Katse eteenpäin ja suupielet ylöspäin…

Tänä keväänä vierailin ensimmäistä kertaa juoksuklinikalla. Kokemus oli varsin antoisa monestakin syystä.  Ensinnäkin yhdessä tekeminen… Juoksen mielelläni yksin ja ”tuuletan” ajatuksiani. Koska olen luonteeltani varsin sosiaalinen ja puhelias tuntuu juoksuharrastus joskus hieman yksinäiseltä ja kaipaan vuorovaikutusta asian tiimoilta. Ensimmäisellä kerralla juoksuklinikalla oli mukana minun lisäkseni kaksi muuta juoksunharrastajaa ohjaajan lisäksi. Käyn kyllä säännöllisen epäsäännöllisesti esimerkiksi ryhmäliikuntatunneilla ja sauvakävelen kaverin kanssa mutta juoksukaveri minulta puuttuu. Niinpä yhdessä tekeminen juuri sen itselle mieluisimman lajin tiimoilta motivoi valtavasti ja olihan se ihan älyttömän hauskaakin.

Toisekseen aloitin juoksuharrastuksen 3,5 vuotta sitten käytännöllisesti katsoen ”tyhjältä pöydältä”. Enkä tarkoita tätä vain kuntotason suhteen vaan ennen kaikkea tiedollisesta näkökulmasta. Esimerkiksi sykealueisiin ”törmäsin” tuolloin vasta ensimmäisen kerran (aika ansiokkaasti olin onnistunut pitämään itseni pimennossa 40 vuoden ikää asti 😊). Kolmen ja puolen vuoden matkalla juoksuharrastuksen parissa olen ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minulla on ollut mahdollisuus ”ammentaa” tietämystä useammaltakin tosi pätevältä liikunta-alan ammattilaiselta. Niinpä ymmärrykseni asian suhteen on hitaasti mutta varmasti lisääntynyt.

Ajattelen kuitenkin, että tässä asiassa olen edelleen ihan siellä ”polun” alkupäässä ja opittavaa on vielä valtavasti. Niinpä kaikki neuvot, ohjeet ja vinkit juoksuharrastukseen liittyen ovatkin enemmän kuin tervetulleita. Etenkin juoksutekniikan ja sen parantamiseen tähtäävien harjoitteiden suhteen olen aivan alkutekijöissä. Tiedän, tähän olisi tietenkin pitänyt käydä ”käsiksi” jo paljon aikaisemmin mutta ehkä en oikein ole löytänyt sopivaa tilaisuutta, ennen kuin nyt.

Juoksuklinikan hienous ja paras anti oli mielestäni se, että sieltä sain selkeitä ja riittävän yksinkertaisia harjoituksia ”omaan työkalupakkiini”. Nämä olenkin nyt sisällyttänyt harjoitusohjelmaani. Kun on kokonaan uuden asian edessä, mielestäni nimenomaan riittävän ”matala kynnys” aloittamiseen ja tekemiseen on se perusta, jolle jatkuvuutta ja rutiinia asian tiimoilta on mahdollista rakentaa.

Liikkuvuuteni, tasapainoni ja koordinaationi eivät ole mitenkään erityisen hyvissä kantimissa ja kuten edellä tuli todettua juoksuklinikalta saamieni harjoitteiden hienous oli juuri siinä, että ne olivat riittävän helposti lähestyttäviä. Kaikkia klinikalla kokeiltuja juttuja en todellakaan vielä hallitse, sillä osa harjoitteiden liikeradoista oli sen verran vieraita, että niiden oikein tekeminen vaatii kyllä vielä ohjattua harjoittelua. Helpoimmat harjoitteet pystyin kuitenkin sisällyttämään omaan treeniohjelmaani. Valitsin siis viikko-ohjelmaani vain ne liikkeet, jotka osaan tehdä ainakin suurin piirtein oikein ja jätin vielä toistaiseksi haastavammat osiot pois. Aikomuksenani on tietenkin lisätä vähitellen niitä haastavampiakin juttuja harjoitusohjelmaani, kunhan osaamiseni toistojen kautta lisääntyy ja (toivottavasti) tekniikka kehittyy näiden vaativimpienkin juttujen osalta.

Maanantaisin harjoittelupaikkani määrittää nuoren herramme futistreenit eli oma treeni sijoittuu futiskentän laitamille. Aika usein tulee kierrettyä hölkäten futiskenttien ympärillä kulkevaa noin kilometrin mittaista hiekkatietä tai tehtyä samaisella hiekkatien pätkällä vauhtileikittelyä. Juoksuklinikan innoittamana päätin kuitenkin tällä viikolla ”kasata” maanantaille vähän erilaisen treenin. Lämmittelin sauvakävellen noin puoli tuntia, jonka jälkeen tein avaavia liikkeitä: Jalkojen heilautuksia eteen,- taakse ja sivulle sekä aitajuoksijan pyörityksiä eteen ja taaksepäin. Lihaskuntoliikkeistä tein pakarapunnerruksia korokkeella, akillesjumppaa, yhden jalan kyykkyjä, selkälihaksia sekä vinoja,- ja suoria vatsoja. Seuraavaksi olikin sitten vuorossa kahta erilaista versiota polvennostokävelystä, 3×50 metriä helpompi versio ja 3×50 metriä haastavampi versio. Päivän treenin kruunasi ikään kuin ”sokerina pohjalla” 10×50 metrin rennot vedot paljain jaloin.

Paljon kokeiltiin juoksuklinikalla muitakin harjoitteita mutta nämä nyt pystyin parin ensimmäisen kerran jälkeen ottamaan tässä kohtaa haltuun. Vähitellen ja pala kerrallaan… Niinhän sitä tavataan sanoa, että Jokainen pienikin pisara muovaa kiveä… 😊

Nuori herramme on muuten keksinyt oivan tulonlähteen: ”Äiti, tarviiks sä kuvia blogiin?” Edelliset kuvat sain hintaan 2 euroa, näistä ”pulitinkin” sitten jo 4 euroa…

Juoksuklinikan löysin täältä http://suviselvenius.com/

Ja kivan treenin päälle voi aina vähän tuulettaa…

Meni vähän tunteisiin…

En tiedä meneekö kenelläkään muulla mutta itselläni juoksuharrastus (lue keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän ”jolkottelu”) menee aina välillä vähän tunteisiin…

Parin viime vuoden aikana treenini juoksun suhteen on ollut kovasti rikkonaista, kun on sattunut kaikenlaista pientä kiusaa (välilevyn pullistuma, varvasmurtuma, polyyppeja ja kroonistunutta poskiontelontulehdusta) matkan varrelle. Tämän vuoksi edellinen onnistunut lappujuoksuni on melkein kahden vuoden takaa kesältä 2017. Valitettavan monta kertaa viimeisen kahden vuoden aikana olen joutunut vaihtamaan suunnitelmaa ja tavoitteellinen treenaaminen on vaihtunut kuntouttamiseen.

Muutama tuttava on tämän ajanjakson aikana jopa varovaisesti ehdottanut, että pitäisikö minun keksiä itselleni jokin toinen harrastus. Koskaan en ole oikeasti harkinnut juoksuharrastuksesta luopumista tai sen vaihtamista johonkin muuhun lajiin. Miksikö en? Koska olen joskus juossut siinä ”täydellisessä flowssa”. Tiedän, kuinka huikea se tunne on, kun juoksu ihan oikeasti kulkee ja tuntuu, että vain taivas on kattona (oikeasti se katto taitaa kyllä olla kahden tunnin alitus puolikkaalla 😊).

Sanovat, että puolikkaalle ei tarvii sen kummemmin ”tankata” edeltävällä viikolla… Päätin ”tankata” kuitenkin 🙂

Helsinki City Running Daytä edelsi omalla kohdallani lähes viiden viikon juoksutauko. Sain juuri ja juuri ennen tapahtumaa paranneltua melko sitkeän flunssan. Tällä valmistautumisella oli siis sanomattakin selvää, että on turha lähteä tapahtumaan juoksemaan aikaa vastaan. Päivän kuntohan on aina jonkinlainen arvoitus mutta tällä kertaa tuntui, kuin olisi lähtenyt täysin ”käymättömään korpimaahan” päivän kunnon suhteen, eikä minulla ollut oikein minkäänlaista ajatusta, mitä voisin päivän juoksulta odottaa.

Valmistautuminen juoksutapahtumaan oli siis mitä oli ja tämän vuoksi itsetuntokin oli aika kovalla koetuksella. Pelotti ja jännitti, jos kunto loppuukin ihan kesken matkan varrella, vaikka järjellä ajateltuna viiden viikon treenitauon (tänä aikana toki lenkkeilin koiran kanssa ja sauvakävelin mutta en ottanut yhden yhtä juoksuaskelta) ei pitäisi ”kaataa” koko talven harjoittelun tuloksia, hidastaa kylläkin etenemistä roimasti mutta ei pysäyttää kokonaan…  Niin järjellä ajateltuna mutta järjen äänestä huolimatta juoksu jännitti tavallista enemmän, sanoisin, että jopa vähän pelotti.

Tapahtumapäivän aamun suuri pohdinta oli, pitäisikö kuuman kelin vuoksi, ottaa mukaan oma juomapullo. Yleensä juoksen puolikkaan tankkaamalla jokaisella huoltopisteellä mukillisen vettä. Onhan se aina kivempi juosta, kun ei ole mitään ylimääräistä kannossa mutta tänään olin kiitollinen, että päädyin ottamaan reitille oman pullon mehukattia.

Juoksu lähti ihan kivasti kulkemaan, harvoinpa pääsee liikkeelle näin ”tuoreilla” ja levänneillä jaloilla. Muutaman kilometrin jälkeen kävi kyllä selväksi, että tänään juostaan ihan hissukseen. Juoksutauko, kisajännitys ja kuuma ilma oli kombinaatio, joka nosti sykkeen ”laukalle” eli vaikka mieli ja jalat olisivat vieneet, minun oli pakko tehdä vähän rajummin vauhdin säätelyä, jotta sain sykkeet pysymään edes jotenkuten järkevissä lukemissa. Kuuma keli on ennenkin tehnyt minulle kepposet, joten kokemuksesta tiesin, että ellen ota tosi varovaisesti niin vaarana on ”piiputtaa” ihan huolella loppukilometreillä.

Tänään sivusin omaa huonointa puolikkaan aikaani ikinä mutta silti onnistuin omasta mielestäni tilanteeseeni ja vallitseviin olosuhteisiin nähden tekemään järkevän, tasavauhtisen juoksun, paino sanalla järkevä tässä kohtaa 😊 Juoksen melko ”säästeliäästi” tapahtumissa, Hämeenlinnan suhteen en ole tehnyt vielä päätöstä mutta viimeistään Tallinnassa on revanssin paikka.

Tähän viikkoon on siis mahtunut aika laaja tunteidenkirjo: Jännitystä, pelkoa, odotusta, epäilyä, helpotusta, nöyryyttä, kiitollisuutta ja päättäväisyyttä, joten kyllä kai on ihan oikeutettua sanoa, että meni vähän tunteisiin

Itselleni tärkeintä tämän päivän osalta oli se, että uskalsin ylipäätään haastaa itseni lähtöviivalle ja nyt on hyvin motivaatiota parantaa tulosta seuraavassa juoksutapahtumassa. Näillä mietteillä tänään…

”Kiitollinen, siunattu, onnellinen matkannut tänne ohi ongelmien…” Ei ne ongelmat nyt niin mahdottoman isoja ollu mutta kaikenlaista pientä kiusaa…

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Mä rakastan YouTubee…

Tänään tuli tehtyä, YouTuben inspiroimana, vähän erilaista oheistreeniä. Eipä tämä varmasti mitenkään erityisesti juoksuharrastusta edistänyt mutta tulihan liikuttua, ulkoiltua ja ennen kaikkea pidettyä hauskaa koko perheen voimin.

Mielestäni on aivan käsittämättömän hienoa, että nuoremmalla sukupolvella on YouTube. Itse harrastin lapsena ratsastusta. Niihin aikoihin Yle saattoi hyvällä säkällä näyttää ratsastusta kanavillaan kerran vuodessa. Niinpä minusta on aivan mahtavaa, että onpa oma kiinnostuksen kohde melkeinpä mikä tahansa, niin YouTubesta löytyy hyvää sisältöä aiheeseen liittyen.

Meillä on YouTuben kanssa sellainen sääntö, että sitä saa katsoa vain aikuisen seurassa. Niinpä nuorta herraa kiinnostavia sisältöjä on tullut itsekin kulutettua aika tavalla. Nuori herramme harrastaa suurella antaumuksella jääkiekkoa ja jalkapalloa, joten IlariPron ja Jaakko Parkkalin YouTube -kanavat ovat meillä ne kaikkein katsotuimmat.

Mielestäni molemmat tubettajat tekevät varsin viihdyttävää ja hyvää sisältöä. Monesti nuori herramme katsoo hetken näitä videoita ja lähtee sitten ulos harjoittelemaan aikaisemmin IlariPron tai Jaakko Parkkalin -kanavilla näkemiään lätkä- tai futiskikkoja eli kyllä nämä kyseiset tubettajat myös inspiroivat omaan tekemiseen ja harjoitteluun.

Pakko tunnustaa, että itsekin innostuin eräästä IlariPron futistempusta niin paljon, että päätin opetella sen tekemään. Haastoin myös siippani ja nuoren herran asian tiimoilta. Eipä siinä sitten muuta, kun koko porukalla futiskentälle harjoittelemaan. Aika nopeasti kävi ilmi, että temppu todellakin näyttää paljon helpommalta YouTubessa IlariPron tekemänä kuin todellisuudessa keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän toimesta suoritettuna.

Noin 150 toiston jälkeen luovutin ja päivän ainoa onnistuja Bottle Flipin suhteen oli nuori herra. Kuten todettu, vähän erilainen oheistreeni mutta ihan tehokas, kun vähän vielä teki juoksuvetoja temppuilun välissä. Tosin luulen, että huomenna oikea jalkani ei ole ihan parhaassa mahdollisessa vireystilassa (noin niin kuin juoksua ajatellen). 😉 Kumpikohan mahtaa toteutua ensin, kahden tunnin alitus puolikkaalla vai se, että opin tuon futiskikan? Molempien tavoitteiden saavuttaminen vaatii vielä aika paljon harjoittelua…

Youtubeen palatakseni… ”Pommin” varma keino välttää illalla käytävä keskustelu nukkumaan menoajasta on ilmoittaa, että nyt on äidin vuoro katsoa YouTubea telkkarista ja äiti aikoo katsoa videoklippejä Italiassa järjestettävistä maratoneista (hyvä yhdistelmä sinänsä, sillä minä pidän sekä juoksemisesta että Italiasta). Tässä kohtaa nuori herramme siirtyy yleensä ihan vapaaehtoisesti ja käskemättä yläkertaan ”köllimään” 😊

Nuoren herramme futiskauden päättäjäisiin oli kutsuttu viime syksynä yllätysvieras… Se valtava riemu, kun selvisi, että yllätysvieras oli IlariPro ja nimmari pääsi tietysti nuoren herran huoneen seinälle paraatipaikalle, heti HIFK:n logon välittömään läheisyyteen.

Bottle flip Dahlströmin, Kairisen ja Ilaripron tekemänä https://www.youtube.com/watch?v=js1QiIf1Nqs

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Käykö kenellekään muulle koskaan näin…

Tunnustan, vuosien saatossa painoindeksini on päässyt hitaasti mutta varmasti ”hiipimään” lievästi ylipainon puolelle. Tekosyitä asialle on ihan turha ryhtyä keksimään. Tosiasia on se, että minä olen AINA ruoka-aikaan kotona, en yleensä KOSKAAN kieltäydy santsikierroksesta ja RAKASTAN yösyömistä. Lievälle ylipainolleni on siis varsin loooginen ja järkeenkäypä selitys. Yleensä en jaksa tätä asiaa kovastikaan murehtia mutta näin kesän ”korvalla” sain lisääntyvistä kiloistani ikävän muistutuksen, kun lähdin kaivamaan kaapin perukoilta talven jäljiltä kesävaatteita. Hups, useimmat vaatekappaleet olivat kutistuneet ihan itsestään talven aikana vaatekaapissa.

Tämä laittoi kyllä hieman miettimään asian todellista laitaa. Painoindeksini on sen sorttinen, että hyvin voisin pudottaa 10 kiloa ja olisin edelleen suhteellisen turvallisesti siellä normaalipainon vyöhykkeellä. Eikä painonpudotus varmastikaan olisi pois lihasmassasta, sillä kyllä tuossa vyötärönympärillä on jotain ihan muuta kuin lihasta 😊

Hups…

Motivoidakseni itseäni ”uuden kevyemmän elämän” aloittamiseen, lähdin etsimään verkosta tietoa siitä, miten pienempi elopaino vaikuttaa juoksuharrastukseen. Jonkin verran löysin tietoa aiheesta, lähinnä taulukoita, joiden avulla voi laskea, paljonko juoksuaika tietyllä matkalla paranee painonpudotuksen myötä.

Olisin kuitenkin toivonut löytäväni jonkun ”elämänmakuisen” tarinan aiheesta. Henkilökohtaisen kokemuksen siitä, miten hienolta juoksun harrastaminen tuntuu kevyempänä ihmisenä. Tällaista tarinaa en verkosta äkkiseltään löytänyt, sen sijaan löysin kyllä lukemattomia tarinoita siitä, kuinka juoksuharrastus on auttanut painonpudotuksessa. Omalla kohdallani tilanne on se, kuten jo aiemmin kerroin, että syön valitettavasti liikaa treenimääriini nähden ja tämä näkyy keskivartalon alueella eli liikuntaharrastuksesta huolimatta minulla on painonhallintaongelmia.

Olen suhteellisen aktiivinen liikkuja, treenaan 3-5 kertaa viikossa riippuen siitä, mitä muuta aktiviteettia viikolle kertyy ja tähän vielä päälle koiran kanssa lenkkeilyä ja melko runsas määrä arkiliikuntaa. Arjen aikatauluttamisen puitteissa treenin määrää on hankala lisätä. Niinpä ratkaisu asiaan on järkevämpi syöminen. Omalla kohdallani tämä siis tarkoittaa ehdottomasti ja aivan ensimmäiseksi annoskokojen pienentämistä. Sunnuntai-iltana lähdin siis kauppaan täynnä hyviä aikeita. Pääosa ostoksista tulikin haalittua hedelmä- ja vihannesosastolta. Aikeenani oli lisätä päivääni pieniä välipaloja ja syödä aiempaa kevyemmin lounaalla ja illallisella sekä tietenkin juoda vettä aiempaa enemmän. Näillä eväillä olin valmis maanantain ”koitokseen”.

Ei alkanut ihan suunnitellusti ”uusi kevyempi elämä”. Maanantain saldo: Kaikki, mitä yleensäkin syön päivän aikana + terveelliset välipalat siihen vielä päälle ja runsaasti sitruunavettä. Tarkoituksenani oli syödä lounaaksi salaattia mutta itsehillintäni petti klo 11.23, kun työpaikan ruokalasta kantautui nenääni juuri paistettujen silakkapihvien tuoksu…

Tunnustan tämänkin, tahdonvoimani ei ole ihan sieltä rautaisimmasta päästä, kun puhutaan ruuasta. Loppuviikko sujui kyllä ”keventelyn” suhteen vähän paremmin mutta heikkouteni tuntien valitsin kuitenkin asian suhteen kaksoisstrategian, toisaalta päätin edelleen yrittää elää ruokavalion suhteen järkevämmin, toisaalta tilasin kuitenkin ihan varmuuden vuoksi uuden kesämekon 😊

Toivon kuitenkin, että voisin olla se henkilö, joka sitten joskus kirjoittaa sen ”elämänmakuisen” tarinan kevyemmällä elopainolla juoksemisen ihanuudesta…

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Kärsivällisyys koetuksella…

Kirotut polyypit… Tiedän, että olen tässä kohtaa epäreilu ihminen, minulla ei ole mitään vakavaa, oikeasti terveydelle vaarallista sairautta ja siitä olen luonnollisesti kiitollinen. Sen takia tuntuukin varsin turhalta turhautua pitkittyneeseen flunssaan mutta vaikka kuinka yritän itselleni asiaa perustella niin neljännen viikon kohdalla harmitus ”nousee pintaan” ja oma ”pikkumaisuus” asian suhteen harmittaa ehkä jopa enemmän kuin se, ettei pääse treenin pariin…

Kolme viikkoa aikaisemmin…

Tilanne on aika usein se, että kun muut sairastavat flunssaa 1-2 viikkoa itselleni flunssa jää ”päälle” vähintään kuukaudeksi, riippuen siitä, miten hyvin lääkitys kullakin kertaa polyyppien suhteen on kohdillaan. En ole mikään ”himourheilija” mutta liikunnan harrastaminen on iso osa elämääni ja olen tottunut liikunnasta hakemaan energiaa, iloa ja hyvää mieltä… Saattaahan se olla, että Helsinki City Running Day:n puolikaskin on jo vähän mielen päällä. Pari päivää sitten kun kolahti sähköpostiin lähtöryhmä ja juoksunumero.

Omalla kohdallani valitettavasti, ne arjen ihan tavallisetkin haasteet alkavat aika nopeasti kiukuttaa, kun ”paineita” ei pääse purkamaan liikunnan parissa. Tästä huhtikuu on aika oiva esimerkki:

Juuri vaihdetun auton turvavyö alkoi kenkkuilla – Kilahdin

Koira piti kiikuttaa pyhäpäivänä eläinlääkärin, laskun nähtyäni – Kilahdin

Kävimme katsomassa unelmieni taloa, siippani ei nähnyt talossa potentiaalia – Kilahdin

Nuori herra hukkasi taas vaihteeksi puhelimensa – Kilahdin

Koira kävi kaivamassa kevätkukat takapihalta ja kantoi ne sohvalle – Kilahdin

Ihan pieniä ylimääräsiä kuluja huhtikuulle…

Niinpä niin, normaalisti suhteellisen pitkä pinnani on siis ollut huhtikuussa siinä määrin koetuksella, että nuori herrakin jo kehotti minua lenkille: ”Äiti lähtisit nyt vaan ulos juokseen niin sulle tulis parempi mieli”. Oikeassahan hän tietenkin oli, tosin tätä kommentointia oli edeltänyt suhteellisen pitkä keskustelu siitä, voiko koko viikon elää pelkillä pääsiäismunilla. Arvaatte varmasti, että kantani asiaan oli hieman toinen kuin nuoren herran…. En kilahtanut mutta asiaa riittävästi perusteltuani taisin kuitenkin ilmoittaa hieman napakampaan sävyyn, että meillä ei lähdetä tekemään empiiristä tutkimusta siitä, miten ihminen voi, syötyään viikon pelkkiä pääsiäismunia.

Niin sanotuissa normaaliolosuhteissa kaikki tämä olisi lopulta hetken harmituksen jälkeen naurattanut, sillä elämäähän tämä vain on…😊

Ja sitten se aloittamisen vaikeus treenitauon jälkeen… Joka kerta on jotenkin yhtä hankala arvioida, koska kevyen treenin flunssan jäljiltä voi aloittaa. Missä kohtaa flunssa loppuu ja polyyppien aiheuttamat oireet alkaa? Tähän ”sillisalaattiin”, kun lisätään vielä allergian puolesta erittäin hankala kevät niin alkaa olla jo todella vaikea päätellä missä on oireiden todellinen alkuperä… Pitkittääkö polyypit ja allergia flunssaa vai pahentaako flunssa allergiaa niin, että normaalit allergiatropit ei enää riitä…

Tiedän, ainahan se menee omaa kroppaa kuunnellen mutta kehontuntemukseni suhteen olen tullut hieman skeptiseksi sen jälkeen, kun ”sairastin” flunssaa toissa talvena kuukausitolkulla ja monen lääkärikäynnin jälkeen sain lähetteen nenä,- kurkku- ja korvalääkärille ja poskionteloiden magneettikuvaan. Kaikki ontelot oli täynnä ”kirottuja polyyppeja” ja flunssan kaltaiset oireet johtuivat niistä eli toisin sanoen koko tuon ajan olisin voinut urheilla ihan huoletta, itse asiassa se olisi luultavasti jopa helpottanut oireita…

Kuten nuorella herralla on tapana todeta 5/5 pikkuvikoja…

Vähän kyllä jännittää, ehtiikö toipua riittävästi ennen Helsinki City Running Day:tä, aikaahan vielä on mutta nuo kirotut polyypit.

Olishan se tietysti helpompi sairastaa, jos toi apuhoitaja ei olis ihan noin ahkera…

Toipilaan sunnuntaihölkkääjän treeniviikko

Maanantai

1 h 20 min rauhallista kävelyä metsän siimeksessä äänikirjan kanssa

Tiistai

1 h venyttelyä

Keskiviikko

1 h sauvakävelyä maltillisella vauhdilla

Torstai

1 h venyttelyä ja muutamia lihaskuntoliikkeitä jumppapallolla

Perjantai

Salattuja elämiä suoratoistona ja pari siideriä (ei ehkä järkevin valinta toipumisen kannalta) 😊

 

Kirotut polyypit….

Polyyppi on nenän hyvänlaatuinen limakalvopullistuma. Polyyppien aiheuttajia on luultavasti useita, mutta varmaa syytä polyyppitaudille ei tiedetä. Astmaatikoilla, kroonista poskiontelotulehdusta sairastavilla ja allergiaan taipuvaisilla ihmisillä on polyyppeja enemmän kuin muilla. Polyypit eivät muutu pahanlaatuisiksi (syöväksi). Nenän polyyppitaudin oireita ovat nenän tukkoisuus, kirkas nuha, hajuaistin heikentyminen ja päänsärky. Polyyppipotilaiden flunssat kestävät pitkään, ja niihin liittyy usein poskiontelotulehduksia.

Tekstilähde: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00304utton to change this text. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Myötä- ja vastamäessä…

Siippani onnistui ”pullikoimaan” 17 vuotta, ennen kuin vihdoin ja viimein purjehti avioliiton satamaan kanssani. Hänellä taisi olla jonkinlainen etiäinen siitä, että tulen jatkossa käyttämään hyväkseni tuota myötä ja vastamäessä momenttia kerran, jos toisenkin…

En oikein välitä energiageeleistä enkä urheilujuomista. Puolikkaan olen aina juossut veden voimalla mutta nyt, kun olen miettinyt pidemmän matkan juoksemista, olen alkanut myös pohtia, mitä sitä oikein pitäisi matkan aikana suuhunsa laittaa.

Urheilujuomia olen kokeillut mutta useimmiten tulen niistä, syystä tai toisesta huonovointiseksi. Juoksufoorumilta (en nyt muista keneltä), sain loistovinkin, joka toimii itselläni todella hyvin… Perinteinen Mehukatti, jota löytyykin nykyään aina kaapista 😊 Antaa hyvin puhtia pidemmille lenkeille, eikä aiheuta huonovointisuutta. Tästä huolimatta mietin, pitäisikö pidemmälle matkalle varata mukaan Mehukatin lisäksi vielä jotakin muutakin ”ekstraenergiaa”?

Verkkohan on täynnä erilaisia ohjeita itsetehtyjen energiapatukoiden valmistamiseksi. Selailin niitä läpi mutta, sitä mieleistä ohjetta ei tuntunut oikein löytyvät, kunnes löysin mielestäni erinomaisen ja ennen kaikkea inspiroivan kirjoituksen aiheesta:

https://www.outa.fi/joomla3/index.php?option=com_content&view=article&id=57&Itemid=27

Kirjoituksesta innostuneena päätin ryhtyä kokkaamaan, vaikka kokkaus sinällään onkin yksi suurimmista kehityskohteistani (”Äiti, miks meillä on aina makaronilaatikkoo tai makkarasoppaa”). Valitsin omiin energiapatukoihini makua tuomaan appelsiinimehua ja taatelia.

Mun energiapallot

1 dl siirappia

½ dl sokeria

1 dl kuohukermaa

Nämä aineet mittasin kattilaan ja keitin seosta kokoon noin puolituntia. Tämän jälkeen otin kattilan pois liedeltä ja lisäsin joukkoon:

150 g hienonnettua maapähkinää

1 ½ dl kaurahiutaleita

yhden appelsiinin mehun

1 dl taateleita

Valmiin seoksen pyöritin perunajauhoissa palloiksi ja käärin pallot elmukelmuun pakastamista varten. Niin, eihän niistä sitten lopulta patukoita tullut vaan palloja mutta maku oli kuitenkin omaan suuhuni ihan ok😊

Sitten oli ratkaistava vielä se suurin ongelma, kuka energiapalloja lähtee kokeilemaan käytännössä?  Itse en usko keittotaitoihini sen vertaa, että ajatus ensimmäisenä testaajana toimimisesta olisi varsinaisesti kiehtonut.

No mutta, myötä ja vastamäessä… Tarjosin siis siipalleni ruhtinaallisesti sitä kuuluisaa ”omaa aikaa”. Ehdotin hänelle vähintään kolmen tunnin pyöräilyä, vastineeksi pyysin vain, että hän söisi matkalla muutaman energiapallon… Kumma juttu, siippani kieltäytyi ehdottomasti toteuttamasta toivettani, vaikka tehostin tarjoustani vielä muistuttamalla, että toiseen taskuunhan voi ottaa reilusti vessapaperia… Koska itse olen kolmatta viikkoa flunssan kourissa, jää energiapåallojen varsinainen testaaminen tuonnemmaksi mutta ainakin ne toimii ihan kohtalaisesti ”siman” kyytipoikana 😊

Hyvää Vappua toivotellen, Susannak

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Vuoroin vieraissa…

Kotijoukkoni kyllä kovasti yrittävät ymmärtää juoksuharrastustani ja välillä siinä onnistuvatkin… Viime syksynä juoksukauteni piti huipentua Tallinnan maratonin puolikkaalle mutta toisin kävi. Sain viikkoa ennen ko. ajankohtaa ihan hirvittävän flunssan ja siinäpä se sitten oli. Laivaliput koko perheelle oli ostettu jo hyvissä ajoin ja hotelli varattu. Niinpä reissuun lähdettiin kisaturistin roolissa.

Sunnuntaina olimme katsomassa puolikkaan lähtöä, kun huomasin, että täyden matkan juoksijat ovat tehneet matkaa kohta kaksi tuntia eli odotettavissa olisi ”kohta” ensimmäiset täyden matkan maaliin tulijat. Niinpä ehdotin matkakumppaneilleni, että jäisimme odottamaan kärkijuoksijoiden maalintulon. Näin päädyttiin tekemään, koska seurueeni ymmärsi, että halusin kovasti nähdä ensimmäiset maaliin tulijat. Puolen tunnin odottelun jälkeen ensimmäinen juoksija saapuikin maaliin. Tämän jälkeen odoteltiin minuutteja, kunnes toiseksi tullut juoksija ylitti maaliviivan. Tässä kohtaa siippani totesi: ”Suski hei, on tää maraton vaan jännittävä laji näin niin kuin penkkiurheilijan näkökulmasta. Me ollaan istuttu nyt melkein 40 minuuttia tässä kadunvarressa ja nähty kaks juoksijaa”.

Tavallaan ymmärrän hänen kommenttinsa. Meidän ”pojat” kun harrastavat yhtä suurella intohimoilla jääkiekkoa kuin minä juoksua. Kyllähän jääkiekossa rehellisyyden nimissä taitaa hieman nopeammalla tempolla asioita tapahtua… Mene ja tiedä, minä en ymmärrä mitään jääkiekosta mutta yritän kuitenkin ymmärtää ja osallistua.

Tänä keväänä G-junnujen kausi huipentui suureen kotiturnaukseen, johon olin lupautunut toimitsijaksi. Toimitsijoiden vuorolistan nähtyäni olin kyllä aika kauhuissani, vuoroni oli merkitty kestämään kolme tuntia. Ensimmäinen ajatukseni oli: ”Mullehan ehtii tulla pissahätä ja nälkä” (olen valitettavasti niitä ihmisiä, joilla on, jos ei aina niin useimmiten nälkä). Sielun tuskaani hieman helpotti, kun paikan päällä selvisi, että otteluiden välissä on jäänajo, jonka aikana ehtii hyvin asioida makkarakioskilla.

Toimitsijan kopissa sain tehtäväkseni painaa kellon summeria kahden minuutin välein vaihdon merkiksi ja ohjeistuksen, että tarkkana pitää olla. Helposti kun kuulemma käy niin (ja monelle toimitsijalle on käynyt), että pelin seuraaminen vie mukanaan ja vaihdot venyy, kun summeri ei soikaan ajallaan. Tähän haasteeseen en itse ”törmännyt” tehtävässäni, sillä edelleenkään en ymmärrä jääkiekosta mitään, eikä sen katsominen ”imaise” mukanaan. Niinpä niin, vuoroin vieraissa ja yhteispelillä homma hoituu, vaikka kiinnostuksen kohteet ovatkin erilaisia.

Tosin pakko tunnustaa, että ihan aina ymmärrykseni ei ole riittänyt… Meillä on todella vähän säilytystilaa ja tästä on muodostumassa jonkinlainen ongelma. Työpaikan kahvipöydässä tästä oli eräänä aamuna keskustelua ja kollegani teki asian tiimoilta mielestäni hyvän havainnon. Hän nimittäin totesi, että ei ole koskaan vielä nähnyt yhdenkään sisustuslehden sivuilla kuvia siitä, miten ihanan kauniissa ja harmonisesti sisustetussa kodissa säilytetään valtava määrä urheiluvarusteita. Eipä siinä hetkessä muistunut kenellekään muullekaan mieleen, että olisi tällaista nähnyt. Toki ymmärrän, että tarpeelliset varusteet tarvitaan mutta kun keväällä kauden päätteeksi kotiimme ilmestyi toistaiseksi nuorelle herralle liian isot maalivahdin patjat odottamaan seuraavaa syksyä, en oikein tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa…

Toiset kutsuvat tämän kaltaista tilaa kiinteistössä saunaksi 🙂

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Retkeilyä…

Seitsemän veljeksen vaellusreitti kulkee Uudellamaalla Helsingistä Vantaan, Tuusulan ja Nurmijärven kautta Hyvinkäälle. Mittaa koko reitille kertyy noin 80 kilometriä. Reitin varrelta voi hyvin valita itselleen mieluisia ja sopivan pituisia osuuksia, joten reitti tarjoaa mahdollisuuksia monen tasoisille ja ikäisille vaeltajille.

Ensimmäisen kerran reitillä vaellettiin jo syksyllä 1964, kun Akateeminen Urheiluliitto järjesti Seitsemän veljeksen vaelluksen, joka kulki Nurmijärven Palojoelta Helsingin Pirkkolaan. Nykyään reitti alkaa Aleksis Kiven patsaalta Kansallisteatterin edustalta. Reitti on tällä hetkellä merkitty osittain hyvinkin selkeästi ja reitin seuraaminen näillä osuuksilla on helpohkoa mutta osittain reitin seuraaminen saattaa olla haasteellista ja vaatii hyvää kartanlukutaitoa, riittävien opasteiden puuttuessa.

Seitsemän veljeksen reitin saavutettavuuden parantamiseksi työskennellään kuitenkin jatkuvasti. Yksi hieno hanke aiheen tiimoilta on Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry:n rahoittama Seitsemän veljeksen reitillä -hanke. Hankkeen aikana Seitsemän veljeksen vaellusreitille tehdään mobiiliopastus Hyvinkään, Nurmijärven ja Tuusulan alueille yhteistyössä kuntien ja yhdistysten kanssa. Mobiiliopastus tulee sisältämään runsaasti tietoa muun muassa reitin monimuotoisesta maisemasta ja luonnosta sekä kulttuurikohteista.

Katriina Koski  (Maisema-asiantuntija, NEUVO 2020 ympäristöasiantuntija (Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria Etelä-Suomi) tutkii Seitsemän veljeksen vaellusreitin karttoja. Hetken kuluttua on tarkoitus lähteä liikkeelle suunnittelemaan mobiiliopastusta.

Mobiiliopastus tehdään Nomadi-sovellukseen ja se on sekä helppo että maksuton ladata omaan mobiililaitteeseen. Opastus julkistetaan 12.10. ja tämän jälkeen se on ladattavissa omaan mobiililaitteeseen. Olitpa sitten kiinnostunut reitin kulttuurikohteista, kasvistosta tai luonnonmaisemasta sisältää mobiiliopastus varmasti paljon mielenkiintoista sisältöä. Opastuksesta tulee löytymään myös käytännön vinkkejä levähdys- ja huoltopaikoista.

Mobiiliopastuksen tekijät pienellä kahvitauolla.

Mobiiliopastusta tehdään työpajoina paikallisten toimijoiden kanssa, jolloin paras paikallinen tietämys saadaan mobiiliopastuksen kautta reitillä vaeltajien käyttöön. Tällä viikolla järjestettiin hankkeen Nurmijärven pohjoisosan reittiosuuden suunnittelutalkoot. Minulla oli ilo osallistua tarkkailijan roolissa tähän tapahtumaan. Oli todella antoisaa kulkea asiantuntijoiden kanssa läpi tämä reittiosuus ja huomata, kuinka paljon reitin varrella on nähtävää ja koettavaa.

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Yöllinen vaellus…

Juoksutapahtumissa minun mielestäni paras hetki on aina lähdössä, kun voi aistia kanssajuoksijoiden keskittymisen ja tavallaan tuntea ilmassa odotuksen, jännityksen ja adrenaliinin. Olen monesti kuullut, että juoksutapahtumissa juuri vireystilan ja adrenaliinin voimalla moni pystyy rikkomaan omia ennätyksiään reilusti ja onnistumaan juoksussaan täydellisesti.

Itse olen luonteeltani varmistelija ja juoksen aina tapahtumissa ehkä turhankin varovaisesti omaan kuntotasooni nähden. Näin ollen köpöttelyni erilaisissa tapahtumissa onkin enemmän oman kuntotason testaamista ja matkan teosta nauttimista kuin sitä, että selvittäisin, mihin rahkeeni äärimmillään riittäisivät. Edellisellä lomareissullamme pääsin kyllä (pienen pakon edessä) tätäkin asiaa selvittämään ja ehkä adrenaliinillakin oli jotakin osuutta asiaan…

Sperlongan maisemia

Meidän perheellä on tapana suosia lomamatkoilla kulkuvälineenä junaa. Miksi vuokrata auto, kun kerran voi liikkua julkisillakin (tämän ajatuksen olen sittemmin kyseenalaistanut). Tällä kertaa olimme lomalla Sperlongassa, joka on pienen pieni merenrantakylä Rooman ja Napolin välissä. Lähin juna-asema sijaitsi Fondissa noin 12 kilometriä Sperlongasta. Sinä kyseisenä päivänä lähdimme tutustumaan Pompeijiin, siispä bussilla Fondiin, junalla Napoliin ja paikallisjunalla Pompeijiin.

Paluuaikataulumme oli laskettu niin, että ehdimme Fondin asemalta hyvin viimeiseen Sperlongan bussiin mutta kohtalo puuttui tässä vaiheessa peliin… Jossakin kohtaa Napolin ja Fondin välillä junamme jäi yhtäkkiä seisomaan raiteelle. Junassa toki kuulutettiin jotakin mutta vain italiankielellä, jonka jälkeen konduktööri juoksi junavaunumme läpi huutaen attenzion, attenzion ja paljon muuta niin ikään italiankielellä. Tässä vaiheessa nousin ylös ja kysyin ystävällisesti: “Could someone please tell me in english what has happened and why the train stopped.” Huonoksi onneksemme kukaan ei puhunut englantia mutta arvostan suuresti herraa, joka yritti saada meidät tilanteen tasalle… Kyseinen herra teki käsillään suuria rintoja kuvaavan eleen ja sanoi not a sleep. Itse en tämän kielimuurin yli päässyt kapuamaan mutta siippani onnistui hienosti päättelemään, että joku nainen oli saanut junassa sairaskohtauksen.

Hetken kuluttua koko juna tyhjennettiin ja jäimme odottamaan… Odotus oli aika pitkä mutta lopulta saapui toinen juna, johon meidät ohjattiin ja matka pääsi jatkumaan. Tämän episodin johdosta oli selvää, että emme missään nimessä tule ehtimään Fondista lähtevään viimeiseen bussiin.

Pompeijissa 20 kilon ”kahvakuulan” kanssa hetki ennen yöllistä vaellusta…

Tiesimme jo etukäteen, aikaisemman kokemuksemme perusteella, että Fondissa liikennöi epäsäännöllisen säännöllisesti vain yksi taksi. Päästyämme vihdoin ja viimein Fondin asemalle siippani soitti paikalliselle taksiyrittäjälle, joka kuitenkin ilmoitti juuri sillä hetkellä olevansa muissa töissä, eikä ajossa ja käski soittaa Fabiolle (Fabio? Kuka?). Siippani siinä sitten kyselemään Fabion puhelinnumeroa mutta sitä kyseinen taksiyrittäjä ei osannut kertoa. Eipä siinä sitten auttanut muu, kuin ottaa apostolin kyyti.

Tässä vaiheessa ilta ei ollut vain hämärtynyt vaan muuttunut jo pilkkopimeäksi yöksi. Nuori herramme oli jo lähes unessa, eikä millään tavalla kykenevä etenemään enää omin jaloin. Fondin kaupunkialueelta päästyämme olimme keskellä Italialaista maaseutua ja täydellisen pimeyden keskellä. Hetken neuvon pidon jälkeen päädyimme etenemään siippani edellä näyttäen tietä kännykän taskulampulla ja minä perässä nuorta herraa kantaen. Siippani kyllä tarjoutui useaan otteeseen ottamaan kantajan roolin mutta tässä kohtaa olin jo aika voimakkaasti jonkinlaisen ”leijonaemo -tunnetilan” vallassa ja halusin ehdottomasti kantaa lasta itse. Siippani siis joutui antamaan asiassa periksi, jotta pääsimme matkaan.

Näin alkoi vaelluksemme lähes loputtomilta tuntuvien tomaattiviljelysten keskellä. Jos ja kun vähän jo valmiiksi pelotti tomaattien keskellä, pimeässä, keskellä ei mitään, niin silloin vasta alkoikin pelottaa, kun ohitimme harvakseltaan asumuksia. Tomaattiviljelmien välissä oli maataloja, joista useampien pihat oli aidattu vähän jotenkuten, eikä niin ammattimaisen näköisesti. Siinä kohtaa, kun huojuvan ja hataran aidan välistä työntää koripallonkokoisen päänsä muriseva rotweiler ja näyttää koko hammasrivistönsä, tekee ihan oikeasti mieli juosta!

Hyvän tovin vaellettuamme siippani kääntyi ja kysyi ystävällisesti, pärjäänkö varmasti… Koska ne paikalliset vahtikoirat ihan oikeasti hirvitti, tiuskaisin hänelle (ehkä vähän äksymmin kuin oli tarkoituskaa): ”Joo, joo, laita nyt vaan sitä tossua toisen eteen!” Tähän siippani totesi jo melko kyynisesti, että vain toinen meistä juoksee puolikasta… 😊

Olihan raskas reissu, jos joku olisi sanonut minulle, että pystyn kävelemään lähes 8 kilometriä (myönnyin jossain kohtaa, ja kantajan rooli vaihtui) kantaen 20 kilon ”kahvakuulaa”mukanani, en olisi kuunaan uskonut tähän kykeneväni mutta kun olosuhteet suoritukselle olivat ”otolliset” 😊 Sinä kyseisenä yönä ei juuri naurattanut mutta jälkeenpäin on kyllä paljon hymyssä suin muisteltu yöllistä vaellusta Fondi-Sperlonga välillä. Niinhän sitä tavataan sanoa, että matkailu avartaa, ainakin tuli nähtyä tomaatteja ja rotweilereita (saatoivat ne olla jonkun muunkin rotuisia koiria, ei tullut mieleen juuri sillä hetkellä asiaa tarkemmin ryhtyä selvittämään) ja olihan Pompeiji ihan oikeesti tosi vaikuttava… 😊

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

18 kilometriä – 18 maisemaa

Minä viihdytän itseäni lenkeillä musiikilla ja tajunnanvirralla. Monesti huomaan lenkin päätteeksi edenneeni niin voimakkaasti ”omassa sisäisessä ajatuskuplassani”, että täytyy oikein ryhtyä miettimään, mistä kaikkialta on tullut lenkin aikana kierreltyä. Asian laita ei ole lainkaan huono. Sisällä ajatuskuplassa on ratkaistu ongelmia, purettu pahaa mieltä, haaveiltu, suunniteltu tulevaa ja päädytty useimmiten hyvälle mielelle.

Kuten todettu, ympäristön havainnoiminen jää usein kuitenkin hieman toispuoleiseen asemaan. Tämä on sinällään sääli, sillä asuinpaikkani ympäristöstä löytyy paljon idyllistä maalaismaisemaa ja luonnonkauniita paikkoja. Havainnoitavaa, etenkin näin kevään tehdessä tuloaan, olisi reitin varrella varmasti paljon. Niinpä päätin vaihteen vuoksi kokeilla itselleni hieman toisenlaista näkökulmaa lenkkeilyyn. Ajatuksenani oli rakentaa visuaalinen kartta reitistäni. Kuinka monenlaista maisemaa reittini varrelle todellisuudessa mahtuukaan? Ehkä halusin katsoa tuttua reittiä myös hieman uudesta näkökulmasta. Niinpä päätin jokaisen juostun kilometrin aikana keskittyä ihan pienen hetken ympäristöni tietoiseen havainnointiin ja tässä on lopputulos…

1 kilometri

2 kilometri

3 kilometri

4 kilometri

5 kilometri

6 kilometri

7 kilometri

8 kilometri

9 kilometri

10 kilometri

11 kilometri

12 kilometri

13 kilometri

14 kilometri

15 kilometri

16 kilometri

17 kilometri

18 kilometri

Näin paljon erilaisia maisemia ja maamerkkejä löytyi viime viikolla lenkkireittini varrelta ja tämän näköinen tuli visuaalisesta kartastani tällä kertaa. Maisemien keräily oli itse asiassa aika hauskaa. Pisin juoksumatkani on tällä hetkellä 21 kilometriä ja juoksumatkan pidentäminen vähän hirvittää. Uskoisin, että omalla kohdallani juoksumatkan pidentäminen on enemmänkin kiinni itsetunnosta kuin fyysisestä kunnosta. Ehkä ei pitäisikään lähteä entistä pidemmälle lenkille vaan keräämään seuraavaan kuvakollaasiin vaikkapa 26 maisemaa. Voihan se olla, että jonain kauniina päivänä (joskus tulevaisuudessa) minulla on 42 maisemaa koossa 😊

Pääsiäiseksi suunnitellut juoksulenkit ja muutkin urheiluaktiviteetit jäävät nyt väliin, kun koko meidän porukka niiskuttaa vällyjen alla. Onneksi nuori herramme lupasi jakaa virpomisherkut solidaarisesti kaikkien sairastuneiden kesken…

Leppoisaa Pääsiäisen aikaa toivotellen…

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista