Myötä- ja vastamäessä…

Siippani onnistui ”pullikoimaan” 17 vuotta, ennen kuin vihdoin ja viimein purjehti avioliiton satamaan kanssani. Hänellä taisi olla jonkinlainen etiäinen siitä, että tulen jatkossa käyttämään hyväkseni tuota myötä ja vastamäessä momenttia kerran, jos toisenkin…

En oikein välitä energiageeleistä enkä urheilujuomista. Puolikkaan olen aina juossut veden voimalla mutta nyt, kun olen miettinyt pidemmän matkan juoksemista, olen alkanut myös pohtia, mitä sitä oikein pitäisi matkan aikana suuhunsa laittaa.

Urheilujuomia olen kokeillut mutta useimmiten tulen niistä, syystä tai toisesta huonovointiseksi. Juoksufoorumilta (en nyt muista keneltä), sain loistovinkin, joka toimii itselläni todella hyvin… Perinteinen Mehukatti, jota löytyykin nykyään aina kaapista 😊 Antaa hyvin puhtia pidemmille lenkeille, eikä aiheuta huonovointisuutta. Tästä huolimatta mietin, pitäisikö pidemmälle matkalle varata mukaan Mehukatin lisäksi vielä jotakin muutakin ”ekstraenergiaa”?

Verkkohan on täynnä erilaisia ohjeita itsetehtyjen energiapatukoiden valmistamiseksi. Selailin niitä läpi mutta, sitä mieleistä ohjetta ei tuntunut oikein löytyvät, kunnes löysin mielestäni erinomaisen ja ennen kaikkea inspiroivan kirjoituksen aiheesta:

https://www.outa.fi/joomla3/index.php?option=com_content&view=article&id=57&Itemid=27

Kirjoituksesta innostuneena päätin ryhtyä kokkaamaan, vaikka kokkaus sinällään onkin yksi suurimmista kehityskohteistani (”Äiti, miks meillä on aina makaronilaatikkoo tai makkarasoppaa”). Valitsin omiin energiapatukoihini makua tuomaan appelsiinimehua ja taatelia.

Mun energiapallot

1 dl siirappia

½ dl sokeria

1 dl kuohukermaa

Nämä aineet mittasin kattilaan ja keitin seosta kokoon noin puolituntia. Tämän jälkeen otin kattilan pois liedeltä ja lisäsin joukkoon:

150 g hienonnettua maapähkinää

1 ½ dl kaurahiutaleita

yhden appelsiinin mehun

1 dl taateleita

Valmiin seoksen pyöritin perunajauhoissa palloiksi ja käärin pallot elmukelmuun pakastamista varten. Niin, eihän niistä sitten lopulta patukoita tullut vaan palloja mutta maku oli kuitenkin omaan suuhuni ihan ok😊

Sitten oli ratkaistava vielä se suurin ongelma, kuka energiapalloja lähtee kokeilemaan käytännössä?  Itse en usko keittotaitoihini sen vertaa, että ajatus ensimmäisenä testaajana toimimisesta olisi varsinaisesti kiehtonut.

No mutta, myötä ja vastamäessä… Tarjosin siis siipalleni ruhtinaallisesti sitä kuuluisaa ”omaa aikaa”. Ehdotin hänelle vähintään kolmen tunnin pyöräilyä, vastineeksi pyysin vain, että hän söisi matkalla muutaman energiapallon… Kumma juttu, siippani kieltäytyi ehdottomasti toteuttamasta toivettani, vaikka tehostin tarjoustani vielä muistuttamalla, että toiseen taskuunhan voi ottaa reilusti vessapaperia… Koska itse olen kolmatta viikkoa flunssan kourissa, jää energiapåallojen varsinainen testaaminen tuonnemmaksi mutta ainakin ne toimii ihan kohtalaisesti ”siman” kyytipoikana 😊

Hyvää Vappua toivotellen, Susannak

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Kulissien takana…

Viime kesänä olin ilmoittautunut erääseen pienehköön juoksutapahtumaan. Tapahtumapäivän aamuna selasin Facebookin uutisvirtaa aamukahvilla, kun huomasin uutisvirrasta kyseisen päivän juoksutapahtuman järjestäjien päivittäneen, noin kuuden tienoilla aamulla uutisen, että reitin merkkaajat ovat lähteneet matkaan. Alkoipa ihanasti pyöriä perhoset vatsan pohjassa uutisen luettuani… Odottava tunnelma päivän juoksun suhteen oli alkanut tuon Facebook -päivityksen myötä. Samalla jäin pohtimaan niitä kaikkia vapaaehtoisia, jotka mahdollistavat juoksuharrastuksen tavoitteellisuuden, kokemukset, elämykset, onnistumiset ja epäonnistumiset erilaisissa tapahtumissa.

Suomessa järjestetään vuosittain satoja erityyppisiä juoksutapahtumia, pelkästään Juoksijalehden tapahtumakalenteriin oli ilmoitettu kesäkaudelle 2019 (huhtikuu-elokuu) yli 350 juoksutapahtumaa. En oikein usko, että monikaan näistä tapahtumista toteutuisi ilman vapaaehtoisia talkoolaisia.

Minulle tarjoutui mahdollisuus esittää muutamia kysymyksiä juoksutapahtuman järjestämisen tiimoilta Erkki Helmiselle, joka toimii Tuusulanjärven maratonin järjestelytoimikunnan puheenjohtajana. Tuusulanjärven maraton järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1994 ja Erkki Helminen on ollut alusta saakka mukana järjestämässä tapahtumaa. Nyt jo 25 vuotta hän on toiminut ratamestarina; Suunnitellut, mitannut ja tarkastanut radat, suunnitellut opasteet sekä kartoittanut kohdat, joissa tarvitaan liikenteen ja juoksijoiden opastusta.

Erkki Helminen kertoi minulle, että määrällisesti eniten vapaaehtoisia talkoolaisia tarvitaan Tuusulanjärven maratonia järjestettäessä liikenteen ohjauksessa ja juottoasemilla. Reitillä on yhteensä viisi juottoasemaa ja kullekin tarvitaan 3-6 henkilön miehitys.Niin ikään toimistossa riittää luonnollisesti kisa-aamuna vilskettä ja vipinää, kun kaikille sähköisen järjestelmän kautta ilmoittautuneille juoksijoille tehdään sirulliset numerolaput. Lähtö- ja maali eivät sinänsä työllistä vapaaehtoisia, sillä Tuusulanjärven maratonilla ulkopuolinen firma hoitaa ajanoton ja tulokset.

Yksi erittäin tärkeä osa juoksutapahtuman järjestämisessä, joka ei sinänsä tapahtumaan osallistujalle konkretisoidu, on hoitaa hyvissä ajoin ennen tapahtumaa kaikki lupa-asiat kuntoon. Viranomaisluvat tarvitaan kunnalta ja tilan haltijalta. Ilmoitus turvasuunnitelmasta tulee tehdä pelastuslaitokselle. Poliisille tulee puolestaan tehdä selvitys liikenteen järjestelyistä ja liikenteenohjauksesta. Jokainen henkilö reitinohjauksessa on ilmoitettava numeron kanssa.

Erityisesti Helmiselle on jäänyt mieleen vuosien varrelta vuoden 1995 juoksutapahtuman järjestäminen. Kyseisenä vuonna tapahtumapäiväksi oli valikoitunut äitienpäivä. Helminen oli muiden mukana heti aamusta merkkaamassa reittiä kalkkiviivalla asfalttiin, kun kello yhdeksän jälkeen alkoi sataa lunta. Ei tarvittu sinä vuonna valkoista kalkkia… Kun maraton oli käynnissä parhaimmillaan, valkeassa lumessa oli vain musta polku, jota pitkin juoksijat osasivat kulkea. Täyden matkan juoksijoita oli tuona kyseisenä vuonna noin sata ja vain yksi keskeytti vaikka olosuhteet olivat todella haastavat.

Juoksuharrastus on monesti myös suuria tunteita ja elämyksiä, joiden mahdollistajia sadat ja taas sadat vapaaehtoiset talkoolaiset ovat… Suuri kiitos heille ja keveitä kilometrejä kesän juoksutapahtumiin osallistuville 😊

Tuusulanjärven maraton juostaan 27.4.2019

Tuusulanjärven maraton juostaan luonnonkauniilla ja kulttuurisesti arvokkaalla Tuusulanjärven ja Tuusulan Rantatien reitillä. Matkavaihtoehdot ovat Maraton, Puolimaraton ja Rantatien kymppi. Lisäksi uutena matkana on viiden kilometrin juoksu. Myös perheen pienimmille on oma ilmainen ”minimaraton”. Yhteistyökumppanina toimii Tuusulan liikkuva seurakunta.

www.tuusulanjarvenmaraton.fi

Kuvalähde: https://tuusulanjarvenmaraton.fi/infosaannot/kuvia/

Kriisistä ratkaisuun…

Miten olen päätynyt tähän tilanteeseen, haaveilen maratonin juoksemisesta… 42,195 kilometriä tuntuu vaan aika pitkältä matkalta. Toisaalta kolme vuotta takaperin kymppikin tuntui ihan mahdottoman pitkältä matkalta juosta… Onko kaikki siis vain suhteellista?

Kouluaikoina liikunnan numeroni oli aina seitsemän, ihan parhaassa tapauksessa joku vuosi saatoin yltää arvosana-asteikolla jopa kahdeksaiseen. Yläasteen seitsemännellä luokalla (Tämä tapahtui siis joskus 1990-luvun alussa) koko ikäryhmän piti juosta tuo ”kammoksuttu” 1500 metriä. Koska arkiliikunta oli jo tuolloin varsin suuresti mukana elämässäni, olin ilmeisesti onnistunut sen avulla jonkinmoisen peruskunnon itselleni kehittämään, sillä suureksi yllätyksekseni (ja monen muunkin yllätykseksi) pärjäsin matkalla melko hyvin. Liikunnan opettajani oli jopa sitä mieltä, että minun pitäisi osallistua koulujen välisiin maastojuoksukilpailuihin. En suostunut kilpailuihin osallistumaan, liikunnan numerooni (siihen tuttuun ja turvalliseen seitsikkoon) kuulemma vaikutti kyseisenä vuonna vahvasti heikko motivaationi 😊

Gotlannin ympäripyöräilyllä, joskus kauan sitten…

Kouluaikojen jälkeen harrastin liikuntaa melko aktiivisesti, lajeina vaeltaminen ja erilaiset ryhmäliikuntatunnit. Juokseminen tai hölkkääminen ei lajivalikoimaani kuulunut, kunnes päätin kolme vuotta sitten parantaa orastavan neljänkympin kriisini aloittamalla juoksuharrastuksen. Oikeastaan en päättänyt aloittaa juoksuharrastusta vaan palkkasin itselleni personal trainerin. Hänen aloitteestaan päädyin kokeilemaan juoksemista.

Olen aina ollut ulkoilmaihminen ja ehkä tämän vuoksi juoksu tuntui ensimmäisen alkukankeuden jälkeen melko luontevalta tavalta liikkua. Ensimmäinen tavoitteeni oli kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen juosta 10 km.

Eihän se aina ihan helppoakaan ollut. Mieleeni on jäänyt marraskuinen, pimeä ja sateinen ilta… Sinä iltana tuon 10 kilometrin juokseminen tuntui lähes mahdottomalta tavoitteelta. Jaloissa painoi, eikä juoksu kulkenut ja löysin itseni 7,5 kilometrin kohdalta ojan pientareelta istumasta, kun jalat eivät vaan vieneet eteenpäin. Harjoitteluun kuuluu tietenkin niin hyvät kuin huonotkin hetket. Tuo marraskuinen ilta oli ehdottomasti se, vähän heikompi hetki. Kuitenkin kolmen kuukauden kuluttua saavutin asettamani tavoitteen, jonka jälkeen mieleeni hiipi salakavalasti ajatus; Miksi juosta kymppiä kun voi juosta puolikastakin?

Tuumasta toimeen… Kesällä 2016 juoksin Hämeenlinnassa ensimmäisen puolikkaani. Aika ei päätä huimannut, kaksi ja puolituntinen reissuhan se oli mutta itselleni tärkeintä oli todistaa, että pystyn tuosta 21 kilometrin matkasta selviytymään. Tämän jälkeen olen juossut tapahtumissa muutamia puolikkaita ja aikaakin olen onnistunut useaan otteeseen parantamaan sekä osallistunut erilaisiin polkujuoksutapahtumiin.

Nyt mieleeni on salakavalasti hiipinyt ajatus; Miksi juosta puolikasta kun voi juosta täyttä matkaakin? Ajatus maratonin juoksemisesta on kutkuttava mutta toisaalta niin ”pelottava”, etten ole varma uskallanko sitä edes tavoitella. Ainakin tuota tavoitetta kohti treenaan, se uskaltaudunko koskaan kyseiselle matkalle, selvinnee aikanaan.

Äiti juoksee hitaasti mutta hyvin…

Tämä on siis minun juoksuharrastukseni tausta ja ensimmäinen blogikirjoitukseni. Juoksu tasostani kertoo suhteellisen kattavasti 7-vuotiaalta pojaltani viime vuonna saatu äitienpäiväkortti. Kortissa luki: Äiti on hyvä juoksemaan. Äiti juoksee hiljaa mutta hyvin 😊

Paraniko orastava neljänkympin kriisini. Kyllä kai, ainakaan en ehdi sitä nykyään kovin usein pohtia, kun juoksuharrastus vei mukanaan iloineen ja suruineen…