Kulmakaapin uusi ilme

Kulmakaapin uusi ilme

Kesäkuussa aloitettu pesu- ja pukuhuonetilojen remontti alkaa vähitellen olla ihan hyvällä mallilla. Sauna- ja pesuhuone ovat valmiina ja pukuhuoneenkin puolella tehtävälistalla on enää seinäpaneelien käsittely ja listoitus. Niinpä uskallan tässä kohtaa sanoa. että ehdottomasti alakerran remontin suhteen alamme olla jo voiton puolella.

Pukuhuone on tilana pitkänomainen ja verrattain kapea, joten toimivaa kalustusta tilaan suunniteltaessa on tämä tosiasia otettava huomioon. Pukuhuoneessa oli ennen remonttia talon edelliseltä asukkaalta peritty kulmakaappi, joka ei nyt ehkä ihan ole se itselleni mieleisin säilytyskaluste.

Hetken jopa harkitsin kulmakaapin kierrättämistä seuraavalle omistajalle, mutta melko nopeasti pukuhuonetta mittaillessani kuitenkin huomasin, että kulmakaappi on oikeastaan lähes ainoa tilan käytön kannalta järkevä ratkaisu. Tavoitteenani kuitenkin oli sijoittaa säilytyskalusteet niin, että pukuhuoneeseen jää riittävää ”väljyyttä”, eikä kenenkään tarvitse ”kolhia” itseään lipastojen tai kaappien nurkkiin.

Hyvä juttu, eräästä toisesta projektista oli jäänyt mielestäni ihan hauskasti pukuhuoneen lattialaatan kanssa ”keskustelevaa” tapettia…

Edellä esitetyin perustein kulmakaappi siis ansaitsi ehdottomasti paikkansa remontoidussa pukuhuoneessamme, mutta ei kyllä ihan alkuperäisessä asussaan. Hieman nimittäin päätin kaappia somistaa enemmän omaan makuuni sopivaksi. Luonnonvaaleaa kalustemaalia ja eräästä toisesta projektista ylijäänyttä tapettia. Moni olisi varmasti jo osannut tuunaamisen lopettaa tähän, mutta minä olen minä… Eikä käsin virkattua pitsiä voi mielestäni koskaan olla liikaa 😊

Monen makuun kulmakaappi sai ehkä hieman ylitse pursuavan määrän romantiikkaa ja hörhelöä ylleen, mutta omaa silmääni kulmakaapin uusi ilme miellyttää, ainakin toistaiseksi. Mikäli mieli muuttuu (ja aina välillähän näinkin käy) on kaapin ilmettä helppo uudistaa vaihtamalla sisäosien tapettia ja poistamalla pitsit…

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Syysistutuksia perennoista…

Syysistutuksia perennoista…

Puutarhassani alkaa olla sen verran suuri määrä rästiin jääneitä töitä, että kiireellisimpien ”tulipalojen” sammuttaminen on tässä vaiheessa ainoa mahdollinen strategia. Rästitöiden osalta pitää siis vain yrittää hoitaa kiireellisimmät ja loppujen kohdalla jäädä odottelemaan, että lumi peittäisi maan 🙂

Ensimmäisenä rästitöiden listalla on sadonkorjuu. Valitettavasti satuin tuossa taannoin lukemaan jostakin (en nyt muista tähän hätään mistä), että maahan mätänemään jäänyt sato on käytännöllisesti katsoen, kuin hyvin katettu puffetpöytä rotille ja muille tuholaiseläimille. Täytyy tunnustaa, että kyseinen artikkeli hieman ”ravisteli” mielenrauhaani. Sen verran ahdistava on ajatus rottien ilmestymisestä ruokailemaan puutarhaamme, että olen käyttänyt valtavan määrän aikaa varmistaakseni, ettei mitään syötävää jäisi lojumaan maahan.

Sadonkorjuu alkoi juhannuksen tietämillä mansikoilla, sitten olivat vuorossa herukat, omenat, luumut ja päärynät. Omenoiden kanssa meinasi kyllä loppua huumorintaju kesken, sillä laskin, että olen kerännyt syksyn aikana omenaa puutarhastamme yli 500 kiloa.

Omenoiden jälkeen päärynät ja luumut tuovat tervetullutta vaihtelua satokauteen….

… Pensasmustikatkin alkavat olla pikkuhiljaa kypsiä poimittaviksi 🙂

Nyt, kun ”omenoiden invaasiosta” on kuta kuinkin selvitty, on minulla viimein mahdollisuus hieman katsella ja tuumailla, mitä muuta puutarhassa olisi hyvä tehdä vielä ennen talven tuloa. Paljon muutakin tärkeää on varmasti tekemättä, mutta päätin tässä kohtaa keskittää tarmoni keväällä kukkineiden perennojen jakamiseen.

Olen siinä mielessä varsin onnekkaassa asemassa, että talon edellinen asukas on hyvä ja kokenut puutarhanhoitaja, joten puutarhastani löytyy valtava määrä erilaisia perennoja (joista osan olen jo oppinut tunnistamaan ja osasta ei ole edelleenkään mitään käsitystä).

Puutarhastani löytyy myös melko monta suurta istutusastiaa, jotka ovat niin ikään edellisen asukkaan peruja. Kesä kului kuin ”siivillä” talon kunnostamisen parissa, enkä ehtinyt mitään kesäkukkia näihin istutusastioihin laittaa (rikkaruohot niissä kyllä näyttävät viihtyvän oikeinkin hyvin :)), joten nyt päätin osan jaetuista perennoista käyttää niiden kaunistamiseen.

Kuningasajatukseni on, että perennat talvehtisivat astioissa ja keväällä säästäisin ”pitkän pennin” kun kesäkukkia tarvitsisi ostaa vain muutamia perennojen lomaan. En tiedä onnistuuko suunnitelmani, mutta ainakin periaatteessa perennojen talvehtiminen istutusastioissa pitäisi olla mahdollista (asiaa opiskelin muun muassa täältä).

Istutusastioiden lähtötilanne…

Tunnustan ihan avoimesti, että aika monin paikoin tilanne puutarhassani on päässyt lievästi ilmaistuna hieman ”riistäytymään käsistä”. Ei se mitään, teen parhaani tilanteen korjaamiseksi pieni pala kerrallaan ja yritän oppia koko ajan uutta. Optimistina uskon, että jonakin päivänä minäkin voin olla, jos en nyt hyvä niin ainakin keskinkertainen puutarhaharrastaja 🙂

Ihan ensimmäiseksi vaihdoin kaikkiin istutusastioihin rikkaruohojen juurista puhtaan mullan. Muutaman kanervan ja krysanteemin istutuksiin hankin, mutta pääosin toteutin ne puutarhassa olemassa olevia perennoja jakamalla.

Valmiita syysistutuksia

Aurinkoisia syyspäiviä toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Kohtuullisen hintainen sisustus?

Kohtuullisen hintainen sisustus?

Niin, tätä kohtuullisen hintaista olen pohtinut viime aikoina melko paljon. Se, mikä on kohtuullisen hintaista, on tietenkin riippuvaista kunkin omista henkilökohtaisista lähtökohdista. Olemme kuitenkin taloudellisilta resursseiltamme valitettavasti hyvin eriarvoisia.

Oma tilanteeni on siinä mielessä suotuisa, että minulla on säännölliset tulot, mikä tietenkin mahdollistaa sen, että voin ainakin jossakin mittakaavassa tehdä hankintoja kotiini. Näitä hankintoja joudun kuitenkin tarkkaan harkitsemaan ja puntaroimaan, sillä käytössäni oleva budjetti on varsin rajallinen. Ensisijaisesti rahaa on tietenkin säästettävä vanhan talomme tuleviin remonttitarpeisiin (ja niitä on tiedossa jo lukuisia, puhumattakaan ”iloisista” yllätyksistä). Vasta remonttitilin kartuttamisen jälkeen voi sitten tuumia, paljonko rahaa on mahdollista kuluttaa sisustamiseen.

Teen mielelläni itse sen minkä osaan. En nyt varsinaisesti voi kehua kädentaitojani, mutta ihan sellaiset perusjutut kuten koristetyynyjen ompelu tai pöytäpinnan maalaaminen kyllä onnistuu. Sitä paitsi periaatteeni on ”tekemällä oppii” eli tartun kyllä innolla hieman haastavampiinkin projekteihin, vaikka lopputulos ei aina olisikaan ihan niin hieno kuin kuvitelmissa 😊Tästäkin huolimatta suunnitellun ja itselle mieluisan sisustuksen toteuttamiseen kuluu ihan yllättävän paljon rahaa. Kalustemaalit, kankaat, langat, kirpputorilöydöt, viherkasvit… Kaikkien näiden hankintojen hintalaput kun lopulta yhdistää, huomaakin lompakkonsa keventyneen jo huomattavasti…

Tällä kertaa projektina oli alakerran suuren makuuhuoneen ovinurkkaus, joka on jäänyt muuton jäljiltä ”niille sijoilleen” eli edellisen asunnon tavarat on nurkkaukseen vain kannettu, pois jaloista pyörimästä.

Tähän nurkkaan on kertynyt sekalaisessa järjestyksessä edellisen asuntomme irtaimistoa. Pidän aivan valtavasti näistä 70-luvun tuoleista, mutta ne eivät nyt mielestäni sovi oikein tämän hetkiseen interiööriimme. Näistä tuoleista en toki raaskinut kokonaan luopua, joten sijoitin ne toistaiseksi vintille odottelemaan mahdollisia tulevia käyttötarpeita 🙂

Alakerran huoneiden tapetti on alkuperäinen ja melko siistissä kunnossakin. Arvostan aivan suunnattomasti pinkopahvin päälle liimattua alkuperäistä tapettia, joten se määrittää melko pitkälle muiden sisustuselementtien valintaa. Tavoitteeni on toteuttaa kotimme sisustusta talon ”henkeä” ja aikakautta kunnioittaen. Niinpä sisustettavan nurkkauksen kalustusta lähdin etsimään tori.fi -sivustolta. Muutaman viikon aktiivisen etsimisen jälkeen Torista löytyikin omiin käyttötarkoituksiini sopiva pieni pöytä ja sänky. Sängyn hinta oli 75€ ja pöydästä maksoin 45€.

Tästä se ajatus, sisustuksen toteuttamisesta lähti vähitellen muotoutumaan…

Sitten piti vielä hankkia kaikenlaista vähän pienempää ”sälää” nurkkauksen kaunistamiseksi. Sängyn mittoihin sopivaa patjaa ei tietenkään löytynyt mistään, joten leikkasin sopivan kokoisen vaahtomuovin palan vieraspatjastamme. Sängyn laita nousee sen verran korkealle, että sänkyyn tarvittiin vielä toinenkin patja vieraspatjan päälle, jotta sängyllä olisi mukava istua. Yhden vaahtomuovipatjan jouduin siis hankkimaan, samoin muutamia tyynyjä ja kankaat sängyn päälle sekä koristetyynyihin. Näihin hankintoihin rahaa kului yhteensä 120€ (patja 45€, tyynyt 20€ ja kankaat 55€).

Rahaa tähän projektiin oli tässä kohtaa jo kulunut mielestäni (ja budjettiini nähden) aika paljon. Tästäkin huolimatta, tosin hieman huonolla omallatunnolla, hankin nurkkaukseen vielä 25€:lla viherkasveja. Suojaruukut onneksi löytyivät kokoelmieni kätköistä ja amppelit tein itse, mukaillen hieman helpon makrameeamppelin ohjetta, joka löytyy täältä

Valmiiksi kotoamme nurkkaukseen löytyi mummolta saatu pöytälamppu ja pitsiliina. Niin ikään lahjaksi saatu Arabian tarjoilulautanen sekä joskus aikoinaan kirpputorilta hankittu vanha pinnatuoli ja maljakko. Näin ollen tälle projektille hintaa kertyi yhteensä 265€. Summa tuntuu itsestäni ja omista lähtökohdistani käsin oikeastaan todella suurelta ja kuten todettu ”tuhlaamisesta” tuli jopa hieman huono omatunto. Toisaalta, pyrin ratkaisuissani siihen, että ne kestäisivät aikaa hyvin eli kun joku nurkka valmistuu, ei sen suhteen tarvitsisi tehdä moneen, moneen vuoteen uusia investointeja.

Niin, mikä siis on kohtuullinen summa käyttää kotinsa kaunistamiseen? Kysymyshän on, kuten todettu kovin suhteellinen. Asian tila riippunee ensinnäkin kunkin henkilökohtaisesta tulotasosta ja toisekseen siitä, minkälaisen prosentuaalisen osuuden omista käyttövaroistaan on valmis sijoittamaan kotinsa kaunistamiseen. Toiselle tuhannen euron sohva on kohtuullinen investointi, toiselle taas muutaman kymmenen tai sadan euron hankinta kotiin vaatii säästämistä ja rahan käytön priorisointia.

Taloudellisesta eriarvoisuudesta huolimatta, haluan kuitenkin (idealistina) uskoa, että tarkkaan harkittu investointi esimerkiksi kodin kaunistamiseen tuo iloa ja viihtyisyyttä, olipa investoinnin rahallinen arvo sitten pienempi tai suurempi.

Seuraavaksi alakerran suureen huoneeseen olisi syytä miettiä säilytysratkaisu uudelleen. Toiveissani oli vaihtaa kaappi ja vaateteline vanhaan, tiikin väriseen liinavaatekaappiin. Melko nopeasti kuitenkin huomasin nettikirpputoreja selatessani, että monen muunkin haaveissa on vastaava kaluste. Niinpä liinavaatekaappien hinnat näyttävät kohoavan omaan budjettiini liian kalliiksi, joten pitänee keksiä jotain muuta asian tiimoilta… Ehkä jonkinlainen vitriinikaappi, johon saisi sisäpuolelle ripustettua kauniit verhot ja näin peitettyä kaapin sisältö? Täytynee jättää tämä asia vielä hieman hautumaan…

Lämpimiä syyspäiviä toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Kranssi keräilyerästä…

Kranssi keräilyerästä…

Ensin ajattelin kirjoittaa tämän tekstin otsikolla: Heppatytön kranssi. Melko nopeasti tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että heppatytöstä otsikossa puhuminen olisi, ei ainoastaan harhaanjohtavaa, vaan myös hieman ironista😊 Omalla kohdallani heppatytöstä nimittäin saattoi hyvällä omalla tunnolla puhua reilut 30 vuotta sitten.

Minun on jo pitkään tehnyt mieli uutta kranssia etuoveemme. Tänään sitten vihdoin ja viimein päätin ryhtyä asian tiimoilta toimiin ja lähdin etsimään kotioloista kaappien ja laatikoiden kätköistä inspiraatiota ja sopivia elementtejä kranssiini. Aika harvoin minulla on mitään valmista suunnitelmaa, kun ryhdyn jotakin pientä puuhastelemaan. Useimmiten lähden liikkeelle siitä, mitä kotona löytyvistä tavaroista voisi mahdollisesti uusiokäyttää johonkin ihan muuhun tarkoitukseen, mihin se on alun perin tarkoitettu.

Uusia tarvikkeita tähän projektiin en halunnut hankkia, sillä niiden hankkiminen olisi vaatinut ostosreissua ”isolle kirkolle” tai odottelua, jotta netistä tilatut tarvikkeet kolahtaisivat postilaatikkoon.

Kranssin pohjaksi valitsin sydämenmuotoisen kakkuvuoan ihan siitä käytännön syystä, että leivon todella harvoin (jos silloinkaan), enkä edes oikeastaan muista, mistä ja koska kakkuvuoka on minulle päätynyt… Ainakaan en muista sitä koskaan käyttäneeni, joten hyödyllisempi se ehkä on kranssin pohjana, kuin kaapissa pölyttymässä (ja pölyinen se kyllä olikin). Sitä paitsi inspiraation osuessa kohdalle leivonnan suhteen (näinkin voi ehkä joskus tulevaisuudessa käydä) voin hyvin tuotokseni paistaa pyöreässä kakkuvuoassa.

Kranssin teemaksi valitsin hevosen, sillä vaikka minua ei edes kaikella rakkaudellakaan voi enää heppatytöksi kutsua, olen kuitenkin ihan vakavasti otettava tätiratsastaja (ainakin omasta mielestäni). Kaapeista löytyikin vielä tematiikkaan sopivasti käytetty hevosenkenkä (näitä sain tutulta tallinpitäjältä muutamia kappaleita myöhempää käyttöä varten) ja jostain teiniajoilta peräisin olevat korvakorut. Näiden olemassa olevien elementtien pohjalta alkoi ajatus kranssin lopullisesta toteutustavasta jalostua.

Hyvästä aikomuksestani huolimatta, jouduin nyt kuitenkin tämän projektin tiimoilta kauppareissunkin tekemään. Puutarhasta ei löytynyt viime päivien sateen jäljiltä oikein mitään kuivaa tai käyttökelpoista, joten päädyin kranssiin hankkimaan lemmikkijyrsijöiden asumuksiin tarkoitettua heinää, jota onneksi kuitenkin löytyi lähikaupasta.

Heinän liimasin kiinni kakkuvuoan pohjaan ihan vain Elikeeperillä. Liimaa levitin reilusti myös heinien päälle, sehän kuivuu kuitenkin läpinäkyväksi ja ”sitoi” aika hyvin heinät omalle paikalleen. Elikeeperiä uskaltauduin käyttämään, koska kranssi tulee pienen katoksen alle eli ei ole suoraan vesisateen armoilla.

Teiniaikaiset korvakorut pujotin hevosenkengän naulan reikiin koristeeksi.

Kakkuvuoan reunoille liimasin pihapuusta löytyneitä pienen pieniä käpyjä… Itselläni ei muuten ole mitään hajua, mitä lajiketta tämä pihapuumme edustaa (jonkin sortin Tuija?) eli mikäli joku tietää, mistä lajikkeesta on kyse, voisi asiasta minulle vinkata 🙂

Tällainen kranssi syntyi näillä ”eväillä” tällä kertaa. Nyt jos uudelleen lähtisin kranssia toteuttamaan täyttäisin kakkuvuoan heinillä laitoja myöten… Nyt jäi ehkä vähän harmittavasti kakkuvuoan sisäreuna näkyviin. Vaan niinhän se on, että aina yleensä jää jotain vähän parannettavan varaa, tekeepä sitten mitä hyvänsä. Sitäpaitsi ainahan sitä vähän jotakin oppii ja seuraavalla kerralla on ehkä kokemuksen myötä taas vähän viisaampi… Ajattelin nimittäin samasta kranssin aihiosta tehdä myöhemmin syksyllä sitten jonkun vähän jouluisemman version…

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Ensimmäinen puoli vuotta vanhan (tyydyttävässä kunnossa ostetun) talon asukkaana – miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Ensimmäinen puoli vuotta vanhan (tyydyttävässä kunnossa ostetun) talon asukkaana – miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Niin, ensimmäinen puoli vuotta Kurjenpolven kukkulalla on nyt elelty ja oleiltu. Paljon on erilaisia asioita kohdattu ja niistä opittu, mutta paljon on vielä näkemättä ja kokematta. Pelkästään vuoden aikojen mukanaan tuomat riemut kuten haravointi, lumityöt ja talon pitäminen lämpimänä talvipakkasella ovat vielä edessäpäin, puhumattakaan yllättävistä remonttitarpeista, jäätyvistä putkista tai tilkittävistä ikkunoista.

Kuten todettua, jotakin on kuitenkin ehditty jo oppia, uusia remonttitaitoja totta kai, mutta ehkä vielä kädentaitojakin tärkeämpänä asiana pidän jonkinlaista henkistä kasvua, jota ”rämätalon” omistaminen vaatii…

Se hetki, kun on pakko oppia priorisoimaan…

On tullut viimeistään nyt! Sisällä talossakin puuhaa riittäisi yllin kyllin muun muassa pukuhuoneen paneelit odottavat maalausta, keittiön seinä tapetointia, yläkerran makuuhuone täydellistä pintaremonttia, alakertaan vievä portaikko niin ikään maalausta ja tätä tekemättömien töiden listaa voisi jatkaa, jos ei nyt ihan loputtomasti niin ainakin melko pitkästi… Ja remonttitarpeiden päälle vielä suurin osa talon tiloista on kalustamatta ja sisustamatta, että hetki tässä vielä vierähtää (luultavasti vuosia) ennen kuin sisustustekstiilejä ehtii mallailemaan sävysävyyn muun kalustuksen kanssa 😊

Näin satokauden ollessa ”parhaimmillaan” kaikki ylimääräinen aika (ja sekin, jota ei oikeasti olisi) on käytettävä puutarhassa, jotta takapihamme ei kohta olisi pelkkä valtava röykkiö maahan mätäneviä omenoita ja luumuja. Niinpä sisätöiden on nyt vain annettava odottaa aikaa parempaa ja puutarhan ”raivaaminen” priorisoitava.

Omenoita…

Omenoita…

Ja vielä lisää omanoita… Puutarhastamme löytyy 12 suurta omenapuuta ja omenaa tulee valehtelematta satoja kiloja… Hetki siis menee, ennen kuin saan omenoiden osalta tilanteen haltuun:)

Luumutkin kypsyvät piakkoin…

Samoin pensasmustikat…

Kun on opittava sopeutumaan ja sietämään pientä epämukavuutta…

Talomme ainoat pesutilat olivat käytännöllisesti katsoen koko kesän remontissa. Tämä tarkoitti sitä, että peseytymisemme oli pitkälti (onneksi lähellä sijaitsevan) uimahallin varassa. Suurimmaksi osaksi elämä ilman omia pesutiloja sujui ihan mallikkaasti, mutta muutamaan otteeseen jäi uimahallin kesäaukioloaika tarkastamatta. Niinpä niin, eihän ne niin kunniakkaita hetkiä ole, kun ”rykii” hikisenä ja puutarhatöissä ryvettyneenä uimahallin ovenkahvaa ja päätyy lopulta pesulle puutarhaletkun alle.

Kun on opittava, ettei ihan pienistä kannata hermostua…

Mitä sitten, jos pesukone päästää vedet lattialle ja koko huone lainehtii tai keskuspölynimuri on tukossa, samoin keittiön vesilukko, puutarhavajan ovi on jumissa, ruohonleikkuri ”leikkaa kiinni” ja Espanjan siruetana-armeija yrittää sisukkaasti vallata puutarhan. Mitäpä noista, kun ottaa huomioon, että alakerran remontin yhteydessä puretun lattian alta löytyi yllättäen melko suuri lätäkkö ja tilanteen korjaaminen vaati erinäisen määrän ylimääräisiä melko suuria ja hintavia toimenpiteitä niin talon sisä- kuin ulkopuolellakin…

Talo on rakennettu kallion päälle ja pukuhuoneen lattian alta kalliosta paljastui melko suuri ja syvä railo, johon kerääntyy vettä… Tilanne saatiin kyllä useamman asiantuntijan voimin korjattua ja vesi ohjattua muualle, mutta olihan se aikamoinen kustannuserä suhteutettuna remontin alkuperäiseen budjettiin ja tietenkin myös omaan varallisuuteen…

Kun havaitsee, että puutarhan hoito vaatii kovaa kuntoa ja raakaa lihasvoimaa (joita en omista riittävästi)…

Itse olen aina ollut melko aktiivinen kuntourheilija. Melko hyvästä peruskunnosta huolimatta, on peruskestävyys ja lihasvoima ollut välillä ihan todella koetuksella, kun olen yrittänyt epätoivon vimmalla pitää edes jonkinlaista järjestystä yllä puutarhassa.

Puolentoista tunnin kyykkäämisen (maahan pudonneet omenat kun on kerättävä, että pääsee leikkaamaan nurmikon) ja kahden tunnin peruskestävyysharjoituksen (raskasta ruohonleikkuria kun työntää ylös rinnettä niin kyllä siinä hiki tulee ja syke nousee) jälkeen ei kyllä riitä allekirjoittaneen voimat enää minkäänlaisen vapaa-ajan liikunnan harrastamiseen ja varminta onkin tässä kohtaa (loukkaantumisten välttämiseksi) raahautua niillä ihan vaan vähän vapisevilla raajoilla sohvalle lepäämään…

Kolmen ja puolen tunnin urakoinnin jälkeen takapihan keskimmäisellä tasanteella ei yhden yhtä maahan pudonnutta omenaa ja ruohokin on leikattu…

Kun on todettava, että ”moni kakku päältä kaunis”…

Kuten edellä todettu korjattavaa, kunnostettavaa ja siistittävää niin talossamme, kuin pihapiirissäkin riittää yli omien voimavarojen. Niinpä olen tullut siihen tulokseen, että ne vähemmän akuutit asiat, jotka ehditään hoitaa ehkä joskus vuosien päästä, on vain yksinkertaisesti viisainta piilottaa ”häiritsemästä silmää”.

Pihapiiristämme löytyy erinäinen määrä kaikenlaisia kummallisia harkoista koottuja rakennelmia… Koska nyt ei vaan ehdi purkamaan niitä…

Olen lähtenyt tilannetta ratkaisemaan maisemoinnilla eli ”moni kakku päältä kaunis”…

Voihan se olla (mene ja tiedä), että maisemointi jopa toimii, kunhan istutukset vähän kasvavat…

Tärkeintä kaikista oppimistani asioista…

Koskaan ja tarkoitan ihan oikeasti koskaan ei kannata välittää muiden mielipiteistä makuasioissa. Sanotaanko nyt vaikka näin… Osa Kurjenpolven kukkulalla vierailleista henkilöistä on ihastunut miljööseemme, osa puolestaan kauhistunut ratkaisuamme perin juurin.

No, jokaisella meillä on oma tapamme elää ja tulkita ympäristöämme, toinen näkee mahdollisuuksia, toinen puolestaan ahdistavaa epäjärjestystä ja kaaosta. Jokaiselle suotakoon oma katsontakantansa, kunhan muistaa kunnioittaa sen toisenkin katsontakannan omaavan henkilön valintaa ja tapaa elää… Luulisin ainakin, että onnellisuutta syntyy juurikin siitä, että saa elää sellaista oman näköistään elämää vaikka se joskus ulkopuolisen silmiin näyttäytyisikin… No, ei niin järkevältä tai tyylikkäältä…

Niin, että kaikenlaista tässä on viime aikoina opittu, enkä epäile yhtään, etteikö vanhan talon omistaminen olisi koko elämän mittainen oppimisprosessi…

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

P.S. Elämähän on erilaisia valintatilanteita. Kurjenpolven kukkalalla asuminen on minun valintani ja useimmiten olen tyytyväinen tekemääni valintaan. Tänään tosin mieleeni hiipi ajatus, että voisihan sitä ihminen lauantai-iltaa viettää jotenkin muutenkin…

Kuin keräämällä Roomalaisen legioonan verran espanjansiruetanoita ja rehellisyyden nimissä en edes ilkeä kerätä niitä itse. Hommahan menee todellisuudessa niin, että minä osoitan turvavälin päästä (vähintään 5 metriä) etanaa ja huudan ”täällä on etsku”, jonka jälkeen siippani tulee ja korjaa etanan parempaan talteen. En pidä itseäni mitenkään ”herkkähermoisena”, mutta ne valtavat etanat nyt vain ovat omalle kestokyvylleni liikaa:)

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Puutarhan tonttuovi

Puutarhan tonttuovi

Joskus, ihan vaan joskus, on kiva tehdä asioita, koska huvittaa vaikka niissä ei oikeasti olisikaan vallitsevaan tilanteeseen nähden järjen häivää. Näin kävi itselleni tuossa menneellä viikolla. Suuri inspiraatio syntyi jälleen kerran internetin ihmeellisessä maailmassa surffaillessani… Tonttuovi, minkä sitä ihminen lopulta itselleen voi, kun huomaa, että leikkimökin edusta suorastaan ”huutaa” tonttuovea 😊

Tuumasta toimeen… Suuri visioni asian suhteen oli, että tonttuovi rakennetaan leikkimökin kuistin edustalle. Täydellinen sijainti puutarhassani muuten, mutta tuo onneton leikkimökki oli vain ajan saatossa päässyt ränsistymään niin paljon, että hyvällä tahdollakaan en oikein voinut ränsistymistä tulkita enää ajan patinaksi.

Niinpä tonttuovi projekti oli aloitettava leikkimökin maalaamisella. Tässä kohtaa siippani kyllä ihan ystävälliseen sävyyn ilmoitti, että puutarhasta ja talosta löytyisi kyllä paljon akuutimpiakin korjauskohteita. Näinhän se tietenkin on, mutta tällä kertaa en todellakaan halunnut olla millään tavalla järkevä vaan seurata suurta inspiraatiotani. Tulihan siinä samalla sitten hoidettua leikkimökin maalaus ja kattokin on vielä tarkoitus uusia piakkoin.

Itse olen jollakin omalla hassulla tavallani järjestyksen ihminen. En nyt oikein osaa häiriintyä pienestä epäjärjestyksestä ja sotkusta, mutta kun siippani asetteli ruokapöydän tuolit väärään järjestykseen, pidin kyllä luennon siitä, mihin kohtaan milläkin kuosilla päällystetty tuoli oikeasti kuuluu😊

Luulenpa, että (järkevää tai ei) todella tarvitsin ihan pienen palan järjestystä puutarhaani tonttuoven muodossa, jotta silmälläni olisi joku paikka, jossa ”levätä” kaiken kaaoksen keskellä. Aika usein aamukahvilla ulkona sijoitunkin niin, että voin kääntää katseeni pois kaikesta kaaoksesta ja hyvillä mielin lepuuttaa silmiäni ihan siinä pienessä palassa järjestystä, joka puutarhastani löytyy.

Sitä vain, että kai meillä kaikilla on omat (joskus vähän hassutkin) keinomme selviytyä arjen haasteista… Toiselle se voi olla vaikka mindfulness ja toiselle puolestaan tonttuovi puutarhassa…

Aurinkoista viikonloppua toivotellen, SusannaK

P.S. Samaan aikaan pihan toisella puolella näkymä on tämä…

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Voiko punainen lattia toimia sisustuksessa osa II – Lopputulema (kuvina)

Voiko punainen lattia toimia sisustuksessa osa II – Lopputulema (kuvina)

Kesäkuun alussa kirjoittelin yläkerran käytävämme kokolattiamaton alta löytyneestä punaisesta puulattiasta otsikolla Voiko punainen lattia toimia sisustuksessa?

Käytävän pintaremontti osoittautui melko työlääksi projektiksi, sillä paneeliseinät vaativat kolme kerrosta maalia, lattia osittaisen hionnan sekä maalauksen (onneksi löysin alkuperäistä lattian väriä melko tarkasti vastaavan sävyn) ja yhden seinän tapetoinnin. Niinpä remontti saatiin valmiiksi vasta tällä viikolla, joten nyt onkin sitten arvioitavissa yläkerran käytävämme osalta, toimiiko punainen lattia sisustuksessa 😊

Yläkerran käytävä ennen pintaremonttia…

… Ja tällä kertaa pidemmittä puheitta, tässä yläkerran käytävämme uudessa ulkoasussaan.

Aurinkoisin terveisin, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Järki ja tunteet – Aina ei voi voittaa…

Järki ja tunteet – Aina ei voi voittaa…

Eikä edes joka kerta… Itse olen hyvin vahvasti ”kotini on linnani” -tyyppinen ihminen. Viihdyn kotona, herään mielelläni omasta sängystä ja nautin oman kodin mukanaan tuomista mukavuuksista. Tämän vuoksi pidän tärkeänä, että kotini on juuri minun silmääni sopiva, viihtyisä ja kodikas. Mikä taas toisaalta tarkoittaa sitä, että jonkun toisen silmään kotini saattaa näyttäytyä… No, ensimmäinen kommentti vierailijoilta on yleensä: ”Täällä on sellainen Huvikumputunnelma”.

Apinaa ja ponia en vielä Peppi Pitkätossun tapaan omista, mutta pisamia löytyy vähintäänkin saman verran, kuin Peppi Pitkätossulla, koirat käyttäytyvät useimmiten, kuin kaksi apinaa ja omasta ponista olen haaveillut jo pitkään… Että jotakin yhtäläisyyksiäkin Huvikummun asukkaisiin löytyy😊

Puutarhassa satokausi jatkuu puutarhavadelmien parissa… ja seuraavaksi (aivan piakkoin) kypsiä poimittavaksi ovat herukat…

Kantapään kautta olen oppinut, että kodin ei todellakaan tule miellyttää muita, kuin sen asukkaita. Olen tehnyt elämäni aikana useita asuntokauppoja ja yhden asunnoista ostin järjellä enkä tunteella… ISO VIRHE! Vaikka asunto oli järkevä, siisti, hyvä tilaratkaisultaan ja kaikin puolin toimiva kokonaisuus, hyvin pian kävi selväksi, että en vain kaikista järkisyistä huolimatta pidä asunnosta. Sen verran asuntokauppa ahdisti, harmitti ja kiukutti, että erään yön pimeinä tunteina päätin asunnossa asua tasan tarkkaan kaksi vuotta, enkä yhtään pidempään…

Tiedostan hyvin, että olen monessakin suhteessa hyvin etuoikeutettu. Ensinnäkin minulla oli mahdollisuus muuttaa kahden vuoden kuluttua, sillä kuuluisalla tunteella, ostettuun asuntoon (ymmärrän hyvin, että kaikilla ei ole mahdollisuutta syystä tai toisesta asuinpaikkaansa valita) ja toisekseen siipallani on ”lehmän hermot”. Siippani otti ihailtavan rauhallisesti tilanteen vastaan… Kun kerroin, että en halua asua juuri ostetussa asunnossamme kahta vuotta kauempaa.

Asuntokaupat ovat pienelle ihmiselle suuria taloudellisia investointeja. Se, että voin asua kodissa, jossa viihdyn tarkoittaa myös muiden investointien tarkkaa harkintaa. Rehellisyyden nimissä voin kertoa, ettei minulla ole varaa sisustaa kotiani Marimekolla ja Arabialla, edes kirpputorihinnoin, paitsi jos hyvällä tuurilla joskus löytyy kyseisten brändien tuotteita aivan alihintaan. Ei haittaa, hankin kirpputoreilta hieman edullisempia tuotteita, jotka miellyttävät silmää ja sopivat mielestäni kotiimme.

Nämä maustepurkit lienevät oman aikansa ”halpatuotantoa”… Ei haittaa, minä pidän niistä… Sain ne erittäin edullisesti kirpputorilta, sillä muutamassa purkissa on pieni särö… Ei sekään haittaa – ajan patinaahan se vain on…

No niin, tämän suhteellisen pitkän alustuksen jälkeen varsinaiseen asiaan. Kuten edellä on varmasti käynyt selväksi itselleni parhaat ratkaisut teen tunteella. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etten arvostaisi (itse asiassa ihailen) ihmisiä, jotka tekevät ratkaisunsa järjellä… Me vain olemme kaikki erilaisia ja hyvä niin.

Järjen ja tunteen problematiikkaan ”törmäsin” jälleen (onneksi tällä kertaa pienemmässä mittakaavassa) sisustaessani yläkerran makuuhuoneen takkanurkkausta. Minun olisi kokemuksieni pohjalta pitänyt tietää paremmin, mutta syystä tai toisesta annoin sisustuselementtejä valitessani järjelle vallan. VIRHE! Takkanurkkauksen sisustuksesta tuli mielestäni ihan siisti ja sopusointuinen, mutta jostain syystä lopputulos ei vain miellytä silmääni. Jotakin huvikumpumaista, uskaliasta ja ennen kaikkea hauskaa puuttuu… En vain oikein saa ”kiinni” mitä se voisi olla tai mikä silmääni takkanurkkauksessa häiritsee ja miksi se ei mielestäni täytä kodikkuuden vaatimuksia.

Niinpä niin, aina ei voi voittaa, eikä edes joka kerta… Tämä sisustusprojekti ei nyt oikein onnistunut. Tämä johtunee siitä, että olen melko huono visioimaan valmista kokonaisuutta. Lähestymistapani erilaisten sisustuselementtien yhdistelemiseen onkin lähinnä yrityksen- ja erehdyksen kautta oppiminen. Joskus homma toimii ja joskus taas ei…

Tällä kertaa ei toiminut, mutta uskon kuitenkin, että ennemmin tai myöhemmin palaset loksahtavat kohdalleen myös takkanurkkauksessa. Kunhan nyt hetken vielä tuumailen asiaa😊 Saattaahan se olla, että seuraavalta kirpparireissulta löytyykin juuri se kaipaamani puuttuva palanen… Sitä odotellessa myönnän ”tappioni” takkanurkkauksen suhteen ja yritän jälleen kerran ottaa ”tappiosta” opikseni…

Yläkerran takkanurkkauksen lähtötilanne…

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Kompromissi – 70-luvun makuuhuone…

Kompromissi – 70-luvun makuuhuone…

Mitä olen vanhan (tyydyttävässä kunnossa ostetun) talon omistajana oppinut ihan ensimmäiseksi on se, että mitä tahansa voi tapahtua, koska tahansa (ja tapahtuukin). Tämä johtaa siihen, että mikäli haluaa välttää itsensä uuvuttamisen, on ennalta tehtyihin suunnitelmiin suhtauduttava äärimmäisen joustavasti.

Itse olen aina ollut ja olen edelleenkin aika päämäärätietoinen ihminen, mutta vähitellen olen alkanut ymmärtää, mikä hienous piilee elämänviisaudessa: ”Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka”. Olen myös alkanut vähitellen sisäistää, että vanhan talon omistaminen on päättymätön matka, joten siitä matkasta kannattaa (ainakin yrittää) tehdä mahdollisimman miellyttävä. Ihan ykkösluokan matkaan emme varmasti yllä, mutta turistiluokassa matkustaminen on ihan hyvä ja mukava tapa edetä, kun ottaa huomioon, että matkaa voisi joutua taittamaan pimeässä ruumassakin…

Alun perin meillä oli suunnitelmissa korjauttaa tämän kesän aikana alakerran kostuneet pesutilat ja tehdä yläkertaan pintaremontti. Suunnitelma perustui pitkälti siihen, että alakerran remontti teetetään ammattilaisilla, jolloin itse ehdimme remontoimaan yläkertaa. Alakerran remontin tarve osoittautui odotettua huomattavasti mittavammaksi, joten nyt kaikki irtoava työvoima niin ammattilaisten, kuin meidänkin on keskitettävä alakertaan, mikäli mielimme saada syksyksi omat pesutilat käyttöömme. Niinpä yläkerran remontin osalta oli tässä kohden pakko ”viheltää peli poikki”.

Yläkerrassa ehdimme saada listoitusta vaille valmiiksi toisen makuuhuoneen ja käytävän, mutta toisen makuuhuoneen remontointi siirtynee pitkälle syksyyn tai mahdollisesti jopa ensi kevääseen. Remontoimatta jäävän makuuhuoneen pinnat ja sisustuksen olin jo ehtinyt suunnitella mukailemaan 50-luvun hengessä yläkerran muita tiloja. Ei se mitään, kuten edellä tuli todettua, vanhan talon remontoinnissa viisainta on mielestäni mukautua vallitseviin olosuhteisiin.

Kyseisen makuuhuoneen seinät on peitetty joskus 1970-luvulla beigen värisellä tekstiililevyllä, joten melko luonnollista oli lähteä huonetta viihtyisämmäksi somistamaan juuri 70-luvun hengessä. Ratkaisu on jollakin aikavälillä väliaikainen, joten ylimääräistä rahaa en tässä vaiheessa halunnut huoneen somistamiseen käyttää. Keräsin siis varastojen ja kaappien uumenista kaiken hiemankin 70-luvun henkeen sopivan yhteen ja näillä ”eväillä” lähdin huonetta somistamaan.

Etukäteen suunniteltu makuuhuoneen sisustus siis vaihtui keräilyerällä somistettuun makuuhuoneeseen, mutta omaan silmääni kuitenkin ihan kodikkaaseen ja viihtyisään. Luulenpa, että ihan mukava ensi syksynä on kyseisessä huoneessa kääriytyä lämpimien vällyjen alle kuuntelemaan sateen ropinaa… Niinpä niin, matka jatkuu, ei ehkä suorinta tietä perille, mutta jatkuu kuitenkin…

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

Makuuhuoneen verhot hankin lähes 15 vuotta sitten itselleni 30-vuotislahjaksi. Hyvä hankinta, sillä aina ne ovat löytäneet paikkansa jostakin…

Vihreät ”neuvotteluhuoneen tuolit” hankin kolme vuotta sitten Altian tehtaan rompetorilta…

Muistojen aarreaitasta… Nuori herramme ei koskaan halunnut vauvana tuttia, mutta pupun korva oli suussa aina ja kaikkialla…

Lakanat on melko tuore kirpputorilöytö tältä kesältä… Perheen koira muuten tietää paikkansa 🙂

Kattolampun perin talon edelliseltä omistajalta…

Ihan pienen investoinnin kuitenkin tein ja hankin ruukkukasvin huonetta piristämään…

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
”Harmillista nähdä näitä peruskylppäreitä” – Ihan vaan sillä, että olen vahvasti eri mieltä

”Harmillista nähdä näitä peruskylppäreitä” – Ihan vaan sillä, että olen vahvasti eri mieltä

Viime viikolla luin Iltalehdestä artikkelin otsikolla: Tämä kylpyhuone on nyt kaikkialla – ja niitä remontoidaan lisää: ”Harmillista nähdä näitä peruskylppäreitä”. Artikkelissa sisustussuunnittelija, otsikon mukaisesti, harmittelee Suomalaisten kylpyhuoneiden persoonattomia, tylsiä ja hieman vanhanaikaisia laattavalintoja. Ymmärrän toki, että sisustussuunnittelija kommentoi aihetta omasta ammatillisesta näkökulmastaan käsin, mutta siitäkin huolimatta… En nyt sano, että olisin närkästynyt, mutta vahvasti kuitenkin eri mieltä siitä, kuinka harmillisia peruskylppärit nyt loppujen lopuksi ovat.

Meillä on aika mittava märkätilojen remontti parhaillaan käynnissä ja ehkä juuri siksi koin tämän aiheen myös hieman henkilökohtaiseksi, olen nimittäin valinnut juurikin nuo harmillisen peruskylppärin elementit omiin joskus valmistuviin märkätiloihini. Sisustussuunnittelijan näkökulmasta ehkä persoonaton ratkaisu, mutta itselleni henkilökohtaisesti juuri se, mitä tarvitsen. Tämä kirjoitus on siis puolustuspuhe harmillisille peruskylppäreille.

Ostaessamme talomme oli talon kellarikerrokseen rakennettu joskus 80-luvun alussa sauna ja kylpyhuone, jotka täysin ennalta arvattavasti olivat tietenkin kostuneet aikojen saatossa. Etukäteen oli siis tiedossa, että nämä tilat on purettava, kuivattava ja rakennettava uudelleen. Ei mikään ihan pieni ja halpa remontti…

Lähtötilanne, joskus 1980-luvulla rakennettu (kostunut) kylpyhuoneemme…

Budjetti

…”kyseiset laatat ovat sieltä tavallisesta eli edullisimmasta päästä. Kokonsa puolesta ne ovat helppo ja nopea asentaa eli kyse on myös kustannustehokkuudesta”…

Niinpä niin, tästähän todellisuudessa juuri on kyse. Siinä vaiheessa, kun omat märkätilani oli purettu rakenteisiin asti ja tiloissa oli tehty asbestipurku, kostuneet sementtilattiat oli piikattu kokonaisuudessaan pois, märkä hiekka sementin alta poistettu… Vanhan tilalle tullaan rakentamaan ammattitaitoisen suunnittelijan ohjeistuksen mukaan uusi alusrakenne sekä ilmanvaihto tilassa mietitään ja toteutetaan uudelleen, on budjettia kulunut jo sen verran, että se edullinen peruslaatta alkaa kummasti ”lämmittää mieltä”.

Uskoisin, että joskus valmistuvassa kylpyhuoneessani, omalla arvoasteikollani ihan ensimmäisenä ei suinkaan ole pintamateriaali, vaan se tosiseikka, että tiedän kaiken laattojen alla olevan kunnossa ja märkätilojen toimivan niin, että taloni rakenteet pysyvät ”terveinä”.

Purettu kylpyhuone ja sauna

Kostunut betonilattia on piikattu ylös ja seuraavaksi imetään märkä hiekka pois talon alta…

Tila

Omaa vanhaa taloani pyrin remontoimaan pääpiirteittäin vanhaa kunnioittaen. Märkätilojen kohdalla olen tietoisesti päättänyt tehdä poikkeuksen. Tosiasiahan kuitenkin on, että modernit märkätilat eivät kuulu 1950-luvulla rakennettuun taloon, joten turha kai niitä on harmillista peruskylppäriä kummemmaksi yrittää stailata.

Remonttia suunniteltaessa esillä oli moneen kertaan myös erillisen pihasaunan mahdollisuus, johon olisi tullut juokseva vesi. Erillisestä pihasaunasta huolimatta alakerta olisi joka tapauksessa pitänyt purkaa ja kuivata, ja tähän päälle lisäksi vielä pihasaunan rakentamisen kustannukset… Valitettavasti tämä vaihtoehto ei vain yksinkertaisesti ollut budjetin osalta realistinen.

Sen verran olen myös mukavuudenhaluinen, että asunto ilman omia pesutiloja ei oikeastaan tuntunut kovin hyvältä vaihtoehdolta. Sanotaanko nyt vaikka näin: Viides viikko ilman omaa kylpyhuonetta… Vaikka kylillä on erittäin hyvä uimahalli, alkaisi ”siviilirohkeuteni” asian suhteen pettää, ellen tietäisi, että remontti alkaa olla puolessa välissä ja syyskuussa luultavasti jo peseydyn ihan ikiomassa (joskin harmillisessa) peruskylppärissäni 😊

Siinä ne peruslaatat odottavat, että pohjat saadaan valmiiksi…

Visuaalisuus

…”Musta, valkoinen ja harmaa eivät sinänsä ole sävyinä vanhanaikaisia, vaan enemmänkin se, miten niitä käytetään kylpyhuoneissa niin yksitoikkoisesti”…

Itse pidän väreistä ja kaikenlaisten kuosien sekamelskasta. Märkätilojen osalta päädyin hyvin yksitoikkoiseen perusratkaisuun (samalla rahalla eli edullisesti olisi varmasti saanut jonkin muunkin sävyisiä laattoja), sillä märkätiloissa vietän aikaani maksimissaan 15 minuuttia päivässä (vesilaskun huomioiden toivottavasti vielä vähemmän). Tämän vuoksi näen, että en todellakaan tarvitse harmillista peruskylppäriä kummempaa tilaa peseytyäkseni.

Märkätilojeni osuus talon pinta-alasta on reilusti alle 10 prosenttia, joten olkoon loppu, yli 90 prosenttia, talostani värien ja kuosien leikkikenttä, joka miellyttää talon asukkaita ja ilmentää heidän persoonallisuuttaan.

Pukuhuoneen puolella on tarkoitus jättää vanhat tiiliseinät osittain näkyviin…

Lattian piikkauksen vuoksi osa pukuhuoneen tiiliseinistä on tuettu tunkeilla (toivottavasti nämä alkuperäiset väliseinät saadaan säästettyä…

Summa Summarum

…”Värimaailmaa on helpompi muuttaa esimerkiksi punaisilla tai turkooseilla pyyhkeillä. Harmaan ja valkoisen kanssa sopii mikä väri vain”…

Tarkoituksenani ei ole kiistää, eikä väittää, eikä etenkään kyseenalaistaa ammattilaista. Olen vain vahvasti sitä mieltä, että ihan se harmillinen peruskylppärikin puoltaa paikkaansa ja ilahduttaa (ainakin minua).

Tärkeintähän kuitenkin on, että kylpyhuone on asianmukaisesti rakennettu, ehjä ja toimiva kokonaisuus, johon puhtaus ja sisätilan miellyttävä lämpötila tuovat ripauksen ylellisyyttä… Vanhan talon kivijalkaan rakennetussa kylpyhuoneessa lämpötila oli viime talvena vakiona noin 15 astetta, joten mukavuuslämpö lattiassa vaikkakin tylsien harmaiden laattojen alla, voidaan ehdottomasti luokitella ylellisyydeksi 😊

Tunnustan, taisi tämä aihe mennä vähän tunteisiin…

Ystävällisin terveisin, SusannaK

Vähän oli viileähkö tunnelma viime talvena (pakkaspäivinä) käydä pesulla 🙂

Pyyhkeillähän minäkin ajattelin perusväristä kylpyhuonettani piristää…

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us: