Ensimmäinen puoli vuotta vanhan (tyydyttävässä kunnossa ostetun) talon asukkaana – miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Niin, ensimmäinen puoli vuotta Kurjenpolven kukkulalla on nyt elelty ja oleiltu. Paljon on erilaisia asioita kohdattu ja niistä opittu, mutta paljon on vielä näkemättä ja kokematta. Pelkästään vuoden aikojen mukanaan tuomat riemut kuten haravointi, lumityöt ja talon pitäminen lämpimänä talvipakkasella ovat vielä edessäpäin, puhumattakaan yllättävistä remonttitarpeista, jäätyvistä putkista tai tilkittävistä ikkunoista.

Kuten todettua, jotakin on kuitenkin ehditty jo oppia, uusia remonttitaitoja totta kai, mutta ehkä vielä kädentaitojakin tärkeämpänä asiana pidän jonkinlaista henkistä kasvua, jota ”rämätalon” omistaminen vaatii…

Se hetki, kun on pakko oppia priorisoimaan…

On tullut viimeistään nyt! Sisällä talossakin puuhaa riittäisi yllin kyllin muun muassa pukuhuoneen paneelit odottavat maalausta, keittiön seinä tapetointia, yläkerran makuuhuone täydellistä pintaremonttia, alakertaan vievä portaikko niin ikään maalausta ja tätä tekemättömien töiden listaa voisi jatkaa, jos ei nyt ihan loputtomasti niin ainakin melko pitkästi… Ja remonttitarpeiden päälle vielä suurin osa talon tiloista on kalustamatta ja sisustamatta, että hetki tässä vielä vierähtää (luultavasti vuosia) ennen kuin sisustustekstiilejä ehtii mallailemaan sävysävyyn muun kalustuksen kanssa 😊

Näin satokauden ollessa ”parhaimmillaan” kaikki ylimääräinen aika (ja sekin, jota ei oikeasti olisi) on käytettävä puutarhassa, jotta takapihamme ei kohta olisi pelkkä valtava röykkiö maahan mätäneviä omenoita ja luumuja. Niinpä sisätöiden on nyt vain annettava odottaa aikaa parempaa ja puutarhan ”raivaaminen” priorisoitava.

Omenoita…

Omenoita…

Ja vielä lisää omanoita… Puutarhastamme löytyy 12 suurta omenapuuta ja omenaa tulee valehtelematta satoja kiloja… Hetki siis menee, ennen kuin saan omenoiden osalta tilanteen haltuun:)

Luumutkin kypsyvät piakkoin…

Samoin pensasmustikat…

Kun on opittava sopeutumaan ja sietämään pientä epämukavuutta…

Talomme ainoat pesutilat olivat käytännöllisesti katsoen koko kesän remontissa. Tämä tarkoitti sitä, että peseytymisemme oli pitkälti (onneksi lähellä sijaitsevan) uimahallin varassa. Suurimmaksi osaksi elämä ilman omia pesutiloja sujui ihan mallikkaasti, mutta muutamaan otteeseen jäi uimahallin kesäaukioloaika tarkastamatta. Niinpä niin, eihän ne niin kunniakkaita hetkiä ole, kun ”rykii” hikisenä ja puutarhatöissä ryvettyneenä uimahallin ovenkahvaa ja päätyy lopulta pesulle puutarhaletkun alle.

Kun on opittava, ettei ihan pienistä kannata hermostua…

Mitä sitten, jos pesukone päästää vedet lattialle ja koko huone lainehtii tai keskuspölynimuri on tukossa, samoin keittiön vesilukko, puutarhavajan ovi on jumissa, ruohonleikkuri ”leikkaa kiinni” ja Espanjan siruetana-armeija yrittää sisukkaasti vallata puutarhan. Mitäpä noista, kun ottaa huomioon, että alakerran remontin yhteydessä puretun lattian alta löytyi yllättäen melko suuri lätäkkö ja tilanteen korjaaminen vaati erinäisen määrän ylimääräisiä melko suuria ja hintavia toimenpiteitä niin talon sisä- kuin ulkopuolellakin…

Talo on rakennettu kallion päälle ja pukuhuoneen lattian alta kalliosta paljastui melko suuri ja syvä railo, johon kerääntyy vettä… Tilanne saatiin kyllä useamman asiantuntijan voimin korjattua ja vesi ohjattua muualle, mutta olihan se aikamoinen kustannuserä suhteutettuna remontin alkuperäiseen budjettiin ja tietenkin myös omaan varallisuuteen…

Kun havaitsee, että puutarhan hoito vaatii kovaa kuntoa ja raakaa lihasvoimaa (joita en omista riittävästi)…

Itse olen aina ollut melko aktiivinen kuntourheilija. Melko hyvästä peruskunnosta huolimatta, on peruskestävyys ja lihasvoima ollut välillä ihan todella koetuksella, kun olen yrittänyt epätoivon vimmalla pitää edes jonkinlaista järjestystä yllä puutarhassa.

Puolentoista tunnin kyykkäämisen (maahan pudonneet omenat kun on kerättävä, että pääsee leikkaamaan nurmikon) ja kahden tunnin peruskestävyysharjoituksen (raskasta ruohonleikkuria kun työntää ylös rinnettä niin kyllä siinä hiki tulee ja syke nousee) jälkeen ei kyllä riitä allekirjoittaneen voimat enää minkäänlaisen vapaa-ajan liikunnan harrastamiseen ja varminta onkin tässä kohtaa (loukkaantumisten välttämiseksi) raahautua niillä ihan vaan vähän vapisevilla raajoilla sohvalle lepäämään…

Kolmen ja puolen tunnin urakoinnin jälkeen takapihan keskimmäisellä tasanteella ei yhden yhtä maahan pudonnutta omenaa ja ruohokin on leikattu…

Kun on todettava, että ”moni kakku päältä kaunis”…

Kuten edellä todettu korjattavaa, kunnostettavaa ja siistittävää niin talossamme, kuin pihapiirissäkin riittää yli omien voimavarojen. Niinpä olen tullut siihen tulokseen, että ne vähemmän akuutit asiat, jotka ehditään hoitaa ehkä joskus vuosien päästä, on vain yksinkertaisesti viisainta piilottaa ”häiritsemästä silmää”.

Pihapiiristämme löytyy erinäinen määrä kaikenlaisia kummallisia harkoista koottuja rakennelmia… Koska nyt ei vaan ehdi purkamaan niitä…

Olen lähtenyt tilannetta ratkaisemaan maisemoinnilla eli ”moni kakku päältä kaunis”…

Voihan se olla (mene ja tiedä), että maisemointi jopa toimii, kunhan istutukset vähän kasvavat…

Tärkeintä kaikista oppimistani asioista…

Koskaan ja tarkoitan ihan oikeasti koskaan ei kannata välittää muiden mielipiteistä makuasioissa. Sanotaanko nyt vaikka näin… Osa Kurjenpolven kukkulalla vierailleista henkilöistä on ihastunut miljööseemme, osa puolestaan kauhistunut ratkaisuamme perin juurin.

No, jokaisella meillä on oma tapamme elää ja tulkita ympäristöämme, toinen näkee mahdollisuuksia, toinen puolestaan ahdistavaa epäjärjestystä ja kaaosta. Jokaiselle suotakoon oma katsontakantansa, kunhan muistaa kunnioittaa sen toisenkin katsontakannan omaavan henkilön valintaa ja tapaa elää… Luulisin ainakin, että onnellisuutta syntyy juurikin siitä, että saa elää sellaista oman näköistään elämää vaikka se joskus ulkopuolisen silmiin näyttäytyisikin… No, ei niin järkevältä tai tyylikkäältä…

Niin, että kaikenlaista tässä on viime aikoina opittu, enkä epäile yhtään, etteikö vanhan talon omistaminen olisi koko elämän mittainen oppimisprosessi…

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

P.S. Elämähän on erilaisia valintatilanteita. Kurjenpolven kukkalalla asuminen on minun valintani ja useimmiten olen tyytyväinen tekemääni valintaan. Tänään tosin mieleeni hiipi ajatus, että voisihan sitä ihminen lauantai-iltaa viettää jotenkin muutenkin…

Kuin keräämällä Roomalaisen legioonan verran espanjansiruetanoita ja rehellisyyden nimissä en edes ilkeä kerätä niitä itse. Hommahan menee todellisuudessa niin, että minä osoitan turvavälin päästä (vähintään 5 metriä) etanaa ja huudan ”täällä on etsku”, jonka jälkeen siippani tulee ja korjaa etanan parempaan talteen. En pidä itseäni mitenkään ”herkkähermoisena”, mutta ne valtavat etanat nyt vain ovat omalle kestokyvylleni liikaa:)

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *