Järki ja tunteet – Aina ei voi voittaa…

Eikä edes joka kerta… Itse olen hyvin vahvasti ”kotini on linnani” -tyyppinen ihminen. Viihdyn kotona, herään mielelläni omasta sängystä ja nautin oman kodin mukanaan tuomista mukavuuksista. Tämän vuoksi pidän tärkeänä, että kotini on juuri minun silmääni sopiva, viihtyisä ja kodikas. Mikä taas toisaalta tarkoittaa sitä, että jonkun toisen silmään kotini saattaa näyttäytyä… No, ensimmäinen kommentti vierailijoilta on yleensä: ”Täällä on sellainen Huvikumputunnelma”.

Apinaa ja ponia en vielä Peppi Pitkätossun tapaan omista, mutta pisamia löytyy vähintäänkin saman verran, kuin Peppi Pitkätossulla, koirat käyttäytyvät useimmiten, kuin kaksi apinaa ja omasta ponista olen haaveillut jo pitkään… Että jotakin yhtäläisyyksiäkin Huvikummun asukkaisiin löytyy😊

Puutarhassa satokausi jatkuu puutarhavadelmien parissa… ja seuraavaksi (aivan piakkoin) kypsiä poimittavaksi ovat herukat…

Kantapään kautta olen oppinut, että kodin ei todellakaan tule miellyttää muita, kuin sen asukkaita. Olen tehnyt elämäni aikana useita asuntokauppoja ja yhden asunnoista ostin järjellä enkä tunteella… ISO VIRHE! Vaikka asunto oli järkevä, siisti, hyvä tilaratkaisultaan ja kaikin puolin toimiva kokonaisuus, hyvin pian kävi selväksi, että en vain kaikista järkisyistä huolimatta pidä asunnosta. Sen verran asuntokauppa ahdisti, harmitti ja kiukutti, että erään yön pimeinä tunteina päätin asunnossa asua tasan tarkkaan kaksi vuotta, enkä yhtään pidempään…

Tiedostan hyvin, että olen monessakin suhteessa hyvin etuoikeutettu. Ensinnäkin minulla oli mahdollisuus muuttaa kahden vuoden kuluttua, sillä kuuluisalla tunteella, ostettuun asuntoon (ymmärrän hyvin, että kaikilla ei ole mahdollisuutta syystä tai toisesta asuinpaikkaansa valita) ja toisekseen siipallani on ”lehmän hermot”. Siippani otti ihailtavan rauhallisesti tilanteen vastaan… Kun kerroin, että en halua asua juuri ostetussa asunnossamme kahta vuotta kauempaa.

Asuntokaupat ovat pienelle ihmiselle suuria taloudellisia investointeja. Se, että voin asua kodissa, jossa viihdyn tarkoittaa myös muiden investointien tarkkaa harkintaa. Rehellisyyden nimissä voin kertoa, ettei minulla ole varaa sisustaa kotiani Marimekolla ja Arabialla, edes kirpputorihinnoin, paitsi jos hyvällä tuurilla joskus löytyy kyseisten brändien tuotteita aivan alihintaan. Ei haittaa, hankin kirpputoreilta hieman edullisempia tuotteita, jotka miellyttävät silmää ja sopivat mielestäni kotiimme.

Nämä maustepurkit lienevät oman aikansa ”halpatuotantoa”… Ei haittaa, minä pidän niistä… Sain ne erittäin edullisesti kirpputorilta, sillä muutamassa purkissa on pieni särö… Ei sekään haittaa – ajan patinaahan se vain on…

No niin, tämän suhteellisen pitkän alustuksen jälkeen varsinaiseen asiaan. Kuten edellä on varmasti käynyt selväksi itselleni parhaat ratkaisut teen tunteella. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etten arvostaisi (itse asiassa ihailen) ihmisiä, jotka tekevät ratkaisunsa järjellä… Me vain olemme kaikki erilaisia ja hyvä niin.

Järjen ja tunteen problematiikkaan ”törmäsin” jälleen (onneksi tällä kertaa pienemmässä mittakaavassa) sisustaessani yläkerran makuuhuoneen takkanurkkausta. Minun olisi kokemuksieni pohjalta pitänyt tietää paremmin, mutta syystä tai toisesta annoin sisustuselementtejä valitessani järjelle vallan. VIRHE! Takkanurkkauksen sisustuksesta tuli mielestäni ihan siisti ja sopusointuinen, mutta jostain syystä lopputulos ei vain miellytä silmääni. Jotakin huvikumpumaista, uskaliasta ja ennen kaikkea hauskaa puuttuu… En vain oikein saa ”kiinni” mitä se voisi olla tai mikä silmääni takkanurkkauksessa häiritsee ja miksi se ei mielestäni täytä kodikkuuden vaatimuksia.

Niinpä niin, aina ei voi voittaa, eikä edes joka kerta… Tämä sisustusprojekti ei nyt oikein onnistunut. Tämä johtunee siitä, että olen melko huono visioimaan valmista kokonaisuutta. Lähestymistapani erilaisten sisustuselementtien yhdistelemiseen onkin lähinnä yrityksen- ja erehdyksen kautta oppiminen. Joskus homma toimii ja joskus taas ei…

Tällä kertaa ei toiminut, mutta uskon kuitenkin, että ennemmin tai myöhemmin palaset loksahtavat kohdalleen myös takkanurkkauksessa. Kunhan nyt hetken vielä tuumailen asiaa😊 Saattaahan se olla, että seuraavalta kirpparireissulta löytyykin juuri se kaipaamani puuttuva palanen… Sitä odotellessa myönnän ”tappioni” takkanurkkauksen suhteen ja yritän jälleen kerran ottaa ”tappiosta” opikseni…

Yläkerran takkanurkkauksen lähtötilanne…

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *