Treeniviikko ilman ensimmäistäkään juoksuaskelta…

Treeniviikko ilman ensimmäistäkään juoksuaskelta…

Hölkkätouhuista olen ollut nyt muutaman viikon telakalla jalkapöydän ulkosyrjän ”kiukuttelun” takia. Niinpä on ollut pakko keksiä jotakin muuta tekemistä. Tämä onkin sitten vienyt minut toistuvasti sen oman mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Maanantai – Bodybalance

Olen ihan jo luonnostanikin aika jäykkä… Mieleeni on jäänyt hauska tilanne takavuosilta. Työpaikan kahvipöydässä tuli puhetta kehonhuollosta. Itse luultavasti aloitin tuon keskustelun kehumalla, kuinka puolen vuoden säännöllisen venyttelyn lopputulemana saan vihdoin ja viimein jalat suorana sormet lattiaan. Työtoverini katsoi minua hieman kummeksuen, nousi kahvikupin ääreltä ja siltä seisomalta venytti kämmenet lattiaan ja kysyi: ”Ai tätäkö tarkoitit, miks sun piti tätä puoli vuotta harjoitella?”

Niin, että kyllä liikkuvuus on varmasti vähän luontainenkin ominaisuus (tämä ei kuitenkaan tarkoita tietenkään sitä, että lähtisin kiistämään säännöllisen venyttelyn merkitystä😊). Monta kertaa kyseisen kollegan kanssa naurettiin tätä tilannetta jälkeenpäin, kun tuli puhetta siitä, kuinka me kaikki olemme omanlaisiamme…

Ihan vain havainnollistaakseni… Tätä luokkaa on liikkuvuuteni… Joten säännöllinen venyttely olis varmaan enemmän kuin tarpeen, kun vain sais itseään asian suhteen ”niskasta kiinni”

Niin, että tuntuuhan se välillä vähän nololta mennä venyttelytunnille, kun tarvitsen vähintään yhden, parhaassa tapauksessa, kaksi palikkaa ahterin alle, että kykenen edes istumaan jalat ja selkä suorana lattialla… Yritä siinä nyt sitten vielä eteenpäin taivutella😊

Kehonhuollon ja venyttelyn suhteen olen ihan aidosti ”tuurijuoppo”. Välillä kiinnitän näihin asioihin aktiivisesti huomiota ja yritän ihan tosissani, välillä asia unohtuu pitkiksi ajoiksi ja useimmiten päättyy siihen, että joku paikka ”laukeaa” (tiedän, useimmat tuki- ja liikuntaelin ongelmani = puhtaasti oma vika).

Nyt, kun kinttu ei anna mahdollisuutta juoksemiseen, päätin ryhdistäytyä kehonhuollon suhteen, siitäkin huolimatta, että jouduin siirtymään ihan aidosti epämukavuusalueelleni…

Tiistai – Lepo

Keskiviikko – Vesijuoksu

Olen sparrannut itseäni lajin pariin, etsimällä mahdollisimman paljon tietoa lajin terveyshyödyistä, jotka tuntuvatkin olevan kiistattomat. Lisäksi olen etsinyt erilaisia harjoitteita, joiden kautta vesijuoksuun on mahdollista saada vaihtelua.

Tästäkään huolimatta en valitettavasti ole onnistunut löytämään sitä ”sisäistä vesijuoksijaani”. Ensinnäkin vesi on aina ja tarkoitan todellakin aina liian kylmää ja sinne on inhottava mennä. Toisekseen ikinä ja tarkoitan ihan tosissaan ikinä tunti ei ole niin pitkä aika, kuin altaassa vesijuostessa. Keskiviikkonakin siis ihan yhtä vahvasti epämukavuusalueella, kuin maanantainakin.

Torstai – Salitreeni

Kaikki on niin suhteellista… Olen aina ajatellut, että salitreeni on se mun ”no, no” juttu mutta se on vähän mihin vertaa. Salitreeni tuntuu tylsältä verrattuna juoksemiseen (lue hölkkäämiseen) tai kuntonyrkkeilyyn, mutta kun viivalle asetetaankin Bodybalance ja vesijuoksu muuttuu salitreeni yht`äkkiä viikon parhaaksi treeniksi…

Perjantai – Bodybalance

Tämä menikin jo toisella kerralla vähän helpommin. Taidan Bodybalance tunneille suunnata ensi viikollakin😊

Lauantai – Vesijuoksu

Vesi oli edelleen liian kylmää ja tunti tuntui edelleen vuorokauden mittaiselta😊

Sunnuntai – Suunnitelmissa salitreeni

Semmonen treeniviikko tällä kertaa… Ihan rehellisyyden nimissä, olen suhteellisen ylpeä siitä, että sain tällä viikolla kaiken tämän ”puristettua irti itsestäni” vaikka kyllä se lähteminen monena päivänä aika vaikealta tuntui.

Toisaalta, kun vaan reippaasti lähdin liikkeelle, huomasinkin melko pian, että vaikka vesijuoksu tai Bodybalance ei niitä mun lempparijuttuja olekaan, niin kyllä niistäkin ”suorituksen” jälkeinen hyvä olo tulee… Sitä paitsi haluan ihan oikeasti uskoa, että lopussa kiitos seisoo ja näistäkin treeneistä on lopulta vain ja ainoastaan kokonaisuuden kannalta hyötyä😊

Terveisin, SusannaK

P.S. Sain nuorelta herralta suhteellisen ”tulikiven katkuista” palautetta: ”Äiti, miten sä VOIT kirjottaa tota kakka-blogia, kun telkkarista tulee legendaarinen Suomi -Lichtenstein peli”. Kyllä mä sitä peliäkin vähän sivusilmällä kattelin:)

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Itsesääliä ja ryhtiliike…

Itsesääliä ja ryhtiliike…

Perjantaina kävin siis kuvauttamassa kipeän kintun… Hyviä uutisia, kintussa ei ole merkkejä rasitusmurtumasta. Kuvien perusteella ei myöskään löytynyt mitään muuta varsinaista syytä kinttukivulle ja huono uutinen on se, että kinttu on edelleen ihan yhtä kipeä, kuin viikko sitten (vaikka kiltisti olen sitä yrittänyt lepuuttaa).

Jalan ulkosyrjällä tuntuu särkyä ja vihlontaa sekä levossa että rasituksessa… Jo ajatuskin juoksemisesta (lue hölkkää) tekee pahaa. Lääkärin kanssa sovin, että seuraava etappi on sitten fysioterapeutti, mikäli kinttu ei vielä hieman lisää lepuuttamalla ota toetakseen. Onneksi tiedän hyvän fysioterapeutin, mikäli tarvetta ilmenee…

Aloitin hölkkäämisen nelisen vuotta sitten ja melko nopeasti huomasin olevani ”koukussa”. Harrastus on antanut minulle valtavasti näiden vuosien aikana. Se on myös opettanut kärsivällisyyttä, nöyryyttä ja pitkäjänteisyyttä mutta ei näköjään riittävästi, sillä ensimmäisen kerran aloin pohtia ihan oikeasti hölkkäharrastuksesta luopumista. Kyse ei ole niinkään nyt tästä yksittäisestä harmillisesta takaiskusta. Viimeiset kaksi vuotta vain ovat olleet kokonaisuudessaan harrastamisen kannalta monestakin syystä melko ”takkuisia” ja pienet harmilliset takaiskut tuntuvat nyt ”kasaantuvan” (niinhän se elämässä muutenkin tuppaa olemaan).

Joskus vaan niin tekis mieli ottaa mallia Tiibettiläisestä ja jäädä vällyjen alle mököttämään… Koira tosin mököttää, kun on sadesää…

Ensimmäisen kerran pohdin ihan tosissani, onko minusta lajin pariin vai tulisiko minun vaihtaa johonkin hieman ”kevyempään” ja vähemmän ”kuluttavaan” lajiin. Vahvasti pohdin myös sitä, onko mitään järkeä kuntouttaa kärsivällisesti näitä ”pikku kremppoja”, kun seuraavan mutkan takana odottaa jo seuraava ongelma. Viimeisen vuoden aikana trendi on todellakin ollut kehityksen suhteen toistuvasti yksi askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin.

Tiedän ylireagoivani ja dramatisoivani asian laitaa ihan turhaan mutta siltikin… Viikonlopun aikana ”onnistuin” tekemään itsestäni täysin viattoman olosuhteiden uhrin. Muutama ”neuvoa-antavakin” siinä taisi tulla otettua ihan vaan puhtaasti harmitukseen.

Sunnuntai-iltana pahin tappiomieliala alkoi väistyä uuden viikon tieltä ja pystyin jo analysoimaan tilannettani hieman objektiivisemmin. Voihan se tosiaan olla, että täysin olemattomalla kehonhuollollani ja ehkä liian yksipuolisella harjoittelulla (puolustuksekseni kuitenkin mainitsen, että pyrin käymään säännöllisesti salilla) saattaa olla osuutta kohtaamieni ongelmien kanssa, ihan jos nyt rehelliseksi heittäydytään.😊

Tiibettiläinen hoksas, että kylmäkääreen sisällä on ruokaa (pakastevihanneksia:))

Sen verran ryhdistäydyin asian tiimoilta, että päätin hyväksyä kiukuttelematta sen tosiasian, että vesijuoksun pariin on palattava jälleen kerran. Päätin myös, että nyt on korkea aika lähestyä urheiluharrastustani hieman toisesta näkökulmasta; Ilmoittauduin maanantain bodybalancetunnille ja päätin kokeilla joku päivä spinningiä sekä tiedustella mahdollisuutta aloittaa pilates. Se, millä intensiteetillä ja aikataululla palaan hölkkäharrastuksen pariin jää nyt nähtäväksi…

Onko kukaan muu koskaan pohtinut hölkkä/juoksuharrastuksesta luopumista ihan vaan puhtaan turhautumisen takia?

Näillä hieman ristiriitaisilla mietteillä kohti uusia haasteita…

Mukavaa viikkoa toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Hyötyliikuntaa lukuina…

Hyötyliikuntaa lukuina…

Tällä viikolla on ollut monissakin yhteyksissä puheena uudet liikuntasuositukset, jotka korostavat aikaisempaa enemmän lyhyenkin liikuntahetken terveysvaikutuksia. Uusien liikuntasuositusten innostamana ryhdyin pohtimaan omaa suhdettani hyötyliikuntaan.

Itselleni henkilökohtaisesti hyötyliikunta (ja ennen kaikkea ulkoilu) on aina ollut ennen kaikkea oman hyvinvointini ihan se ensimmäinen elementti. Etenkin, kun koko työurani olen tehnyt ns. siistiä sisätyötä. Mikäli en lähde syystä tai toisesta työpäivän päälle ulkoilemaan muuttuu olotilani hyvin nopeasti nuhjuiseksi, väsyneeksi ja toisaalta myös levottomaksi.

Viikonloppuisin, olen useimmiten (oikeastaan aina) jo yhdeksän aikaan aamulla ulkoilemassa, mikäli en ole, muuttuu olotilani jälleen melko nopeasti nuhjuiseksi, väsyneeksi ja toisaalta myös levottomaksi. Se, missä muodossa hyötyliikuntaa harrastan, vaihtelee tietenkin vuodenkierron mukaan; koiran ulkoilutusta, pihapelejä tai futista nuoren herran kanssa, marjastusta, haravointia yms. ihan niitä tavallisia arjen askareita😊

En ole koskaan oikein osannut hyötyliikuntaa ajatella juurikaan tuon hyödyn kannalta… Ulkoilusta tulee hyvä ja reipas mieli ja sitten on vaan niitä asioita (esim. pihatyöt tai siivous, joita on tehtävä, oli niistä hyötyä terveydelle tai ei). Kuitenkin viime aikaisen liikuntasuosituskeskustelun tiimoilta innostuin ”kellottamaan” omaa hyötyliikuntaani. Mikä onkaan se tehokkain tapa käyttää aikaa hyötyliikunnan parissa?

Kaverin kanssa koiralenkillä

Rakastan metsissä vaeltelua koiran kanssa mutta sen verran urbaani kaupunkilainen olen (vaikka asunkin pienellä paikkakunnalla suhteellisen lähellä maaseutua), että pimeällä en uskalla yksin lähteä metsään koiraa ulkoiluttamaan. Jostain kumman syystä nimittäin pelkään (ihan vähän vaan) metsän eläimiä😊 Onneksi minulla on ystävä, joka uskollisesti ”ulkoiluttaa” minua ja koiraani pimeään vuoden aikaan.

Aika 1 h 6 min

Matka 5,5 km

Keskisyke 113

Poltetut kalorit 398

Rasvan osuus kulutuksesta 42%

Otsalampun valossa… Yksin en kyllä uskaltais tässä pimeydessä metsässä vaellella…

Siivous

En ole koskaan oikeastaan ollut niitä ihmisiä, jotka kokisivat siivoamisen epämiellyttäväksi tehtäväksi. Minusta on mukava nähdä ihan konkreettisesti ja välittömästi oman työn tulos. Pientä järjestelyä, pyykkihuoltoa ja keittiön siivoustahan toki on suoritettava päivittäin mutta varsinainen siivouspäivä meillä on lauantaisin. Parasta on oikeastaan se hetki, kun siivouksen päätteeksi istahdat sohvalle, avaat kylmän siiderin ja ihan vaan nautit siististä kodista.

Aika 1 h 6 min

Keskisyke 93

Poltetut kalorit 237

Rasvan osuus kulutuksesta 60%

Rakkaalta mummoltani olen oppinut (monien muiden asioiden lisäksi), että siivouspäivä pitää aina lopettaa hakemalla tuoreita kukkia maljakkoon. Kesällä kerään itse, talvella joutuu turvautumaan ostokukkasiin mutta AINA siivouspäivänä tuoreita kukkia….

Haravointi

Tämä kuulostaa nyt vähintäänkin ”pimeeltä” mutta olen onnistunut kehittämään aikamoisen addiktion haravoimiseen. En vain yksinkertaisesti voi lopettaa ennen kuin ennakolta päättämäni alue on puhdistettu kaikista lehdistä. Viime viikonloppuna haravoin melkein viisi tuntia. Arki-iltana oli pakko tyytyä hieman lyhyempään sessioon, kun tuli vain yksinkertaisesti niin pimeää, että en enää löytänyt haravoitavia lehtiä.

Nyt alkaa tilanne olla se, että oma piha alkaa olla ”putipuhdas”. Sanoinkin siipalleni, että nyt on kohta siirryttävä naapurin puolelle mutta tuskinpa naapuri siitä mielensä pahoittaa, jos käyn vähän hänenkin puolellaan haravoimassa 😊

Aika 1 h 6 min

Matka 1,46 km

Keskisyke 115

Poltetut kalorit 393

Rasvan osuus kulutuksesta 43%

Että, jos joku tarvii haravointiapua… Aina valmiina… 🙂

Futista nuoren herran kanssa

Tai no, futista ja futista…. Käytiin tekonurmella laukomassa… Pelin henki oli; se voittaa, joka saa enemmän maaleja kymmenestä vedosta. Yllätys, yllätys hävisin kaikki kisat. Maalissakin olen aika lailla statistin osassa, useampi kisa päättyi nuorelle herralle 10/10. Ei se mitään, nämä ovat kuitenkin niitä aivan korvaamattomia yhdessä tekemisen hetkiä ja näistä hetkistä yritän pitää kiinni, niin kauan, kun äiti vielä kelpaa kaveriksi futiskentälle😊 Tähän en saanut ”kellotettua” vertailukelpoista aikaa, johtuen siitä, että vuosisadan vesisade yllätti urheat pelaajat. Yleensä emme pienestä tai vähän isommastakaan sateesta hätkähdä mutta kun vettä tulee niin, ettei eteensä enää näe…

Aika: 45 min

Matka 1,56 km

Keskisyke 104

Poltetut kalorit 246

Rasvan osuus kulutuksesta 48%

Kirpparikierros

Minulla on ollut jo monta vuotta tapana hankkia joululahjat kierrätyshengessä kirpputorilta. Ensimmäisenä vuonna hieman jännitin, loukkaantuuko joku, kun saa käytettyä tavaraa lahjaksi… Ihan turhaan, kaikki ymmärsivät hyvin ajatukseni kierrätyslahjoista. Tänä vuonna sain ”joululahjakierrokselle” mukaani viidesluokkalaisen veljen tyttöni. Onnistunut reissu, kaksi silmäparia näkee enemmän kuin yksi ja yhdessä onnistuimme löytämään melkein kaikille sukulaisille ja ystäville juuri heidän ”näköisensä” lahjat.

Aika: 1 h 6 min

Matka 0,67 km

Keskisyke 85

Poltetut kalorit 166

Rasvan osuus kulutuksesta 73%

Jouluostoksilla…

Nämä nyt olivat minun henkilökohtaisia lukujani, eivätkä tietenkään millään muulla tavalla vertailukelpoisia, kuin keskenään. Lukuina haravointi, futis ja koiran lenkittäminen olivat yllättävän tasaveroisia. Haravoinnin ja kirppiskierroksen ero lukujen valossa olikin sitten jo aika iso…

Kun pohdin tämän jutun kirjoittamista, googlailin hieman aihetta ja löysin useammankin lehtijutun, jossa listattiin erilaisen hyötyliikunnan kalorin kulutusta. Olen ilmeisen ”loivaliikkeinen” hyötyliikkuja, sillä omat lukuni eivät pääse lähellekään naisten lehtien jutuissa luvattua kalorinkulutusta… Tai, ehkä naisten lehdissä vain on luvattu hieman liikoja… Mene ja tiedä mutta hyötyliikunnan lukujen valossa lähden nyt haravoimaan pihalle ja ”nakitan” lounaan valmistamisen siipalleni 😊

Hyvää alkavaa viikkoa toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Penkkiurheilusta…

Penkkiurheilusta…

En ole oikein koskaan ymmärtänyt penkkiurheilun päälle… Ensimmäisen kosketukseni melko fanaattiseen penkkiurheilijaan sain joskus 80-luvun puolivälissä, kun vietin osan kesälomistani isomummoni Huldan luona. Huldalla oli kaksi harrastusta, joihin molempiin hän suhtautui varsin suurella intohimolla, toinen oli virkkaaminen ja toinen penkkiurheilu.

Noihin lapsuuteni kesiin osui myös vuoden 1984 Los Angelesin kesäolympialaiset. Kaikki se aika, mitä isomummoltani Huldalta jäi minun viihdyttämiseni lisäksi, hän käytti rakkaimpien harrastustensa parissa. Niinpä mieleeni on jäänyt kesäinen pariviikkoinen, kun helsinkiläisessä yksiössä virkkuukoukku ”sauhusi” ja televisiosta ”pauhasi” olympialähetys.

Hulda oli uskovainen ihminen ja hänen voimallisin kielellinen ilmauksensa oli voi mörköläinen. Itselleni noista kisoista ei oikein ole muuta jäänyt mieleen, kuin Tiina Lillakin hieno hopea keihäänheitossa, taisin minä vähän Tiina Lillakia ihaillakin. Ilmeisesti kisat olisivat voineet suomalaisittain kuitenkin paremminkin sujua, sillä noiden kesäisten päivien aikana virkkuukoukun takaa kuului melko usein voimallinen kannanotto voi mörköläinen. Isomummoltani opin virkkaamisen jalon taidon mutta penkkiurheilun ihmeelliseen maailmaan hän ei minua onnistunut koskaan innostamaan…

Isomummoni Huldan kuoltua menikin sitten useampi vuosikymmen, ennen kuin ”törmäsin” seuraavan kerran varsin innokkaaseen penkkiurheilijaan. Tämä kyseinen henkilö oli nykyinen aviomieheni. Aika monta kertaa olemme tämän yhteisen taipaleemme aikana saaneet riidan aikaiseksi, kun en oikein ole osannut suhtautua penkkiurheiluun asian vaatimalla vakavuudella😊

Eräs näistä riidoista on jäänyt aivan erityisesti mieleeni. Vuosi oli 2011 ja pelattiin jääkiekon MM-kisoja. Poikamme oli muutaman kuukauden ikäinen ja valvottanut aika tavalla. Kyseisenä iltana olin juuri huokaissut helpotuksesta, kun olin saanut vauvan nukkumaan. Vain hetkeä myöhemmin alkoi olohuoneesta kuulua kovaääninen ”mylvintä” Ei voi olla totta, ei voi olla mitenkään mahdollista…  Jep, jep kyseisen metakan olohuoneessamme aiheutti Mikael Granlundin kuuluisa ilmaveivi… Vauva heräsi, enkä minä osannut sillä hetkellä (rehellisyyden nimissä) arvostaa paskankaan vertaa, tuota kuuluisaa ilmaveiviä, vaikka siippani kovasti yrittikin selittää, kuinka hienosta suorituksesta onkaan kyse…

En siis ole koskaan oikein ollut penkkiurheilun ystävä… Viime viikolla, kun tätä asiaa pohdin, huomasin kuitenkin, että minusta on tullut ”salavihkaa” penkkiurheilija, jos ei nyt ihan perinteisessä mielessä, niin tullut kuitenkin. En nimittäin ole katsonut yhtään Dohan MM-kisoja mutta tiedän, mitä juoksutapahtumia parhaillaan on meneillään tai tulossa ja odotan jo ennakkoon somessa aktiivisesti päivittävien henkilöiden kuulumisia kyseisistä tapahtumista.

Mitäpä sitä kiertelemään ja kaartelemaan, sosiaalinen media on tehnyt minusta penkkiurheilijan. Luen mielelläni ja aika paljonkin juoksuaiheisia blogeja ja seuraan aktiivisesti Facebookin keskusteluryhmiä aiheeseen liittyen. Eilen illalla, kun istahdin pitkän päivän päätteeksi sohvalle ja avasin puhelimeni, toivoin jo etukäteen, että mahdollisimman moni olisi päivittänyt kuulumisia Vaarojen Maratonilta. Minusta on mukava seurata eritasoisten juoksijoiden harjoittelua, tavoitteiden asettamista ja matkaa kohti tavoitetta. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että useita näistä juoksijoista ja juoksun harrastajista myös ihailen ja salaa toivon, jospa minäkin vielä jonain päivänä olisin yhtä määrätietoinen ja sinnikäs omassa harjoittelussani. Voisinko minäkin joskus juosta (lue hölkkää) noin pitkän matkan? Uskaltaisinko minäkin joskus vielä osallistua tuohon tapahtumaan?

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Syksyn sävelet…

Syksyn sävelet…

Tänä syksynä olen ajatellut tehdä asiat urheiluharrastukseni tiimoilta hieman tai oikeastaan aika paljonkin toisin. Ajatus ”muutoksen tuulista” on kytenyt jo hieman kauemmin mielessäni ja näin onnistuneen kesäloman päätteeksi olen päättänyt ryhtyä suunnitelmiani toteuttamaan.

Viimeiset kolme vuotta urheiluharrastukseni on keskittynyt hyvin voimakkaasti hölkkäämiseen. Koska olen halunnut harrastaa tavoitteellisesti, on se tarkoittanut tietenkin myös sitä, että kilometrejä on tullut ”nieltyä” monen muun asian kustannuksella. Oheislajeja on kyllä tullut harrastettua (sauvakävelyä, salitreeniä ja vesijuoksua) mutta kartutettavien kilometrien ehdoilla eli ensin juoksuohjelman kilometrit täyteen ja mieluummin vähän ylikin ja sitten, mikäli aikaa jää jotakin satunnaista oheistreeniä. Tämä järjestely on tähän asti tuntunut hyvältä ja mielekkäältä toteuttaa mutta viime aikoina olen alkanut kaivata muutosta omaan tekemiseeni kahdestakin syystä.

Ensinnäkin, omasta mielestäni kärsin suhteellisen usein (ainakin pari kertaa vuodessa) jostakin loukkaantumisesta tai alkavasta rasitusvammasta eli telakalla tulee hölkän suhteen oltua mielestäni aivan liian usein. Tällöin tietenkin oheislajien ja etenkin vesijuoksun osuus korostuu mutta entäpä jos oheislajeja harrastaisi enemmän jo vähän ennen kuin sattuu mitään.

Uskon nimittäin, että ongelmani johtuvat pääosin liian yksipuolisesta harrastamisesta ja oheislajien vähäisestä määrästä kokonaiskuormituksessa (voi toki johtua jostakin muustakin mutta tämä on nyt oma tulkintani asiasta). Tämän asian haluan ainakin yrittää tänä syksynä korjata. Seuraavan vuoden päätavoitteeni onkin, ei parempi tulos (entistä pidemmälle, entistä nopeammin) vaan se, että pysyisin edes kutakuinkin ”tolpillani” koko vuoden. Itselleni kokonaan uudenlainen tavoite… Tietenkään en pistä lainkaan pahakseni, jos siinä sivussa myös kuntoni hieman paranisi…

Toisekseen, olen alkanut kokea urheiluharrastukseni hieman yksinäiseksi. Pidän toki yksin, ”omassa ajatuskuplassani”, hölkkäämisestä. Parasta antia hölkkäharrastuksessa on ne hetket, kun onnistuu pääsemään siihen täydelliseen flow tilaan. Oma kokemukseni on kuitenkin se, että tuon ”himoitun” flow:n saavuttaminen vaatii riittävästi harjoittelua, peruskuntoa ja hölkättyjä kilometrejä. Tästäkin huolimatta, tämän tiedostaen ja silläkin uhalla, että en enää saavutakaan tuota ”himoittua” flow tilaa, olen tullut siihen tulokseen, että tarvitsen omaan harrastamiseeni jonkinlaista ”löyhää” yhteisöllisyyttä. Elämässähän on erilaisia vaiheita ja joskus on kiva tehdä asioita yksin, kun taas toisinaan sosiaalistumisen tarve on suurempi, jolloin yksin tekeminen (joka on aikaisemmin tuntunut mukavalta) saattaakin muuttua yksinäisyydeksi.

Näillä perusteilla olen päättänyt tänä syksynä tehdä seuraavat toimenpiteet; osallistua ainakin yhdelle ryhmäliikuntatunnille viikossa, aloittaa flowjoogan ja siirtyä hölkkäämään ohjatuille polkujuoksulenkeille. Näiden suunnitelmien toteuttamisen aloitin jo osittain tällä viikolla.

Ryhmäliikuntatunteja olen ”kuluttanut” elämäni aikana melko paljon ja monen ryhmäliikuntatunnin konsepti onkin minulle jo entuudestaan tuttu. Tällä viikolla kuitenkin sattui niin hassusti, että ajauduin ”puolivahingossa” ryhmäliikunnan suhteen aivan uuden asian äärelle. Olin siis oikeastaan menossa salille, kun huomasin, että kymmenen minuutin kuluttua alkaisi suosikkiohjaajani vetämä kuntonyrkkeily. Myönnän, olen hieman ennakkoluuloinen aina välillä ja kuntonyrkkeilyn olin jo sijoittanut kategoriaan; Ei ainakaan missään tapauksessa minun lajini…

Toisaalta, en ollut pitkään aikaan käynyt millään ryhmäliikuntatunnilla ja tiesin, että suosikkiohjaajani tunneilla on sellainen hyväntuulinen tekemisen meininki eli aina kivaa. Niinpä uteliaisuuteni heräsi ja päätin vaihtaa salitreenin elämäni ensimmäiseen ohjattuun kuntonyrkkeilytuntiin. Hyvä, että rohkaistuin mukaan (vaikka jännitti tosi paljon, selviänkö tunnista kunnialla) ja voitin ennakkoluuloni. Oli nimittäin tosi hauskaa, sykkeet nousi, lämmin tuli ja ihan oikeasti joutui miettimään omaa koordinaatiotaan. Seuraavan päivän tuntemuksista päätellen varsin tehokas treeni… Ehdottomasti ensi viikolla uudestaan 😊

Viikoittain järjestettävillä ohjatuilla polkujuoksulenkeillä käytiin aika paljonkin kaverin kanssa toissa kesänä mutta sitten kävi niin, että kaveri muutti toiselle paikkakunnalle, enkä jostain syystä sitten saanut itsekseni aikaiseksi osallistua näihin polkujuoksuihin. Tänä syksynä ”ryhdistäydyin” tämänkin asian suhteen ja olenkin nyt ollut jo kolmesti mukana ohjatulla polkujuoksulenkillä. Hyvä niin, sillä suuntavaistoni on sen sorttinen, että yksin en uskalla lähteä metsästä uusia reittejä etsimään. Niinpä porukalla ja ohjaajan johdolla on kiva hölkkäillä, kun ei tarvitse pelätä eksymistä ja jokainen reitti kulkee hieman erilaisissa maisemissa. Tuleehan siinä useimmiten juteltuakin hölkkäharrastuksesta ja vähän niistä ja näistäkin matkan varrella 😊

Flowjoogaa kokeilin viime keväänä, eikä se tuntunut ollenkaan huonolta vaihtoehdolta. Flowjooga on ollut kesätauolla ja tunnit alkavat taas syyskuun alussa. Joukkoon mukaan siis syyskuun alussa…

Näillä toimin ajattelin tämän syksyn urheilua harrastaa ja tietenkin näiden lisäksi hölkkäillä itsekseni sen, minkä aikataulu ja oma kuntotasoni antaa myöden (luultavasti 1-3 kertaa viikossa). Tulossa siis erilainen ja vähän ”kokeellinenkin” syksy… Näillä mennään ja vuoden vaihteessa sitten tuumin, oliko ratkaisuni hyvä vai haluanko palata takaisin ”yksinäisen hölkkääjän” elämääni 😊 Aika näyttää…

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Vihdoinkin keksin koiralleni käyttöä…

Meille muutti tiibetinterrieri Himalajan hullu maaliskuussa 2018 (Koiran lempinimi kertonee jo jotakin 😊). Koirarodun valintaan vaikutti hyvin vahvasti se, että tiesin tiibettiläisen olevan lähes kyltymätön lenkkeilijä, kokemusta tiibettiläisen omistamisesta oli siis jo entuudestaan.

Tiibetissä vallitsevat ankarat sääolosuhteet. Talvet ovat purevan kylmiä, mutta kesällä voi olla paahtava helle. Kotimaansa säälimättömissä luonnonolosuhteissa on tiibetinterrieristä kehittynyt uskomattoman kestävä ja erittäin sopeutumiskykyinen rotu.”

Tämän rotumääritelmässä mainitun luonnehdinnan allekirjoitan oman kokemukseni pohjalta. Tiibettiläinen on kompaktin kokoinen, uskollinen seuralainen haastavissakin sääolosuhteissa. Kaunis ajatukseni siis oli ottaa nuorelle herrallemme kaveri, ettei hänen tarvitse olla koulun jälkeen yksin kotona ja olihan minulla tietenkin ”oma lehmä ojassa” eli lenkkikaveria itselleni myös tiibettiläisestä kaavailin.

Pentu tuli siis taloon maaliskuussa ja seuraavana syksynä aloitimme koirakoulun, sillä ajatuksenani tosiaan oli opettaa koiralle perustaidot ja ennen kaikkea tavoitteena oli opettaa koira kulkemaan nätisti rinnalla. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Koira oli kyllä tosi innokas ja ilahtunut uudesta ”harrastuksestaan” ja tekikin kaikki koirakoulun harjoitukset tosi mallikkaasti yhden kerran, jonka jälkeen oli ilmeisesti sitä mieltä, että ”homma” tuli hoidettua ja nyt on aika pitää hauskaa eli ”painia” omistajan kanssa. Tätä rataa jatkettiin siis koirakoulussa koko syyskausi, jonka jälkeen totesimme hyvässä yhteisymmärryksessä kouluttajan kanssa, että meidän kannattanee nyt pitää vähän taukoa.

”Joskus itsenäinen, itsepäinenkin tiibetinterrieri saattaa vaatia kouluttajaltaan hieman huumorintajua. Tibbe on hengailija, jonka mielestä yksi suorituskerta on riittävä…”

Eli tämänkin väittämän joudun kokemuksen kautta allekirjoittamaan. Oli koirakoulusta oikeasti hyötyäkin, koira ”toimii” kotioloissa ihan hyvin, ainakin useimmiten. Himalajan hullu on luonteeltaan ehkä kaikkein uskollisin, sydämellisin ja kiltein koira, joka minulla on koskaan ollut mutta myös kaikkein villein ja keskittymiskyky on kyllä rehellisyyden nimissä lähellä nollaa.

Tässä kohtaa haluan huomauttaa, että ymmärrän kyllä ongelman olevan talutushihnan siinä päässä, jossa itse ”roikun” = Haasteellinen koulutettava ja liian kokematon kouluttaja lienee yhtälö, johon tarvittiin ratkaisu…

Kovasti me kuitenkin yritettiin löytää ”yhteinen sävel” hölkkälenkeille…

Näillä pohjilla lähdimme sitten yhteisiä hölkkälenkkejä harjoittelemaan. Kävin ostamassa vyötärölle kiinnitettävän talutushihnan. Hieman ääneen ihmettelin lemmikkieläintarvikeliikkeessä, että kuinkahan tässä mahtaa käydä mutta myyjä vakuutti minulle, että kyllä se koira nopeasti oppii asemoitumaan suhteessa hölkkääjään. Voin kertoa, ei asemoitunut, sitkeästä harjoittelusta huolimatta. Tai asemoitui kyllä vasemmalle, oikealle, vasemmalla, jalkojen väliin, eteen, vasemmalle, taakse, oikealle… Lopulta päätin lähestyä asiaa hieman toisenlaisesta näkökulmasta.

”Myös köyhillä paimentolaisilla oli näitä koiria – ne polveutuivat samoista kantavanhemmista kuin luostarikoiratkin, mutta olivat edellisiä vankkarakenteisempia ja kookkaampia. Niiden tärkeimpänä tehtävänä oli palvella isäntäväkensä apuna lammaspaimenina, sekä vaeltelevien paimentolaisheimojen turvana ja johdattelijoina vaikeakulkuisilla vuoristopoluilla.”

Päätin siis heittäytyä vaeltavaksi paimentolaisheimon edustajaksi vaikeakulkuisille vuoristopoluille. Josko koira näin saisi jonkin etiäisen esi-isiensä toimista. Uskokaa tai älkää mutta tämä toimi. Ilman minkäänlaista ”häröilyä” ja täysin suoraviivaisesti mäkeä ylös ja alas toistuvasti ja koirastakin näki, että oli aika päättäväisen touhuissaan asian suhteen.

Totta kyllä, kokeneempi, sinnikkäämpi ja huumorintajuisempi koiranomistaja olisi varmasti onnistunut koiran kouluttamaan juoksukaveriksi myös tasamaalla. Itseltäni taisi hieman loppua huumorintaju ja sinnikkyys asian suhteen…

Koirakoulu- ja tasamaanjuoksu -kokeilujen jälkeen löytyi siis minulle ja Himalajan hullulle yhteinen harrastus. Me ollaan, vaikka itse sanonkin, tosi hyvä tiimi tunkkauksessa ja nykyään treenataan hyvillä mielin yhdessä. Aina se, ennalta suunniteltu vaihtoehto ei olekaan toimivin vaan hyvien käytänteiden löytyminen vaatii useita yrityksiä, erehdyksiä ja ennen kaikkea kykyä tehdä kompromisseja. Enpä osannut ennalta arvata, että se meidän yhteinen harrastus tulee olemaan tunkkaus… Pääasia kai kuitenkin on, että meillä molemmilla on kivaa ja uskoisin, että tämän tyyppinen oheistreeni tekee ihan hyvää sunnuntaihölkkääjälle 😊

Tunkkaus

”Mäen hidasta kapuamista ja erityisesti ylöspäin menemistä. Tunkkaukseen yleensä liittyy hankala maasto ja/tai jyrkät ei-juostavat mäet. Lisäksi voi melkein 100% varmuudella kuvitella tunkkaajalle käteen sauvat , joihin on kiva nojailla. Tunkkaukseen ei yleisesti liity juokseminen, vaan se on kävelyä tai kävelyn ja kiipeämisen sekoitusta. Kiipeäminen harvoin kuitenkaan niin hankalaa, että sitä voisi mitenkään rinnastaa kalliokiipeämiseen. Tunkkaus on yleensä myös pitkäkestoista.” – Antti Niinikoski

”Termi tulee sanasta tunkki, joka on työkalu raskaiden taakkojen nostamiseen. Tunkilla saa vähitellen veivattua lihasvoimin vaikka auton ylös renkaanvaihtoa varten. Joku on siis joskus keksinyt kutsua vastaavaa nitkutusta lihasvoimalla ylämäkeen tunkkaukseksi. Alun perin maastofillaripuolelta, kun on tunkattu (talutettu) ajopeliä jyrkkää mäkeä ylös vähitellen.” – Terho Lahtinen
”Tunkkaus on polkujuoksun ankkakävely, vrt. murtsikkahiihto.” – Eetu Nordman”

Tekstilähteet:

http://www.trailrunning.fi/polkujuoksusanasto/

https://tiibetinterrierit.weebly.com/tiibetinterrieri.html

http://www.hompotin.com/tiibetinterrierit/

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Kahvakuula on jeppis…

En oikein koe kuntosaliharjoittelua omakseni ja niinpä pyrin talviaikaan ”kuittaamaan” tarpeellisen lihaskuntotreenin ohjatuilla kahvakuulatunneilla. Jokaisella ryhmäliikuntatuntien ”kuluttajalla” on varmasti omat mieltymyksensä ja tätä myöten tietenkin ne omat suosikkiohjaajat. Oma suosikkiohjaajani luottaa kahvakuulatunneillaan pääosin kahvakuulaharjoittelun perinteisiin perusliikkeisiin heilautuksiin, rinnallevetoihin, työntöihin ja tempauksiin. Tehokkaita koko kehon liikkeitä, jotka edistävät lihasten kykyä työskennellä yhdessä (näin minulle on kerrottu 😊). Lisäksi suosikkiohjaajani suosii pitkiä sarjoja. Tämä on tietenkin minulle (kestävyysjuoksun harrastajana) mieleistä ja ehkä mieltymykseni kahvakuulaharjoitteluun johtuukin juuri siitä, että tämän tyyppinen harjoittelu on luonteeltaan enemmänkin kestävyysharjoittelua kuin voimaharjoittelua?

Tietenkin juoksun harrastaja tarvitsee myös voimaa kehittyäkseen. Tässäpä tullaankin sitten sen kysymyksen äärelle, että nousujohteinen kahvakuulaharjoittelu ”jumittaa” ainakin oman kokemukseni pohjalta lähes koko kropan aika tehokkaasti useammaksi päiväksi ja tämähän tietenkin ”syö” melko tavalla seuraavien päivien juoksuharjoitusten tehoja ja hyötyjä. Kahvakuulaharjoittelun ja juoksun yhdistämisestä kävinkin tuossa taannoin keskustelua jo alussa mainitun kahvakuulaohjaajan kanssa. Hän ehdotti asiaan seuraavanlaista lähestymistapaa: Kahvakuulaharjoittelu kannattaisi tehdä pääosin omaan kuntotasoon nähden maltillisen painoisella kahvakuulalla, jolloin harjoittelu ei vie tehoja ainakaan kovin monen seuraavan päivän juoksutreeniltä. Hän myös ehdotti, että harjoittelua voisi rytmittää niin, että talvikauden treeniohjelmaan sijoittaisi erillisiä voimaviikkoja, jolloin kahvakuulaharjoittelun voisi tehdä intensiivisemmin ja suuremmalla painolla.

Pidin ideaa erillisistä voimaviikoista oikeastaan aika hyvänä. Asia tuli puheeksi tässä ”kevään korvalla”, joten voimaviikkoja osana harjoitusohjelmaa en ole ehtinyt vielä kokeilla mutta aioin kyllä syksyn saapuessa kokeilla, miltä tämän tyyppinen treenin rytmittäminen tuntuisi ja tietenkin palaan taas ohjattujen kahvakuulatuntien pariin syksyn saapuessa mutta näin kesäaikaankaan (kun ryhmäliikuntatunnit on kesätauolla) en kahvakuulaa suinkaan hylkää.

Olen ”kuluttanut” ohjattuja kahvakuulatunteja useiden vuosien ajan, joten olen aika luottavainen sen suhteen, että perusliikkeiden tekniikka on ainakin jotakuinkin hallussa ja muistissa on ihan hyvä määrä erilaisia liikepattereita omatoimista kahvakuulatreeniä varten. Parina edellisenä kesänä olen lihaskuntotreenin tehnytkin 1-2 kertaa viikossa maltillisen kokoisella kahvakuulalla omalla takapihalla, enkä oikeastaan näe mitään syytä tältä osin treeniohjelmaani täksi kesäksi muuttaa eli kahvakuula kainaloon ja takapihalle hyttysten ja paarmojen armoille 😊

”Kumpaa aiot ulkoiluttaa ensin, perheen koiraa vai kahvakuulaa…”

Ulkoilmaihmisenä ja talvikelien ystävänä nostan kahvakuulaharjoittelun suureksi eduksi myös sen, että treenin voi tehdä raikkaassa ulkoilmassa myös syksyllä ja talvella, kun treeniä varten ei tarvita muuta välineistöä, kuin kätevästi mukana kulkeva kahvakuula.

Kahvakuulasta…

Pavel Tsatsoulinen mukaan kahvakuula eli girya esiintyi venäläisessä sanakirjassa ensimmäistä kertaa jo lähes 300 vuotta sitten. Kahvakuula on alun perin ollut maanviljelyyn liittyvä punnus, jonka nostelussa alettiin kisailla, koska punnuksen muoto oli niin sopiva nosteluun. Myös monissa muissa maissa on ollut käytössä kahvallisia punnuksia mutta kahvakuulaharjoittelu siinä muodossaan, missä se meillä Suomessa tällä hetkellä esiintyy, näyttäisi pohjautuvan aika pitkälti venäläiseen perinteeseen.

Kahvakuulilla on kilpailtu Neuvostoliiton alueella ainakin 100 vuoden ajan, lähinnä siitä kuinka monta toistoa pystytään eri nostoissa tekemään. Tämä on sinänsä luonnollista, koska kahvakuulan paino ei ole säädettävä, kuten levytanko tai käsipaino. Vuonna 1888 Karl Fazer, suomalainen sokerileipuri, voitti painonnostokilpailun Venäjällä työntämällä yhden puudan (16 kg) painoista kahvakuulaa 197 kertaa.

Kuvassa Kouvolan museon kokoelmiin kuuluva punnus. Punnuksessa on mittayksikkö 1 n eli puuta, joka on vanha venäläinen painomitta. Yksi puuta on 16,38 kg. Punnuksessa lukee venäjäksi SORMOVO. Vastaavanlainen esine löytyy myös Suomen Metsästysmuseon kokoelmista. Metsästysmuseo on ajoittanut painokuulan vuosien 1850-1910 välille.

Tekstilähteet:

http://www.kahvakuulaurheilu.net/suomalaisen-kahvakuulaurheilun-historia-lyhyesti/

https://keho.net/artikkelit/Kahvakuula-osa-1-kuulan-juuret

http://museoaarteita.blogspot.com/2013/05/kahvakuulan-historiaa.html

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Mä rakastan YouTubee…

Tänään tuli tehtyä, YouTuben inspiroimana, vähän erilaista oheistreeniä. Eipä tämä varmasti mitenkään erityisesti juoksuharrastusta edistänyt mutta tulihan liikuttua, ulkoiltua ja ennen kaikkea pidettyä hauskaa koko perheen voimin.

Mielestäni on aivan käsittämättömän hienoa, että nuoremmalla sukupolvella on YouTube. Itse harrastin lapsena ratsastusta. Niihin aikoihin Yle saattoi hyvällä säkällä näyttää ratsastusta kanavillaan kerran vuodessa. Niinpä minusta on aivan mahtavaa, että onpa oma kiinnostuksen kohde melkeinpä mikä tahansa, niin YouTubesta löytyy hyvää sisältöä aiheeseen liittyen.

Meillä on YouTuben kanssa sellainen sääntö, että sitä saa katsoa vain aikuisen seurassa. Niinpä nuorta herraa kiinnostavia sisältöjä on tullut itsekin kulutettua aika tavalla. Nuori herramme harrastaa suurella antaumuksella jääkiekkoa ja jalkapalloa, joten IlariPron ja Jaakko Parkkalin YouTube -kanavat ovat meillä ne kaikkein katsotuimmat.

Mielestäni molemmat tubettajat tekevät varsin viihdyttävää ja hyvää sisältöä. Monesti nuori herramme katsoo hetken näitä videoita ja lähtee sitten ulos harjoittelemaan aikaisemmin IlariPron tai Jaakko Parkkalin -kanavilla näkemiään lätkä- tai futiskikkoja eli kyllä nämä kyseiset tubettajat myös inspiroivat omaan tekemiseen ja harjoitteluun.

Pakko tunnustaa, että itsekin innostuin eräästä IlariPron futistempusta niin paljon, että päätin opetella sen tekemään. Haastoin myös siippani ja nuoren herran asian tiimoilta. Eipä siinä sitten muuta, kun koko porukalla futiskentälle harjoittelemaan. Aika nopeasti kävi ilmi, että temppu todellakin näyttää paljon helpommalta YouTubessa IlariPron tekemänä kuin todellisuudessa keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän toimesta suoritettuna.

Noin 150 toiston jälkeen luovutin ja päivän ainoa onnistuja Bottle Flipin suhteen oli nuori herra. Kuten todettu, vähän erilainen oheistreeni mutta ihan tehokas, kun vähän vielä teki juoksuvetoja temppuilun välissä. Tosin luulen, että huomenna oikea jalkani ei ole ihan parhaassa mahdollisessa vireystilassa (noin niin kuin juoksua ajatellen). 😉 Kumpikohan mahtaa toteutua ensin, kahden tunnin alitus puolikkaalla vai se, että opin tuon futiskikan? Molempien tavoitteiden saavuttaminen vaatii vielä aika paljon harjoittelua…

Youtubeen palatakseni… ”Pommin” varma keino välttää illalla käytävä keskustelu nukkumaan menoajasta on ilmoittaa, että nyt on äidin vuoro katsoa YouTubea telkkarista ja äiti aikoo katsoa videoklippejä Italiassa järjestettävistä maratoneista (hyvä yhdistelmä sinänsä, sillä minä pidän sekä juoksemisesta että Italiasta). Tässä kohtaa nuori herramme siirtyy yleensä ihan vapaaehtoisesti ja käskemättä yläkertaan ”köllimään” 😊

Nuoren herramme futiskauden päättäjäisiin oli kutsuttu viime syksynä yllätysvieras… Se valtava riemu, kun selvisi, että yllätysvieras oli IlariPro ja nimmari pääsi tietysti nuoren herran huoneen seinälle paraatipaikalle, heti HIFK:n logon välittömään läheisyyteen.

Bottle flip Dahlströmin, Kairisen ja Ilaripron tekemänä https://www.youtube.com/watch?v=js1QiIf1Nqs

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Kärsivällisyys koetuksella…

Kirotut polyypit… Tiedän, että olen tässä kohtaa epäreilu ihminen, minulla ei ole mitään vakavaa, oikeasti terveydelle vaarallista sairautta ja siitä olen luonnollisesti kiitollinen. Sen takia tuntuukin varsin turhalta turhautua pitkittyneeseen flunssaan mutta vaikka kuinka yritän itselleni asiaa perustella niin neljännen viikon kohdalla harmitus ”nousee pintaan” ja oma ”pikkumaisuus” asian suhteen harmittaa ehkä jopa enemmän kuin se, ettei pääse treenin pariin…

Kolme viikkoa aikaisemmin…

Tilanne on aika usein se, että kun muut sairastavat flunssaa 1-2 viikkoa itselleni flunssa jää ”päälle” vähintään kuukaudeksi, riippuen siitä, miten hyvin lääkitys kullakin kertaa polyyppien suhteen on kohdillaan. En ole mikään ”himourheilija” mutta liikunnan harrastaminen on iso osa elämääni ja olen tottunut liikunnasta hakemaan energiaa, iloa ja hyvää mieltä… Saattaahan se olla, että Helsinki City Running Day:n puolikaskin on jo vähän mielen päällä. Pari päivää sitten kun kolahti sähköpostiin lähtöryhmä ja juoksunumero.

Omalla kohdallani valitettavasti, ne arjen ihan tavallisetkin haasteet alkavat aika nopeasti kiukuttaa, kun ”paineita” ei pääse purkamaan liikunnan parissa. Tästä huhtikuu on aika oiva esimerkki:

Juuri vaihdetun auton turvavyö alkoi kenkkuilla – Kilahdin

Koira piti kiikuttaa pyhäpäivänä eläinlääkärin, laskun nähtyäni – Kilahdin

Kävimme katsomassa unelmieni taloa, siippani ei nähnyt talossa potentiaalia – Kilahdin

Nuori herra hukkasi taas vaihteeksi puhelimensa – Kilahdin

Koira kävi kaivamassa kevätkukat takapihalta ja kantoi ne sohvalle – Kilahdin

Ihan pieniä ylimääräsiä kuluja huhtikuulle…

Niinpä niin, normaalisti suhteellisen pitkä pinnani on siis ollut huhtikuussa siinä määrin koetuksella, että nuori herrakin jo kehotti minua lenkille: ”Äiti lähtisit nyt vaan ulos juokseen niin sulle tulis parempi mieli”. Oikeassahan hän tietenkin oli, tosin tätä kommentointia oli edeltänyt suhteellisen pitkä keskustelu siitä, voiko koko viikon elää pelkillä pääsiäismunilla. Arvaatte varmasti, että kantani asiaan oli hieman toinen kuin nuoren herran…. En kilahtanut mutta asiaa riittävästi perusteltuani taisin kuitenkin ilmoittaa hieman napakampaan sävyyn, että meillä ei lähdetä tekemään empiiristä tutkimusta siitä, miten ihminen voi, syötyään viikon pelkkiä pääsiäismunia.

Niin sanotuissa normaaliolosuhteissa kaikki tämä olisi lopulta hetken harmituksen jälkeen naurattanut, sillä elämäähän tämä vain on…😊

Ja sitten se aloittamisen vaikeus treenitauon jälkeen… Joka kerta on jotenkin yhtä hankala arvioida, koska kevyen treenin flunssan jäljiltä voi aloittaa. Missä kohtaa flunssa loppuu ja polyyppien aiheuttamat oireet alkaa? Tähän ”sillisalaattiin”, kun lisätään vielä allergian puolesta erittäin hankala kevät niin alkaa olla jo todella vaikea päätellä missä on oireiden todellinen alkuperä… Pitkittääkö polyypit ja allergia flunssaa vai pahentaako flunssa allergiaa niin, että normaalit allergiatropit ei enää riitä…

Tiedän, ainahan se menee omaa kroppaa kuunnellen mutta kehontuntemukseni suhteen olen tullut hieman skeptiseksi sen jälkeen, kun ”sairastin” flunssaa toissa talvena kuukausitolkulla ja monen lääkärikäynnin jälkeen sain lähetteen nenä,- kurkku- ja korvalääkärille ja poskionteloiden magneettikuvaan. Kaikki ontelot oli täynnä ”kirottuja polyyppeja” ja flunssan kaltaiset oireet johtuivat niistä eli toisin sanoen koko tuon ajan olisin voinut urheilla ihan huoletta, itse asiassa se olisi luultavasti jopa helpottanut oireita…

Kuten nuorella herralla on tapana todeta 5/5 pikkuvikoja…

Vähän kyllä jännittää, ehtiikö toipua riittävästi ennen Helsinki City Running Day:tä, aikaahan vielä on mutta nuo kirotut polyypit.

Olishan se tietysti helpompi sairastaa, jos toi apuhoitaja ei olis ihan noin ahkera…

Toipilaan sunnuntaihölkkääjän treeniviikko

Maanantai

1 h 20 min rauhallista kävelyä metsän siimeksessä äänikirjan kanssa

Tiistai

1 h venyttelyä

Keskiviikko

1 h sauvakävelyä maltillisella vauhdilla

Torstai

1 h venyttelyä ja muutamia lihaskuntoliikkeitä jumppapallolla

Perjantai

Salattuja elämiä suoratoistona ja pari siideriä (ei ehkä järkevin valinta toipumisen kannalta) 😊

 

Kirotut polyypit….

Polyyppi on nenän hyvänlaatuinen limakalvopullistuma. Polyyppien aiheuttajia on luultavasti useita, mutta varmaa syytä polyyppitaudille ei tiedetä. Astmaatikoilla, kroonista poskiontelotulehdusta sairastavilla ja allergiaan taipuvaisilla ihmisillä on polyyppeja enemmän kuin muilla. Polyypit eivät muutu pahanlaatuisiksi (syöväksi). Nenän polyyppitaudin oireita ovat nenän tukkoisuus, kirkas nuha, hajuaistin heikentyminen ja päänsärky. Polyyppipotilaiden flunssat kestävät pitkään, ja niihin liittyy usein poskiontelotulehduksia.

Tekstilähde: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00304utton to change this text. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Retkeilyä…

Seitsemän veljeksen vaellusreitti kulkee Uudellamaalla Helsingistä Vantaan, Tuusulan ja Nurmijärven kautta Hyvinkäälle. Mittaa koko reitille kertyy noin 80 kilometriä. Reitin varrelta voi hyvin valita itselleen mieluisia ja sopivan pituisia osuuksia, joten reitti tarjoaa mahdollisuuksia monen tasoisille ja ikäisille vaeltajille.

Ensimmäisen kerran reitillä vaellettiin jo syksyllä 1964, kun Akateeminen Urheiluliitto järjesti Seitsemän veljeksen vaelluksen, joka kulki Nurmijärven Palojoelta Helsingin Pirkkolaan. Nykyään reitti alkaa Aleksis Kiven patsaalta Kansallisteatterin edustalta. Reitti on tällä hetkellä merkitty osittain hyvinkin selkeästi ja reitin seuraaminen näillä osuuksilla on helpohkoa mutta osittain reitin seuraaminen saattaa olla haasteellista ja vaatii hyvää kartanlukutaitoa, riittävien opasteiden puuttuessa.

Seitsemän veljeksen reitin saavutettavuuden parantamiseksi työskennellään kuitenkin jatkuvasti. Yksi hieno hanke aiheen tiimoilta on Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry:n rahoittama Seitsemän veljeksen reitillä -hanke. Hankkeen aikana Seitsemän veljeksen vaellusreitille tehdään mobiiliopastus Hyvinkään, Nurmijärven ja Tuusulan alueille yhteistyössä kuntien ja yhdistysten kanssa. Mobiiliopastus tulee sisältämään runsaasti tietoa muun muassa reitin monimuotoisesta maisemasta ja luonnosta sekä kulttuurikohteista.

Katriina Koski  (Maisema-asiantuntija, NEUVO 2020 ympäristöasiantuntija (Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria Etelä-Suomi) tutkii Seitsemän veljeksen vaellusreitin karttoja. Hetken kuluttua on tarkoitus lähteä liikkeelle suunnittelemaan mobiiliopastusta.

Mobiiliopastus tehdään Nomadi-sovellukseen ja se on sekä helppo että maksuton ladata omaan mobiililaitteeseen. Opastus julkistetaan 12.10. ja tämän jälkeen se on ladattavissa omaan mobiililaitteeseen. Olitpa sitten kiinnostunut reitin kulttuurikohteista, kasvistosta tai luonnonmaisemasta sisältää mobiiliopastus varmasti paljon mielenkiintoista sisältöä. Opastuksesta tulee löytymään myös käytännön vinkkejä levähdys- ja huoltopaikoista.

Mobiiliopastuksen tekijät pienellä kahvitauolla.

Mobiiliopastusta tehdään työpajoina paikallisten toimijoiden kanssa, jolloin paras paikallinen tietämys saadaan mobiiliopastuksen kautta reitillä vaeltajien käyttöön. Tällä viikolla järjestettiin hankkeen Nurmijärven pohjoisosan reittiosuuden suunnittelutalkoot. Minulla oli ilo osallistua tarkkailijan roolissa tähän tapahtumaan. Oli todella antoisaa kulkea asiantuntijoiden kanssa läpi tämä reittiosuus ja huomata, kuinka paljon reitin varrella on nähtävää ja koettavaa.

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Please follow and like us: