Voiko punainen lattia toimia sisustuksessa?

Niin, siinäpä vasta hyvä kysymys. Seuraava projektini on yläkerran kapean käytävän pintaremontti. Käytävän lattiaa peittää tumman turkoosi kokolattiamatto, josta itse asiassa pidän. Kokolattiamatto on kuitenkin aikojen saatossa likaantunut niin pahoin (ja tuoksukin on melko tunkkainen), etten usko sen pelastamisyrityksiin pesemällä.

Alakerran muovimattojen alta on paljastunut oikein kauniin väristä puulattiaa, joten vastoin parempaa tietämystä oletin yläkerran käytävän lattiankin olevan puunvärinen. Tämän olettamuksen valossa lähdin suunnittelemaan yläkerran käytävän pintoja.

Pitkä, kapea ja pimeä käytävä on mielestäni aina haastava sisustamisen näkökulmasta. Kodikkuuden tunnelmaa ensimmäisessä suunnitelmassani lähdin etsimään keltakuvioisesta tapetista. Käytävän pitkä seinä oli siis tarkoitus levyttää sekä tapetoida ja loput käytävästä maalata valkoiseksi. Tapetitkin tuli jo ostettua…

Yläkerran remontoitava käytävä…

Käytävään luonnonvaloa tulee ainoastaan käytävän syvennyksen pienistä ikkunoista

Eilen sitten vihdoin ja viimein päätin hieman kurkistaa kokolattiamaton alle (olisi ehkä kannattanut kurkistaa jo hieman aikaisemmin, esimerkiksi ennen keltaisten tapettien hankkimista 😉).

Yllätykseni oli melkoinen, kun kokolattiamaton alta löytyikin kirkkaanpunaiseksi maalattu puulattia. Positiivista löydössäni oli tietenkin se, että eittämättä alkuperäinen puulattia näytti olevan melko hyväkuntoinen. Vähän heikompi juttu puolestaan tuo kirkkaanpunainen maali lattian pinnassa. Tokihan lattiasta voisi yrittää hioa maalipinnan pois, mutta jostakin käsittämättömästä syystä päätin kuitenkin lähteä asiaan uudelleen orientoitumaan punaisen lattian ehdoilla.

Hups, kokolattiamaton alta löytyi punaiseksi maalattu puulattia…

Niinpä hankin uudet tapetit käytävän seinään (keltaiset löytänevät kyllä paikkansa jostakin muusta tilasta, sillä remontoitavia pintoja talostamme löytyy yllin kyllin). Käytävän remontoinnin nimittäin päätin aloittaa tänä viikonloppuna. Tapetit muuten löysin täältä

Nähtäväksi jää, toimiiko tämä kuosi punaisen lattian kanssa vaiko ei 🙂

Tähän väliin on pakko tunnustaa, että ihan vähän tai oikeastaan aika paljonkin epäilyttää, mahtaako lopputulos olla jotakin aivan käsittämättömän kammottavaa. Järjen ääneni nimittäin sanoo, että nyt kannattaisi vain valita hieman hillitymmät sävyt ja hoitaa käytävän remontti kerralla niin sanotusti päätyyn saakka. Tästäkin huolimatta tällä kertaa haluan antaa mahdollisuuden punaiselle lattialle ja seurata intuitiotani asian suhteen. Järki vai tunne, tunne vai järki… Kysymys, jonka kanssa meistä jokainen varmasti tasapainoilee jatkuvasti tehdessään päätöksiä niin pienemmistä, kuin suuremmistakin asioista oman elämänsä poluilla…

Nähtäväksi siis jää, voiko punainen lattia toimia käytävän sisustuksessa vai tehdäänkö käytävän pintaremontti lopulta kahteen kertaan 😊

Mukavaa viikonloppua toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *