järjen äänestä huolimatta juoksu jännitti tavallista enemmän, sanoisin, että jopa vähän pelotti.

Tapahtumapäivän aamun suuri pohdinta oli, pitäisikö kuuman kelin vuoksi, ottaa mukaan oma juomapullo. Yleensä juoksen puolikkaan tankkaamalla jokaisella huoltopisteellä mukillisen vettä. Onhan se aina kivempi juosta, kun ei ole mitään ylimääräistä kannossa mutta tänään olin kiitollinen, että päädyin ottamaan reitille oman pullon mehukattia.

Juoksu lähti ihan kivasti kulkemaan, harvoinpa pääsee liikkeelle näin ”tuoreilla” ja levänneillä jaloilla. Muutaman kilometrin jälkeen kävi kyllä selväksi, että tänään juostaan ihan hissukseen. Juoksutauko, kisajännitys ja kuuma ilma oli kombinaatio, joka nosti sykkeen ”laukalle” eli vaikka mieli ja jalat olisivat vieneet, minun oli pakko tehdä vähän rajummin vauhdin säätelyä, jotta sain sykkeet pysymään edes jotenkuten järkevissä lukemissa. Kuuma keli on ennenkin tehnyt minulle kepposet, joten kokemuksesta tiesin, että ellen ota tosi varovaisesti niin vaarana on ”piiputtaa” ihan huolella loppukilometreillä.

Tänään sivusin omaa huonointa puolikkaan aikaani ikinä mutta silti onnistuin omasta mielestäni tilanteeseeni ja vallitseviin olosuhteisiin nähden tekemään järkevän, tasavauhtisen juoksun, paino sanalla järkevä tässä kohtaa 😊 Juoksen melko ”säästeliäästi” tapahtumissa, Hämeenlinnan suhteen en ole tehnyt vielä päätöstä mutta viimeistään Tallinnassa on revanssin paikka.

Tähän viikkoon on siis mahtunut aika laaja tunteidenkirjo: Jännitystä, pelkoa, odotusta, epäilyä, helpotusta, nöyryyttä, kiitollisuutta ja päättäväisyyttä, joten kyllä kai on ihan oikeutettua sanoa, että meni vähän tunteisiin

Itselleni tärkeintä tämän päivän osalta oli se, että uskalsin ylipäätään haastaa itseni lähtöviivalle ja nyt on hyvin motivaatiota parantaa tulosta seuraavassa juoksutapahtumassa. Näillä mietteillä tänään…

”Kiitollinen, siunattu, onnellinen matkannut tänne ohi ongelmien…” Ei ne ongelmat nyt niin mahdottoman isoja ollu mutta kaikenlaista pientä kiusaa…

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Käykö kenellekään muulle koskaan näin…

Tunnustan, vuosien saatossa painoindeksini on päässyt hitaasti mutta varmasti ”hiipimään” lievästi ylipainon puolelle. Tekosyitä asialle on ihan turha ryhtyä keksimään. Tosiasia on se, että minä olen AINA ruoka-aikaan kotona, en yleensä KOSKAAN kieltäydy santsikierroksesta ja RAKASTAN yösyömistä. Lievälle ylipainolleni on siis varsin loooginen ja järkeenkäypä selitys. Yleensä en jaksa tätä asiaa kovastikaan murehtia mutta näin kesän ”korvalla” sain lisääntyvistä kiloistani ikävän muistutuksen, kun lähdin kaivamaan kaapin perukoilta talven jäljiltä kesävaatteita. Hups, useimmat vaatekappaleet olivat kutistuneet ihan itsestään talven aikana vaatekaapissa.

Tämä laittoi kyllä hieman miettimään asian todellista laitaa. Painoindeksini on sen sorttinen, että hyvin voisin pudottaa 10 kiloa ja olisin edelleen suhteellisen turvallisesti siellä normaalipainon vyöhykkeellä. Eikä painonpudotus varmastikaan olisi pois lihasmassasta, sillä kyllä tuossa vyötärönympärillä on jotain ihan muuta kuin lihasta 😊

Hups…

Motivoidakseni itseäni ”uuden kevyemmän elämän” aloittamiseen, lähdin etsimään verkosta tietoa siitä, miten pienempi elopaino vaikuttaa juoksuharrastukseen. Jonkin verran löysin tietoa aiheesta, lähinnä taulukoita, joiden avulla voi laskea, paljonko juoksuaika tietyllä matkalla paranee painonpudotuksen myötä.

Olisin kuitenkin toivonut löytäväni jonkun ”elämänmakuisen” tarinan aiheesta. Henkilökohtaisen kokemuksen siitä, miten hienolta juoksun harrastaminen tuntuu kevyempänä ihmisenä. Tällaista tarinaa en verkosta äkkiseltään löytänyt, sen sijaan löysin kyllä lukemattomia tarinoita siitä, kuinka juoksuharrastus on auttanut painonpudotuksessa. Omalla kohdallani tilanne on se, kuten jo aiemmin kerroin, että syön valitettavasti liikaa treenimääriini nähden ja tämä näkyy keskivartalon alueella eli liikuntaharrastuksesta huolimatta minulla on painonhallintaongelmia.

Olen suhteellisen aktiivinen liikkuja, treenaan 3-5 kertaa viikossa riippuen siitä, mitä muuta aktiviteettia viikolle kertyy ja tähän vielä päälle koiran kanssa lenkkeilyä ja melko runsas määrä arkiliikuntaa. Arjen aikatauluttamisen puitteissa treenin määrää on hankala lisätä. Niinpä ratkaisu asiaan on järkevämpi syöminen. Omalla kohdallani tämä siis tarkoittaa ehdottomasti ja aivan ensimmäiseksi annoskokojen pienentämistä. Sunnuntai-iltana lähdin siis kauppaan täynnä hyviä aikeita. Pääosa ostoksista tulikin haalittua hedelmä- ja vihannesosastolta. Aikeenani oli lisätä päivääni pieniä välipaloja ja syödä aiempaa kevyemmin lounaalla ja illallisella sekä tietenkin juoda vettä aiempaa enemmän. Näillä eväillä olin valmis maanantain ”koitokseen”.

Ei alkanut ihan suunnitellusti ”uusi kevyempi elämä”. Maanantain saldo: Kaikki, mitä yleensäkin syön päivän aikana + terveelliset välipalat siihen vielä päälle ja runsaasti sitruunavettä. Tarkoituksenani oli syödä lounaaksi salaattia mutta itsehillintäni petti klo 11.23, kun työpaikan ruokalasta kantautui nenääni juuri paistettujen silakkapihvien tuoksu…

Tunnustan tämänkin, tahdonvoimani ei ole ihan sieltä rautaisimmasta päästä, kun puhutaan ruuasta. Loppuviikko sujui kyllä ”keventelyn” suhteen vähän paremmin mutta heikkouteni tuntien valitsin kuitenkin asian suhteen kaksoisstrategian, toisaalta päätin edelleen yrittää elää ruokavalion suhteen järkevämmin, toisaalta tilasin kuitenkin ihan varmuuden vuoksi uuden kesämekon 😊

Toivon kuitenkin, että voisin olla se henkilö, joka sitten joskus kirjoittaa sen ”elämänmakuisen” tarinan kevyemmällä elopainolla juoksemisen ihanuudesta…

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak