Käykö kenellekään muulle koskaan näin… Osa III

Käykö kenellekään muulle koskaan näin… Osa III

Kaikki lähti liikkeelle jälleen kerran niin kovin pienesti ja viattomasti ihan vaan muutamasta pikkuruisesta maalipurkista….

Itse kuulun hyvin vahvasti niihin ihmisiin, joiden kohdalla se kuuluisa ”lumipalloefekti” lähtee aika monesti vierimään suhteellisen reippaalla vauhdilla ja melko jyrkkään alamäkeen. Aika usein tuo ”lumipalloefekti” saa alkunsa jostakin hyvin pienestä ja viattomasta asiasta.

Tällä kertaa ”vyöryn” käynnisti pieni lepohetki Huutonetin parissa. Selailin nimittäin, ihan vain aikani kuluksi, tuossa iltana eräänä kyseistä verkkohuutokauppaa ja löysinkin sieltä minua kovasti miellyttävät verhot. Hintakin oli varsin kohtuullinen, joten päätin verhot itselleni ostaa. Ainoa ongelma asian suhteen oli se, että heräteostokselleni ei löytynyt kodistamme sopivaa sijoituspaikkaa. Niinpä asiaa tovin tuumailtuani, tulin siihen lopputulokseen, että verhoille on remontoitava tila, jossa niiden (minun mielestäni) kauniit värit ja kuosi pääsevät arvoisellensa paikalle. Aikani kodissamme kierreltyäni valikoitui verhojen sijoituspaikaksi ja näin ollen remonttikohteeksi yläkertaan vievä portaikko.

Niin kuin aikanaan maalikaupan mainoksessa oli tapana sanoa: Siitä se ajatus sitten lähti…

Muistatteko takavuosien trendin, jossa maalattiin räsymattoja laitureille, terasseille ja portaikkoihin. Jo tuolloin takavuosina ajatus oli minusta äärimmäisen hauska, mutta silloin minulla ei oikein ollut paikkaa, mihin räsymaton olisin maalannut. Tälläkään kertaa en räsymattoa lähtenyt lattiapintaan toteuttamaan, mutta portaikon toisen seinän inspiraation lähteenä toimi kyllä hyvin vahvasti tämä takavuosien räsymattoidea.  Maalikauppaan kävelin sisään tuon itselleni kovin kallisarvoisen verhon kanssa ja värit portaikon tehosteseinään valitsin verhojen vihreistä sävyistä.

Alkuperäinen suunnitelma oli siis maalata portaikon seinät, mutta kun seinät oli maalattu, alkoi puunvärinen katto näyttää ”tunkkaiselta” valkoisten seinien vierellä. Ei siinä auttanut muu, kuin palata maalikauppaan hakemaan lisää valkoista maalia. Vaikka portaiden oranssi väri olikin lähes sama, kuin verhoissa rupesi kattojen maalauksen jälkeen näyttämään siltä, että pienessä ja kapeassa tilassa vihreän ja oranssin kontrasti vain yksinkertaisesti on liikaa. Taas oli käännettävä pikkuruisen kauppakassini keula kohti maalikauppaa… Niinpä niin, muutaman euron verhot Huutonetistä, kolme reissua maalikauppaan ja suhteellisen työn täyteiset pääsiäisen pyhät ja siitä seuranneet viikonloput, mutta nyt on verhoillani arvoisensa paikka 😊

Aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen, SusannaK

Projekti etenee…

Nämä ihanat keraamiset viinilasit toin joskus lähes 10 vuotta sitten itselleni tuliaisiksi Gotlannin reissulta. Ne ovat jääneet kuitenkin hyvin pienelle käytölle ja kenenkä mieltä ne siellä kaapissa lämmittävät, joten viinilasit saivat nyt luvan ottaa oman roolinsa portaikon somistuksessa…

Olihan urakka… Luulenpa, että en maalaa enää ikinä mitään…

Se vaan, että yläkerran käytävä alkoi näyttää portaikon faceliftin jälkeen siltä, että jotakin tarttis varmaan tehdä 🙂

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Angsteja ja kuistin facelift…

Angsteja ja kuistin facelift…

Kompromisseja, kompromisseja, kompromisseja… Niitähän elämä on, mutta liika on liikaa ja aika pienikin voi olla se asia, joka kamelin selän sitten lopulta katkaisee.

Siitä annan nuorelle herrallemme (9v.) täydet pisteet, että hän on erittäin pitkäjänteisesti ja sinnikkäästi säästänyt saadakseen himoitsemansa pelituolin. Totta kai hänelle sen pelituolin suon, kuten todettu itse hän on rahat tuohon kapineeseen säästänyt. Ymmärrän hyvin myös sen, että ei mene montaakaan vuotta, kun pelituoli kannetaan ensimmäisessä vaiheessa yläkertaan suljettujen ovien taakse ja toisessa vaiheessa muutamaa vuotta myöhemmin kokonaan ulos talosta. Siltikin, kysyn vaan, mitä iloa on 1950-luvun alkuperäisestä tapetista, jos sen eteen sijoitetaan kuvassa alla esitetty sommitelma….

Tiedän reagoivani tähän tilanteeseen hieman ylimitoitetusti, mutta tuo onneton (varmasti miellyttävä istua, ergonominen ja käytännöllinen) pelituoli vaan on mielestäni niin väärässä miljöössä, että en oikein tohdi sitä edes katsoa… Tai tohdin, mutta samaan tapaan kuin pienenä tuli peitettyä silmät ja ihan vähän vain kurkisteltua sormien välistä liian pelottavia televisio-ohjelmia tai elokuvia.

Viime aikoina, poikkeuksellisen tilanteen huomioon ottaen, olen kuullut useammaltakin taholta, että nyt jos koskaan tarvitaan luovaa ajattelua. Oma luovuuteni vei minut lopulta lämmittämättömälle kuistille. Kuisti on siinä mielessä mukava paikka toteuttaa luovuuttaan, että mancaven lonkerot eivät sinne asti yllä. Niinpä pelituolista hieman ahdistuneena päätin siis kääntää sille selkäni ja suunnata katseeni kuistille.

Kuisti, kuten moni muukin paikka talossamme on edelleen muuton jäljiltä ”leviänä”. Kuisti kaipaa toki maalausta ja muovimaton allekin olisi hyvä kurkistaa, jos sieltä vaikka löytyisi jotakin kivaa. Akuuttia tekemistä talon tiimoilta on kuitenkin tässä vaiheessa niin paljon (ja luultavasti vielä vähintään seuraavan kymmenen vuoden ajan), että päätin tässä kohtaa kuistin saavan osakseen vain siivouksen ja kevyen faceliftin. Sitä paitsi, mikäli se nyt tässä kohtaa vielä on jäänyt epäselväksi, minä pidän vihreästä😊

Kuistiprojektin lähtötilanne…

Itse en ole mikään kovin kummoinen sisustaja. Olen joskus jopa kuullut rehellisen mielipiteen, jonka mukaan sisustukseni on, jos ei nyt ihan mauton niin ainakin epäsopiva. Totta, minusta on hauska yhdistellä värejä ihan vaan fiiliksen mukaan, välittämättä siitä sopivatko ne yleisen käsityksen mukaan yhteen vai eivät. Pidän myös erilaisten kuosien kirjosta ja sekamelskasta sekä värillisistä lasiesineistä. Mitä sitten…

Minusta on ihanaa köllähtää sunnuntaina keskellä päivää vällyjen alle ja nukkua hyvät päiväunet. Viime sunnuntaina olin juuri kääriytynyt kahteen täkkiin, kun mieleni alkoi harhailla kuistin somistamisessa. Pohdin ja pähkäilin verhojen kuosia, kun mieleeni juolahti, että lakanoitteni kuosi saattaisi oikeastaan toimia ihan hyvin myös kuistilla. Olin siis kerännyt erään ruokakauppaketjun kampanjaleimoja, joilla sai kyseisiä pussilakanoita ostaa puoleen hintaan. Leimoja oli vielä käyttämättä, joten päiväunien jälkeen kipaisin lähikauppaan, hain kaksi settiä tarjouspussilakanoita ja kaivoin ompelukoneen esille. Uudet verhot check…

Lisäksi kuistilta poistettiin sinne pystytetty vanha keittiön kaapisto ja siivottiin perinpohjaisesti. Etenkään tässä tilanteessa, huomioiden tulevat remonttitarpeet, vanhan talon asumiskulut ja perhettämme mahdollisesti koskevat lomautukset, rahaa sisustusprojekteihin ei ole kovinkaan paljon käytettävissä. Tästäkin huolimatta, pitkän sisäisen ”karhunpainin” jälkeen, päädyin tilaamaan kuistille uudet kalusteet. Puolustuksekseni on sanottava, että kalusteet hankin puoleen hintaan. Siltikin niistä tuli kyllä hieman huono omatunto.

Olen nimittäin jo hyvän aikaa sitten tehnyt päätöksen, että ainakin pyrin olemaan ”entistä minääni” tiedostavampi kuluttaja eli en osta mitään, mitä en aivan ehdottomasti tarvitse ja sitäkin harkitsen vielä kahdesti. Tämän lisäksi pyrin hankkimaan kaiken tarvittavani käytettynä. Kauniita ajatuksia, jotka uhrasin turhamaisuuden alttarille, kun minun vain yksinkertaisesti teki niin kovasti mieli uutta kalustoa. Huonoa omaatuntoani lepyttelin kuitenkin sillä, että en ole ostanut mitään uutta (tai edes vanhaa) vielä uuteen kotiimme, joten ehkä voin antaa tämän hairahduksen itselleni anteeksi, kunhan ei tule tavaksi😊

Mukavaa viikonloppua toivotellen, Susannak

Niin, enpä oikein tiedä, ottaisinko tämän hyvällä vai pahalla… Melko pian kuistin uuden ilmeen valmistuttua Mancaven lonkerot ujuttautuivat kuistilleni 😉

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Kuka tuntee kukkaset?

Kuka tuntee kukkaset?

Tämän varsin poikkeuksellisen tilanteen takia, olen törmännyt useamman kerran väitteeseen ”Kevät on  peruttu”. Kieltämättä eilen illalla, kun olin lenkittämässä koiria autioituneilla kaduilla, hiipi omaankin mieleeni hieman alakuloinen vire.

Tällä viikollahan on saatu nauttia ensimmäisistä aurinkoisista päivistä, jotka tuovat mukanaan lupauksen piakkoin saapuvasta keväästä. Tavallisesti nämä ensimmäiset aurinkoiset päivät takaavat sen, että kylän raitti ”herää henkiin” pitkän talven jäljiltä, kun ihmiset lähtevät ulos nauttimaan ensimmäisistä kevään merkeistä…

Vanhempi väki kokoontuu kahviloihin ja puistonpenkeille, nuorempi puolestaan valloittaa futiskentät, skeittipuistot ja muut ulkoliikuntapaikat ja se, vielä nuorempi väki, sosiaalistuu vanhempineen keinuilla tai hiekkalaatikoilla. Kaikki nämä tutut ja turvalliset kevään merkit loistavat tänä vuonna poissaolollaan. Jäljellä on vain suljettuja kahviloita, tyhjiä puistonpenkkejä ja autioituneita leikkipaikkoja… Tästäkin huolimatta, kevättä EI ole peruttu… Siitä on vain tulossa tänä vuonna hyvin erilainen, mihin me olemme normaalisti tottuneet.

Mistä päästäänkin tämän tarinan varsinaiseen aiheeseen eli Kuka tuntee kukkaset? Rehellisyyden nimissä joudun vastaamaan heti näin kättelyssä, että en minä ainakaan.

Tämä on siis ensimmäinen kevääni ”uudessavanhassa” talossamme ja sen pihapiirissä. Niinpä tunnelma täällä kukkulan päälle rakennetun keltaisen talon ympäristössä on vähän samankaltainen, kuin joskus lapsuudessa joulun saapumista odotellessa. Ihan samalla lailla, kuin silloin alle kouluikäisenä, joka aamu jännitti, mitä joulukalenterin luukusta tänään paljastuu… Nyt jännittää, mitä edellisen päivän auringonpaiste on saanut aikaan pihamaalla ja mitä uutta puutarhasta tänään löytyy.

Kevään ensimmäisen nousijat olivat jopa kaltaiselleni ”keltanokalle” melko helppo juttu…

Ihan ensimmäisenä ”kevätkalenterini” luukusta paljastui helmililjat, joita alkaakin olla tässä kohtaa jo piha valtoimenaan:)

Seuraavaksi vuorossa oli krookukset…

Suureksi ilokseni maasta nousi krookusten kanssa lähes samanaikaisesti oma lempparilajikkeeni eli iki-ihanat kevätesikot…

Sitten homma alkoikin mennä astetta haastavammaksi…

Luulisin, että tämä on se  lajike, joka tekee keltaisen vähän päivänkakkaran näköisen kukan, josta pidän tosi paljon ja joka leviää, kuin kulovalkea… Mutta tästä ”viiltävästä analyysista” en kyllä nyt mene vannomaan…

Mikä lie, ei mitään hajua I

Mikä lie, ei mitään hajua II

Mikä lie, ei mitään hajua III

Mikä lie, ei mitään hajua IV

Mikä lie, mutta pikkukoiran kuonolla näyttäis olevan joku haju….

Kyllähän nämä poikkeukselliset olosuhteet ja uutisointi asian tiimoilta hieman huolestuttavat. Sosiaalisten kontaktien rajaaminen (mikä mielestäni tässä kohtaa on varsin perusteltua) etätyö, kotikoulu, harrastusten jääminen tauolle, kyläilyn ja ystävien tapaamisen välttäminen… Kaikki tekevät elämästä tällä hetkellä kovin erilaista.

Haluan kuitenkin optimistina uskoa, että tämä on väliaikaista ja vielä tulee (ehkä kesällä, ehkä syksyllä, ehkä ensi keväänä) aika liikkua vapaasti, harrastaa, tavata ystäviä, kyläillä… Kyläilystä tulikin mieleeni, että olen alkanut tämän kaiken keskellä suunnitella ”kaikkien aikojen joulujuhlia” tapaninpäivälle… Laittakaahan siis ystävät ja sukulaiset varaus kalenteriinne:)

Mukavaa viikonloppua (kaikesta huolimatta) toivotellen, SusannaK

 

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Mulla on puukasa… Mitä sulla on?

Mulla on puukasa… Mitä sulla on?

Niin koronavirus… Olin jo päättänyt hyvin vakaasti, että en aiheesta kirjoita, mutta koska sen leviämistä ehkäisevät toimet vaikuttavat nyt kaikkien meidän Suomalaisten elämään tavalla tai toisella, sivuaa tämä tarina aiemmasta päätöksestäni huolimatta aihetta.

Asia on äärimmäisen vakava ja suhtaudun siihen, kuten myös Suomen hallituksen antamiin määräyksiin, ohjeisiin ja suosituksiin asian vaatimalla vakavuudella. Huolenaiheitakin on monia, eniten ehkä huolestuttaa, miten tässä poikkeuksellisessa tilanteessa riittävästi tukea arkeensa saavat ikäihmiset, köyhät, pienituloiset, syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja nuoret, pienyrittäjät, mielenterveyspotilaat jne. Toisekseen huolestuttaa se, miten koville hoitohenkilökunta mahdollisesti vielä joutuu tässä varsin poikkeuksellisessa tilanteessa.

Kaikkia meitä varmasti mietityttää ja kuten edellä mainitsin myös joltakin kantilta huolestuttaa vallitseva tilanne. Tästäkin huolimatta suonette anteeksi, tässä tarinassa lähestyn tätä vakavaa aihetta hieman kevyemmästä eli vapaa-ajan näkökulmasta.

Minun mielestäni paras harrastus ikinä – heppailu – on sekin nyt toistaiseksi tauolla poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi…

Itse olen tottunut käyttämään vapaa-aikaani melko paljon erilaisten harrasteiden parissa. Kulutan suhteellisen paljon erilaisia ryhmäliikuntatunteja, käyn uimassa tai vesijuoksemassa, hölkkään ja ratsastuksenkin olen löytänyt uudelleen useamman vuoden tauon jälkeen.

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi määrätyt tai suositellut toimenpiteet ymmärrettävästi laittoivat pohtimaan vapaa-ajan käyttöä hieman uudenlaisesta näkökulmasta. Olemme sijaintimme suhteen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että melkein kotiovelta pääsee ”puikahtamaan” varsin hyville, eikä edes kovin ruuhkaisille metsäpoluille. Olosuhteet koirien lenkittämiselle ja polkujuoksulle (lue hölkälle) ovat siis varsin optimaaliset, mutta miten korvata ryhmäliikuntatuntien jättämä aukko arjessa?

Voihan sitä ihminen harrastaa kaikenlaista…

Tätä aukkoa päätin lähteä paikkamaan aloittamalla uuden harrastuksen… Kutsun tässä nimittäin sahaamista harrastukseksi. Tontiltamme löytyy valtava määrä vuosikymmenten saatossa kerättyjä puukasoja. Valitsin siis yhden niistä ja päätin ”selättää” sen. Ihan hyvä harrastus. Tosissaan kun ryhtyy käsisahan kanssa heilumaan niin voin kertoa, että kyllä syke nousee ja keskivartalon tuki on arvossa arvaamattomassa.

Otin siis tavoitteeksi sahata joka päivä vähintään puolitoista tuntia, mielellään kaksi tuntia. Tämän vapaa-ajan, jonka itselleni suon oikeutan sillä, että talo kuitenkin lämpiää pääosin puulla. Pojatkin voivat saunoa melkein joka ilta, kun on sopivan kokoista pökköä heittää pesään. Ihan siis hyötyliikunnan näkökulmasta tehokas harrastus.

Tontilta löytyy kyllä projektia sekä yhteistyön merkeissä että yksilötasollakin. Tänään täytettiin yksi siirtolava tavaralla siippani kanssa hyvässä yhteistyössä. 

Ehtiihän siinä kaikenlaisia ajatuksia pyöritellä, kun pari tuntiakin sahailee. Päivänä eräänä aloin pohtia, että tuo puukasa itse asiassa taitaa merkitä minulle hieman enemmän, kuin ihan vaan hyötyliikuntaa. Varsinkin nyt, kun elämme varsin poikkeuksellisissa olosuhteissa, mutta muutenkin elämässä, aika monen asian suhteen joutuu joustamaan, tekemään kompromisseja ja olemaan sovinnollinen (vaikka ei huvittaisikaan). Puukasan kanssa ei tarvitse tehdä mitään edellä mainituista, sillä se on vain ja ainoastaan minun ikiomani. Omaa silmääni miellyttää ja luonnettani hivelee siisti sahausjälki, tismalleen samankokoisiksi sahatut puunpalat ja suoriin sekä säntillisiin riveihin aseteltu lopputuote.

Mun ihan ikioma projekti…

Tiedän, eihän tämä ihan järkevältä kuulosta, ihan samanlailla ne puut takassa tai saunan pesässä palavat vaikka sahausjälki ei ihan niin siisti olisikaan… Mutta mitä sitten, ketään en järjenvastaisella toiminnallani loukkaa, eikä se ole keneltäkään pois. Jollakin kummallisella tavalla koen, että tuon puukasan äärellä minulla on mahdollisuus toteuttaa itseäni juuri sellaisena kuin todella olen.

Niin ja takaisin tämän tarinan otsikkoon… Minulla on siis kasa puuta. Mitä henkistä tai aineellista ihan ikiomaa sinulla on? Onko sinulla taito piirtää? Intohimo kirjoittaa? Kyky hiljentyä asioiden äärelle? Taito eläytyä musiikin maailmaan? Tai ehkä jotakin ihan muuta ikiomaa? Voihan se olla, että se sinun ikioma asiasi on jotakin niin arkipäiväistä, että et ehkä ole asiaa ajatellut tästä näkökulmasta. Nyt jos koskaan tarvitsemme yhteisöllistä vastuunkantamista ja kanssa ihmisistä välittämistä, mutta ehkä myös ihan vähän vaan jotakin ihan ikiomaakin…

Näillä mietteillä tänään, SusannaK

Niin ja on minulla suunnitelmakin… Sitten joskus vuosien päästä, kun sahausurakka valmistuu, istutan puukasan kohdalle crème brûléen värisiä hanhikkeja ja istutusten eteen sijoitan välimeren turkoosin puutarhakaluston…

Toivottavasti ensi viikolla voin jo kirjoittaa tarinaa kevään ensimmäisistä kukkasista. Nythän en nimittäin todellakaan tiedä, mitä kaikkea kevään edetessä tontiltamme maasta ”puskee”. Enkä tietenkään mitenkään malttaisi odottaa….

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Ensivaikutelmia (kuvina) uudesta kodista osa II

Ensivaikutelmia (kuvina) uudesta kodista osa II

Talokierros (tai niin kuin 9-vuotiaani asian ilmaisee house story) jäi viimeksi keskikerrokseen. On muuten tosi mukava huomata, että en suinkaan ole ainoa perheessämme, joka on kovasti mieltynyt kukkulan päälle rakennettuun keltaiseen taloon. Nuori herramme on nimittäin ehtinyt, varsin ylpeänä uudesta asumuksestamme, pitää jo melkein kaikille kavereilleen house storyn.

Oma house storyni jatkuu nyt siis alakerrassa. Talo on rakennettu rinteeseen, joten rinteen puolelta kivijalka nousee melkein miehen mittaan. Tämä on siinä mielessä hyvä asia, että alimmainen kerros, joka on betonista valetun kivijalan sisällä ei ole edes osittain maan alla. Tästä huolimatta alakerrassa on mitattu hieman kosteutta, osittain varmasti kyse on maakosteudesta ja osittain 80-luvulla rakennettujen pesutilojen vedeneristyksien puutteesta. Alakerrassa on siis välttämätöntä tehdä korjaustoimenpiteitä ainakin pesutilojen osalta ja varmistaa, että maakosteus ei jää talon rakenteisiin… ja sitten tietenkin kaikki se yllättävä ja ennakoimaton, mitä vastaan tulee.

Edes minä (äärimmäisenä optimistina) en ole millään tavalla tuudittautunut siihen uskoon, että 1950-luvulla rakennetussa talossa olisi mahdollista asua ilman odottamattomia kulueriä ja remontointitarpeita. Se sitten jää nähtäväksi johtaako talon kunnossa pitäminen pienempään vai isompaan yhden naisen konkurssiin😊

Rinteen puoleinen sisäänkäynti… Tervetuloa meille 🙂

Takaovesta sisään astuttaessa oikealta puolelta löytyy ”rakentamatonta” kellaritilaa

Kevään odottaja kellarissa…

Sisäänkäynnin vasemmalta puolelta puolestaan löytyy pukuhuone…

… ja joskus 1980-luvulla rakennetut pesutilat, jotka siis on ihan jo talon kunnossapitämisen nimissä purettava, kuivattava ja uusittava.

Pukuhuoneesta kulku jatkuu alakerran käytävään, jonka varrelta löytyy kaksi hillo/mehukellaria…

Kellarissa oli kevään odottajia, täältä löytyykin sitten syyskauden marjasadon odottajat 😉

Yläkertaan johtava portaikko…

Portaikosta löytyy vielä yksi hillokellari lisää, jossa niin ikään tykötarpeita syksyn satokautta varten…

Kevättä odotellessa… Odotan nimittäin suhteellisen malttamattomana, mitä kaikkea puutarhasta kevään tullen löytyy. En ole koskaan oikein ollut puutarhaihmisiä, joten on hyvin oletettavaa, että en tunnista puutarhan istutuksista puoliakaan. Olen kuitenkin vakaasti päättänyt jotakin tulevan kevään ja kesän aikana puutarhan hoidon saralla oppia. Niinhän se kai oli, että koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uusia taitoja… vai onko sittenkin?

Hyvää viikonloppua toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Yllätys yläkerrassa…

Yllätys yläkerrassa…

Yläkerran makuuhuoneen seinät on päällystetty joskus 1970-luvulla tekstiililevyillä. Vaikka pyrinkin säilyttämään talossa mahdollisimman paljon jo olemassa olevaa, ovat yläkerran tekstiililevyt yksinkertaisesti vain tulleet niin sanotusti tiensä päähän. Materiaali on nimittäin niin huokoista, että 40 vuoden aikana tekstiililevyihin on imeytynyt niin paljon pölyä, että ne eivät rehellisyyden nimissä välitä ympäristöönsä sitä ihan kaikkein raikkainta tuoksua.

Yläkerran makuuhuoneen vanhoja tekstiililevyjä…

Yläkerrassa on siis tiedossa ainakin tekstiililevyjen osalta uudistustöitä. Paljon olemme ehtineet jo siippani kanssa arvuutella, mitähän kaikkea vanhojen tekstiililevyjen takaa löytyy, kunnes viikonloppuna siippani uteliaisuus vei voiton…

Siippani siis hiipi yläkertaan ja kaikessa hiljaisuudessa päätti ottaa selvää asiasta. Hetken kuluttua siippani palasi alakertaan hieman luovuttanut ilme kasvoillaan. Uskaltauduin kuitenkin kysymään, että mikä oli tutkimuksen tulos. Siippani vastaus oli varsin lyhyt ja ytimekäs: ”Pinkopahvia” Tämän jälkeen tosin seurasi vielä hieman seikkaperäisempi selostus seinän rakenteesta, jota hän oli kerros kerrokselta tutkinut.

Kuvan vasemmassa reunassa näkyy tapetoitua pinkopahvia… Tapetti on hyvin todennäköisesti alkuperäinen.

Itselläni tuo seikkaperäisempi selostus menikin sitten jo vähän ohi, sillä pinkopahvin mainitseminen oli jo ehtinyt mennä sanalla sanoen ihan vähän tunteisiin (tämän siippani tietenkin oli jo ennakolta osannut arvata ja sen vuoksi hän pinkopahvista niin vähäeleisesti yritti minulle kertoa). Itselläni on nimittäin jonkinlainen viha-rakkaussuhde pinkopahviin. Tämä johtuu siitä, että edellisessä asunnossamme olemme kerran siippani kanssa asentaneet pinkopahvia. Voin kertoa, ettei ollut ihan se helpoin mahdollinen projekti Youtuben opetusvideoiden pohjalta toteuttaa.

Edellisessä asunnossamme oli hirsiseinät. Kun sitten halusin hieman väriä elämään eli seinään tapettia päädyimme pinkopahvin asentamiseen, sillä halusimme ratkaisun, joka vaurioittaisi hirsiseinää mahdollisimman vähän. Ajatuksemme oli kuitenkin jo tuolloin (jollain aikavälillä) myydä asunto ja arvelimme, että seuraava asunnon ostaja saattaisi arvostaa mahdollisimman siistiä ja hyväkuntoista hirsiseinää.

Edellisen asuntomme hirsiseinä…

”Kelluva seinä” 🙂

Kuten todettu pinkopahvin asentaminen ei suinkaan ollut aloittelijalle mikään ihan yksinkertainen juttu, eikä lopputuloskaan ollut kyllä ihan sitä, mitä suunnitelmissa oli… Seinän toiseen alanurkkaan jäi nimittäin aivan valtava kupru, kun pinkopahvi ei vätäytynytkään kuivuessaan kaikilta osin suunnitellusti (kostuttaminen siis oletettavasti epäonnistui osittain). Onneksi kuprun sai piilotettua sohvan taakse, mutta seinä sai kyllä veljeltäni lempinimen ”kelluva seinä” 😊

Tämän kokemuksen valossa siis arvostan aivan suunnattomasta hyvin ja oikein asennettua pinkopahviseinää. Niinpä yläkerran tekstiililevyjen takaa löytynyt hyvin oletettavasti talon alkuperäinen pinkopahviseinä oli enemmän kuin mieluinen yllätys.

Suunnitelma on siis lähteä poistamaan mahdollisimman varovasti tekstiililevyjä pinkopahvin päältä ja katsoa, kuinka paljon ehjää ja hyvää pinkopahvia seinistä löytyy. Optimaalisessa tilanteessa pystymme kuorimaan esiin talon alkuperäisen tapetin. Yhdestä nurkastahan (kuten kuvista näkyy) pinkopahvia on hieman poistettu, jotta pääsimme näkemään hieman paremmin seinän rakennetta, mutta siinähän nyt oli muutenkin lipaston paikka 😊

Mukavaa sunnuntaita toivotellen, SusannaK

Myös keskikerroksen alkuperäinen tapetti, joka näkyy taustalla on pinkopahvin päälle laitettu…

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Diagnoosi – Lorvikatarri

Diagnoosi – Lorvikatarri

Niin se vaan iski, kuin salama kirkkaalta taivaalta – lorvikatarri. Edellä mainitusta vitsauksesta kärsin onneksi suhteellisen harvoin. En sen vuoksi, että nyt olisin mitenkään poikkeuksellisen terveystietoinen tai esimerkillinen ihminen vaan ihan puhtaasti syystä, että urheiluharrastus tuo mukanaan niin paljon hyvää mieltä, tavoitteita, sosiaalisuutta ja energiaa arkeen.

En oikeastaan edes muista, koska olisin jättänyt koko viikoksi kaikki urheiluharrastukseen vähänkään viittaavan pois päiväjärjestyksestäni (paitsi pakonsanelemana eli kipeänä tai jotakin vammaa parannellessa). Tällä viikolla niin nyt vain syystä tai toisesta kävi.

Tällä viikolla en ole siis tehnyt yhtään mitään tai siis olen toki…

Hankkinut kristallikruunun

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt erästä tiettyä kristallikruunua erilaisilta nettikirpputoreilta ja vanhan tavaran liikkeistä. Tällä viikolla vihdoin ja viimein onnisti, kun tori.fi -sivustolle tuli myyntiin juuri tuo kyseinen, himoitsemani valaisin. Myyjäkin oli ihan omalta kotikylältä, joten helposti ja nopeasti tuli asia hoidettua. Lukuun ottamatta ”taistoa”, jonka kävin saadakseni tämän melko suurehkon ja painavan valaisimen ”survottua” Fiat 500:seni kyytiin ja sieltä ulos… Sanotaanko nyt vaikka näin, että aika moni naapurikin tuli tietoiseksi hankinnastani, sen verran äänekästä kristallien helinää kaikui ilmoille, kun yritin ostostani saada ulos autosta😊

On se vaan niin juupelin hieno, siippani ei ollut ihan samaa mieltä:)

Päällystänyt ruokapöydän tuolit ja sohvatyynyt

Tapanani on haalia erilaisilta nettikirpputoreilta kangaspaloja ihan vaan lipastonlaatikkoon odottelemaan suurta inspiraatiota. Alkuviikosta postissa tulleille kankaille ei kuitenkaan enää ollut tilaa tässä ”aarteiden” lipastossani, joten toimeen oli ryhdyttävä tämänkin asian tiimoilta. Tuumasta toimeen.. Tällä viikolla ruokapöydän tuolit saivat uudet päälliset, samoin sohvatyynyt.

Lipaston aarteita…

Seisonut räntäsateessa bussipysäkillä

Torstaina töistä lähtiessäni satoi saavista kaatamalla (vettä, räntää, vettä ja sitten taas räntää) ja tuuli vihmoi jäätävästi läpi kaikkien vaatekerrosten. Vaikka olin varsin hyvin ja asianmukaisesti sääolosuhteet huomioiden pukeutunut, tuli bussipysäkillä kylmä jo viiden minuutin odottelun jälkeen. Onneksi tässä kohtaa näin oman bussini lähestyvän ja ryhdyin viittilöimään bussin pysäyttääkseni. Bussi lähestyi, lähestyi, tuli kohdalle ja ajoi ohi, että sillä lailla… Seuraavaa bussia jouduinkin sitten odottamaan pysäkillä lähes 50 minuuttia. Seurauksella totaalinen syväjäädytys… Luiden ja ytimien sulatteluun menikin sitten melkein koko loppuilta.

Tällä viikolla en ollut ainoa, jota lorvikatarri vaivasi… Taustalla uudet sohvatyynyt:)

Tapellut tokaluokkalaisen kanssa

Ihanalla tokaluokkalaisellani on nyt kyllä joku, vähän ”raskassoutuisempi” kehityskausi meneillään. Tiuskimista, äyskimistä ja voimasanoja riittää ihan yhden perheen tarpeiksi. Hyvähän se on, että ihminen kyseenalaistaa vallitsevia olosuhteita, mutta kun jokainen pyyntö, ohjeistus, toive tai käsky kyseenalaistetaan, saattaa se ”järkevä” aikuinenkin alkaa taantua tunne-elämän sääntelynsä suhteen.

Niin, että tappeluksihan se sitten lopulta tällä viikolla meni läksyjen tekeminen. Harmittaa tosi paljon, että itseltänikin asian äärellä ”paloi pinna”, enkä jaksanut enää sitä, seitsemättä kertaa selittää, miksi läksyt on tärkeä tehdä huolellisesti, eikä kenenkään elämä ole lopullisesti pilalla, jos joutuu kirjoittamaan seitsemän lausetta keskittyen vain ja ainoastaan tekeillä olevaan asiaan. Vielä aamullakin töihin bussilla körötellessäni edellisillan riita harmitti niin paljon, että meinasi ihan ruveta itkettämään. Onneksi iltapäivällä riita saatiin sovittua hyvässä hengessä.

Välitöntä palautetta…

Lupautunut veljelleni juoksukaveriksi

Veljeni soitti ja kysyi, lähtisinkö hänelle kaveriksi puolikasta juoksemaan Forssan Suvi-iltaan kesäkuun alussa. Olen kuullut vuosien varrella paljon positiivista kyseisestä juoksutapahtumasta, mutta itseltäni se on vielä kokematta, joten mikäs siinä. Näin siis päätettiin yhdessä tuumin juoksutapahtumaan osallistua.

Kotona kerroin siipalleni tästä yhteisestä päätöksestämme. Siippani tähän totesi hieman lakonisesti: ”En ole sitten tulossa katsomaan, kun te epäurheilijamaisesti tönitte toisianne maalisuoralla.” Vähän siinä sitten ääneen ryhdyin ihmettelemään, miksi siippani epäilee, että sorrumme epäurheilijamaiseen käytökseen. Vastaukseksi sain hymähdyksen: ”Sattumoisin olen tuntenut teidät molemmat yli 20 vuotta”.

No, ei me tietenkään, oikeasti olla epäurheilijamaisia ja ryhdytä toisiamme tönimään, mutta sisarusten välistä leikkimielistä kilpailua en voi kyllä lähteä ihan kokonaan kiistämäänkään… Tästä kirjoitin tuossa taannoin pienen tarinankin otsikolla Hävettää

Näin ”hulahti” tämä viikko ilman ensimmäistäkään liikuntasuoritusta, tai ehkä vielä sunnuntaina kuitenkin intoudun hölköttelemään sen perinteisen sunnuntaipitkiksen. Liikunta on kiva ja hyödyllinen harrastus, mutta ehkä joskus on ihan tervettä pyhittää vapaa-aikaa ihan toisenlaisiin toimiin. Ensi viikolla sitten taas uudet kujeet😊

Hyvää viikonloppua toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Vegaanihaaste – Miten menee noin niin kuin omasta mielestä…

Vegaanihaaste – Miten menee noin niin kuin omasta mielestä…

Tammikuun alussa päätin ottaa osaa vegaanihaasteeseen. Motiivini oli toisaalta uteliaisuus, toisaalta tarve ja halu olla tiedostavampi kuluttaja.

Mielestäni elämä pysyy mielenkiintoisena, kun hieman aina (omista rajoistaan käsin) haastaa itseään ja pyrkii oppimaan uusia asioita. Tammikuussa siis päätin opetella entistä tiedostavammaksi kuluttajaksi.

Tavoitteeni ei suinkaan ollut ryhtyä vegaaniksi kertaheitolla vaan tutustua uusiin raaka-aineisiin ja korvata mahdollisimman paljon eläinperäisiä tuotteita ekologisemmilla vaihtoehdoilla.

Alku aina hankalaa

En voi mitenkään puhtaalla omalla tunnolla kehuskella kokkaustaidoillani, olen korkeintaan keskinkertainen kotikokki, jos sitäkään. Tämän vuoksi kuukauden ensimmäiset vegaaniruokakokeilut olivat vähän sitä sun tätä. Päätin kuitenkin, että perheessämme laitetaan vain yksi ruokalaji kaikille ruokailijoille. Laskin nimittäin sen varaan, että siippani ja nuori herra pysyvät hengissä työpaikka- ja kouluruokailun ansiosta.

Henki kyllä pihisee edelleen molemmissa, mutta 14. tammikuuta nuori herramme puuskahti (eikä kovin ystävälliseen sävyyn) ”Äiti kauanko me vielä joudutaan syömään tätä vegekakkaa!” (korvasin sen rumemman sanan hieman lapsiystävällisemmällä😊) Sinnikkäästi päätin kuitenkin palautteesta huolimatta jatkaa valitsemallani tiellä…

Olipa ruoka enemmän tai vähemmän vegaanista ”Himalajan hullu” on aina uskollisesti ensimmäisenä ruokajonossa 🙂

Kaikki voittaa

Päivänä eräänä valmistin vegaanista tuorehernesosekeittoa. Tarjoilin sen pöytään nuorelle herralle ja lähdin viemään roskia. Palatessani koiralla oli kuono korvia myöten soppakulhossa ja nuori herra kannusti vieressä ”Hyvä koira, syö vaan kaikki pois hyvällä ruokahalulla.” Molemmat osapuolet vaikuttivat kovasti tyytyväisiltä keskinäiseen sopimukseensa siitä, miten tuorehernesosekeitto ”hävitetään” parempiin suihin.

Totuuden kaunistelua eli emävale

Jossain vaiheessa kuluvaa kuukautta totesin, että valmistamani ruoka on se pienempi ongelma ja todellisuudessa nuoren herran nenän nyrpistely johtunee enemmänkin asenteellisuudesta. Siitäkin huolimatta, että olen yrittänyt hänelle kertoa, minkä vuoksi kasviperäistä ravintoa tulisi suosia.

Niinpä päivänä eräänä, kun nuori herra kysyi mitä tänään syödään, vastasin hänelle, että täydellistä jauhelihakastiketta. Oikeasti tein Elovenen Muru kaurajauhiksesta kastikkeen. Tämä ei muuten ole kaupallinen yhteistyö, sattui vain silmiini mielenkiintoinen ja tarpeeksi helpon oloinen resepti kaurajauhispussin kyljessä, kun tutkin erilaisia vaihtoehtoja kaupassa. Hyvin maistui ”täydellinen jauhelihakastike”.

Ja kyllä, minulla on ihan aidosti huono omatunto siitä, että valehtelin silmää räpäyttämättä. En siis missään nimessä kannata valehtelua ja aionkin seuraavan kerran, kun kyseistä ruokalajia nautimme kertoa totuuden ruuan koostumuksesta.

Tän pussin kyljestä löyty mielestäni aika hyvä ja helppo kastikeresepti…

Miten menee noin niin kuin omasta mielestä…

Näin tammikuun lähestyessä loppuaan on aika hieman puntaroida, mitä vegaanihaasteesta itselleni ”jäi käteen”.

Kuukauden plussat: Suurin osa perheemme ruuista valmistettiin vegaanisina ja monenlaisia uusia reseptejä tuli kokeiltua (enemmän ja vähemmän hyvällä menestyksellä) tammikuun aikana. Suurimman osan maitotuotteista onnistuin korvaamaan kaurapohjaisilla tuotteilla. Vegaanihaasteen Facebookryhmästä ja uutiskirjeistä sain paljon uutta mielenkiintoista tietoa sekä ajattelemisen aihetta.

Kuukauden miinukset: Vähän piti kotijoukkoja sparrata mukaan kokeilemaan uusia asioita. Juustosta en vain yksinkertaisesti pystynyt kokonaan luopumaan ja kalaakin tuli rehellisyyden nimissä muutaman kerran työpaikan lounaalla syötyä. Toisaalta näistä en viitsi itseäni kovinkaan paljon soimata, olihan lähtökohtaisestikin tarkoitus oppia uusia asioita ja tehdä maltillisia muutoksia omiin tuttuihin ja turvallisiin rutiineihin.

”Täydellinen jauhelihakastike”

Nyt ja tulevaisuudessa

Tänään kaupassa käydessäni tiedostin oikeastaan ensimmäisen kerran (katsellessani ostoksiani kassahihnalla), kuinka erilaiset ostokseni olivat verrattuna kolmen viikon takaiseen. Hihnalta nimittäin löytyi paljon aikaisempaa enemmän erilaisia kasviksia ja hedelmiä sekä useita tuotteita, joiden olomassaolosta en aikaisemmin ollut edes tietoinen. Näistä muutoksista ruokaostoksissani aion pitää kiinni myös tulevaisuudessa.

Lihaa ei ole kertaakaan tehnyt edes mieli, johtuen ehkä siitä, että jo aikaisemmin ruokavalioni on koostunut pääosin kalasta ja kasviksista. Kalan syömistäkin olen vähentänyt reilusti, mutta totaalisesti ”kiellettyjen listalle” en kalaa kuitenkaan tässä vaiheessa siirrä, vaikkakin pyrkimykseni onkin tulevaisuudessa edelleen suosia vegaanisia vaihtoehtoja.

Maitotuotteiden korvaaminen kaurapohjaisilla tuotteilla on myös tuntunut ihan luontevalta ja hyvältä. Valikoimahan kaurapohjaisissa tuotteissa on varsin laaja ja ruuan valmistamiseenkin olen löytänyt varsin hyviä vaihtoehtoja. Tämän muutoksen pidän siis ehdottomasti myös tulevaisuudessa.

Juustosta en edelleenkään raaski luopua, sillä (noloa tietysti myöntää) ajatus kesän grillikaudesta ilman Halloumia on vaan itselleni täysin kestämätön😊

Terveisin, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Testasin Youtuben venyttelyvideoita

Testasin Youtuben venyttelyvideoita

Olen siis yrittänyt viime aikoina ryhdistäytyä ihan tosissani kehonhuollon saralla. En tietenkään sen vuoksi, että olisin järkevä ja kauaskantoisesti ajatteleva ihminen… Enemmänkin motiivi löytyy kintusta, joka ehti (luultavimmin typerän treenaamisen vuoksi) kipeytyä juoksukelvottomaksi.

No, joka tapauksessa, olen käynyt kaksi kertaa viikossa ohjatuilla Bodybalance -tunneilla, ja oikeastaan vähitellen jopa alkanut nauttia niistä. Tällä viikolla en valitettavasti työkiireiltäni näille ohjatuille kehonhuoltotunneille pääse.

Viime aikoina on tullut käytyä useamman kerran ihmettelemässä Helsingin ”jouluvalomerta”, kun työtehtävissä ”maalaishiiri on matkustanut kaupunkiin”…

Työkiireistä huolimatta päätin yrittää pitää kiinni hyvin alkaneista kehonhuoltorutiineistani. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että jonkinlainen apu asian suhteen tuskin olisi pahitteeksi. Niinpä apua päädyin kysymään Youtubelta.

Vailla minkäänlaista suurempaa tietämystä tai näkemystä valitsin avukseni muutaman ensimmäisen venyttelyvideon, jotka nousivat hakusanalla venyttely listan kärkeen.

Spartan Gear – Kokonaisvaltainen venyttely (kesto 23:11)

Ihan ensimmäisenä tämän videon kohdalla tuli mieleeni, että joku taustamusiikki olisi ollut kiva lisä. Toisaalta taustamusiikin puute tietenkin mahdollistaa sen oman, itselle mieleisen soittolistan kuuntelun venyttelyn ohessa.

Se kyllä ihan oikeasti hieman harmitti, että videon alussa ei kerrottu, että osaan venyttelyistä tarvitaan apuvälineeksi kuminauhaa. Näin ollen jouduin venyttelytuokion keskeyttämään etsiäkseni jotakin kuminauhan korvikkeeksi kelpaavaa (sukkahousut).

Video sisälsi itselleni (ja luultavasti suurimmalle osalle teistä) ihan tuttuja staattisia, lyhytkestoisia (30 sekuntia) perusvenyttelyjä. Kuten videon lopussa todettiinkin, tämä venyttely varmasti sopii ihan hyvin tehtäväksi muutama tunti treenin jälkeen.

3/5

Sittenkö pitäis ryhtyä johonkin…

Itse kuitenkin etsin tällä kertaa kehonhuoltotuokiota, joka sopisi esimerkiksi lepopäivänä tehtäväksi tai vetreyttäisi pitkän työpäivän päälle. Etenkin apua ja motivaatiota tarvitsin päiviin, jolloin aikataulu tai voimavarat eivät anna myöten muuhun, kuin kotoiseen verryttelyhetkeen.

Treenaakotona.com (kesto 30:44)

Tässä videossa miellytti erityisesti se, että videon alkuosassa oli lihaksia lämmittäviä liikkeitä ja dynaamisia venyttelyliikkeitä. Ohjeistus oli mielestäni myös selkeä ja riittävä. Tämänkin videon liikkeissä tarvitsin kyllä avukseni kuminauhan korviketta eli jälleen piti lähteä kesken kehonhuoltotuokion penkomaan sukkahousuja kaapista.

Video sisälsi aika sellaisia vanhoja tuttuja, varmasti myös moneen kertaan hyväksi havaittuja, perusvenytyksiä. Ihan asiallista meininkiä, mahdollisesti jatkoon…

3/5

30 Minute Full Body Stretching Exercises – How to Stretch to Improve Flexibility & Mobility Routine

Video piti sisällään lyhyitä, staattisia venytyksiä. Positiivista oli se, että venyttelyliikkeitä oli myös ylävartalolle. Tällaiselle ”konttorirotalle” ylävartalon venyttelyt tulevat ehdottomasti tarpeeseen. Ottaen huomioon, kuinka lyhytkestoisia venyttelyt olivat, oli selitystä ja selvitystä liikkeiden välillä minun makuuni paikoitellen hieman liikaa.

Puolessa välissä rupesi myös vähän tympimään, kun herra siellä ruudussa laski joka ainoan venytyksen viisi viimeistä sekuntia ääneen. Ihan vähän pienemmälläkin toistolla olisin varmasti pärjännyt. Ei jatkoon…

2/5

YIN JOOGAA JUOKSIJOILLE (kesto 35:44)

Tästä videosta pidin oikeastaan aika paljon. Videossa edettiin riittävän rauhallisesti liikkeestä toiseen niin, että tällaiselle kokemattomallekin kehonhuoltajalle jäi riittävästi aikaa järjestellä raajansa oikeaan järjestykseen 😊 Liikkeet olivat myös riittävän simppeleitä. Kiireettömyys ja yksinkertaiset perusliikkeet olivat mielestäni kombinaatio, joka teki tästä tutoriaalista riittävän helposti lähestyttävän. Tietenkään en näihin asentoihin ”taittunut” mutta liikkeistä oli helppo löytää helpompi, se itselle sopiva asento.

Kymmenen minuutin kohdalla hieman harmistuin, kun videon ohjaaja ryhtyi puhumaan lantion avausten vaikutuksesta henkiseen puoleen, eipä tässä sinänsä mitään vikaa… Kuitenkin, jos suunnittelee kyseisen videon seurassa viihtyvänsä useampiakin kertoja, ei ehkä ole kiva kuulla toistuvasti samaa tarinaa lantioon mahdollisesti varastoituneista negatiivisista tunteista. Onneksi tämä jäi yksittäiseksi viittaukseksi ja loppuosassa videota keskityttiin itse liikkeiden ohjeistamiseen. Hyvä niin!

Itse asiassa, tämän tutoriaalin johdolla olisin voinut hyvinkin jatkaa vielä toisenkin puolituntisen, jotenkin jäi sellainen olo, että liikkeitä olisi voinut olla vielä enemmänkin. Tälle videolle ehdottomasti pisteet juuri ”matalan kynnyksen” tekemisestä. Jatkoon meni 😊

4/5

Himalajan hullu saavutti täydellisen ”Zentilan” ihan vaan seuraamalla vierestä puuhiani 🙂

Ihan sitä mieleistä venyttelyvideota ei nyt vielä tällä otannalla löytynyt eli jos jollakulla on vinkata hyväksi havaittuja Youtube videoita niin laittakaa vinkkiä 🙂

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Kymmenen kertaa rohkeampi…

Kymmenen kertaa rohkeampi…

Luin hetki sitten oikeastaan aika voimauttavan artikkelin. Artikkeli oli otsikoitu: Unelmien tunnistaminen on yllättävän vaikeaa – näin selvität, mitä oikeasti tahdot elämältäsi.

Kyseisessä lehtijutussa diplomi-insinööri, yritysvalmentaja ja menestystutkija Johanna Huhtamäki esittää mielestäni ihan hyvän ja pohtimisen arvoisen kysymyksen: ”Yksi sellainen kysymys, joka auttaa määrittämään ne omat unelmat, on se, mitä tekisit, jos olisit kymmenen kertaa rohkeampi.”

Mitä, jos en pelkäisi mahdollisia homevaurioita, mahdollisia sisäilmaongelmia, mahdollisesti puutteellista ilmanvaihtoa, mahdollisia riskirakenteita, mahdollista henkilökohtaista konkurssia… ja tätä listaa voisin jatkaa vielä melko pitkästi. Mitä, jos en oikeasti pelkäisi, vaan olisin kymmenen kertaa rohkeampi?

Niin, ostaisin vanhan talon…

Tuossa taannoin kirjoitin Menetetystä unelmasta eli vanhasta talosta, jonka olisin tahtonut omakseni, mutta kaupoille asti asiassa ei valitettavasti edetty. Tässä puheena olleen artikkelin luettuani, päätin ihan oikeasti ryhtyä kymmenen kertaa rohkeammaksi.

Aloin nimittäin ihan vakavasti pohtia: Olinko sittenkin luovuttanut talon suhteen liian helposti? Luovuinko haaveestani liian köykäisin perustein? Olisinko voinut vielä tehdä jotakin saavuttaakseni unelmani? Estikö edellä mainitut minua ”pelottavat” asiat yrittämästä viimeiseen asti?

Kymmenen kertaa rohkeampana, päätin vielä yrittää järjestellä ja sovitella asioita niin, että haaveellani olisi mahdollisuus toteutua. Aika paljon ”sumplimista” moneen suuntaan, mutta nyt asia on uudelleen vireillä. Vieläkään kaupoille asti ei olla päästy, mutta ainakin menetetty unelma ”heräsi henkiin” ja sillä on vielä mahdollisuus toteutua…

Hyvähän se olisi, jos talo saataisiin hankittua… Tuli nimittäin optimistina hankittua talon olohuoneeseen täydellisesti sopiva hirviaiheinen kanavatyö kirpputorilta. Siippani on, mitä ymmärtäväisin ihminen, mutta kanavatyön nähtyään hän kommentoi melko spontaanisti: ” Et sä helvetti voi olla tosissas?” Sitä vaan ihmettelen, että siippani ei pitänyt lainkaan lieventävänä asianhaarana sitä, että jätin kuitenkin vielä toistaiseksi sen täydellisen kristallikruunun ostamatta samaiselta kirpputorilta 😊

Mitä muuta tekisin…

Olen haaveillut jo useamman vuoden maratonin juoksemisesta (lue hölkkää) ja itse asiassa harjoitellutkin melko tunnollisesti ja tavoitteellisesti. Järjellä ajateltuna minulla olisi varmasti jonkinlainen mahdollisuuskin (ilman aikatavoitetta) matkasta selviytyä… Vaan henkinen kantti ei riitä lähteä edes yrittämään. Aina, kun ajattelen, että ensi kesänä, menee ”pupu pöksyyn”. Seuraava ajatus onkin sitten, ei minusta kuitenkaan ole juoksemaan noin pitkää matkaa…

No, ilmoittauduinko ”kymmenen kertaa rohkeampana” täydelle matkalle? Ihan niin rohkeaksi en vielä uskaltautunut ”heittäytyä” (joku raja, sillä rohkeudellakin on kai oltava 😊), mutta jotakin kuitenkin…

Soitin parhaalle ystävälleni ja ehdotin ensi syksylle ”tyttöjen” reissua Tallinnaan. Siinä sivussa myös kysäisin, että haittaisiko häntä toimia huoltojoukkona, jos päättäisin täyttä matkaa lähteä yrittämään elämäni ensimmäistä kertaa Tallinnassa. Paras ystäväni oli varsin myötämielinen ajatukselle, joten huoltojoukot Check!

Kipeä kinttu pitää edelleen poissa lenkkipoluilta… Ei se mitään, kyllä se siitä….

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us: