Omat suosikkini – Tuusulan asuntomessut top 12 (kuvina)

Omat suosikkini – Tuusulan asuntomessut top 12 (kuvina)

Uudisrakentaminen ei henkilökohtaisesti kosketa juuri minua, sillä suuri missioni on yrittää pitää jollakin tavoin pystyssä, tyydyttävässä kunnossa ostettua, 1950-luvun omakotitaloa. Pienestä sattuman oikusta päädyin kuitenkin tällä viikolla vierailemaan Tuusulan asuntomessuilla.

Melko nopeasti messukohteita kiertäessäni sain hyvin vahvankin käsityksen siitä, mitä ja minkälaisia sisustuksen tämän hetken trendit ovat. Sisustuksen uusimmat trenditkään eivät oikein henkilökohtaisella tasolla puhuttele minua, sillä omaa sisustamistani määrittelee luonnollisesti vanhan talon puitteet ja tunnelma. Niinpä yleisen fiilistelyn lisäksi asuntomessuilta etsin pieniä, hauskoja yksityiskohtia ja sisustusideoita, joita voisin mahdollisesti tulevaisuudessa jotenkin soveltaa omiin rappioromanttisiin kotioloihini.

Tässä siis oman näkemykseni pohjalta asuntomessujen Top 12:

Aivan ehdottomasti minun mielestäni asuntomessujen viehättävin sisustuksellinen kokonaisuus oli tämä pieni viherhuone. Itse asiassa haluaisin itsekin jossakin kohtaa toteuttaa omaan kotiini jotkin vastaavaa…

Tässä kohteessa keittiö sijaitsi portaikon vieressä ja portaikon alle oli rakennettu minun mielestäni varsin tilavan oloinen ruokakomero. Aivan loistava ratkaisu, ottaen huomioon, että lähes aina keittiössä kuin keittiössä on pulaa kaappitilasta…

Piristävää vaihtelua kaiken kovin uuden rinnalla oli tämä ruokailuryhmä, joka toi juuri sopivan  särön sisustukseen. Tämä onnistunut valinta todistaa mielestäni sen, että uuden ja vanhan rinnakkaiselo voi toimia todella hyvin, kunhan uutta ja vanhaa yhdistellään harkitusti…

Mielestäni aivan ihana kattaus… Ehkä pidin tästä erityisesti sen vuoksi, että itse henkilökohtaisesti pidan juuri tämän kattauksen väriparista… Punaisesta ja vihreästä kaikissa niiden sävyvariaatioissa… Ja vielä aivan erityisesti minua ihastutti kattauksen erikoiset ja kauniit salaattiottimet…

Tämän saunan kauniit yksityiskohdat miellyttivät maalaisromanttista mielenmaisemaani aivan erityisesti…

Hauska ja hieman erilainen valinta – valkoinen kiuas…

Tällaisen pyyhetelineen tarvitsisin itsekin (remontin alla olevaan, sitten joskus valmistuvaan pukuhuoneeseeni) 🙂

Nämä kaarevat laatat olivat mielestäni messukohteiden paras laattavalinta… Hieman leikkimielisyyttä, mutta silti tyylikästä – toimii…

Tämän makuuhuoneen tehosteseinä loi tilaan hienosti kolmiulotteisuutta… Voisin hyvin harkita jotakin tämän tyyppistä ratkaisua myös omaan kotiini…

Näiden värien ja tekstiilien kokonaisuudesta pidin jostakin syystä aivan erityisesti vaikka makuuhuone ei edustakkaan sitä minulle itselleni yleensä mieleisintä tyylisuuntaa… Mielestäni kokonaisuuden sommittelu on onnistunut tässä tapauksessa aivan poikkeuksellisen hienosti…

Tämän amppelit naulakossa -jutun taidan toteuttaa meillä kotonakin… Mietin vain olisiko ”amppeliseinä” vielä hauskempi, jos naulakkoja olisi useampi eri tasoissa….

Pohdin myös tämän tyyppisen kokonaisuuden toteuttamista kotioloissa. Kaapeista löytyisi varmasti vanhoja rottinkikoreja, joihin voisi askarrella hyllytason sisälle ja ripustaa seinälle…

Kaiken kaikkiaan mukava, mielenkiintoinen ja avartava messukokemus. Sitä vain rupesin pohtimaan, kuinka erilaisia toiveita, tarpeita, unelmia, mahdollisuuksia ja realiteetteja ihmisillä onkaan liittyen asumiseen ja kotiin.

Lopultahan kyse on kuitenkin siitä, minkälaisia kompromisseja itse kukin joutuu tai onnistuu tekemään asumisen suhteen sovittaessaan yhteen toiveita ja käytettävissä olevia resursseja. Luulisin, että itselle mieleisen lopputuloksen aikaan saamiseksi tarvitaan ainakin kykyä mukautua vallitseviin olosuhteisiin, vahvaa visiota siitä, miten itse voi ja haluaa vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja luovaa ongelman ratkaisutaitoa… Toisiin asioihin kun voi vaikuttaa ja sitten on olemassa ne asiat, jotka täytyy vain hyväksyä (halusi tai ei)…

Aurinkoista viikonloppua toivotellen, SusannaK

Asuntomessut järjestetään 3.-30.8.2020 Tuusulassa. Asuntomessut ovat avoinna joka päivä arkisin klo 12-20 ja viikonloppuisin klo 10-18, sekä pidennettynä iltana 21.8.2020 klo 22 asti. Lisätietoa www.asuntomessut.fi

Kuvauspaikka: Asuntomessut Tuusulassa 2020

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Irtiotto arjesta ja projekti rottinkiryhmä…

Irtiotto arjesta ja projekti rottinkiryhmä…

Kesäloman alkupuolisko on vierähtänyt melko tiiviisti remontin parissa. Remontoitavaa, korjattavaa, sisustettavaa ja kalustettavaa on paljon, ja viime viikolla alkoi tuntua jo siltä, että mikään ei valmistu. Siinä vaiheessa, kun remontin keskellä eläminen alkaa tuntua vain ja ainoastaan työläältä, ja visio joskus valmiista kodista hämärtyy, on ehdottomasti syytä pitää pieni hengähdystauko.

Niinpä tälle viikolle suunniteltu ratsastuskurssi osui juuri oikeaan aikaan ja tarjosi ehdottomasti tarpeellisen irtioton remonttiarjesta. Itse olen aina kokenut erilaisen liikunnan harrastamisen voimauttavana ja kulutankin melko monipuolisesti erilaisia ryhmäliikuntatunteja sekä hölkkään mielelläni. Kaikkein eniten kuitenkin pidän ratsastamisesta ja eräästä tietystä valkoisesta ratsusta…

Hevosten kanssa työskentelyn hienous (niin maasta, kuin ratsailtakin käsin) piilee mielestäni siinä, että se vaatii melko kokonaisvaltaista keskittymistä ja omistautumista juuri käsillä olevaan asiaan. Hevonen aistii todella herkästi, mikäli ratsastaja on hermostunut, ahdistunut, stressaantunut tai muuten vain ”muissa maailmoissa”. Ison ja herkän eläimen kanssa työskennellessä on siis pystyttävä siirtämään kaikki muut arjen huolet sekä murheet syrjään ja rauhoitettava oma mielensä, muutoin yhteistyöstä ei tule, kuin ”sutta ja sekundaa”. Tätä tuiki tärkeää taitoa olen harjoitellut (ja oppinutkin) hevosharrastuksen parissa ja ehkä juuri sen vuoksi kaikista harrastuksistani mieleisin onkin ratsastus.

Mä osasin ja uskalsin vaikka esteiden hyppääminen jännitti ensin ihan hirveesti… Se itsensä voittamisen tunne… ja ihana valkoinen ratsu, joka tuo uskollisesti, varmasti ja taitavasti tätiratsastajan yli esteiden…

Ratsastuskurssi teki tehtävänsä ja kolmen varsin vaiherikkaan tallipäivän jälkeen alkoi taas visio joskus valmiista ja viihtyisästä kodista kirkastua. Yläkerran suuren makuuhuoneen pintaremontti on listoitusta vaille valmis, joten ratsastuskurssin voimaannuttamana ryhdyin suunnittelemaan kyseisen huoneen kalustamista.

Alun perin olin suunnitellut huoneen tulisijan ympärille jotakin Chippendaletyyppistä sohvaryhmäratkaisua (tiedättekö ne sametilla päällystetyt sohvat, joissa on rottinkisen päädyt), koska kuitenkin olin saanut jo aikaisemmin lahjaksi vähän käytetyn lumikenkärottinkituolin- ja pöydän, eikä omistuksessani tietenkään ole mitään Chippendaleen viittaavaakaan, ryhdyin takkanurkkauksen kalustusta keräämään jo olemassa olevan ympärille.

Tämän huoneen takkanurkkausta olisi seuraavaksi tarkoitus ryhtyä kalustamaan hieman viihtyisämmäksi…

Tori.fi -sivustolta löysin lahjaksi saadulle lumikenkätuolille parin…

Ja rottinkiryhmää täydentämään yhden pienemmän tuolin…

Lisäksi hankin ”riikinkukon” turkoosia kalustemaalia…

Ja trikoista ontelokudelankaa… Minun on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla maton virkkaamista itse, mutta kaupassa ontelokudelangat ovat aika arvokkaita, enkä ole raaskinut niitä ostaa, nyt löysin verkkokaupan, josta ontelokudelankaa sai mielestäni kohtuulliseen hintaan. Verkkokauppa löytyy https://www.lankava.fi/fi/ mikäli jollakin muulla on tarvetta lankaa hankkia:)

Näillä ”eväillä” ajattelin lähteä takkanurkkausta somistamaan. Saa nähdä, vastaako toteuma lopulta visiotani vai onko se lopulta jotakin ihan muuta:) Takkanurkkauksesta ja rottinkikalusteista kirjoittelen varmasti blogiin vielä uudemman kerran, kunhan projekti jossain kohtaa valmistuu…

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

P.S. Tämän tarinan opetus taisi olla, että jos ja kun ”hommat sakkaa” kannattaa ihan aidosti suoda itselleen pienempi tai isompi luova tauko ja palata sitten uusin voimin asian äärelle… Tiedän, itsestäänselvyys, mutta ainakin itseltäni meinaa aina välillä työn touhussa tämä varsin yksinkertainen asia unohtua…

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Synttärijuhlat, ei pysty meil on lanit…

Synttärijuhlat, ei pysty meil on lanit…

Pistä virta päälle, ja siirry offlinest onlinee

Peli päälle, ja sormet liikkuu jo iteksee

Killermasa tuli käymää, meillä on tänää lanit, (jep)…

 

Me juodaan ES, lanitetaan koko yö

Mikropitsa ja hodari, en mitään muuta syö

Pelitaitojamme ihailee miljoonat fanit

”Lähetäänkö ulos?” Ei pysty, meil on lanit.ö

Masa&Teurastaja – lanit

 

Nuoren herramme syntymäpäivät osuivat tänä vuonna pääsiäisen kanssa samoihin aikoihin. Nyt, kun elämme sosiaalisen eristäytymisen aikaa, eikä syntymäpäiväjuhlia siis ole soveliasta järjestää, kysyin nuorelta herraltamme, olisiko hänellä syntymäpäivien varalle joitakin erityistoiveita.

Vastaus olikin jo valmiina: Synttärikakku tietenkin ja… ”Äiti saaks mä lanittaa koko yön ja syödä mikropitsaa ja hodareita.” Mielestäni varsin kohtuullinen toivelista, joten näistä syntymäpäiväjärjestelyistä sovittiin.

Lanimätöt…

Lanien järjestäminen aloitettiin jo hyvissä ajoin syntymäpäivän aamuna. Nuori herramme kutsui pelikavereitaan illaksi lanittamaan ja oli ”pakahtua” ylpeydestä, kun sai ilmoittaa, että aikoo lanittaa tyyliin koko yön. Normaalisti meillä on kuitenkin olemassa (edes jonkinlaiset) säännöt siitä paljonko ja koska saa pelata. Pelaaminen lopetataan mielellään kahdeksalta illalla, mutta ihan viimeistään puoli yhdeksältä, joten oman lisänsä syntymäpäivälaneihin toi selvästi tuo säännöistä poikkeaminen😊

Erityisen mielissäni olin, kun huomasin, kuinka tärkeää nuorelle herrallemme oli, että myös vanhemmat osallistuvat laneihin. Olemme kuitenkin siippani kanssa (luonnollisesti) sitä sukupolvea, jolle tämä nykyinen viihde- ja onlinemaailma on kaikkea muuta, kuin myötäsyntyistä. Ottaen huomioon, että omassa nuoruudessani viihdemaailman mullisti se, että kodissamme alkoi näkyä ensimmäinen kaupallinen tv-kanava, kun olin neljännellä luokalla. Olihan se hurjaa, kun kotisohvalta pystyi yht`äkkiä seuraamaan viinitila Falcon Crestin juonikuvioita, 1960-luvun Batmanin taistelua oikeuden puolesta ja kapteeni Kirkin matkaa ”Where no man has gone before”…

Olen kuitenkin (omista lähtökohdistani käsin) yrittänyt osallistua, selvittää ja pysyä mukana, mikä on se digitaalinen verkottunut toimintaympäristö ja sosiaalinen media, joka ympäröi ja on elimellinen osa nuoren herramme elämää. Alun perin juuri tästä syystä muun muassa latasin itselleni Tiktokin ja sitten huomasinkin, että Tiktok on oikeastaan ihan hauska ja viihdyttävä myös aikuisen näkökulmasta. Olen myös jotakuinkin perillä nuoren herramme suosikin Fortniten ideasta, pelimuodoita ja termistöstä, jotta voin sujuvasti asiasta hänen kanssaan keskustella, vaikka itse en tätä ”eeppistä” peliä pelaakaan.

Fortnite…

Syntymäpäivälanit siis aloitettiin illalla saunan jälkeen. Oma osuuteni lanien suhteen oli lähinnä toimittaa lanittajille mikropitsoja ja hodareita sekä kysellä aina sopivin väliajoin, kuinka sujuu. Siippani sen sijaan oli kutsuttu jo hyvissä ajoin päivällä mukaan laneihin siitäkin huolimatta, että siippani hieman epäili, ettei hänen pelitaitonsa taida ihan riittää muitten lanittajien joukossa. Nuori herramme halusi kuitenkin ihan ehdottomasti faijan mukaan laneihin. Niinpä hän ”otti ohjat omiin käsiinsä” ja ilmoitti pelikavereilleen, että me tullaan nyt mun faijan kanssa lanittaan, eikä mun faijaa saa ampua muilla kuin snipereillä. Puolen yön jälkeen urheat läpiyön lanittajat luovuttivat ja hiipivät vällyjen alle😊

Lanit käynnissä…

Lanien jälkeisen aamun tunnelmia…

Vähän erilaiset syntymäpäiväjuhlat tällä kertaa, mutta ihan hyvä niin… Sitä tässä vaan mietin, että joskus syntymäpäiväjuhlien suhteen (niin kuin monen muunkin asian) vähemmän voikin olla oikeastaan aika paljon enemmän. Kivat juhlat, joista jäi varmasti kaikille osalliselle mukava muisto.

Mukavaa alkavaa viikkoa toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Ensivaikutelmia (kuvina) uudesta kodista…

Ensivaikutelmia (kuvina) uudesta kodista…

Nyt on sitten muutto saatu vihdoin ja viimein jotenkuten suoritettua. Tavarat hakevat vielä jonkin verran omia paikkojaan. Isäntäväki itse puolestaan ihmettelee ja tutustuu pikkuhiljaa uuteen asumukseensa.

Uusi (vanha) talommehan ei, kuten kuvista käy ilmi, ole millään tavalla stailattu mukailemaan vallitsevia sisustustrendejä ja hyvä niin… Minun mielestäni talossa erityisen hauskaa on juuri se, että siinä näkyy asumisen erilaiset vuosikymmenet. Lisäksi talo on täynnä, ei niinkään välttämättä sisustuslehtien termistöllä viehättäviä, vaan paremminkin hauskoja yksityiskohtia.

Tunnelma talossa on vähän niin kuin Peppi Pitkätossun Huvikummussa, ”kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun”, mutta mielestäni juuri mukavalla ja persoonallisella tavalla. Talo, omine persoonallisine piirteineen, tuntuukin sopivan varsin oivallisesti sen uusien asukkaiden mielenmaisemaan 😊

Se, minkälaisen lisän asumisen vuosikymmeniin oma elämämme talossa jättää, jää vielä kaikessa rauhassa pohdittavaksi. Mahdollisimman paljon pyrin säilyttämään talossa jo olemassa olevaa, mutta esimerkiksi alakerran pesutiloja on remontoitava ihan vaan jo sen vuoksi, että talo pysyy kunnossa.

Tässä siis kuvakavalkadina ensimmäisiä tunnelmia uudesta kodistamme 😊

Tervetuloa meille…

Autotallin ja ulkovarastojen ovet, lukot ja sitä myöten tietenkin myös avaimet ovat oletettavasti

alkuperäistä kalustoa eli 1950-luvulta. Avaimet löysivät paikkansa vihreän sävyisen kuistin ikkunalaudalta.

Näkymä kuistin ikkunasta pihamaalle. Vuoden aika ja sääolosuhteet eivät nyt imartele näkymää sinänsä, mutta kevättä odotellessa…

Eteisessä läsnä on melko voimakkaasti 1970-luku, kaikki väliovat talossa ovat kuitenkin alkuperäistä kalustoa.

Valon häivähdys olohuoneen seinällä antaa jo toivoa keväästä… Olohuoneen tapetit ovat tämän tietämän mukaan alkuperäiset.

Tulisijoja talosta löytyy yhteensä kolme kappaletta, tässä olohuoneen takka…

Keittiön puuhella ei ole alkuperäinen, mutta ajaa asiansa hyvin eli lämpöä riittää…

Niistä asumisen vuosikymmenistä… Keittiössä ollaankin sitten 1990-luvun tunnelmissa.

Talon edellinen asukas oli jättänyt olohuoneen

miljööseen täydellisesti sopivan kattolampun…

Olohuoneen miljöötä…

Nyt en näköjään päässyt keskikerrosta pidemmälle, mutta seuraavissa postauksissa sitten ensivaikutelmia myös ylä- ja alakerrasta sekä puutarhasta ja tietenkin tulevaisuuden suunnitelmia talon suhteen 🙂

Terveisin, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Tuulikki tuli taloon…

Tuulikki tuli taloon…

Niin, miksi tehdä elämästä helppoa ja yksinkertaista, kun pienellä investoinnilla siitä voi tehdä vähän haastavampaakin😊

Ensimmäinen tiibettiläiseni – Ruusa

Tämä tarina saa alkunsa jo 1990-luvun lopulta, kun muutin pois kotoa. Kotonani on ollut aina koira ja koiraa rupesin aika nopeasti yksin asuessani kaipaamaan. Niinpä melko pian luokseni muutti tiibetinterrieri. Koirarodun valinta ei ollut tällä kertaa millään tavalla harkittu vaan yksi asia johti toiseen ja muutaman sattuman oikun kautta huomasin omistavani mitä uskollisimman ystävän – Tiibetinterrierin.

Muutama muunkin rotuinen koira on perheeseemme kuulunut tämän ihan ensimmäisen ikioman koirani jälkeen. Kun sekarotuinen koiramme kuoli neljä vuotta sitten, vannoin pyhästi, että enää meidän perheeseemme ei tule koiria.

Päätöstäni ryyditin melko pitkällä listalla järkiperäisiä syitä: Lomalle lähteminen on helpompaa, kun ei tarvitse etsiä koiralle hoitajaa, siivoaminen vähenee merkittävästi, aamukahvin voi juoda lämpimässä sisätiloissa sen sijaan, että poimii aamu kuudelta räntäsateessa koiran kakkaa pussiin jne.

Hämmästyttävä kohtaaminen kevätillassa

Eräänä kevätiltana olimme siippani kanssa etupihalla, kun kadunkulmasta kääntyi koiranulkoiluttaja. Hämmennyksemme oli sanoin kuvaamaton, kun huomasimme, että narun toisessa päässä tassutteli kylmän viileästi ensimmäinen tiibetinterrierini, joka oli siis tuossa kohtaa ollut autuaammilla metsästysmailla jo vuosikausia. Siinä tippui puutarhalapio kädestä saman tein ja ainoa, mitä sain siipalleni sanottua, oli: ”Nääks sä saman, kun mä? Siippani siihen: ”Joo, tuolta tulee Ruusan inkarnaatio!”

Eihän se kotikadullamme kävellyt koira tietenkään ollut haudan takaa noussut koiramme tai tiettävästi ainakaan, kenenkään inkarnaatio. Asialle oli lopulta paljon yksinkertaisempi selitys. Naapurikorttelin tiibetinterrieri vaan yksinkertaisesti muistutti olemukseltaan ja väritykseltään aivan hämmästyttävän paljon Ruusaa.

Höpö ihan vielä pienenä pentuna…

Pyörremyrsky

Naapurikorttelin koiranomistaja otti tavaksi ulkoiluttaa tiibettiläisiään kotikadullamme. Me puolestaan otimme tavaksemme tervehtiä ja rapsutella naapurikorttelin koiria aina, kun vaan satuimme pihalle iltalenkin aikaan. Tästä alkoikin sitten se todellinen sisäinen ”henkien taisto”. Joka aamu aamukahvilla toistin itselleni mantraa: ”Mieti, kuinka kiva on istua juomassa kahvia, kun ei tarvitse lähteä räntäsateeseen keräämään koirankakkaa tien poskesta.”

Oli muuten harvinaisen huono ja voimaton mantra, ottaen huomioon, että vähän vajaata vuotta myöhemmin tämä suuri ”henkien taisto” oli totaalisesti hävitty. Nimittäin maaliskuussa 2018 ovestamme asteli sisään tiibetinterrieri Höpö.

Niinhän sitä tavataan sanoa, että rakkaalla lapsella on monta nimeä. Höpön lempinimien lista saattaa ehkä kertoa jotakin koiranpennun luonteen laadusta. Nimilistalta nimittäin löytyy muun muassa Himalajan Hullu, Sähkö Pokemon, Tohtori Täystuho ja Pyörremyrsky.

Arvostan myös suunnattomasti poikani asennetta siinä vaiheessa, kun jalkapallokentän laidalla muut vanhemmat katsoivat asiallisesti peliä ja kannustivat omaa joukkuetta voittoon ja minä puolestani ”painin” tiibetinterrierin kanssa, joka olisi tietenkin halunnut mukaan poikien kanssa pelaamaan palloa. Pelin jälkeen poikani palasi kentältä hyväntuulisena ja kehaisi: ”Äiti, meillä oli kova matsi, mutta hyvin tekin Höpön kanssa painitte” 😊

Höpö on aivan äärimmäisen lojaali, iloluontoinen, sosiaalinen ja ennen keikkea yksi ystävällisimmistä ja suuri sydämisimmistä koirista, joita kohdalleni on osunut. Höpö nyt vaan oli pienenä ihan vähän villimpi tapaus. Nykyään Höpö on jo ihan kunnon koirakansalainen niin kuin asiaan kuuluu 😊

Uskollinen ystävä lähdössä mukaan treenikaveriksi 🙂

Outo karvapallo

Ajatus toisesta koirasta oli kytenyt mielessäni jo kuukausia, kun kuulin, että Tuulikki etsii kotia. Ajankohta koiranpennun ottamiselle ei nyt ehkä ollut ihan se suotuisin, kun meillä on parhaillaan myös muutto käynnissä. Paluuta ei kuitenkaan enää siinä vaiheessa ollut, kun olimme nuoren herran kanssa käyneet Tuulikkia katsomassa. Tuulikki sulatti sydämemme samoin tein.

Niinpä Tuulikki muutti meille Höpön suureksi järkytykseksi. Vaikka Höpö on ollut melko paljonkin tekemisissä toisten koirien kanssa, oli hämmennys sanoin kuvaamaton, kun Tuulikki asteli sisään. Ensimmäisen illan Höpö istui sohvannurkassa ja yritti epätoivoisesti ymmärtää mitä hittoa oikein on tapahtunut ja kuka hemmetti tuo liikkuva karvapallo oikein on?

Tuulikki muutti meille…

Onneksi aamu on iltaa viisaampi… Aamulla Höpö jo uskaltautui alas sohvalta tekemään (tosin hyvin varovaisesti) tuttavuutta oudon karvapallon kanssa.

Iltapäivällä jo vähän tiedusteltiin karvapallon potentiaalia leikkikaveriksi ja seuraavan päivän päiväunet nukuttiinkin jo sulassa sovussa vierekkäin (”ehkä tuo outo karvapallo on sittenkin ihan ok”)

Niinpä, miksipä siis vain muuttaa, kun samalla vaivalla voi ottaa koiranpennun ja muuttaa😊

Ystävällisin terveisin (henkilökunnan edustaja), SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Menetetystä unelmasta tuli sittenkin totta…

Menetetystä unelmasta tuli sittenkin totta…

Kahdeksan kuukautta odotusta, odotusta, odotusta, epätoivoa, toivoa, epätoivoa ja taas odotusta, mutta lopulta tällä viikolla menetetystä unelmasta tuli sittenkin totta. Monelle lukijalleni menetetty unelma on jo varsin tuttu aihe, sillä olen siitä aika paljon jo aikaisemmin kirjoittanut. Mikäli joku on asialta onnistunut tähän asti välttymään, löytyy tarinan alku ja juuri täältä.

Niinpä niin, nyt on sitten vailla minkäänlaista parempaa tietämystä, hankittu 1950-luvun alussa rakennettu talo ja yli kahden tuhannen neliön puutarhatontti. Itseni tuntien luulen, etten malta jatkossa olla tarinoimatta elämästä unelmieni talossa, joka luultavasti todellisuudessa paljastuu loppumattomaksi työleiriksi. Niinpä siirrän blogini tässä vaiheessa blogit.fi -sivustolla lifestyle kategoriaan.

Varmasti tulen vielä jatkossakin kirjoittamaan myös urheiluharrastuksestani, sillä kesälle on suunnitteilla osallistuminen useampaankin juoksutapahtumaan. Jonkinlaisena harhaisena ajatuksena takaraivossa jopa ”kummittelee” oman ennätyksen rikkominen puolikkaalla ensi kesänä.

(Melkein) hallittu kaaos…

Kuitenkin niitä lukijoistani, jotka haluavat lukea vain ja ainoastaan urheiluharrastukseen liittyviä tarinoita, kehotan tässä kohtaa jättämään ”uppoavan laivan”. Mikäli kuitenkin tulevaisuudessa jollakulla on kiinnostusta lukea tarinoita myös siitä, minkälaisia tunteita, ajatuksia ja käytännön ratkaisuja syntyy, kun ”ummikko” muuttaa tyydyttävässä kunnossa ostettuun vanhaan taloon ja yrittää ottaa haltuun talon lisäksi myös puutarhan vailla minkäänlaista ymmärrystä asiasta, kannattanee pysyä ”kanavalla”.

Touhua ja tohinaa kukkulan päälle rakennetussa keltaisessa talossa ja sen ympäristössä voi seurata myös Facebookprofiilissani.

Tulevaisuudessa blogissani siis oletettavasti luvassa suhteellisen suuri määrä tahatonta tilannekomiikkaa, luovaa ongelmaratkaisua, ilon hetkiä, arjen haasteita ja ennen kaikkea tarinoita siitä, mitä kaikkea elämässä voikaan oppia, kun asioihin suhtautuu avarakatseisesti ja ennakkoluulottomasti. Luulenpa, että kun kaikki on vähän vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun tärkeintä on muistaa suhtautua omaan oppimisprosessiinsa huumorilla. Ei kaiken kai tarvitse aina olla ihan justiinsa tai edes sinne päin, kunhan nyt joten kuten😊

Tervetuloa elämysmatkalle kanssani, SusannaK

Please follow and like us:
Mä valmistuin ja blogin kohtalo…

Mä valmistuin ja blogin kohtalo…

Aloitin blogin kirjoittamisen hölkkäharrastuksestani maaliskuussa 2019. Blogin perustaminen oli alun perin osa audiovisuaalisen viestinnän opintojani, joita suoritin työni ohessa. Blogini kantavana ajatuksena on alusta asti ollut tarjota mahdollisesti jollekulle itseni kaltaiselle, keski-ikäiselle sunnuntaihölkkääjälle, vertaistukea. Mene ja tiedä, onko kukaan vertaistukea pohdinnoistani lopulta saanut…

Omaa mieltäni lämmittää se sympatia, jota olen saanut blogin kautta osakseni niillä hetkillä, jolloin oma mieli on ollut alakuloinen syystä tai toisesta. Erityisesti mieleeni on jäänyt kannustavat kommentit, joita sain, kun kirjoitin Menetetystä unelmasta. Itse asiassa näiden kommenttien voimaannuttamana ryhdyin miettimään, olinko antanut liian helposti asian suhteen periksi… Lopulta päätin vielä yrittää tavoitella suurta unelmaani. Asia on edelleen vireillä, enkä tiedä lopputulemasta, mutta toivoa asian suhteen kuitenkin vielä on olemassa…

Asioista olen pyrkinyt kirjoittamaan rehellisesti. Oman näkemykseni mukaan näkökulmani hölkkäharrastukseen on enemmänkin ”pieniä tarinoita” harrastuksen mukanaan tuomista iloista ja suruista, kuin itse fyysistä tekemistä. Aiheitani en yleensä ole miettinyt kovinkaan paljon etukäteen, vaan ”tarttunut” kiinni kulloinkin mielen päällä olevaan asiaan. Olen myös miettinyt blogin kirjoittamista niin, että mikäli jollakin viikolla ei mieleen tule mitään omasta mielestäni pätevää aihetta, voin myös hyvin olla kirjoittamatta. Joka viikko jotakin on kuitenkin ilmaantunut ”mielen päälle”.

Palautettakin olen saanut, nimittäin siipaltani… Hän totesi tuossa loppusyksystä (kylläkin ihan rakentavassa hengessä), että alan toistaa itseäni… Hyväksyn tämän palautteen, on nimittäin kohtuullisen haastavaa kirjoittaa hölkkäaiheista blogia, kun on ollut pitkään telakalla. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään blogini keskiössä urheiluharrastuksen, vaikka välillä on tehnyt mieli kirjoittaa ihan vaan keski-ikäisen ihmisen mielenmaisemasta, niin hyvässä kuin pahassakin😊

Niin, ja sitten itse se asia. Audiovisuaalisen viestinnän opintojeni näyttötutkinnot on hyväksytty eilen, joten valmistuin verkkosivujen suunnittelijaksi. SusannaK -blogini oli yksi osa hyväksyttyä näyttötutkintoani. Blogin ylläpitäminen on siis näiltä osin ”tehnyt tehtävänsä”. Tässä matkan varrella olen kuitenkin huomannut, että bloggaaminen on ollut paitsi hyödyllistä opintojeni kannalta myös oikeastaan aika hauska harrastus. Sitten, kun ottaa vielä huomioon kaikki ne asiat, joita urheiluharrastuksen tiimoilta itselläni on vielä kokematta ja sanoittamatta on hyvin todennäköistä, että bloggaan vielä tulevaisuudessakin.

Tässä vaiheessa haluan kuitenkin lämpimästi kiittää kaikkia blogini lukijoita ja etenkin niitä henkilöitä, joilta olen saanut vertaistukea ja kannustusta blogini kautta😊

Kiittäen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:
Kun juoksuharrastus yhdistää ja yllättävä juonen käänne…

Kun juoksuharrastus yhdistää ja yllättävä juonen käänne…

Juoksuharrastuksella (lue hölkkä) on monia positiivisia lieveilmiöitä, osa niistä näyttäytyy suoraan fyysistä terveyttä ja hyvinvointia parantavina tekijöinä, osa puolestaan hieman välillisemmin esimerkiksi edistäen kokonaisvaltaista hyvinvointia erilaisten kokemusten ja elämysten kautta.

Keski-ikäisen ihmisen elämään on ehtinyt kuulua jo varsin mittava joukko erilaisia ihmisiä ja ihmissuhteita. Osa näistä pysyvämpiä, osa elämän tilanteen tai olosuhteiden määrittämiä ja osa satunnaisia kohtaamisia. Aika monen ystävän, kaverin tai tuttavan kanssa yhteydenpito on valitettavasti jäänyt vuosien saatossa. Onneksi poikkeuksiakin asian suhteen löytyy. Esimerkiksi parhaan ystäväni kanssa yhteistä taivalta, kasvukipuja, iloja ja suruja on jaettu yli 35 vuoden ajan ja jaetaan edelleen.

Joskus itse aktiivisesti etsimällä, kohtalon tai hauskan sattuman myötä saattaa löytää jo ”kadonneen” ystävän. Näin kävi itselleni toissa kesänä ja tämän kohtaamisen ”alkuun paneva” voima oli juoksuharrastus.

Osallistuin kesällä 2017 Hämeenlinnan kaupunkimaratonin puolikkaalle ja kisakanslian edustalla ”törmäsin” vanhaan ystävääni, jonka kanssa olimme lähes koko nuoruutemme viettäneet ratsastusharrastuksen parissa. Jossain vaiheessa yhteydenpito kuitenkin katkesi, kun ratsastusharrastuskin jäi taka-alalle ja kuvioihin tuli kaikenlaista… Mitä nyt nuoren ihmisen elämään kuuluu😊

Muistojen albumeista – Minä ja hoitoheppa Luru joskus 80-luvun lopulla 🙂

Lähtöalueella tulikin sitten vaihdettua melko pitkästi kuulumisia ja tietenkin kertoiltua puolin ja toisin oman juoksuharrastuksen aloittamisesta, etenemisestä ja tavoitteista. Tämän jälkeen kuulumisia on vaihdettu satunnaisesti Facebookissa, kunnes tällä viikolla eräs Facebook-päivitys ja sen kommentointi lopulta eskaloitui siihen, että keski-ikäiset rouvashenkilöt päätyivät nuoruuden harrastuksensa pariin – ratsaille.

Kolmen rouvashenkilön voimin lähdettiin siis ”verestämään” vanhoja ratsastustaitoja. Kaikkia meitä taisi enemmän tai vähemmän jännittää, päätellen autossa käydystä keskustelusta ja kikattelusta. Tallille päästyämme huomasin, että pitkän tauon jälkeen hevoset näyttivät oikeastaan aivan valtavan kokoisilta. Tässä kohtaa mielessä kyllä kävi, että en taida enää uskaltaa hevosen selkään kiivetä.

Keski-ikäiset rouvashenkilö ratsailla…

Keräsin kuitenkin rohkeuteni ja hyvä niin… Sillä vaikka maasta käsin katsottuna hevonen näytti valtavalta ja vähän (tai aika paljon) pelottikin, niin selkään päästyäni ja muutaman kierroksen ratsastettuani tapahtui jotakin… Ihan kuin 30 vuotta olisi yht`äkkiä kadonnut johonkin, sillä erotuksella, että ratsastushousujen ylin nappi ei mene kiinni 😊 Jännitys hävisi, oikeat toiminnot löytyivät jostakin selkärangasta ja olo hevosen selässä oli vertauskuvallisesti, kuin olisi palannut kotiin.

Ilmeisesti ratsastaminen on jollakin tavalla jäänyt säilöön lihasmuistiini. Pitkän tauon aikana olin kuitenkin ehtinyt jo unohtaa, kuinka paljon pidän hevosten kanssa puuhailusta ja nautin ratsastamisesta… Sen verran asian tiimoilta innostuimme, että varasimme paikat tammikuussa alkavalta takaisin satulaan -kurssilta😊

Parasta ikinä… Paluu ratsaille vuosien tauon jälkeen 🙂

Näyttäisi siis siltä, että olen palaamassa (jo hetkeksi unohtuneen) rakkaan harrastuksen pariin. Tämä tapahtumaketju lähti pohjimmiltaan liikkeelle siitä, että me molemmat minä sekä kadonnut ja sittemmin löytynyt ystäväni olimme aloittaneet kumpikin tahollamme juoksuharrastuksen, kohtasimme sattumalta juoksutapahtumassa ja ryhdyimme vaihtamaan Facebookissa kuulumisia juoksuharrastuksen tiimoilta.

Kyllä, juoksuharrastus (niin kuin harrastustoiminta muutoinkin) yhdistää ja luo yhteisöllisyyttä ystävien kesken, urheiluseuroissa ja nykyään entistä enemmän sosiaalisen median foorumeilla. Joskus myös satunnaisten kohtaamisten kautta, kuten tässä tarinassa tällä kertaa…

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us: