Yllätys yläkerrassa…

Yläkerran makuuhuoneen seinät on päällystetty joskus 1970-luvulla tekstiililevyillä. Vaikka pyrinkin säilyttämään talossa mahdollisimman paljon jo olemassa olevaa, ovat yläkerran tekstiililevyt yksinkertaisesti vain tulleet niin sanotusti tiensä päähän. Materiaali on nimittäin niin huokoista, että 40 vuoden aikana tekstiililevyihin on imeytynyt niin paljon pölyä, että ne eivät rehellisyyden nimissä välitä ympäristöönsä sitä ihan kaikkein raikkainta tuoksua.

Yläkerran makuuhuoneen vanhoja tekstiililevyjä…

Yläkerrassa on siis tiedossa ainakin tekstiililevyjen osalta uudistustöitä. Paljon olemme ehtineet jo siippani kanssa arvuutella, mitähän kaikkea vanhojen tekstiililevyjen takaa löytyy, kunnes viikonloppuna siippani uteliaisuus vei voiton…

Siippani siis hiipi yläkertaan ja kaikessa hiljaisuudessa päätti ottaa selvää asiasta. Hetken kuluttua siippani palasi alakertaan hieman luovuttanut ilme kasvoillaan. Uskaltauduin kuitenkin kysymään, että mikä oli tutkimuksen tulos. Siippani vastaus oli varsin lyhyt ja ytimekäs: ”Pinkopahvia” Tämän jälkeen tosin seurasi vielä hieman seikkaperäisempi selostus seinän rakenteesta, jota hän oli kerros kerrokselta tutkinut.

Kuvan vasemmassa reunassa näkyy tapetoitua pinkopahvia… Tapetti on hyvin todennäköisesti alkuperäinen.

Itselläni tuo seikkaperäisempi selostus menikin sitten jo vähän ohi, sillä pinkopahvin mainitseminen oli jo ehtinyt mennä sanalla sanoen ihan vähän tunteisiin (tämän siippani tietenkin oli jo ennakolta osannut arvata ja sen vuoksi hän pinkopahvista niin vähäeleisesti yritti minulle kertoa). Itselläni on nimittäin jonkinlainen viha-rakkaussuhde pinkopahviin. Tämä johtuu siitä, että edellisessä asunnossamme olemme kerran siippani kanssa asentaneet pinkopahvia. Voin kertoa, ettei ollut ihan se helpoin mahdollinen projekti Youtuben opetusvideoiden pohjalta toteuttaa.

Edellisessä asunnossamme oli hirsiseinät. Kun sitten halusin hieman väriä elämään eli seinään tapettia päädyimme pinkopahvin asentamiseen, sillä halusimme ratkaisun, joka vaurioittaisi hirsiseinää mahdollisimman vähän. Ajatuksemme oli kuitenkin jo tuolloin (jollain aikavälillä) myydä asunto ja arvelimme, että seuraava asunnon ostaja saattaisi arvostaa mahdollisimman siistiä ja hyväkuntoista hirsiseinää.

Edellisen asuntomme hirsiseinä…

”Kelluva seinä” 🙂

Kuten todettu pinkopahvin asentaminen ei suinkaan ollut aloittelijalle mikään ihan yksinkertainen juttu, eikä lopputuloskaan ollut kyllä ihan sitä, mitä suunnitelmissa oli… Seinän toiseen alanurkkaan jäi nimittäin aivan valtava kupru, kun pinkopahvi ei vätäytynytkään kuivuessaan kaikilta osin suunnitellusti (kostuttaminen siis oletettavasti epäonnistui osittain). Onneksi kuprun sai piilotettua sohvan taakse, mutta seinä sai kyllä veljeltäni lempinimen ”kelluva seinä” 😊

Tämän kokemuksen valossa siis arvostan aivan suunnattomasta hyvin ja oikein asennettua pinkopahviseinää. Niinpä yläkerran tekstiililevyjen takaa löytynyt hyvin oletettavasti talon alkuperäinen pinkopahviseinä oli enemmän kuin mieluinen yllätys.

Suunnitelma on siis lähteä poistamaan mahdollisimman varovasti tekstiililevyjä pinkopahvin päältä ja katsoa, kuinka paljon ehjää ja hyvää pinkopahvia seinistä löytyy. Optimaalisessa tilanteessa pystymme kuorimaan esiin talon alkuperäisen tapetin. Yhdestä nurkastahan (kuten kuvista näkyy) pinkopahvia on hieman poistettu, jotta pääsimme näkemään hieman paremmin seinän rakennetta, mutta siinähän nyt oli muutenkin lipaston paikka 😊

Mukavaa sunnuntaita toivotellen, SusannaK

Myös keskikerroksen alkuperäinen tapetti, joka näkyy taustalla on pinkopahvin päälle laitettu…

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *