Taas alkaa olla se aika vuodesta… DIY Joulukalenteri

Taas alkaa olla se aika vuodesta… DIY Joulukalenteri

Tämä tarina saa alkunsa neljän vuoden takaa, kun nuori herramme oli eskarilainen. Eskarilaisemme hartain toive tuona vuonna oli saada itselleen jääkiekkoseura HIFK:n joulukalenteri. Valitettavasti siinä vaiheessa, kun ryhdyin tuota hartaasti toivottua kalenteria hankkimaan, oli se kaikkialta loppuunmyyty.

Eskarilaiseni toive oli mielestäni varsin kohtuullinen ja täytyy myöntää, että hieman sydäntäni riipaisi, kun en onnistunut toivetta toteuttamaan. En missään nimessä halunnut tuottaa nuorelle herralle asian suhteen pettymystä, joten jonkinlainen ratkaisu asiaan oli keksittävä. Kaupan joulukalenterit oli poissuljettu vaihtoehto, sillä niitä nuori herramme oli jo kaupassa nähnyt, ihmetellyt, puntaroinut ja hylännyt. Ainoa vaihtoehto yllätykselle oli siis keksiä jotakin ihan muuta…

Pinterestistä löysin printattavan joulukalenterin, joka koostui taiteltavista pahvitaloista. Kalenterin kokosin keittiön klaffipiirongin päälle marraskuun viimeisenä iltana nuoren herran käytyä yöpuulle. Yllätys onnistui täydellisesti…. Nuori herramme oli aivan valtavan yllättynyt ja ilahtunut nähdessään ensimmäistä kertaa joulukalenterinsa.

Tämä joulukalenteri onneksi ilahdutti nuorta herraamme ja korvasi tuon suuresti toivotun HIFK:n kalenterin…

Jokaiseen kalenterin taloon olin laittanut sisälle karkin ja tarran. Nuorelle herralle kerroin, että 24 tarralla voi sitten jouluaaton aamuna lunastaa itselleen yllätyksen ja yllätyshän oli tietenkin HIFK:n T-paita 😊

Näin syntyi meidän perheessämme itsetehdyn joulukalenterin traditio. Joka vuosi nuori herramme muistaa kysyä jo hyvissä ajoin syksyllä: ”Äiti, teethän sä mulle tänäkin vuonna joulukalenterin?”

Seuraavana vuonna joulukalenterin teemana oli tonttuovi… Viime vuotisen kalenterin kuvan olen valitettavasti kadottanut, mutta se oli rakennettu joulukuusiteemalla…

Tänä vuonna ajattelin palata jälleen joulukaupunkiteeman pariin. Pahvipakkauksia kun tuntuu aina kertyvän ihan riesaksi asti, päätin lähteä taloja joulukaupunkiin kokoamaan pahvipakkauksista. Niinpä tämän kaupungin talojen ”rakentamiskustannukset” pysyivät varsin kohtuullisina. Talot siis teen hyvissä ajoin etukäteen, mutta itse joulukaupungin somisteineen kokoan perinteisesti vasta marraskuun viimeisenä iltana.

Meidän perheessämme joulun odotus kaikkine valmisteluineen alkaa juurikin omalla kohdallani joulukalenterin kokoamisella ja nuorella herrallamme joulukuun ensimmäisen päivän aamuna. Hän tietää jo odottaa, että tuona aamuna alakerrassa odottaa yllätys…

Hieman tällä tarinalla ennakoin jo joulun odotusta. Ajattelin, että ehkä joku muukin innostuu tämän tarinan myötä kokoamaan ikioman joulukaupunkinsa. Valmiista kaupungista laitan tänne blogiin kuvia sitten joulukuun ensimmäisenä päivänä😊

Talojen ”rakenteiksi” keräsin erilaisia pahvipakkauksia…

Pintamateriaaliksi puolestaan valitsin vanhoja tapetin jämiä ja käärepapereita…

Talojen numerot printtasin Pinterestistä…

``Talon rakentaminen``

Pyöreä torni

Pienemmän tornin rakensin maitokaakaotölkistä…

Rivitalo

Rivitalo syntyi muropaketista…

Valmiita taloja

Mukavaa loppuviikkoa toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Suuri illusioni – Puutarhaunelmia osa II

Suuri illusioni – Puutarhaunelmia osa II

Tämän tarinan halusin jostain kumman syystä ehdottomasti otsikoida Mika Waltarin innoittamana. Yksi lempikirjoistani on nimittäin hänen nuoruuden teoksensa Suuri illusioni. Sain kirjan aikoinaan mummoltani syntymäpäivälahjaksi, kun täytin 16 vuotta. Täytyy tunnustaa, että kirja teki tuolloin lähtemättömän vaikutuksen ja tekee itseasiassa edelleen. Kirjan sivuilta lukijalle välittyvä ajan kuva, muutoksen tuulet, nuoruuden vimma, suuret unelmat ja vahvat tunteet ovat kerta kaikkiaan käsin kosketeltavia.

Omaan suureen illusioni en ehkä suhtaudu ihan niin suurella kiihkolla, kuin Tulenkantajat 1920-luvulla omaan missioonsa, mutta oma unelmani onkin hieman vähemmän ”maailmaa syleilevä” ja oikeastaan aika konkreettinen. Annettakoon siis pieni kiihkottomuus asian tiimoilta anteeksi 😊

Suuri illusioni on nimittäin muuttaa pihan perällä sijaitseva rikkinäinen kasvihuone ensi kesänä viihtyisäksi kesähuoneeksi. Suunnitelmissani on korjata rikkinäinen lasikatto ja purkaa kasvihuoneesta etuseinä kokonaan pois, suojaa tuulelta ja tuiskulta olisi siis kolmesta ilmansuunnasta. Etelän puolelta tila olisi avoin, jolloin siellä voisi nauttia kevään ensimmäisistä auringonsäteistä, kesän kuulaista illoista ja syksyn kalpenevasta valosta.

Lasiseinien ulkopuolelle olisi tarkoitus istuttaa jotakin köynnöstä näkösuojaksi. Samalla jokin kauniisti kukkiva köynnös ehkä maisemoisi kesähuoneen hieman paremmin osaksi puutarhaa, antaisi suojaa liialliselta paahteelta ja lisäisihän se varmasti myös omalta osaltaan kesähuoneen viihtyisyyttä.

Kasvihuoneen lattian ajattelin laatoittaa ja sitten tietenkin hieman sisustusta, somistusta ja kaunistusta… Räsymattoja, punaisia pelargonioita, yrttilaatikoita ja rottinkikalusteita…

Yhden rottinkisohvan sainkin jo hankittua ihan ilmaiseksi, joten se toimikoon nyt rikkinäisessä kasvihuoneessa inspiraation lähteenä ja muistutuksena suuresta suunnitelmastani.

Kesähuoneprojektiin ajattelin ryhtyä viimeistään ensi keväänä, mutta jotakin pohjatöitä saatan asian tiimoilta tehdä jo nyt syksyllä. Onkohan jo liian myöhäinen ajankohta köynnösten istuttamiselle?

Sanakirjassa illuusio määritellään toisaalta psykologian näkökulmasta havaintovirheeksi, kuten optiseksi harhaksi tai kangastukseksi, toisaalta taas kuvaannollisesti haaveeksi tai turhaksi toiveeksi. Kyllä, näen ihanan, viihtyisän kesähuoneeni ”sieluni silmin” en niinkään kangastuksena vaan pikemminkin haaveena…

Tänä kesänä oli talon alakerta niin suuressa remontissa, ettei aika yksinkertaisesti vain riittänyt kasvihuoneeseen ja sen istutuksiin paneutumiseen… Vähän pääsi villiintymään 🙂

Katostakin on joskus aikojen saatossa rikkoutunut muutama palanen…

Yksi särö on seinässäkin, onneksi etelän puoleisella seinällä, jonka ajattelin muutenkin poistaa…

Saa nähdä onnistunko suunnitelmani toteuttamaan niin, että lopputulos vastaa suuria kuvitelmiani vai jääkö kesähuoneeni toteutumattomaksi toiveeksi… Vanhaksi kasvihuoneeksi, jonka ympärille on yritetty kasvattaa köynnöksiä, lattia on puoliksi laatoitettu ja katostakin vuotaa paikkausyrityksistä huolimatta vettä…

Totuushan kuitenkin on, että joskus projektini onnistuvat suunnitellusti, mutta ihan yhtä usein käy niin, ettei homma mene niin kuin Strömsössä. Hyväksyn tämän, sillä jokaisen ei niin onnistuneen projektin jälkeen tietää ainakin jonkin asian, joka kannattaa tehdä seuraavalla kerralla ihan toisin…

Hauskaa Halloweenia toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Ensimmäiset pakkasaamut – DIY villapipo

Ensimmäiset pakkasaamut – DIY villapipo

Syksyn edetessä hiipii väistämättä mieleen kaikki ihanan lämpimät asusteet. Vähän samaan tapaan, kuin jokavuotinen otsikointi siitä, kuinka talvi yllätti autoilijat, voisi meidän perheen kohdalla otsikoida syksyn saapumisen – Yllättäen kaikki lapaset, pipot, kaulahuivit ja välihousut kateissa!

Kevään tuodessa mukanaan valon, lämmön ja vehreyden, mieli on usein niin ilahtunut ja malttamaton, että talvivarusteet tulee kiireellä säilöttyä, milloin mihinkin kaapin nurkkaan. Niinpä, se minkä taakseen jättää, sen edestään löytää… Viimeistään lokakuussa sitä sitten ryhtyykin ihmettelemään, mihin talvivarusteet on ”keväthuumassa” varastoitu, miksi yhdelläkään villasukalla ei ole paria ja voiko juuri se paras villapipo ihan oikeasti kadota kesän aikana taivaan tuuliin… Luultavasti ei, mutta sen verran varmassa säilössä se nyt kuitenkin on, että löytynee sitten joskus, kun on löytyäkseen…

Kaupoillekaan ei oikein huvittanut lähteä, joten kadonneen pipon tilalle ryhdyin ylijäämälangoista kutomaan uutta. Siitä on aika pitkä aika, kun olen viimeksi etsinyt neulemalleja netistä. Tämän vuoksi yllätykseni olikin melkoinen, kun huomasin, että aika monet neulemallit ovatkin nykyään maksullisia. En haluaisi mennä tähän jaaritteluun, kuinka kaikki oli ennen paremmin, mutta tässä kohtaa en voi oikein itseäni asian suhteen estää… Silloin ennen, kun kaikki oli paremmin, ilmaisia neulemallejakin ihan oikeasti löytyi ”pilvin pimein” verkosta.

En siis onnistunut löytämään tarkoituksiini sopivaa pipon ohjetta, joten jouduin pipon ”kasaamaan” yhdistelemällä useita ohjeita keskenään. Pipon neuloin Seitsemän Veljestä -langasta, numeron 4 sukkapuikoilla. Pyöröpuikko olisi varmasti ollut tähän projektiin ihan kätevä, mutta sellaista ei nyt kotoa sattunut löytymään.

Pipoa varten loin 120 silmukkaa, jotka jaoin neljälle puikolle (30-30-30-30). Tämän jälkeen neuloin 6 cm 2oikein, 2 nurin joustinneuletta. Tähän perään 6 cm sileää neuletta ja koska kuvioita pitää aina olla… Ruutupiirrettyjä neulemalleja löytyy tosi hienosti Pinterestistä

”Heppatyttönä” eli keski-ikäisenä tätiratsastajana päädyin valitsemaan hevosaiheisen kuvion. Kun kuvio oli valmis, oli sileää neuletta yhteensä joustinneuleen ja kärkikavennusten alun välissä 14 cm.

Kärkikavennukset tein niin, että jokaisen puikon alkuun tuli yksi ylivetokavennus (neulo 1 silmukka oikein, nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein vedä nostettu s neulotun yli). Kavennuksen tein jokaisen puikon alussa ja jokaisella kerroksella niin kauan, että jokaisella puikolla oli jäljellä 13 silmukkaa. Tämän jälkeen katkaisin langan ja pujotin sen jäljelle jääneiden silmukoiden läpi. Sitten vielä tupsun askartelu pipoa somistamaan…

Pipo tuli valmiiksi juuri sopivasti siinä kohtaa, kun ne muutamat ihana kuulaat pakkasaamut vaihtuivat vesisateessa räpiköimiseen, mutta ei se mitään… Haluan nimittäin uskoa ja luottaa, että edessäpäin on vielä kirpakoita syyspakkasia ja ehkä jopa jossakin kohtaa ihan oikea talvikin 😊

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
En haluaisi, mutta myönnettävä on…

En haluaisi, mutta myönnettävä on…

Eräs tuttavani totesi joskus aikoinaan, että sisustamisen ensimmäinen ja tärkein peruselementti on siivous. Tämän lausunnon allekirjoitan, kyseenalaistamatta lainkaan asian laitaa. Itse asiassa useimmiten siivoan ihan mielelläni. Omalla kohdallani siivoamista vain riittää ja riittää ja riittää…

Ainaisesta epäjärjestyksestä en voi syyttää muita, kuin itseäni. Minulla on paha taipumus aina ja toistuvasti kiireessä jättää tavarat niille sijoilleen sen sijaan, että asettelisin ne siististi niille kuuluville paikoille. Niinpä meillä siivottu ympäristö pysyy siistinä maksimissaan 24 tuntia, jonka jälkeen käsityö- ja askartelutarvikkeita lojuu pöydillä, ulkovaatteet ovat hujan hajan naulakossa ja työpaperit suloisessa sekamelskassa etätyöpisteellä.

Asioiden ollessa tällä tolalla, tulin siihen tulokseen, että ainoa oikea ratkaisu on allekirjoittaneen henkilökohtainen ryhtiliike. Kunnostautumisen päätin aloittaa asuntomme ehdottomasti suurimmasta ”kipupisteestä” eteisen naulakosta. Suunnitelmani perustuu pitkälti siihen, että kaikille tavaroille on määritelty oma paikka ja riittävä säilytystila, jolloin niiden siististi paikoilleen laittaminen (ehkä) vähitellen ja pienellä skarppaamisella tulee tavaksi.

Pientä epäjärjestystä havaittavissa eteisessämme…

Naulakon perusteellinen siivous, tavaroiden lajittelu, karsiminen ja ylimääräisten kierrättäminen auttoi jo kummasti asiassa. Tähän päälle sitten vielä hieman somistamista ja eteinen alkaa näyttää jo siltä, ettei vierailijan tarvitse pelätä naulakkomme kaatuvan niskaan.

Totta, siivoaminen on todellakin sisustamisessa se ihan ensimmäinen ja tärkein asia, mutta ehdottomasti hauskempi osuus asiassa on kaiken somistuksen ja kaunistuksen suunnittelu, valmistaminen, paikoilleen laittaminen ja tietenkin valmiin lopputuloksen näkeminen😊

Kuulaita syyspäiviä toivotellen, SusannaK

P.S. Materia saattaa joskus yllättää ihan oikeasti. Ystäväni nimittäin palautti minulle yli 30 vuotta sitten kadonneen (ja kauan sitten jo unohdetun) olkihatun, jonka olin hankkinut silloin aikanaan matkamuistoksi ensimmäiseltä Venetsian visiitiltäni. Hattu jäi jollakin vierailulla ystäväni vanhemmille ja kun tiemme nuoruuden ”kuohuissa” alkoivat kulkea ystäväni kanssa eri suuntiin, unohtui koko olkihattu.

Tänä vuonna tapasin yhteisen harrastuksen merkeissä nuoruuden ystäväni uudelleen, lähes 30 vuoden tauon jälkeen, ja nyt ystävyytemme onkin uudelleen lämminnyt. Yllätys oli kyllä melkoinen, kun ystäväni kertoi säilyttäneensä kaikki nämä vuodet jo kauan sitten unohtamaani olkihattua. Arvostan tätä ystäväni hyvin huomaavaista elettä niin paljon, että olkihatun sijoitin eteisen naulakkoomme kunniapaikalle 😊

Siivoamisen lisäksi piti naulakon ympäristöä hieman siistiä maalaamalla….

Niin, mitkä lie värit ilahduttavat allekirjoittanutta, kun viime vuonna hankittu välikausitakkikin osuu yksiin naulakon värityksen kanssa 🙂

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
DIY – Virkattu rahi

DIY – Virkattu rahi

Olohuoneen lukunurkkamme on odottanut jo hyvän aikaa uutta kalustusta. Vihdoin ja viimein kuukausien etsinnän jälkeen löysin Tori.fi -sivustolta itselleni mieluisan nojatuolin ja lipaston lukunurkkaukseen. Kalustusta vaihdettaessa siippani, joka useimmiten lukunurkkauksessa istuu, esitti kainon toiveen jalkarahin olemassa olosta…

Minulla ei juuri sillä hetkellä ollut oikeastaan mitään kiireellistä työn alla, joten päätin jalkarahin toteuttaa itse. Puikot ovat aina pysyneet käsissäni huomattavasti paremmin, kuin virkkuukoukku, mutta jostakin selittämättömästä syystä tällä kertaa teki mieleni lähteä projektia toteuttamaan virkkaamalla.

Kuten todettu, en ole kovin kummoinen virkkaaja, joten osaamiseni asettamien reunaehtojen sisällä, oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto lähestyä asiaa oli isoäidin neliö. Raheja vartenhan myydään valmiiksi muotoiltuja pehmopaloja, mutta tällä kertaa päätin hyödyntää kotimme nurkissa ylimääräisenä ”pyöriviä” tavaroita. Muovilaatikosta, vanhasta fleecepeitosta ja paalinnarusta syntyi mielestäni ihan toimiva aihio rahille.

Näillä ”eväillä” lähdin rahia toteuttamaan…

Ei ehkä tyylikkäin mahdollinen ratkaisu, mutta ihan toimiva kuitenkin…

Suuret isoäidin neliöt virkkasin kaksinkertaisesta Seitsemän veljestä -langasta, numeron 8 koukulla. Koristeeksi rahiin tein vielä muutamia kukkasia vihreän sävyissä, sillä satuin löytämään läheisestä ruokakaupastamme täydellisesti tuolin sävyihin sopivia lankoja.

Lopputulos…  Ei ehkä ihan käsityötaidon mestarinäyte, mutta värit sointuvat hienosti yhteen nojatuolin värien kanssa, rahi täyttää tehtävänsä ja onhan se oikeastaan ihan sympaattinenkin 🙂

Mukavaa loppuviikkoa toivotellen, SusannaK

Se vaan, että nojatuolin ”pääkäyttäjän” jalat ei ihan yllä rahille asti 🙂

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Kulmakaapin uusi ilme

Kulmakaapin uusi ilme

Kesäkuussa aloitettu pesu- ja pukuhuonetilojen remontti alkaa vähitellen olla ihan hyvällä mallilla. Sauna- ja pesuhuone ovat valmiina ja pukuhuoneenkin puolella tehtävälistalla on enää seinäpaneelien käsittely ja listoitus. Niinpä uskallan tässä kohtaa sanoa. että ehdottomasti alakerran remontin suhteen alamme olla jo voiton puolella.

Pukuhuone on tilana pitkänomainen ja verrattain kapea, joten toimivaa kalustusta tilaan suunniteltaessa on tämä tosiasia otettava huomioon. Pukuhuoneessa oli ennen remonttia talon edelliseltä asukkaalta peritty kulmakaappi, joka ei nyt ehkä ihan ole se itselleni mieleisin säilytyskaluste.

Hetken jopa harkitsin kulmakaapin kierrättämistä seuraavalle omistajalle, mutta melko nopeasti pukuhuonetta mittaillessani kuitenkin huomasin, että kulmakaappi on oikeastaan lähes ainoa tilan käytön kannalta järkevä ratkaisu. Tavoitteenani kuitenkin oli sijoittaa säilytyskalusteet niin, että pukuhuoneeseen jää riittävää ”väljyyttä”, eikä kenenkään tarvitse ”kolhia” itseään lipastojen tai kaappien nurkkiin.

Hyvä juttu, eräästä toisesta projektista oli jäänyt mielestäni ihan hauskasti pukuhuoneen lattialaatan kanssa ”keskustelevaa” tapettia…

Edellä esitetyin perustein kulmakaappi siis ansaitsi ehdottomasti paikkansa remontoidussa pukuhuoneessamme, mutta ei kyllä ihan alkuperäisessä asussaan. Hieman nimittäin päätin kaappia somistaa enemmän omaan makuuni sopivaksi. Luonnonvaaleaa kalustemaalia ja eräästä toisesta projektista ylijäänyttä tapettia. Moni olisi varmasti jo osannut tuunaamisen lopettaa tähän, mutta minä olen minä… Eikä käsin virkattua pitsiä voi mielestäni koskaan olla liikaa 😊

Monen makuun kulmakaappi sai ehkä hieman ylitse pursuavan määrän romantiikkaa ja hörhelöä ylleen, mutta omaa silmääni kulmakaapin uusi ilme miellyttää, ainakin toistaiseksi. Mikäli mieli muuttuu (ja aina välillähän näinkin käy) on kaapin ilmettä helppo uudistaa vaihtamalla sisäosien tapettia ja poistamalla pitsit…

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Syysistutuksia perennoista…

Syysistutuksia perennoista…

Puutarhassani alkaa olla sen verran suuri määrä rästiin jääneitä töitä, että kiireellisimpien ”tulipalojen” sammuttaminen on tässä vaiheessa ainoa mahdollinen strategia. Rästitöiden osalta pitää siis vain yrittää hoitaa kiireellisimmät ja loppujen kohdalla jäädä odottelemaan, että lumi peittäisi maan 🙂

Ensimmäisenä rästitöiden listalla on sadonkorjuu. Valitettavasti satuin tuossa taannoin lukemaan jostakin (en nyt muista tähän hätään mistä), että maahan mätänemään jäänyt sato on käytännöllisesti katsoen, kuin hyvin katettu puffetpöytä rotille ja muille tuholaiseläimille. Täytyy tunnustaa, että kyseinen artikkeli hieman ”ravisteli” mielenrauhaani. Sen verran ahdistava on ajatus rottien ilmestymisestä ruokailemaan puutarhaamme, että olen käyttänyt valtavan määrän aikaa varmistaakseni, ettei mitään syötävää jäisi lojumaan maahan.

Sadonkorjuu alkoi juhannuksen tietämillä mansikoilla, sitten olivat vuorossa herukat, omenat, luumut ja päärynät. Omenoiden kanssa meinasi kyllä loppua huumorintaju kesken, sillä laskin, että olen kerännyt syksyn aikana omenaa puutarhastamme yli 500 kiloa.

Omenoiden jälkeen päärynät ja luumut tuovat tervetullutta vaihtelua satokauteen….

… Pensasmustikatkin alkavat olla pikkuhiljaa kypsiä poimittaviksi 🙂

Nyt, kun ”omenoiden invaasiosta” on kuta kuinkin selvitty, on minulla viimein mahdollisuus hieman katsella ja tuumailla, mitä muuta puutarhassa olisi hyvä tehdä vielä ennen talven tuloa. Paljon muutakin tärkeää on varmasti tekemättä, mutta päätin tässä kohtaa keskittää tarmoni keväällä kukkineiden perennojen jakamiseen.

Olen siinä mielessä varsin onnekkaassa asemassa, että talon edellinen asukas on hyvä ja kokenut puutarhanhoitaja, joten puutarhastani löytyy valtava määrä erilaisia perennoja (joista osan olen jo oppinut tunnistamaan ja osasta ei ole edelleenkään mitään käsitystä).

Puutarhastani löytyy myös melko monta suurta istutusastiaa, jotka ovat niin ikään edellisen asukkaan peruja. Kesä kului kuin ”siivillä” talon kunnostamisen parissa, enkä ehtinyt mitään kesäkukkia näihin istutusastioihin laittaa (rikkaruohot niissä kyllä näyttävät viihtyvän oikeinkin hyvin :)), joten nyt päätin osan jaetuista perennoista käyttää niiden kaunistamiseen.

Kuningasajatukseni on, että perennat talvehtisivat astioissa ja keväällä säästäisin ”pitkän pennin” kun kesäkukkia tarvitsisi ostaa vain muutamia perennojen lomaan. En tiedä onnistuuko suunnitelmani, mutta ainakin periaatteessa perennojen talvehtiminen istutusastioissa pitäisi olla mahdollista (asiaa opiskelin muun muassa täältä).

Istutusastioiden lähtötilanne…

Tunnustan ihan avoimesti, että aika monin paikoin tilanne puutarhassani on päässyt lievästi ilmaistuna hieman ”riistäytymään käsistä”. Ei se mitään, teen parhaani tilanteen korjaamiseksi pieni pala kerrallaan ja yritän oppia koko ajan uutta. Optimistina uskon, että jonakin päivänä minäkin voin olla, jos en nyt hyvä niin ainakin keskinkertainen puutarhaharrastaja 🙂

Ihan ensimmäiseksi vaihdoin kaikkiin istutusastioihin rikkaruohojen juurista puhtaan mullan. Muutaman kanervan ja krysanteemin istutuksiin hankin, mutta pääosin toteutin ne puutarhassa olemassa olevia perennoja jakamalla.

Valmiita syysistutuksia

Aurinkoisia syyspäiviä toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Kohtuullisen hintainen sisustus?

Kohtuullisen hintainen sisustus?

Niin, tätä kohtuullisen hintaista olen pohtinut viime aikoina melko paljon. Se, mikä on kohtuullisen hintaista, on tietenkin riippuvaista kunkin omista henkilökohtaisista lähtökohdista. Olemme kuitenkin taloudellisilta resursseiltamme valitettavasti hyvin eriarvoisia.

Oma tilanteeni on siinä mielessä suotuisa, että minulla on säännölliset tulot, mikä tietenkin mahdollistaa sen, että voin ainakin jossakin mittakaavassa tehdä hankintoja kotiini. Näitä hankintoja joudun kuitenkin tarkkaan harkitsemaan ja puntaroimaan, sillä käytössäni oleva budjetti on varsin rajallinen. Ensisijaisesti rahaa on tietenkin säästettävä vanhan talomme tuleviin remonttitarpeisiin (ja niitä on tiedossa jo lukuisia, puhumattakaan ”iloisista” yllätyksistä). Vasta remonttitilin kartuttamisen jälkeen voi sitten tuumia, paljonko rahaa on mahdollista kuluttaa sisustamiseen.

Teen mielelläni itse sen minkä osaan. En nyt varsinaisesti voi kehua kädentaitojani, mutta ihan sellaiset perusjutut kuten koristetyynyjen ompelu tai pöytäpinnan maalaaminen kyllä onnistuu. Sitä paitsi periaatteeni on ”tekemällä oppii” eli tartun kyllä innolla hieman haastavampiinkin projekteihin, vaikka lopputulos ei aina olisikaan ihan niin hieno kuin kuvitelmissa 😊Tästäkin huolimatta suunnitellun ja itselle mieluisan sisustuksen toteuttamiseen kuluu ihan yllättävän paljon rahaa. Kalustemaalit, kankaat, langat, kirpputorilöydöt, viherkasvit… Kaikkien näiden hankintojen hintalaput kun lopulta yhdistää, huomaakin lompakkonsa keventyneen jo huomattavasti…

Tällä kertaa projektina oli alakerran suuren makuuhuoneen ovinurkkaus, joka on jäänyt muuton jäljiltä ”niille sijoilleen” eli edellisen asunnon tavarat on nurkkaukseen vain kannettu, pois jaloista pyörimästä.

Tähän nurkkaan on kertynyt sekalaisessa järjestyksessä edellisen asuntomme irtaimistoa. Pidän aivan valtavasti näistä 70-luvun tuoleista, mutta ne eivät nyt mielestäni sovi oikein tämän hetkiseen interiööriimme. Näistä tuoleista en toki raaskinut kokonaan luopua, joten sijoitin ne toistaiseksi vintille odottelemaan mahdollisia tulevia käyttötarpeita 🙂

Alakerran huoneiden tapetti on alkuperäinen ja melko siistissä kunnossakin. Arvostan aivan suunnattomasti pinkopahvin päälle liimattua alkuperäistä tapettia, joten se määrittää melko pitkälle muiden sisustuselementtien valintaa. Tavoitteeni on toteuttaa kotimme sisustusta talon ”henkeä” ja aikakautta kunnioittaen. Niinpä sisustettavan nurkkauksen kalustusta lähdin etsimään tori.fi -sivustolta. Muutaman viikon aktiivisen etsimisen jälkeen Torista löytyikin omiin käyttötarkoituksiini sopiva pieni pöytä ja sänky. Sängyn hinta oli 75€ ja pöydästä maksoin 45€.

Tästä se ajatus, sisustuksen toteuttamisesta lähti vähitellen muotoutumaan…

Sitten piti vielä hankkia kaikenlaista vähän pienempää ”sälää” nurkkauksen kaunistamiseksi. Sängyn mittoihin sopivaa patjaa ei tietenkään löytynyt mistään, joten leikkasin sopivan kokoisen vaahtomuovin palan vieraspatjastamme. Sängyn laita nousee sen verran korkealle, että sänkyyn tarvittiin vielä toinenkin patja vieraspatjan päälle, jotta sängyllä olisi mukava istua. Yhden vaahtomuovipatjan jouduin siis hankkimaan, samoin muutamia tyynyjä ja kankaat sängyn päälle sekä koristetyynyihin. Näihin hankintoihin rahaa kului yhteensä 120€ (patja 45€, tyynyt 20€ ja kankaat 55€).

Rahaa tähän projektiin oli tässä kohtaa jo kulunut mielestäni (ja budjettiini nähden) aika paljon. Tästäkin huolimatta, tosin hieman huonolla omallatunnolla, hankin nurkkaukseen vielä 25€:lla viherkasveja. Suojaruukut onneksi löytyivät kokoelmieni kätköistä ja amppelit tein itse, mukaillen hieman helpon makrameeamppelin ohjetta, joka löytyy täältä

Valmiiksi kotoamme nurkkaukseen löytyi mummolta saatu pöytälamppu ja pitsiliina. Niin ikään lahjaksi saatu Arabian tarjoilulautanen sekä joskus aikoinaan kirpputorilta hankittu vanha pinnatuoli ja maljakko. Näin ollen tälle projektille hintaa kertyi yhteensä 265€. Summa tuntuu itsestäni ja omista lähtökohdistani käsin oikeastaan todella suurelta ja kuten todettu ”tuhlaamisesta” tuli jopa hieman huono omatunto. Toisaalta, pyrin ratkaisuissani siihen, että ne kestäisivät aikaa hyvin eli kun joku nurkka valmistuu, ei sen suhteen tarvitsisi tehdä moneen, moneen vuoteen uusia investointeja.

Niin, mikä siis on kohtuullinen summa käyttää kotinsa kaunistamiseen? Kysymyshän on, kuten todettu kovin suhteellinen. Asian tila riippunee ensinnäkin kunkin henkilökohtaisesta tulotasosta ja toisekseen siitä, minkälaisen prosentuaalisen osuuden omista käyttövaroistaan on valmis sijoittamaan kotinsa kaunistamiseen. Toiselle tuhannen euron sohva on kohtuullinen investointi, toiselle taas muutaman kymmenen tai sadan euron hankinta kotiin vaatii säästämistä ja rahan käytön priorisointia.

Taloudellisesta eriarvoisuudesta huolimatta, haluan kuitenkin (idealistina) uskoa, että tarkkaan harkittu investointi esimerkiksi kodin kaunistamiseen tuo iloa ja viihtyisyyttä, olipa investoinnin rahallinen arvo sitten pienempi tai suurempi.

Seuraavaksi alakerran suureen huoneeseen olisi syytä miettiä säilytysratkaisu uudelleen. Toiveissani oli vaihtaa kaappi ja vaateteline vanhaan, tiikin väriseen liinavaatekaappiin. Melko nopeasti kuitenkin huomasin nettikirpputoreja selatessani, että monen muunkin haaveissa on vastaava kaluste. Niinpä liinavaatekaappien hinnat näyttävät kohoavan omaan budjettiini liian kalliiksi, joten pitänee keksiä jotain muuta asian tiimoilta… Ehkä jonkinlainen vitriinikaappi, johon saisi sisäpuolelle ripustettua kauniit verhot ja näin peitettyä kaapin sisältö? Täytynee jättää tämä asia vielä hieman hautumaan…

Lämpimiä syyspäiviä toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Kranssi keräilyerästä…

Kranssi keräilyerästä…

Ensin ajattelin kirjoittaa tämän tekstin otsikolla: Heppatytön kranssi. Melko nopeasti tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että heppatytöstä otsikossa puhuminen olisi, ei ainoastaan harhaanjohtavaa, vaan myös hieman ironista😊 Omalla kohdallani heppatytöstä nimittäin saattoi hyvällä omalla tunnolla puhua reilut 30 vuotta sitten.

Minun on jo pitkään tehnyt mieli uutta kranssia etuoveemme. Tänään sitten vihdoin ja viimein päätin ryhtyä asian tiimoilta toimiin ja lähdin etsimään kotioloista kaappien ja laatikoiden kätköistä inspiraatiota ja sopivia elementtejä kranssiini. Aika harvoin minulla on mitään valmista suunnitelmaa, kun ryhdyn jotakin pientä puuhastelemaan. Useimmiten lähden liikkeelle siitä, mitä kotona löytyvistä tavaroista voisi mahdollisesti uusiokäyttää johonkin ihan muuhun tarkoitukseen, mihin se on alun perin tarkoitettu.

Uusia tarvikkeita tähän projektiin en halunnut hankkia, sillä niiden hankkiminen olisi vaatinut ostosreissua ”isolle kirkolle” tai odottelua, jotta netistä tilatut tarvikkeet kolahtaisivat postilaatikkoon.

Kranssin pohjaksi valitsin sydämenmuotoisen kakkuvuoan ihan siitä käytännön syystä, että leivon todella harvoin (jos silloinkaan), enkä edes oikeastaan muista, mistä ja koska kakkuvuoka on minulle päätynyt… Ainakaan en muista sitä koskaan käyttäneeni, joten hyödyllisempi se ehkä on kranssin pohjana, kuin kaapissa pölyttymässä (ja pölyinen se kyllä olikin). Sitä paitsi inspiraation osuessa kohdalle leivonnan suhteen (näinkin voi ehkä joskus tulevaisuudessa käydä) voin hyvin tuotokseni paistaa pyöreässä kakkuvuoassa.

Kranssin teemaksi valitsin hevosen, sillä vaikka minua ei edes kaikella rakkaudellakaan voi enää heppatytöksi kutsua, olen kuitenkin ihan vakavasti otettava tätiratsastaja (ainakin omasta mielestäni). Kaapeista löytyikin vielä tematiikkaan sopivasti käytetty hevosenkenkä (näitä sain tutulta tallinpitäjältä muutamia kappaleita myöhempää käyttöä varten) ja jostain teiniajoilta peräisin olevat korvakorut. Näiden olemassa olevien elementtien pohjalta alkoi ajatus kranssin lopullisesta toteutustavasta jalostua.

Hyvästä aikomuksestani huolimatta, jouduin nyt kuitenkin tämän projektin tiimoilta kauppareissunkin tekemään. Puutarhasta ei löytynyt viime päivien sateen jäljiltä oikein mitään kuivaa tai käyttökelpoista, joten päädyin kranssiin hankkimaan lemmikkijyrsijöiden asumuksiin tarkoitettua heinää, jota onneksi kuitenkin löytyi lähikaupasta.

Heinän liimasin kiinni kakkuvuoan pohjaan ihan vain Elikeeperillä. Liimaa levitin reilusti myös heinien päälle, sehän kuivuu kuitenkin läpinäkyväksi ja ”sitoi” aika hyvin heinät omalle paikalleen. Elikeeperiä uskaltauduin käyttämään, koska kranssi tulee pienen katoksen alle eli ei ole suoraan vesisateen armoilla.

Teiniaikaiset korvakorut pujotin hevosenkengän naulan reikiin koristeeksi.

Kakkuvuoan reunoille liimasin pihapuusta löytyneitä pienen pieniä käpyjä… Itselläni ei muuten ole mitään hajua, mitä lajiketta tämä pihapuumme edustaa (jonkin sortin Tuija?) eli mikäli joku tietää, mistä lajikkeesta on kyse, voisi asiasta minulle vinkata 🙂

Tällainen kranssi syntyi näillä ”eväillä” tällä kertaa. Nyt jos uudelleen lähtisin kranssia toteuttamaan täyttäisin kakkuvuoan heinillä laitoja myöten… Nyt jäi ehkä vähän harmittavasti kakkuvuoan sisäreuna näkyviin. Vaan niinhän se on, että aina yleensä jää jotain vähän parannettavan varaa, tekeepä sitten mitä hyvänsä. Sitäpaitsi ainahan sitä vähän jotakin oppii ja seuraavalla kerralla on ehkä kokemuksen myötä taas vähän viisaampi… Ajattelin nimittäin samasta kranssin aihiosta tehdä myöhemmin syksyllä sitten jonkun vähän jouluisemman version…

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:
Ensimmäinen puoli vuotta vanhan (tyydyttävässä kunnossa ostetun) talon asukkaana – miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Ensimmäinen puoli vuotta vanhan (tyydyttävässä kunnossa ostetun) talon asukkaana – miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Niin, ensimmäinen puoli vuotta Kurjenpolven kukkulalla on nyt elelty ja oleiltu. Paljon on erilaisia asioita kohdattu ja niistä opittu, mutta paljon on vielä näkemättä ja kokematta. Pelkästään vuoden aikojen mukanaan tuomat riemut kuten haravointi, lumityöt ja talon pitäminen lämpimänä talvipakkasella ovat vielä edessäpäin, puhumattakaan yllättävistä remonttitarpeista, jäätyvistä putkista tai tilkittävistä ikkunoista.

Kuten todettua, jotakin on kuitenkin ehditty jo oppia, uusia remonttitaitoja totta kai, mutta ehkä vielä kädentaitojakin tärkeämpänä asiana pidän jonkinlaista henkistä kasvua, jota ”rämätalon” omistaminen vaatii…

Se hetki, kun on pakko oppia priorisoimaan…

On tullut viimeistään nyt! Sisällä talossakin puuhaa riittäisi yllin kyllin muun muassa pukuhuoneen paneelit odottavat maalausta, keittiön seinä tapetointia, yläkerran makuuhuone täydellistä pintaremonttia, alakertaan vievä portaikko niin ikään maalausta ja tätä tekemättömien töiden listaa voisi jatkaa, jos ei nyt ihan loputtomasti niin ainakin melko pitkästi… Ja remonttitarpeiden päälle vielä suurin osa talon tiloista on kalustamatta ja sisustamatta, että hetki tässä vielä vierähtää (luultavasti vuosia) ennen kuin sisustustekstiilejä ehtii mallailemaan sävysävyyn muun kalustuksen kanssa 😊

Näin satokauden ollessa ”parhaimmillaan” kaikki ylimääräinen aika (ja sekin, jota ei oikeasti olisi) on käytettävä puutarhassa, jotta takapihamme ei kohta olisi pelkkä valtava röykkiö maahan mätäneviä omenoita ja luumuja. Niinpä sisätöiden on nyt vain annettava odottaa aikaa parempaa ja puutarhan ”raivaaminen” priorisoitava.

Omenoita…

Omenoita…

Ja vielä lisää omanoita… Puutarhastamme löytyy 12 suurta omenapuuta ja omenaa tulee valehtelematta satoja kiloja… Hetki siis menee, ennen kuin saan omenoiden osalta tilanteen haltuun:)

Luumutkin kypsyvät piakkoin…

Samoin pensasmustikat…

Kun on opittava sopeutumaan ja sietämään pientä epämukavuutta…

Talomme ainoat pesutilat olivat käytännöllisesti katsoen koko kesän remontissa. Tämä tarkoitti sitä, että peseytymisemme oli pitkälti (onneksi lähellä sijaitsevan) uimahallin varassa. Suurimmaksi osaksi elämä ilman omia pesutiloja sujui ihan mallikkaasti, mutta muutamaan otteeseen jäi uimahallin kesäaukioloaika tarkastamatta. Niinpä niin, eihän ne niin kunniakkaita hetkiä ole, kun ”rykii” hikisenä ja puutarhatöissä ryvettyneenä uimahallin ovenkahvaa ja päätyy lopulta pesulle puutarhaletkun alle.

Kun on opittava, ettei ihan pienistä kannata hermostua…

Mitä sitten, jos pesukone päästää vedet lattialle ja koko huone lainehtii tai keskuspölynimuri on tukossa, samoin keittiön vesilukko, puutarhavajan ovi on jumissa, ruohonleikkuri ”leikkaa kiinni” ja Espanjan siruetana-armeija yrittää sisukkaasti vallata puutarhan. Mitäpä noista, kun ottaa huomioon, että alakerran remontin yhteydessä puretun lattian alta löytyi yllättäen melko suuri lätäkkö ja tilanteen korjaaminen vaati erinäisen määrän ylimääräisiä melko suuria ja hintavia toimenpiteitä niin talon sisä- kuin ulkopuolellakin…

Talo on rakennettu kallion päälle ja pukuhuoneen lattian alta kalliosta paljastui melko suuri ja syvä railo, johon kerääntyy vettä… Tilanne saatiin kyllä useamman asiantuntijan voimin korjattua ja vesi ohjattua muualle, mutta olihan se aikamoinen kustannuserä suhteutettuna remontin alkuperäiseen budjettiin ja tietenkin myös omaan varallisuuteen…

Kun havaitsee, että puutarhan hoito vaatii kovaa kuntoa ja raakaa lihasvoimaa (joita en omista riittävästi)…

Itse olen aina ollut melko aktiivinen kuntourheilija. Melko hyvästä peruskunnosta huolimatta, on peruskestävyys ja lihasvoima ollut välillä ihan todella koetuksella, kun olen yrittänyt epätoivon vimmalla pitää edes jonkinlaista järjestystä yllä puutarhassa.

Puolentoista tunnin kyykkäämisen (maahan pudonneet omenat kun on kerättävä, että pääsee leikkaamaan nurmikon) ja kahden tunnin peruskestävyysharjoituksen (raskasta ruohonleikkuria kun työntää ylös rinnettä niin kyllä siinä hiki tulee ja syke nousee) jälkeen ei kyllä riitä allekirjoittaneen voimat enää minkäänlaisen vapaa-ajan liikunnan harrastamiseen ja varminta onkin tässä kohtaa (loukkaantumisten välttämiseksi) raahautua niillä ihan vaan vähän vapisevilla raajoilla sohvalle lepäämään…

Kolmen ja puolen tunnin urakoinnin jälkeen takapihan keskimmäisellä tasanteella ei yhden yhtä maahan pudonnutta omenaa ja ruohokin on leikattu…

Kun on todettava, että ”moni kakku päältä kaunis”…

Kuten edellä todettu korjattavaa, kunnostettavaa ja siistittävää niin talossamme, kuin pihapiirissäkin riittää yli omien voimavarojen. Niinpä olen tullut siihen tulokseen, että ne vähemmän akuutit asiat, jotka ehditään hoitaa ehkä joskus vuosien päästä, on vain yksinkertaisesti viisainta piilottaa ”häiritsemästä silmää”.

Pihapiiristämme löytyy erinäinen määrä kaikenlaisia kummallisia harkoista koottuja rakennelmia… Koska nyt ei vaan ehdi purkamaan niitä…

Olen lähtenyt tilannetta ratkaisemaan maisemoinnilla eli ”moni kakku päältä kaunis”…

Voihan se olla (mene ja tiedä), että maisemointi jopa toimii, kunhan istutukset vähän kasvavat…

Tärkeintä kaikista oppimistani asioista…

Koskaan ja tarkoitan ihan oikeasti koskaan ei kannata välittää muiden mielipiteistä makuasioissa. Sanotaanko nyt vaikka näin… Osa Kurjenpolven kukkulalla vierailleista henkilöistä on ihastunut miljööseemme, osa puolestaan kauhistunut ratkaisuamme perin juurin.

No, jokaisella meillä on oma tapamme elää ja tulkita ympäristöämme, toinen näkee mahdollisuuksia, toinen puolestaan ahdistavaa epäjärjestystä ja kaaosta. Jokaiselle suotakoon oma katsontakantansa, kunhan muistaa kunnioittaa sen toisenkin katsontakannan omaavan henkilön valintaa ja tapaa elää… Luulisin ainakin, että onnellisuutta syntyy juurikin siitä, että saa elää sellaista oman näköistään elämää vaikka se joskus ulkopuolisen silmiin näyttäytyisikin… No, ei niin järkevältä tai tyylikkäältä…

Niin, että kaikenlaista tässä on viime aikoina opittu, enkä epäile yhtään, etteikö vanhan talon omistaminen olisi koko elämän mittainen oppimisprosessi…

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

P.S. Elämähän on erilaisia valintatilanteita. Kurjenpolven kukkalalla asuminen on minun valintani ja useimmiten olen tyytyväinen tekemääni valintaan. Tänään tosin mieleeni hiipi ajatus, että voisihan sitä ihminen lauantai-iltaa viettää jotenkin muutenkin…

Kuin keräämällä Roomalaisen legioonan verran espanjansiruetanoita ja rehellisyyden nimissä en edes ilkeä kerätä niitä itse. Hommahan menee todellisuudessa niin, että minä osoitan turvavälin päästä (vähintään 5 metriä) etanaa ja huudan ”täällä on etsku”, jonka jälkeen siippani tulee ja korjaa etanan parempaan talteen. En pidä itseäni mitenkään ”herkkähermoisena”, mutta ne valtavat etanat nyt vain ovat omalle kestokyvylleni liikaa:)

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us: