Se hetki, kun pinna palaa (ihan totaalisesti)…

Tiedättekö sen ihmistyypin, joka venyttää pinnaa viimeiseen asti ja sitten kuuluu POKS… Itse valitettavasti edustan juurikin tätä ihmistyyppiä. Yritän (ainakin omasta mielestäni) aina viimeiseen asti pysyä positiivisena, ratkaista asiat sopuisesti ja välttää konflikteja.

Se, miksi pidän tätä hieman harmillisena luonteenpiirteenä tai ainakin vahvana kehityskohteena johtuu siitä, että monesti jos olisin harmitukseni tuonut julki aikaisemmin, olisin välttynyt tilanteeseen nähden melko dramaattisiltakin juonenkäänteiltä. Onneksi se totaalinen ”repeäminen” omalla kohdallani kuitenkin kulminoituu toimintaan, joka tähtää vallitsevan tilanteen korjaamiseen, eikä esimerkiksi agressiiviseen käyttäytymiseen tai toisen ihmisen solvaamiseen.

Niin, kyse on jälleen kerran niistä hiivatin omenoista. Puutarhastamme löytyy 12 valtavan suurta omenapuuta, joista osa lähes kaksi ja puolikerroksisen talomme korkuisia. Satokausi on tänä vuonna, sanoisinko melko runsas ja omenaa tulee valehtelematta satoja kiloja.

Kolmen viikon ajan olen kiltisti joka päivä töiden jälkeen käyttänyt kaksi tai kolme tuntia omenoiden keräämiseen maasta, puusta, autotallin katolta käsin ja teleskooppivarrella. Omenoita on toimitettu peuroille, hevosille, sukulaisille, tuttaville, kylän miehille ja tutulle kahvilan pitäjälle… Eikä loppua näy!

Kaikilla meillä on tietenkin omat kiireemme, enkä ole tohtinut oikein pyytää apua omenaongelmaani. Niinpä tilanteesta on päässyt kehkeytymään yhden naisen taisto, joka kulminoitui eilen illalla siihen, että totaalisen kyllästyneenä omenoiden poimimiseen (ja ehkä vähän kiukuspäissänikin) hain varastosta sahan ja ryhdyin ”ylimääräisiä” omenapuita ihan omin pikkukätösin kaatamaan.

Siippani olikin jo aikaisemmin ehtinyt todeta puiden kasvaneen niin valtaviksi, että niiden kaataminen moottorisahallakin on melkoinen urakka… Voin kertoa, että kyllä se riittävän kiukun voimalla onnistui, puun kaataminen, ihan käsisahallakin. Olen nimittäin niin ”nössö”, etten uskalla käyttää moottorisahaa, joten lihasvoimalla työhön oli ryhdyttävä.

Nyt tilanne puutarhassa on se, että omenoiden poiminta jatkuu entiseen malliin ja sen lisäksi työlistalla on erinäinen määrä sahattavia omenapuun oksia ja siivottavaa risukkoa. Ihan vain tässä mietin, että olisikohan ollut järkevää nöyrtyä ja pyytää apua omenoiden kanssa hieman ennen kuin se ”pinna paloi” aivan totaalisesti…

Niin, että ihan vähän vain on omassa luonteenlaadussani kehittämisen varaa, mutta kuten huomaatte, jonkinlaista itsetutkiskelua asian tiimoilta olen kuitenkin harrastanut ja kukapa meistä lopulta on täydellinen…

Aurinkoista viikonloppua toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Yksi kommentti artikkeliin “Se hetki, kun pinna palaa (ihan totaalisesti)…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *