Wanhassa vara parempi – Väsyykö niskanne töissä?

Wanhassa vara parempi – Väsyykö niskanne töissä?

Tuossa taannoin kirjahyllyä siivotessa osui käsiini nippu vanhoja naistenlehtiä, joiden olemassaolon olin jo oikeastaan ehtinyt unohtaa. Niinpä illan tullen uppouduin 1930-luvun naisten maailmaan ja sukelsin ihanan nostalgian pariin. Monet näissä lehdissä käsiteltävät aiheet osoittautuivat yllättävän ajankohtaisiksi vielä tämän päivän lukijallekin, tosin oman aikakautensa ilmiöillä ja vivahteilla höystettynä.

Itse teen päätetyötä ja istun siis käytännöllisesti katsoen lähes koko päivän koneen ääressä. Olen monta kertaa miettinyt, että vaikka kuinka aktiivisesti harrastaisi liikuntaa vapaa-aikana, ei vapaa-ajan harrastetoiminta riitä kompensoimaan staattisen istumatyön tuki- ja liikuntaelimille työpäivän aikana syntyneitä haittoja.

Nykyään on jo hyvin tunnettu tosiseikka, kuinka suuri merkitys istumatyöläisen hyvinvoinnin kannalta on säännöllisesti työpäivän aikana toteutettu taukojumppa. Se tuli kuitenkin hieman yllätyksenä, että istumatyöläisen hyvinvoinnista oltiin kovasti huolissaan jo 1930-luvulla.

Väsyykö niskanne työssä?

”Mitä minun pitäisi tehdä, kun niskani puutuu”, kysyvät usein istumatyöntekijät. Ja kukapa ei olisi joskus tuntenut pistävää väsymystä, joka vähitellen leviää puutumukseksi kaulaan, kunnes vihdoin pääkin tuntuu raskaalta ja jäykältä. Mistä tämä puutumus sitten johtuu?

Tavallisesti sen aiheuttaa huono verenkierto. Eteen kumartuneessa asennossa ei rintakehä pääse vapaasti laajenemaan, hengitys on lyhyttä ja tästä johtuen veri kiertää päässä hitaasti. Ajatustyössä jää näin väsymysaineita aivoihin, työ ei suju ja pää on raskas.

Jotta vaivasta päästäisiin täytyy koko ruumiin saada runsaasti liikuntaa: reipasta kävelyä murtomaalla, voimistelua, hiihtoa, ratsastusta ynnä muuta sellaista. Pelkkä liikunnan harrastaminen ei kuitenkaan riitä. Väsymyksen alkaessa suorittakaa välittömästi seuraavia liikkeitä:

Liike 1 Seiskää jalat vähäisessä haara-asennossa ja pyöritelkää käsiä vartaloa kiertäen. Vasen käsi viedään alhaalta kauas taakse ja ylös vartalon niin ikään kiertyessä vasemmalle, oikean käden laskeutuessa samanaikaisesti edestä alas. Sitten liike suoritetaan päinvastaiseen suuntaan. Tämän jälkeen lasketaan rauhallisesti kuuteen, sitten nopea polvien notkistus ja ojennus, jonka jälkeen kierrot voidaan aloittaa alusta. Taidon kasvaessa liike suoritetaan nopeammassa tahdissa.

Nyt ei ihan aukee, miten päin tässä piti kiertää ja kääntää…

No, tästähän se lähtee 🙂

Liike 2 Istuen pään kieputusta rauhallisesti ympäri täysin rentona. Liike lopetetaan koko selkärangan venytykseen, minkä pitäisi poistaa tehokkaasti pyörrytyksen tunnetta.

Liike 3 Istuen hartiain voimakas jännitys ylös ja vähän taakse, jonka jälkeen rento pudotus alas.

Liike 4 Tuolin etureunalla istuen hartiain venytys taakse. Kun ne ovat mahdollisimman kaukana, vedetään hitaasti kyynerpäät taakse ja viimeksi koko olkavarsi. Liike alkaa siis olkapäistä ja jatkuu vähitellen kyynerpäihin, ranteisiin ja sormiin asti. Lopuksi kädet suorina selän takana, sormet toisen käden sormien lomassa ristissä, koetetaan vielä kohottaa käsiä ylöspäin.

Harjoituskierros kotioloissa 🙂

Olen kokeillut työurani aikana monenlaisia taukojumppaohjeita, toiset niistä ovat miellyttäneet minua enemmän, toiset taas vähemmän. Ihan uteliaisuudesta päätin tämän viikon jumpata työpöydän ääressä 1930-luvun tyyliin. Täytyy sanoa, ettei tämä edellä esitetty ohjeistus ollut ollenkaan taukojumppaohjeiden heikoimmasta päästä.

Minun on joskus hieman vaikea hahmottaa asioita ja niinpä ensimmäisen liikkeen suuntimia jouduin kirjallisen ohjeistuksen pohjalta miettimään ihan toden teolla, mutta muuten tämän nostalgisen taukojumpan etuna oli ehdottomasti helppous ja yksinkertaisuus. En mene sitä nyt suoralta kädeltä väittämään, että wanhassa olisi vara parempi, mutta ihan varteenotettava vaihtoehto tämäkin.

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

Tekstilähde: Kotiliesi No 2 vuodelta 1936

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Historian havinaa – Nainen ja ruumiilliset ponnistukset…

Historian havinaa – Nainen ja ruumiilliset ponnistukset…

Syksy on ehdottomasti minun mielestäni vuodenajoista paras. Nautin suunnattomasti ulkoilusta niin harmaan tihkusateisina päivinä kuin kuulaan kirpakoina aurinkoisina päivinäkin. Niinpä olenkin suunnitellut osallistuvani syksyn aikana vielä erinäisiin juoksu- tai ulkoilutapahtumiin… Mutta syksy on kaikessa ihanuudessaan myös se otollisin aika saada flunssa ja nyt näyttäisi siltä, että tänäkään vuonna asialta ei voi välttyä.

Ensi viikonloppuna oli suunnitteilla lähteä kavereiden kanssa hölkkä,- kävely- ja retkeilymeiningillä Poron polulle. Seurueesta 3/3 näyttäisi potevan tällä hetkellä ainakin jonkin asteista flunssaa eli saattaapa olla, että tämä suunnitelma jää nyt toteuttamatta. Harmi sinänsä, muutama vuosi sitten oltiin mukana kyseisessä ulkoilutapahtumassa ja tykättiin kovasti. Mikäli ensi viikonlopulle ei vielä ole ohjelmaa, eikä maantieteellinen sijainti aiheuta ylitsepääsemättömiä haasteita niin suosittelen. Tapahtuman kotisivut löytyvät täältä

Nenä vuotaa, kurkkua korventaa ja päätä särkee… Niinpä tämän päivän kuntonyrkkeilytunti on ehdottomasti jätettävä väliin (harmi tietysti tämäkin, sillä kuntonyrkkeily on oikeesti tosi hauskaa ja tiistain tunti viikon odotetuin treeni). Kuntonyrkkeilyn sijaan päätin siis käydä käsiksi viime viikonlopun kirpputorilöytöihin. Kirpputorilla käsiini osui aika metka pieni kirjanen – Pieni urheiluopas naisille ja tytöille. Oppaan on julkaissut Suomen Naisten Liikuntakasvatusliitto vuonna 1930 ja sen on kirjoittanut suomalaisen naisvoimistelun ja -urheilun sekä partiotyttötoiminnan uranuurtaja Anni Collan. Tarina kertoo, että Anni Collan vastusti kilpaurheilua ja suhtautui erittäin kriittisesti miesten kilpailukiihkoon.

Lottien 4×60 metrin viestin ensimmäisellä vaihtopaikalla / Jääski 1943

Naisille soveltuvat urheilulajit herättivät muutenkin 1930-luvulla kiivasta keskustelua. Löysin nimittäin myös erään artikkelin, jossa fil. tri Martti Jukola pohtii tätä tematiikkaa vuonna 1943 otsikolla Nainen ja ruumiilliset ponnistukset. Artikkeli alkaa seuraavasti:

”Naisten urheilu on herättänyt väittelyä vielä senkin jälkeen, kun nainen yhteiskunnallisesti oli tunnustettu tasavertaiseksi miehen rinnalla. Toisten ihanteena oli kotilieden pyhään piiriin sulkeutunut ateenalainen nainen, joka ei edes saanut tulla katsomaan miesten kilpailuja. Toiset taas ihailivat reipasta ja jäntevää spartalaista tyttöä, joka juoksi julkisissakin kilpailuissa vain kevyt lannevaate verhonaan.

Suomessa ovat vanhoillisten ennakkoluulojen muurit olleet aina lujat. Täällä naisten sallittiin vain voimistella ja jonkin verran uida samaan aikaan, kun he muissa urheilumaissa jo vuosia sitten olivat astuneet miehen rinnalle myös yleisurheilun kilpakentille.”

Lotta Kekki saa kapulan ja lähtee ankkuriosuudelle / Jääski 1943

Sotavuosien myötä, ennakkoluulot naisten urheiluharrastuksia kohtaan, onneksi alkoivat laimentua ja vähitellen yleinen asenneilmapiiri muuttui yhä useamman urheilulajin parissa suvaitsevammaksi myös naisurheilijoita ja harrastajia kohtaan. Tämä johtui ainakin osittain siitä, että sota-aikana naisten ja miesten perinteiset roolit ja työtehtävät sekoittuivat olosuhteiden pakosta.

Yhä useampi nainen työskenteli muun muassa raskaissa maataloustöissä, mottitalkoiden parissa, lottakomennuksella sotatoimialueella tai sotateollisuuden palveluksessa. Muun muassa näissä työtehtävissä naiset näyttivät, että heidän fysiikkansa kestää hyvin voimallistakin rasitusta. Näin ollen ei enää ollut mitään järkevää perustetta ”varjella” naisia kieltämällä heiltä raskaammat urheilulajit ja harrasteet.

Lotta Kekki saapumassa maaliin 60 metrin juojsussa. Hänen maaliin tulonsa on aivan erikoislaatuinen / Jääski 1943

Hyvä näin, sillä 1930-luvun argumentointi naisten urheiluun liittyen kuulostaa nykypäivän kontekstista käsin varsin ”hurjalta”. Tokihan aina tulee muistaa suhteuttaa asiat kyseiseen historialliseen aikaan, asenteisiin, olosuhteisiin ja aatemaailmaan. Mutta siltikin…

”Kiistakysymys naisten urheilusta ei ole enää niin polttava kuin esim. 10 vuotta sitten. Silloinhan oltiin melko tuimasti sotajalalla ihan julkisesti. Naisvoimistelumme silmäntekevät tuomitsivat rata- ja kenttäurheilun väittäen sen turmelevan naisen elimistön siinä määrin, ettei hän enää kykenisi täyttämään luonnonmukaista velvollisuuttaan – tulemaan äidiksi… ”

Sen voin kuitenkin omalta kohdaltani todeta, että onneksi en elä aikakautta, jolloin naisille soveliaiksi urheilumuodoiksi katsottiin nuo aikaisemmin mainitut voimistelu ja vähäisemmissä määrin uinti. Olisi tainnut allekirjoittaneen urheiluharrastukset jäädä aika vähiin… En oikein näe itseäni (jo pelkästään fyysisten ominaisuuksieni vuoksi) kuntoilemassa naisvoimistelun parissa, joka on kiistatta hieno ja taitoa vaativa laji.

Tämä tarina ”ajautui” nyt hieman sivuraiteille, sillä alkuperäinen ajatukseni oli siteerata ja pohtia Pienessä urheiluoppaassa annettuja ohjeita, liittyen juoksemiseen. Ehkä palaan vielä joku toinen kerta uudelleen 1930-luvulle….

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini 🙂

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Tekstilähde: Martti Jukolan kirjoittama artikkeli Nainen ja ruumiilliset ponnistukset. Julkaistu Lotta Svärd -lehdessä No 15 vuonna 1943.

Kuvat: Sa-kuva / Rintamatyöläisten urheilukilpailut – Jääski 1943

Please follow and like us:

Nostalgiaa

Kyllä meidän suvussa on aina urheilusuoritusten päälle ymmärretty…

Kun (silloin vielä tuleva) aviomieheni vieraili ensimmäistä kertaa isovanhempieni luona, oli hänen hämmästyksensä suhteellisen sanoin kuvaamaton, kun heti eteisessä hänelle esiteltiin erinäinen määrä palkintolusikoita. En ollut huomannut tästä talon tapoihin kuuluvasta rituaalista tulevaa siippaani varoittaa etukäteen… Olihan se minulle jo lapsuudesta tuttu ja jotenkin itsestään selvästi asiaan kuuluva tapa, että ensin esitellään palkintolusikat ja sitten vasta tullaan tutuiksi…

Nämä sukuni suuresti arvostamat palkintolusikat ovat 1930-luvulta peräisin ja kuuluivat aikoinaan keskimatkojen juoksijalle Toivo Hoppanialle. Toivo Hoppania oli siis minun taatani (vaarini) äidin veli ja tarinat hänen urheilusuorituksistaan ovat kulkeneet suvussamme sukupolvelta toiselle.

Isältäni muistan kuulleeni jo ihan pienenä tyttönä tarinan siitä, kuinka Toivo Hoppanian tie olympialaisiin katkesi siihen, että hieroja ei osannut asiaansa… Isäni puolestaan oli kuullut tarinan isotädiltään eli Toivo Hoppanian sisarelta, joka oli kuulemma ollut suunnattoman närkästynyt asiasta. Mene ja tiedä, mihin olympia-asia lopun perin kaatui mutta tarina hierojan osuudesta asiaan elää suvussani sitkeästi.

Kuvituskuvaa

Tosiasia on kuitenkin se, että Toivo Hoppanian bravuurimatkoja oli aikanaan 1500 ja 3000 metriä. Vuonna 1937 hänen nimissään oli Suomen toiseksi paras tulos 1500 metriltä, aika kyseiseltä matkalta oli 3.53,8. Tulos 800 metrin matkalla oli 1.56,5 ja 3000 metrin matkalla 8.18,6.

Muutamaa vuotta aikaisemmin vuonna 1934 Toivo Hoppania oli voittanut tunnetun puolalaisen juoksijan Kusocińskin Viipurin keskuskentällä järjestetyissä kilpailuissa. Ennen kyseistä kilpailua Paavo Nurmi oli kuulemma antanut Toivolle ohjeen, että ohitse ei kannata pyrkiä ennen kuin viimeisillä metreillä.

Kuvituskuvaa

Jatkosodan aikana Toivo kuului samaan konekiväärikomppaniaan pikajuoksija Åke Lindforsin kanssa. Miehet sopivat keskenään, että jos ja kun Sortavalaan päästään niin siellä sitten järjestetään keskinäinen juoksukilpailu.

Kolme päivää Sortavalan valtauksen jälkeen elokuussa 1941 sovittu kilpailu sitten järjestettiin Sortavalan urheilukentällä. 300 metrin rata juostiin kaksi kertaa ja kilvan voitti pikajuoksija ajalla 1.35,9 kun Toivon aika oli 1.36,1.Toivo Hoppania kaatui Aunuksessa vain kuukautta myöhemmin 21.9.1941.

Kuva kirjasta Talo Joutselässä

Sukuni tarinoihin kuuluu myös kertomus siitä, miten Toivo Hoppania harjoitti kuntoaan nuorena miehenä. Kesällä, kun talon väki oli ollut koko päivän pellolla töissä ja lähti päivän päätteeksi uimaan, jäi Toivo  kiertämään juosten peltoa ympäri. Harmi vain, että tarina ei kerro tarkemmin harjoittelun laadusta…

Juoksiko Toivo peltoa ympäri PK- vai VK -sykkeellä, tekikö hän väliin maksimisykevetoja tai vauhtileikittelyjä? Rytmittikö hän harjoitteluaan jotenkin? Näin juoksun harrastajana se kyllä harmittaa, että tämä tieto on kadonnut vuosikymmenten saatossa tai toisaalta saattaahan se olla, että Toivo Hoppania ei halunnut ulkopuolisille harjoitusmetodeistaan tarkemmin kertoa….

Käy tykkäämässä https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/ niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista 🙂

(Teksti lähde: Eeva Korjula, Marja-Liisa Koski: Talo Joutselässä)

Please follow and like us: