Irtiotto arjesta ja projekti rottinkiryhmä…

Kesäloman alkupuolisko on vierähtänyt melko tiiviisti remontin parissa. Remontoitavaa, korjattavaa, sisustettavaa ja kalustettavaa on paljon, ja viime viikolla alkoi tuntua jo siltä, että mikään ei valmistu. Siinä vaiheessa, kun remontin keskellä eläminen alkaa tuntua vain ja ainoastaan työläältä, ja visio joskus valmiista kodista hämärtyy, on ehdottomasti syytä pitää pieni hengähdystauko.

Niinpä tälle viikolle suunniteltu ratsastuskurssi osui juuri oikeaan aikaan ja tarjosi ehdottomasti tarpeellisen irtioton remonttiarjesta. Itse olen aina kokenut erilaisen liikunnan harrastamisen voimauttavana ja kulutankin melko monipuolisesti erilaisia ryhmäliikuntatunteja sekä hölkkään mielelläni. Kaikkein eniten kuitenkin pidän ratsastamisesta ja eräästä tietystä valkoisesta ratsusta…

Hevosten kanssa työskentelyn hienous (niin maasta, kuin ratsailtakin käsin) piilee mielestäni siinä, että se vaatii melko kokonaisvaltaista keskittymistä ja omistautumista juuri käsillä olevaan asiaan. Hevonen aistii todella herkästi, mikäli ratsastaja on hermostunut, ahdistunut, stressaantunut tai muuten vain ”muissa maailmoissa”. Ison ja herkän eläimen kanssa työskennellessä on siis pystyttävä siirtämään kaikki muut arjen huolet sekä murheet syrjään ja rauhoitettava oma mielensä, muutoin yhteistyöstä ei tule, kuin ”sutta ja sekundaa”. Tätä tuiki tärkeää taitoa olen harjoitellut (ja oppinutkin) hevosharrastuksen parissa ja ehkä juuri sen vuoksi kaikista harrastuksistani mieleisin onkin ratsastus.

Mä osasin ja uskalsin vaikka esteiden hyppääminen jännitti ensin ihan hirveesti… Se itsensä voittamisen tunne… ja ihana valkoinen ratsu, joka tuo uskollisesti, varmasti ja taitavasti tätiratsastajan yli esteiden…

Ratsastuskurssi teki tehtävänsä ja kolmen varsin vaiherikkaan tallipäivän jälkeen alkoi taas visio joskus valmiista ja viihtyisästä kodista kirkastua. Yläkerran suuren makuuhuoneen pintaremontti on listoitusta vaille valmis, joten ratsastuskurssin voimaannuttamana ryhdyin suunnittelemaan kyseisen huoneen kalustamista.

Alun perin olin suunnitellut huoneen tulisijan ympärille jotakin Chippendaletyyppistä sohvaryhmäratkaisua (tiedättekö ne sametilla päällystetyt sohvat, joissa on rottinkisen päädyt), koska kuitenkin olin saanut jo aikaisemmin lahjaksi vähän käytetyn lumikenkärottinkituolin- ja pöydän, eikä omistuksessani tietenkään ole mitään Chippendaleen viittaavaakaan, ryhdyin takkanurkkauksen kalustusta keräämään jo olemassa olevan ympärille.

Tämän huoneen takkanurkkausta olisi seuraavaksi tarkoitus ryhtyä kalustamaan hieman viihtyisämmäksi…

Tori.fi -sivustolta löysin lahjaksi saadulle lumikenkätuolille parin…

Ja rottinkiryhmää täydentämään yhden pienemmän tuolin…

Lisäksi hankin ”riikinkukon” turkoosia kalustemaalia…

Ja trikoista ontelokudelankaa… Minun on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla maton virkkaamista itse, mutta kaupassa ontelokudelangat ovat aika arvokkaita, enkä ole raaskinut niitä ostaa, nyt löysin verkkokaupan, josta ontelokudelankaa sai mielestäni kohtuulliseen hintaan. Verkkokauppa löytyy https://www.lankava.fi/fi/ mikäli jollakin muulla on tarvetta lankaa hankkia:)

Näillä ”eväillä” ajattelin lähteä takkanurkkausta somistamaan. Saa nähdä, vastaako toteuma lopulta visiotani vai onko se lopulta jotakin ihan muuta:) Takkanurkkauksesta ja rottinkikalusteista kirjoittelen varmasti blogiin vielä uudemman kerran, kunhan projekti jossain kohtaa valmistuu…

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

P.S. Tämän tarinan opetus taisi olla, että jos ja kun ”hommat sakkaa” kannattaa ihan aidosti suoda itselleen pienempi tai isompi luova tauko ja palata sitten uusin voimin asian äärelle… Tiedän, itsestäänselvyys, mutta ainakin itseltäni meinaa aina välillä työn touhussa tämä varsin yksinkertainen asia unohtua…

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:

4 kommenttia artikkeliin “Irtiotto arjesta ja projekti rottinkiryhmä…

  1. Rottinkihuonekaluja on kertynyt eikä paikka ole vielä selvillä.. on sohva, 3 nojatuolia, pyöreä pöytä ja 3 jakkaraa..
    Aiotko maalata ne turkoosiksi?
    T. Aija

    1. Hei, yhden tuoleista maalasin turkoosiksi ja loput kalusteista ajattelin maalata vaaleanharmaiksi. Yhden tuolin ehdinkin jo maalata vaaleanharmaalla ja siitä tuli mielestäni varsin sievä, mutta nämähän ovat tietenkin aina makuasioita 🙂

  2. Hei, itse maalasin juuri vanhan rottinkipöydän ja tuolin. Uula Into kalustemaali oli ihan kymppi ostos siihen hommaan👍
    Kalkkimaalia harkitsin, mutta se olisi erikseen vielä pitänyt vahata 🤔 En osaa liittää kuvaa, joten….

    1. Hei, suuret kiitokset vinkistä. Yhden tuolin maalasin tuolla Helmi -kalustemaalilla, eikä ollut kyllä rottingille se paras mahdollinen ratkaisu… Joten kahta muuta tuolia varten haen varmaan kaupasta vielä hieman toisenlaista maalia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *