DIY – Virkattu rahi

Olohuoneen lukunurkkamme on odottanut jo hyvän aikaa uutta kalustusta. Vihdoin ja viimein kuukausien etsinnän jälkeen löysin Tori.fi -sivustolta itselleni mieluisan nojatuolin ja lipaston lukunurkkaukseen. Kalustusta vaihdettaessa siippani, joka useimmiten lukunurkkauksessa istuu, esitti kainon toiveen jalkarahin olemassa olosta…

Minulla ei juuri sillä hetkellä ollut oikeastaan mitään kiireellistä työn alla, joten päätin jalkarahin toteuttaa itse. Puikot ovat aina pysyneet käsissäni huomattavasti paremmin, kuin virkkuukoukku, mutta jostakin selittämättömästä syystä tällä kertaa teki mieleni lähteä projektia toteuttamaan virkkaamalla.

Kuten todettu, en ole kovin kummoinen virkkaaja, joten osaamiseni asettamien reunaehtojen sisällä, oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto lähestyä asiaa oli isoäidin neliö. Raheja vartenhan myydään valmiiksi muotoiltuja pehmopaloja, mutta tällä kertaa päätin hyödyntää kotimme nurkissa ylimääräisenä ”pyöriviä” tavaroita. Muovilaatikosta, vanhasta fleecepeitosta ja paalinnarusta syntyi mielestäni ihan toimiva aihio rahille.

Näillä ”eväillä” lähdin rahia toteuttamaan…

Ei ehkä tyylikkäin mahdollinen ratkaisu, mutta ihan toimiva kuitenkin…

Suuret isoäidin neliöt virkkasin kaksinkertaisesta Seitsemän veljestä -langasta, numeron 8 koukulla. Koristeeksi rahiin tein vielä muutamia kukkasia vihreän sävyissä, sillä satuin löytämään läheisestä ruokakaupastamme täydellisesti tuolin sävyihin sopivia lankoja.

Lopputulos…  Ei ehkä ihan käsityötaidon mestarinäyte, mutta värit sointuvat hienosti yhteen nojatuolin värien kanssa, rahi täyttää tehtävänsä ja onhan se oikeastaan ihan sympaattinenkin 🙂

Mukavaa loppuviikkoa toivotellen, SusannaK

Se vaan, että nojatuolin ”pääkäyttäjän” jalat ei ihan yllä rahille asti 🙂

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *