Paha mieli ja puutarhaunelmia…

Paha mieli ja puutarhaunelmia…

Kyllä, mielestäni on ihan ok tunnustaa, jos on paha mieli… ja kyllä, nyt minulla on paha mieli. Jokaisella meillä on tietenkin omat tapamme käsitellä mielipahaa. Itse kuulun hyvin vahvasti siihen ihmisjoukkoon, joiden ensimmäinen reaktio on toiminta.

Neljänkympin kriisissä aloitin juoksuharrastuksen, joka toimikin itse asiassa varsin hyvin kyseisen ikäkriisin ”selättäjänä”. Siinä sivussa löysin itselleni mieluisan harrastuksen, joka näyttelee edelleen suurta roolia elämässäni.

Puutarhani on kauniisti sanottuna hieman villiintynyt ja tämän vuoksi päätin tällä kertaa lenkkipolun sijaan suunnata pahaa mieltäni parantelemaan pihan perälle.

Sen olenkin jo useampaan kertaan ehtinyt todeta, että en todellisuudessa ymmärrä mitään ja tarkoitan todellakin yhtään mitään puutarhanhoidosta, mutta olen vakaasti päättänyt oppia ja yrittää. Itselleni ylpeyden aihe on jo se, että tiedän ainakin pääosin mitkä kasveista luokitellaan rikkakasveiksi ja mitkä kasvit puolestaan kuuluvat säädyllisesti hoidettuun puutarhaan. Ei kovin vahva lähtötilanne, mutta kuten tavataan sanoa yrittänyttä ei laiteta…

Talomme on rakennettu rinteen päälle ja takapiha pengerretty. Pengerrykset ovat aikojen saatossa osittain romahtaneet ja pengerrysten välisillä tasanteilla kasvaa pääosin vuohenputkea ja voikukkaa, sulassa sovussa. Suuri suunnitelmani on korjata ja reunustaa romahtaneet pengerrykset, tehdä ”huoltokäytävät” pengerrysten väliin sekä siistiä tasanteet.

Piha on kauttaaltaan varsin epätasainen, eikä varallisuuteni tässä kohtaa riitä niin suureelliseen maansiirtoprojektiin, että pihasta tulisi millään tavalla ruohonleikkurille sovelias. Niinpä suureen puutarhaunelmaani kuuluu ”muhkuraiset” tasanteet, joita peittävät kauniisti kukkivat maanpeittokasvit ja tätä unelmaa siis lähdin tavoittelemaan…

Lähtötilanteessa, kaikkialla ja reilusti vuohenputkea ja voikukkaa 🙂

Aika tavalla on tällä viikolla kitketty, käännetty maata, pohjustettu, istutettu ja kasteltu. Ensimmäinen tasanne alkaa olla viikon uutteran työskentelyn jälkeen valmis… Suuri puutarhaunelmani vaatii enää kolmen penkereen suoristamisen, kahden tasanteen käsittelyn ja tietenkin huoltokäytävien rakentamisen.

Haluan siis pengerten reunalle soralla päällystetyt ja kivillä reunustetut huoltokäytävät, sillä takapihalta löytyy yhdeksän suurta omenapuuta ja arvaan, että kottikärryillä kuljettavat huoltokäytävät nousevat arvoon arvaamattomaan sadonkorjuun aikaan.

Vailla parempaa tietämystä Internetin ihmeellisestä maailmasta luin, että Patjarikko saattaisi ehkä menestyä takapihallamme…

Homma etenee, hitaasti ja välillä aika hikisesti, mutta etenee…

Ensimmäinen tasanne alkaa olla valmis… Nyt pitäisi vielä jaksaa odottaa, että istutetut kasvit alkavat levitä…

Työtä puutarhaunelmani vaatii siis vielä sen verran, että muutamaa pahaa mieltä voi hyvinkin maaperään yrittää upottaa, ennen kuin valmista tulee. Toisaalta eihän puutarhaunelmani tavoitteleminen aina pahaa mieltä vaadi, luin nimittäin viime viikolla jostakin (nyt en kyllä tähän hätään muista mistä) viisauden, jonka todenperäisyyden voin kyllä hyvin henkilökohtaisesti allekirjoittaa ”Motivaatio tarkoittaa sitä, että unelmalle pukee päälle työhaalarit”.

Uurastettuani viikon puutarhassa, istuin sohvalla, katselin ikkunasta ulos ja totesin siipalleni: ”Onpa kiva katsella ikkunasta ulos, kun näkee työnsä tuloksen”, johon siippani ”Mielenkiinnolla odotan, minkälaiseen reaktionopeuteen kykenet, kun näet ikkunasta, että joku rikkaruoho yrittää työntyä maasta siistityllä tasanteellasi”.

Aurinkoista sunnuntaita toivotellen, SusannaK

P.S. Kaikki puutarhanhoitoon liittyvät vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita aloittelevalle ja ehkä ihan hieman liian kunnianhimoiselle puutarhaharrastajalle tervetulleita 😊

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Pientä puuhastelua, kun halkolaatikolle tarvetta tuli…

Pientä puuhastelua, kun halkolaatikolle tarvetta tuli…

Perheeseemme kuuluu kaksi tiibetinterrieriä, joita myös kurittomaksi kakaraksi ja sen kaveriksi kutsutaan… Koska aina on hyvä hetki puuhata jotakin, mikä ei ihmisten mielestä nyt välttämättä olisi ihan tarpeellista. Yksi kurittoman kakaran ja sen kaverin lempipuuhista (mikäli silmä vain välttää) on levitellä takkapuut pitkin kämppää.

Muutaman kerran, kun on keräillyt suhteellisen reilun määrän halkoja asunnon lattioilta ja imuroinut niiden jälkeensä jättämän puusälän, alkaakin jo muistaa ihan kivasti, että ne takkapuut nyt vaan kannattaa nostaa vähän tiibetinterrierin korkeutta ylemmäs. Olen toki nähnyt kaikkia ihania sisustuskuvia, joissa takkapuut toimivat sisustuksen tunnelman luojina, meillä ne kuitenkin lojuvat kestokassissa tuolin päälle nostettuna.

Aikani kestokassiratkaisua katseltuani, päätin yrittää ottaa tilanteen haltuun takkapuiden sijoittelun osalta. Varastojen uumenista löytyi vanha, aika rähjäinen, mutta mahdollisesti ihan käyttökelpoinen vanerilaatikko.

Vanerilaatikon pesin homeenpoistoaineella, hioin ja maalasin kolmeen kertaan. Käytävän maalauksesta (täältä löytyy kuvia käytäväprojektista) oli jäänyt valkoista ja limenvihreää maalia, jotka päätin säästösyistä käyttää tähän projektiin. Näistä maaleista sekoittuikin oikeastaan ihan kaunis ja olohuoneen tapetteihin sopiva sävy.

Halusin, että halkolaatikko olisi maantasoa korkeammalla, joten jalat laatikkoon tilasin Ikeasta. Nämä pöydänjalat oli tarkoitettu yhteen jonkin tietyn pöydän kanssa, joten pakkauksessa ei ollut mukana kiinnitysruuveja, mutta onneksi kotoa löytyi sopivan kokoisia ruuveja ja jalat saatiin oikeastaan aika helposti kiinnitettyä laatikkoon.

… Ja sitten vielä vähän koristelua. Tässä kohtaa halkolaatikko oli jo ihan siisti ja käyttökelpoinen, mutta koska minä olen minä… Aina tarvitaan ihan vähän koristelua 😊 Niinpä liimasin laatikkoon koristeeksi vielä Huutonetistä hankkimiani virkattuja lasinalusia, jonka jälkeen siirsin halkolaatikon paikoilleen. Siippani kulki ohi ja totesi hieman huvittuneena: ”Teit sitten tuollaisen pienten prinsessojen halkolaatikon”. Myönnän, tulihan halkolaatikosta  tällä kertaa ehkä vähän ”hempeä”, mutta näillä fiiliksillä projekti eteni tällä kertaa ja ainahan voi maalata ja koristella uudelleen, mikäli vihreän ja pinkin liitto alkaa kyllästyttää…

Aurinkoista viikonloppua toivotellen, Susanna K

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Kesä saa tulla! – Raparperi-aprikoosijäätelöt on laitettu pakastumaan…

Kesä saa tulla! – Raparperi-aprikoosijäätelöt on laitettu pakastumaan…

Raparperi, raparperi, raparperi… Siinäpä se ikuisuusongelma, vai sopiiko nykyään enää, tässä jatkuvaan positiiviseen itsensä kehittämiseen kannustavassa ilmapiirissä, puhua ongelmasta. Joskus tuntuu, että ongelma on siirretty kirosanojen listalle ja yleisesti hyväksyttävää olisi puhua haasteesta. Itse ajattelen kuitenkin, ettei ongelmassakaan oikeastaan mitään vikaa ole, yhtä lailla kai ongelma on mahdollista ratkaista siinä missä haastekin. Joten uskaltaudun tässä tunnustamaan, että raparperi on minulle ongelma…

Niinpä… Etelän puoleisella seinustalla satokausi on jo alkanut

En ole todellakaan kovin kaksinen puutarhuri, mutta jostain syystä kohtalokseni on aina siunaantunut pihapiiri, jossa maaperä on otollinen raparperin kasvulle ja tehän tiedätte, kun raparperi viihtyy jossakin, satoa tulee useassa erässä ja reilusti. Itse pidän raparperin mausta, mutta kun raparperista on vuosien saatossa tehty mehut, hillot, piirakat, tuorepuurot, vispipuurot, kiisselit ja kakut alkaa satokauden lähestyminen aiheuttaa päänvaivaa… Niinpä olen googlannut googlaamasta päästyäni, mitä kivaa tänä vuonna voisin raparperista valmistaa. En kuitenkaan löytänyt juuri sitä reseptiä, joka oikeasti innostaisi ja inspiroisi minua siirtymään raparperien kanssa keittiön puolelle.

Raparperin lisäksi pidän myös aprikoosista, enkä ole koskaan tehnyt kotijäätelöä. Näillä perusteilla päätin lähteä yhdistämään ja ihan hieman varioimaan raparperi-aprikoosihillon ja superhelpon kotijäätelön reseptejä.

Jäätelöt laitoin pakastumaan kertakäyttömukeissa

Raparperi-aprikoosijäätelö

Raparperi-aprikoosisose

10 reilunkokoista raparperin vartta

150 g kuivattuja aprikooseja

1 appelsiinin mehu

1 vaniljatanko

Kuorin ja paloittelin raparperit kattilaan ja lisäsin joukkoon pieniksi paloiksi leikatut aprikoosit sekä appelsiinin mehun. Joukkoon heitin vielä vaniljatangon sisältä kuoritut siemenet ja itse tangon. Vettä lisäsin kattilaan hyvin niukasti, koska en halunnut käyttää hillosokeria, joten liika neste olisi kyllä jättänyt soseen liian nestemäiseksi. Annoin hautua liedellä niin kauan, että raparperit alkoivat hajota keitinveteen. Noukin vaniljatangot pois soseesta ja lopuksi vielä soseutin rakenteen tasaiseksi sauvasekoittimella.

Jäätelömassa

Tämän toteutin ihan yksi yhteen alkuperäisen reseptin kanssa

5 dl kuohu- tai vispikermaa

2 tl vaniljasokeria

397 g (1 prk) kondensoitua maitoa eli maitotiivistettä

Vaahdotin kerman vaniljasokerin kanssa ja sekoitin maitotiivisteen vaahtoon.

Tämän jälkeen tein seoksen, jossa oli noin 1/4 osa raparperi-aprikoosisosetta ja 3/4 osaa jäätelömassaa. Seoksen laitoin kertakäyttöisiin kahvimukeihin ja sitten kelmulla päällystettynä pakastimeen. Annoin olla pakastimessa vuorokauden ja valmista tuli… Leikkasin pahvimukin auki, kumosin jäätelön tarjoilulautaselle ja koristelin kinuskikastikkeella (aina pitää olla kinuskikastiketta) ja mintulla.

Joku ainakin odottaa kovin, että jäätelö valmistuu 🙂

Sitten vielä kommentit makuraadilta… Parempaa kuin osasin odottaa, oli siippani tuomio ja nuorelta herralta sain MP:n 4,5/5 eli aika hyvin vaikka itse sanonkin. Tästä ”voitokkaasta” koe-erästä innostuneena päätin tehdä pakastimeen useammankin satsin raparperi-aprikoosijäätelöä kesävieraiden varalle.

Mukavaa kesän odotusta toivotellen, Susannak

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Tuunattu Decoupagelipasto

Tuunattu Decoupagelipasto

Meillä on tällä hetkellä käynnissä yläkerran toisen makuuhuoneen pintaremontti. Huone oli vuorattu joskus 1970-luvulla tekstiililevyillä, jotka ovat imeneet itseensä vuosien saatossa sen verran pölyä, että sen aistii jo huoneilmassakin. Näin ollen, tekstiililevyt on purettava pois ja seinät levytettävä uudelleen.  

Pintaremontin yhteydessä tuli myös ajankohtaiseksi pohtia huoneen kalustusta, sillä suurin osa huonekaluistamme etsii vielä paikkaansa muuton jäljiltä. Kuten jo aiemmin on tullut todettua, remontoitavaa on sen verran paljon, että sisustaminen on tehtävä (jo ihan käytännönkin syistä) mahdollisimman pienellä budjetilla. Niinpä ryhdyin käymään mielessäni läpi huonekalujamme ja valitsemaan niistä potentiaalisia yläkerran makuuhuoneeseen muuttajia. 

Kuvan lipaston pelastin joskus 15 vuotta sitten mummoni mökiltä, kun mökki vaihtoi omistajaa. Kaikki nämä vuodet lipasto on ollut (milloin minkäkin värisenä) tärkeä osa sisustustamme. Edellisessä asunnossamme lipasto ”tunnusti väriä” nuoren herramme huoneessa, koska suhdanteet näköjään muuttuvat melko nopeasti ja HIFK on niin last season, tuntui varsin luontevalta aloittaa yläkerran makuuhuoneen kalustaminen juuri tästä kyseisestä lipastosta.  

Lipaston edellinen asuinympäristö…

Yläkerran makuuhuoneen seinistä on tulossa pääosin valkoiset, tosin yhden seinän raakalautapinnan haluan säilyttää ja sävyttää vaalean harmaaksi. En oikein tiedä, miten olen näihin melko neutraaleihin valintoihin seinien suhteen päätynyt, olenhan yleensä sisustuksen suhteen, jos en nyt ihan kuosien kuningatar, niin ainakin jonkin sortin prinsessa. Eikä sillä ole oikeastaan itselleni väliä, sopivatko käyttämäni monenkirjavat kuosit yhteen vai eivät, kunhan ilahduttavat omaa silmää.  

Omavalintaisen kuosittomuuden ahdistamana päätin, että lipaston olisi hyvä saada osakseen hieman uutta ilmettä. Decoupagelakalla ja serveteillä olen joskus kauan sitten päällystänyt ystäville ja tuttaville joululahjoiksi kukkapurkkeja, mutta siinäpä sitten onkin kokolailla ”kevyehkö” osaamiseni asian tiimoilta. Tästäkin huolimatta päätin hyvällä itsetunnolla lähteä kokeilemaan, josko lipaston tuunaus onnistuisi Decoupagelakalla 

Vähän jäi ryppyjä laatikon pintaan, mutta toisen lakkakerroksen ja lakan kuivumisen jälkeen näyttää oikeastaan vain ”ajan patinalta” eli ei ihan hirveästi mielestäni häiritse kokonaisuutta…

Kuvioiden kohdistamisen vuoksi isommat laatikot piti päällystää kuudella eri palalla….

Lopputulos ei nyt ihan vielä täydellistä suoritusta hiponut, mutta ihan hyvä näin niin kuin ensimmäiseksi harjoituskappaleeksi kuitenkin.

Muutamia omia havaintoja Decoupagelakalla työskentelystä ihan vain siltä varalta, että jollakulla muullakin on suunnitteilla vastaava projekti, eikä vielä kokemusta asian tiimoilta.

Ei kannata ehkä tuudittautua siihen uskoon, että on ihan turha vaihtaa niitä vähän huonompia remppavaatteita päälle tällaisen pienemmän projektin takia – Sanotaanko nyt näin, että itse omistan taas yhdet remppahousut lisää ja yhdet vähän paremmat housut vähemmän😊

Kuosin valintaan kannattaa kiinnittää huomiota – Itse valitsin kuosin puhtaasti fiiliksellä. Ei nyt suoranaisesti virheliike, mutta…Työstövaiheessa kuitenkin huomasin, että kuosin kuvioiden yhteensovittaminen oli melko haastavaa ja isompien laatikoiden pinnat jouduin päällystämään kuudesta pienemmästä palasta, jotta sain kuviot osumaan kohdalleen.

Useimmissa Decoupagelakan käyttöohjeissa neuvotaan servietistä käyttämään vain päällimmäinen osa… Näin suuren pinnan päällystäminen vain servietin ohuella päällysosalla osoittautui itselleni ainakin liian haastavaksi, sillä ohut paperi repeää tosi herkästi. Kolmen ensimmäisen yrityksen jälkeen luovutin ja päätin kokeilla, mitä tapahtuu, jos servietin käyttää sellaisenaan eli tässä tapauksessa kaksikerroksisena. Tämä osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi, paperi pysyi paremmin ”kasassa” ja kiinnittyi ihan hyvin ja pitävän tuntuisesti kahdella lakkakerroksella laatikon pintaan.

Tällainen tuli minun Decoupagelipastostani.

Lisää ispiraatiota aiheen tiimoilta löysin muun muassa:

Pinterest

Fabalabse – Huonekalujen koristelu kotona

Siskokullat -blogi

Maitokahvia ja maapilkkuja -blogi

Handmade Base

Aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen, SusannaK

 

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Paperikukkia hääkimppuun ja sisustukseen…

Paperikukkia hääkimppuun ja sisustukseen…

Niinhän se on, että klassikko ei olisi klassikko, ellei se kestäisi aikaa ja osoittautuisi kerta toisensa jälkeen toimivaksi. Tällä kertaa puuhasteluissani palasin todellisen klassikon pariin eli suodatinpusseista tehtyihin paperikukkiin. Nyt en ole aivan varma, onko tämä alkuperäinen johdatus aiheen pariin, mutta täältä itse aikoinani löysin tämän varsin käyttökelpoisen ohjeen.

Näitä suodatinpusseista askarreltuja kukkasia löytyy muun muassa takavuosina paperikukista sitomastani hääkimpusta. Nyt en oikein muista, mistä se ajatus lähti, mutta syystä tai toisesta halusin ehdottomasti morsiuskimpuksi juuri paperikukista sidotun kokonaisuuden. Suurimman osan kimpun kukista askartelin itse, mutta muutamia pieniä paperikukkia ostin myös joukkoon (pienet valkoiset ruusunnuput ja haalean liilat pikkukukat).

Häideni teemaksi valitsin tuolloin aikoinaan mustikan, joka osoittautuikin koristelun ja tarjoilun kannalta oikeastaan melko toimivaksi valinnaksi. Mustikan varvuista syntyi melko helposti monenlaisia koristeita niin kahvipöytään, kuin puutarhaankin. Teeman toteuttaminen oli myös äärimmäisen helppoa tarjoilujen suhteen ja mustikkaa löytyikin niin kahvipöydän herkuista, kuin suolaiselta puoleltakin esimerkiksi salaattien koristeista. Häiden teeman huomioin myös morsiuskimpussa, johon sidoin vielä häiden aattona paperikukkien ympärille mustikanvarpuja.

No, se niistä juhlista. Mukavia muistoja, mutta palatakseni tähän päivään… Kun ostimme vanhan talomme, sovimme talon edellisen omistajan kanssa, että hän voi jättää varastoihin tavaraa, josta voisi meille vielä tulevaisuudessa olla jotakin hyötyä, mutta mitä hän ei itse enää tarvitse. Tässä päivänä eräänä sain tarmon puuskan ja päätin lähteä tutkimaan, mitä varastojen syövereistä todellisuudessa oikein löytyy ja löytyihän sieltä… Puutarhakalusteiden takaa, erinäisen tavarakasan alta nimittäin löysin aivan ihanan vanhan pullon. Tässä kohtaa oli jo sanomattakin selvää, että jotenkin tuo ihanuus oli pakko hyödyntää sisustuselementtinä.

Erilaisia vaihtoehtoja puntaroituani pullon suhteen, tulin siihen tulokseen, että on aika jälleen kerran palata klassikon pariin…

Kaikenlaista käyttökelpoista tosiaan löytyy varastojen kätköistä…

Eikä projekti vaadi kuin hieman rautalankaa ja suodatinpusseja… Helppoa ja edullista puuhastelua.

Iittalan lasi ympyrän mallina toimii aika hyvin ja kukista tulee sopivan kokoisia moneen käyttöön…

Sen verran sovelsin alkuperäistä ohjetta, että nitojan sijaan käytin rautalankaa. Paperisiin ympyränaihioihin tein suurella parsinneulalla kaksi reikää ja pujotin rautalangan reijistä läpi, jonka jälkeen punoin rautalangan päät kääntöpuolella yhteen. Näin minulla oli jo valmiiksi kukassa kiinni rautalankaa, jolla sain kukat kiinnitettyä oksiin.

Valmista tuli… Lasipullon lopullinen sijoituspaikka tulee olemaan yläkerran käytävän syvennyksessä. Käytävä vaatii kuitenkin vielä ainakin kolme kerrosta maalia ja lattian purkamisen, joten lasipullo odotelkoon kuistilla vielä hetken 🙂

Mukavaa alkuviikkoa toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Retrolampun uusi elämä amppelina…

Retrolampun uusi elämä amppelina…

Perjantai-iltana siivotessani huomasin, että yläkertaan johtavan portaikon nurkka suorastaan huutaa tyhjyyttään. Pienen tovin portailla istuttuani ja nurkkaa tuijoteltuani tulin siihen lopputulokseen, että ainoa oikea ratkaisu on sijoittaa tyhjyyttään huutavaan nurkkaan kukka-amppeli ja mielellään niin pian kuin mahdollista eli heti😊

Yhtään amppelia en onnistunut löytämään varastojeni kätköistä, eikä ajankohta oikein ollut sovelias vapaa-ajan shoppailulle, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kirjoittaa Googlen hakukenttään itsetehty amppeli. Valitettavasti kuvahaun tulos näytti ensi alkuun kovin laihanlaiselta. Google nimittäin tarjosi lähes ainoastaan makrameesolimittuja amppeleita.

Pidän itseäni ihan kohtuullisena käsitöiden harrastajana, mutta makrameesolminta ei ole koskaan kuulunut vahvuuksiini. Olen toki kyseistä taitolajia useampaankin kertaan melko heikolla menestyksellä kokeillut, eikä lopputulos ole koskaan ollut muuta kuin käsittämätön määrä lankaa varsin sekalaisessa olomuodossa. Koska minusta on tullut näin vanhemmiten hieman mukavuuden haluinen, en halunnut itseäni lähteä haastamaan enää näin syvemmällä aikuisiällä taistoon makrameesolmujen kanssa.

Tilanne amppelini suhteen alkoi näyttää jo epätoivoiselta, kunnes vihdoin ja viimein löysin internetin ihmeellisestä maailmasta jotakin omille kädentaidoilleni sopivaa ja omaa silmääni miellyttävää. Aivan loistava idea ja oman pienen projektini inspiraation lähde löytyi Villa Kotiranta -blogista.

Itse olen hieman sellainen Sulo Vilen -tyyppinen ihminen, että kun halvalla saa… Niinpä kaapeistani löytyy kaikenlaista joskus hankittua, jolle saattaa vielä olla jotakin hyötykäyttöä ja useimmiten ennemmin tai myöhemmin sitä hyötykäyttöä varastojeni aarteille löytyykin. Niinpä amppeliprojektiin sopiva retrolamppu löytyi kaappieni kätköistä. Sitten piti vielä keksiä, mistä amppeliin askarreltaisiin kannakkeet. Vailla minkäänlaista suurta suunnitelmaa lähdin pöyhimään rytsölaatikoitamme (niitä keittiön laatikoita, joihin dumpataan kaikki ylimääräinen pikkusälä, jolle ei ole parampaakaan sijoituspaikkaa).

Näiden meidän ”rytsölaatikoiden” siisteyden tasosta en voi sanoa olevani kovinkaan ylpeä…

Hyvä, laatikoista löytyi juuri oikean sävyistä jääkiekkomailan lapaa suojaamaan tarkoitettua eristenauhaa. Ne, jotka jääkiekosta jotakin ymmärtävät, kutsuvat lienee kyseistä nauhaa erkaksi😊 Kävi ilmi, että erkka sopii täydellisesti projektini ”rakennusaineeksi”. Sitten vielä kirpputorilta aikoinaan hankittu vuoka ja amppeli valmistui vajaassa puolessa tunnissa. Viherkasvit amppeliin kävin ”lainaamassa” nuoren herramme huoneesta.

Lopputulokseen olin itse asiassa varsin tyytyväinen. Mitäpä siitä, jos joskus antaa itselleen kiitosta ja on ihan vilpittömän ilahtunut omista toimistaan. Eipä se keneltäkään pois ole…

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Käykö kenellekään muulle koskaan näin… Osa III

Käykö kenellekään muulle koskaan näin… Osa III

Kaikki lähti liikkeelle jälleen kerran niin kovin pienesti ja viattomasti ihan vaan muutamasta pikkuruisesta maalipurkista….

Itse kuulun hyvin vahvasti niihin ihmisiin, joiden kohdalla se kuuluisa ”lumipalloefekti” lähtee aika monesti vierimään suhteellisen reippaalla vauhdilla ja melko jyrkkään alamäkeen. Aika usein tuo ”lumipalloefekti” saa alkunsa jostakin hyvin pienestä ja viattomasta asiasta.

Tällä kertaa ”vyöryn” käynnisti pieni lepohetki Huutonetin parissa. Selailin nimittäin, ihan vain aikani kuluksi, tuossa iltana eräänä kyseistä verkkohuutokauppaa ja löysinkin sieltä minua kovasti miellyttävät verhot. Hintakin oli varsin kohtuullinen, joten päätin verhot itselleni ostaa. Ainoa ongelma asian suhteen oli se, että heräteostokselleni ei löytynyt kodistamme sopivaa sijoituspaikkaa. Niinpä asiaa tovin tuumailtuani, tulin siihen lopputulokseen, että verhoille on remontoitava tila, jossa niiden (minun mielestäni) kauniit värit ja kuosi pääsevät arvoisellensa paikalle. Aikani kodissamme kierreltyäni valikoitui verhojen sijoituspaikaksi ja näin ollen remonttikohteeksi yläkertaan vievä portaikko.

Niin kuin aikanaan maalikaupan mainoksessa oli tapana sanoa: Siitä se ajatus sitten lähti…

Muistatteko takavuosien trendin, jossa maalattiin räsymattoja laitureille, terasseille ja portaikkoihin. Jo tuolloin takavuosina ajatus oli minusta äärimmäisen hauska, mutta silloin minulla ei oikein ollut paikkaa, mihin räsymaton olisin maalannut. Tälläkään kertaa en räsymattoa lähtenyt lattiapintaan toteuttamaan, mutta portaikon toisen seinän inspiraation lähteenä toimi kyllä hyvin vahvasti tämä takavuosien räsymattoidea.  Maalikauppaan kävelin sisään tuon itselleni kovin kallisarvoisen verhon kanssa ja värit portaikon tehosteseinään valitsin verhojen vihreistä sävyistä.

Alkuperäinen suunnitelma oli siis maalata portaikon seinät, mutta kun seinät oli maalattu, alkoi puunvärinen katto näyttää ”tunkkaiselta” valkoisten seinien vierellä. Ei siinä auttanut muu, kuin palata maalikauppaan hakemaan lisää valkoista maalia. Vaikka portaiden oranssi väri olikin lähes sama, kuin verhoissa rupesi kattojen maalauksen jälkeen näyttämään siltä, että pienessä ja kapeassa tilassa vihreän ja oranssin kontrasti vain yksinkertaisesti on liikaa. Taas oli käännettävä pikkuruisen kauppakassini keula kohti maalikauppaa… Niinpä niin, muutaman euron verhot Huutonetistä, kolme reissua maalikauppaan ja suhteellisen työn täyteiset pääsiäisen pyhät ja siitä seuranneet viikonloput, mutta nyt on verhoillani arvoisensa paikka 😊

Aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen, SusannaK

Projekti etenee…

Nämä ihanat keraamiset viinilasit toin joskus lähes 10 vuotta sitten itselleni tuliaisiksi Gotlannin reissulta. Ne ovat jääneet kuitenkin hyvin pienelle käytölle ja kenenkä mieltä ne siellä kaapissa lämmittävät, joten viinilasit saivat nyt luvan ottaa oman roolinsa portaikon somistuksessa…

Olihan urakka… Luulenpa, että en maalaa enää ikinä mitään…

Se vaan, että yläkerran käytävä alkoi näyttää portaikon faceliftin jälkeen siltä, että jotakin tarttis varmaan tehdä 🙂

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Angsteja ja kuistin facelift…

Angsteja ja kuistin facelift…

Kompromisseja, kompromisseja, kompromisseja… Niitähän elämä on, mutta liika on liikaa ja aika pienikin voi olla se asia, joka kamelin selän sitten lopulta katkaisee.

Siitä annan nuorelle herrallemme (9v.) täydet pisteet, että hän on erittäin pitkäjänteisesti ja sinnikkäästi säästänyt saadakseen himoitsemansa pelituolin. Totta kai hänelle sen pelituolin suon, kuten todettu itse hän on rahat tuohon kapineeseen säästänyt. Ymmärrän hyvin myös sen, että ei mene montaakaan vuotta, kun pelituoli kannetaan ensimmäisessä vaiheessa yläkertaan suljettujen ovien taakse ja toisessa vaiheessa muutamaa vuotta myöhemmin kokonaan ulos talosta. Siltikin, kysyn vaan, mitä iloa on 1950-luvun alkuperäisestä tapetista, jos sen eteen sijoitetaan kuvassa alla esitetty sommitelma….

Tiedän reagoivani tähän tilanteeseen hieman ylimitoitetusti, mutta tuo onneton (varmasti miellyttävä istua, ergonominen ja käytännöllinen) pelituoli vaan on mielestäni niin väärässä miljöössä, että en oikein tohdi sitä edes katsoa… Tai tohdin, mutta samaan tapaan kuin pienenä tuli peitettyä silmät ja ihan vähän vain kurkisteltua sormien välistä liian pelottavia televisio-ohjelmia tai elokuvia.

Viime aikoina, poikkeuksellisen tilanteen huomioon ottaen, olen kuullut useammaltakin taholta, että nyt jos koskaan tarvitaan luovaa ajattelua. Oma luovuuteni vei minut lopulta lämmittämättömälle kuistille. Kuisti on siinä mielessä mukava paikka toteuttaa luovuuttaan, että mancaven lonkerot eivät sinne asti yllä. Niinpä pelituolista hieman ahdistuneena päätin siis kääntää sille selkäni ja suunnata katseeni kuistille.

Kuisti, kuten moni muukin paikka talossamme on edelleen muuton jäljiltä ”leviänä”. Kuisti kaipaa toki maalausta ja muovimaton allekin olisi hyvä kurkistaa, jos sieltä vaikka löytyisi jotakin kivaa. Akuuttia tekemistä talon tiimoilta on kuitenkin tässä vaiheessa niin paljon (ja luultavasti vielä vähintään seuraavan kymmenen vuoden ajan), että päätin tässä kohtaa kuistin saavan osakseen vain siivouksen ja kevyen faceliftin. Sitä paitsi, mikäli se nyt tässä kohtaa vielä on jäänyt epäselväksi, minä pidän vihreästä😊

Kuistiprojektin lähtötilanne…

Itse en ole mikään kovin kummoinen sisustaja. Olen joskus jopa kuullut rehellisen mielipiteen, jonka mukaan sisustukseni on, jos ei nyt ihan mauton niin ainakin epäsopiva. Totta, minusta on hauska yhdistellä värejä ihan vaan fiiliksen mukaan, välittämättä siitä sopivatko ne yleisen käsityksen mukaan yhteen vai eivät. Pidän myös erilaisten kuosien kirjosta ja sekamelskasta sekä värillisistä lasiesineistä. Mitä sitten…

Minusta on ihanaa köllähtää sunnuntaina keskellä päivää vällyjen alle ja nukkua hyvät päiväunet. Viime sunnuntaina olin juuri kääriytynyt kahteen täkkiin, kun mieleni alkoi harhailla kuistin somistamisessa. Pohdin ja pähkäilin verhojen kuosia, kun mieleeni juolahti, että lakanoitteni kuosi saattaisi oikeastaan toimia ihan hyvin myös kuistilla. Olin siis kerännyt erään ruokakauppaketjun kampanjaleimoja, joilla sai kyseisiä pussilakanoita ostaa puoleen hintaan. Leimoja oli vielä käyttämättä, joten päiväunien jälkeen kipaisin lähikauppaan, hain kaksi settiä tarjouspussilakanoita ja kaivoin ompelukoneen esille. Uudet verhot check…

Lisäksi kuistilta poistettiin sinne pystytetty vanha keittiön kaapisto ja siivottiin perinpohjaisesti. Etenkään tässä tilanteessa, huomioiden tulevat remonttitarpeet, vanhan talon asumiskulut ja perhettämme mahdollisesti koskevat lomautukset, rahaa sisustusprojekteihin ei ole kovinkaan paljon käytettävissä. Tästäkin huolimatta, pitkän sisäisen ”karhunpainin” jälkeen, päädyin tilaamaan kuistille uudet kalusteet. Puolustuksekseni on sanottava, että kalusteet hankin puoleen hintaan. Siltikin niistä tuli kyllä hieman huono omatunto.

Olen nimittäin jo hyvän aikaa sitten tehnyt päätöksen, että ainakin pyrin olemaan ”entistä minääni” tiedostavampi kuluttaja eli en osta mitään, mitä en aivan ehdottomasti tarvitse ja sitäkin harkitsen vielä kahdesti. Tämän lisäksi pyrin hankkimaan kaiken tarvittavani käytettynä. Kauniita ajatuksia, jotka uhrasin turhamaisuuden alttarille, kun minun vain yksinkertaisesti teki niin kovasti mieli uutta kalustoa. Huonoa omaatuntoani lepyttelin kuitenkin sillä, että en ole ostanut mitään uutta (tai edes vanhaa) vielä uuteen kotiimme, joten ehkä voin antaa tämän hairahduksen itselleni anteeksi, kunhan ei tule tavaksi😊

Mukavaa viikonloppua toivotellen, Susannak

Niin, enpä oikein tiedä, ottaisinko tämän hyvällä vai pahalla… Melko pian kuistin uuden ilmeen valmistuttua Mancaven lonkerot ujuttautuivat kuistilleni 😉

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Kuka tuntee kukkaset?

Kuka tuntee kukkaset?

Tämän varsin poikkeuksellisen tilanteen takia, olen törmännyt useamman kerran väitteeseen ”Kevät on  peruttu”. Kieltämättä eilen illalla, kun olin lenkittämässä koiria autioituneilla kaduilla, hiipi omaankin mieleeni hieman alakuloinen vire.

Tällä viikollahan on saatu nauttia ensimmäisistä aurinkoisista päivistä, jotka tuovat mukanaan lupauksen piakkoin saapuvasta keväästä. Tavallisesti nämä ensimmäiset aurinkoiset päivät takaavat sen, että kylän raitti ”herää henkiin” pitkän talven jäljiltä, kun ihmiset lähtevät ulos nauttimaan ensimmäisistä kevään merkeistä…

Vanhempi väki kokoontuu kahviloihin ja puistonpenkeille, nuorempi puolestaan valloittaa futiskentät, skeittipuistot ja muut ulkoliikuntapaikat ja se, vielä nuorempi väki, sosiaalistuu vanhempineen keinuilla tai hiekkalaatikoilla. Kaikki nämä tutut ja turvalliset kevään merkit loistavat tänä vuonna poissaolollaan. Jäljellä on vain suljettuja kahviloita, tyhjiä puistonpenkkejä ja autioituneita leikkipaikkoja… Tästäkin huolimatta, kevättä EI ole peruttu… Siitä on vain tulossa tänä vuonna hyvin erilainen, mihin me olemme normaalisti tottuneet.

Mistä päästäänkin tämän tarinan varsinaiseen aiheeseen eli Kuka tuntee kukkaset? Rehellisyyden nimissä joudun vastaamaan heti näin kättelyssä, että en minä ainakaan.

Tämä on siis ensimmäinen kevääni ”uudessavanhassa” talossamme ja sen pihapiirissä. Niinpä tunnelma täällä kukkulan päälle rakennetun keltaisen talon ympäristössä on vähän samankaltainen, kuin joskus lapsuudessa joulun saapumista odotellessa. Ihan samalla lailla, kuin silloin alle kouluikäisenä, joka aamu jännitti, mitä joulukalenterin luukusta tänään paljastuu… Nyt jännittää, mitä edellisen päivän auringonpaiste on saanut aikaan pihamaalla ja mitä uutta puutarhasta tänään löytyy.

Kevään ensimmäisen nousijat olivat jopa kaltaiselleni ”keltanokalle” melko helppo juttu…

Ihan ensimmäisenä ”kevätkalenterini” luukusta paljastui helmililjat, joita alkaakin olla tässä kohtaa jo piha valtoimenaan:)

Seuraavaksi vuorossa oli krookukset…

Suureksi ilokseni maasta nousi krookusten kanssa lähes samanaikaisesti oma lempparilajikkeeni eli iki-ihanat kevätesikot…

Sitten homma alkoikin mennä astetta haastavammaksi…

Luulisin, että tämä on se  lajike, joka tekee keltaisen vähän päivänkakkaran näköisen kukan, josta pidän tosi paljon ja joka leviää, kuin kulovalkea… Mutta tästä ”viiltävästä analyysista” en kyllä nyt mene vannomaan…

Mikä lie, ei mitään hajua I

Mikä lie, ei mitään hajua II

Mikä lie, ei mitään hajua III

Mikä lie, ei mitään hajua IV

Mikä lie, mutta pikkukoiran kuonolla näyttäis olevan joku haju….

Kyllähän nämä poikkeukselliset olosuhteet ja uutisointi asian tiimoilta hieman huolestuttavat. Sosiaalisten kontaktien rajaaminen (mikä mielestäni tässä kohtaa on varsin perusteltua) etätyö, kotikoulu, harrastusten jääminen tauolle, kyläilyn ja ystävien tapaamisen välttäminen… Kaikki tekevät elämästä tällä hetkellä kovin erilaista.

Haluan kuitenkin optimistina uskoa, että tämä on väliaikaista ja vielä tulee (ehkä kesällä, ehkä syksyllä, ehkä ensi keväänä) aika liikkua vapaasti, harrastaa, tavata ystäviä, kyläillä… Kyläilystä tulikin mieleeni, että olen alkanut tämän kaiken keskellä suunnitella ”kaikkien aikojen joulujuhlia” tapaninpäivälle… Laittakaahan siis ystävät ja sukulaiset varaus kalenteriinne:)

Mukavaa viikonloppua (kaikesta huolimatta) toivotellen, SusannaK

 

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Mulla on puukasa… Mitä sulla on?

Mulla on puukasa… Mitä sulla on?

Niin koronavirus… Olin jo päättänyt hyvin vakaasti, että en aiheesta kirjoita, mutta koska sen leviämistä ehkäisevät toimet vaikuttavat nyt kaikkien meidän Suomalaisten elämään tavalla tai toisella, sivuaa tämä tarina aiemmasta päätöksestäni huolimatta aihetta.

Asia on äärimmäisen vakava ja suhtaudun siihen, kuten myös Suomen hallituksen antamiin määräyksiin, ohjeisiin ja suosituksiin asian vaatimalla vakavuudella. Huolenaiheitakin on monia, eniten ehkä huolestuttaa, miten tässä poikkeuksellisessa tilanteessa riittävästi tukea arkeensa saavat ikäihmiset, köyhät, pienituloiset, syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja nuoret, pienyrittäjät, mielenterveyspotilaat jne. Toisekseen huolestuttaa se, miten koville hoitohenkilökunta mahdollisesti vielä joutuu tässä varsin poikkeuksellisessa tilanteessa.

Kaikkia meitä varmasti mietityttää ja kuten edellä mainitsin myös joltakin kantilta huolestuttaa vallitseva tilanne. Tästäkin huolimatta suonette anteeksi, tässä tarinassa lähestyn tätä vakavaa aihetta hieman kevyemmästä eli vapaa-ajan näkökulmasta.

Minun mielestäni paras harrastus ikinä – heppailu – on sekin nyt toistaiseksi tauolla poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi…

Itse olen tottunut käyttämään vapaa-aikaani melko paljon erilaisten harrasteiden parissa. Kulutan suhteellisen paljon erilaisia ryhmäliikuntatunteja, käyn uimassa tai vesijuoksemassa, hölkkään ja ratsastuksenkin olen löytänyt uudelleen useamman vuoden tauon jälkeen.

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi määrätyt tai suositellut toimenpiteet ymmärrettävästi laittoivat pohtimaan vapaa-ajan käyttöä hieman uudenlaisesta näkökulmasta. Olemme sijaintimme suhteen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että melkein kotiovelta pääsee ”puikahtamaan” varsin hyville, eikä edes kovin ruuhkaisille metsäpoluille. Olosuhteet koirien lenkittämiselle ja polkujuoksulle (lue hölkälle) ovat siis varsin optimaaliset, mutta miten korvata ryhmäliikuntatuntien jättämä aukko arjessa?

Voihan sitä ihminen harrastaa kaikenlaista…

Tätä aukkoa päätin lähteä paikkamaan aloittamalla uuden harrastuksen… Kutsun tässä nimittäin sahaamista harrastukseksi. Tontiltamme löytyy valtava määrä vuosikymmenten saatossa kerättyjä puukasoja. Valitsin siis yhden niistä ja päätin ”selättää” sen. Ihan hyvä harrastus. Tosissaan kun ryhtyy käsisahan kanssa heilumaan niin voin kertoa, että kyllä syke nousee ja keskivartalon tuki on arvossa arvaamattomassa.

Otin siis tavoitteeksi sahata joka päivä vähintään puolitoista tuntia, mielellään kaksi tuntia. Tämän vapaa-ajan, jonka itselleni suon oikeutan sillä, että talo kuitenkin lämpiää pääosin puulla. Pojatkin voivat saunoa melkein joka ilta, kun on sopivan kokoista pökköä heittää pesään. Ihan siis hyötyliikunnan näkökulmasta tehokas harrastus.

Tontilta löytyy kyllä projektia sekä yhteistyön merkeissä että yksilötasollakin. Tänään täytettiin yksi siirtolava tavaralla siippani kanssa hyvässä yhteistyössä. 

Ehtiihän siinä kaikenlaisia ajatuksia pyöritellä, kun pari tuntiakin sahailee. Päivänä eräänä aloin pohtia, että tuo puukasa itse asiassa taitaa merkitä minulle hieman enemmän, kuin ihan vaan hyötyliikuntaa. Varsinkin nyt, kun elämme varsin poikkeuksellisissa olosuhteissa, mutta muutenkin elämässä, aika monen asian suhteen joutuu joustamaan, tekemään kompromisseja ja olemaan sovinnollinen (vaikka ei huvittaisikaan). Puukasan kanssa ei tarvitse tehdä mitään edellä mainituista, sillä se on vain ja ainoastaan minun ikiomani. Omaa silmääni miellyttää ja luonnettani hivelee siisti sahausjälki, tismalleen samankokoisiksi sahatut puunpalat ja suoriin sekä säntillisiin riveihin aseteltu lopputuote.

Mun ihan ikioma projekti…

Tiedän, eihän tämä ihan järkevältä kuulosta, ihan samanlailla ne puut takassa tai saunan pesässä palavat vaikka sahausjälki ei ihan niin siisti olisikaan… Mutta mitä sitten, ketään en järjenvastaisella toiminnallani loukkaa, eikä se ole keneltäkään pois. Jollakin kummallisella tavalla koen, että tuon puukasan äärellä minulla on mahdollisuus toteuttaa itseäni juuri sellaisena kuin todella olen.

Niin ja takaisin tämän tarinan otsikkoon… Minulla on siis kasa puuta. Mitä henkistä tai aineellista ihan ikiomaa sinulla on? Onko sinulla taito piirtää? Intohimo kirjoittaa? Kyky hiljentyä asioiden äärelle? Taito eläytyä musiikin maailmaan? Tai ehkä jotakin ihan muuta ikiomaa? Voihan se olla, että se sinun ikioma asiasi on jotakin niin arkipäiväistä, että et ehkä ole asiaa ajatellut tästä näkökulmasta. Nyt jos koskaan tarvitsemme yhteisöllistä vastuunkantamista ja kanssa ihmisistä välittämistä, mutta ehkä myös ihan vähän vaan jotakin ihan ikiomaakin…

Näillä mietteillä tänään, SusannaK

Niin ja on minulla suunnitelmakin… Sitten joskus vuosien päästä, kun sahausurakka valmistuu, istutan puukasan kohdalle crème brûléen värisiä hanhikkeja ja istutusten eteen sijoitan välimeren turkoosin puutarhakaluston…

Toivottavasti ensi viikolla voin jo kirjoittaa tarinaa kevään ensimmäisistä kukkasista. Nythän en nimittäin todellakaan tiedä, mitä kaikkea kevään edetessä tontiltamme maasta ”puskee”. Enkä tietenkään mitenkään malttaisi odottaa….

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us: