Säröjä sovinnaisuuden kuplassa…

Sitä vaan tässä päivänä eräänä ryhdyin pohtimaan, että kaikilla meillähän on elämänkatsomuksen tai ehkä enemmänkin elämänasenteen suhteen olemassa jonkinlaisia raja-arvoja. Nämä raja-arvot ovat ikään kuin sovinnaisuuden kupla, jonka sisällä me elämme.

Omassa tuttavapiirissäni olen huomannut, että keski-iän lähestyessä aika monille on tullut tarve jollakin tavalla kyseenalaistaa omia raja-arvojaan ja ”murtautua” ulos siitä omasta sovinnaisuuden kuplastaan. Näin on tainnut käydä myös allekirjoittaneelle…

Henkilökohtaista sovinnaisuuden kuplaani voisin hyvin valottaa erään varsin kuvaavan esimerkin avulla. Kävipä nimittäin tuossa taannoin niin, että kaikki ei kotonani sujunut hyvin tehtyjen ennakkosuunnitelmien mukaisesti. Asiaa manasin hieman sydämistyneenä eräälle ystävälleni ja tarinan lopuksi vielä totesin: ”Niin, jokuhan voisi tämän asian ohittaa olan kohautuksella, mutta niin kuin tiedät, olen aina välillä vähän takakireä ihminen, mitä suunnitelmien pettämiseen tulee.”

En oikein osannut edes närkästyä, kun ystäväni nauroi minulle päin naamaa ja totesi, että minun tapauksessani välillä ja vähän takakireä on suhteellisen lievä ilmaus… Ystäväni kommentissa nimittäin kasvoi melko vahva totuuden siemen. Mitä sitä kiistämään, omassa sovinnaisuuden kuplassani on hyvin vähän tilaa yllättäville juonenkäänteille. Minä vain yksinkertaisesti pidän siitä, että asiat on suunniteltu etukäteen, valmisteltu huolella ja toteutettu hyvissä ajoin.

Suunnitelma tai ei… Muuttaminen tuntuu aina enemmän tai vähemmän kaoottiselta…

Edellä esitetyistä lähtökohdista käsin, olin siis muuttoa suunnitellut suhteellisen suurella pieteetillä. Kun muutto vihdoin ja viimein konkretisoitui, kävi melko nopeasti ilmi, että loppuosalla ruokakunnastamme oli aivan toisenlaiset suunnitelmat uuteen kotiin sijoittumisen suhteen, kuin itselläni. Pienen neuvottelun jälkeen päädyimme ratkaisuun, että jokainen voi ennakkosuunnitelmista poiketen etsiä talosta itselleen juuri sen itselleen mieleisen tukikohdan. Siippani päätyi yläkertaan ja nuori herra valitsi itselleen keskikerroksen suuren makuuhuoneen.

Itse kiertelin taloa ja pohdin omaa sijoittumistani. Sovinnaisuuden kuplan -nimissä itsestään selvä ratkaisu olisi tietenkin ollut kerätä kamat kainaloon ja valloittaa yläkerran toinen makuuhuone, mutta toisaalta itselleni mieleisin paikka talossa on ehdottomasti keittiö ja näkymä keittiön isosta ikkunasta pihamaalle. Keski-iän uhmassa päädyin hieman ravistelemaan sovinnaisuuden kuplaani ja pyysin siippaani kokoamaan vuodesohvan keittiön ikkunan alle.

Vahtikoirakin löysi paikkansa keittiön sohvalta 🙂

Viikon olen nyt ”kämpännyt” keittiössämme ja sovinnaisuudesta tai sen puutteesta riippumatta ratkaisu oli oivallinen. En tiedä mitään niin mieltä rauhoittavaa ja levollista, kuin herätä aamulla aikaisin ja katsoa ikkunasta pihapihlajammeprofiilia sekä sen ylle piirtyvää tähtitaivasta.

Yksi särö sovinnaisuuden kuplassani johti melko nopeasti toiseen. Huomasin melko pian keittiöön majoituttuani, että kulkusuuntien kanssa tuli haasteita. Suurin osa vaatekaapeista sijaitsee yläkerrassa, minä keskikerroksessa ja pesutilat alakerrassa. Nykyisten sisustusnormien tai trendien puitteissa tuskin on suotavaa sijoittaa alusvaatteita, sukkia ja niitä parempia työvaatteita keittiön kaappeihin, mutta kulkusuuntien puitteissa näin sen lopulta ainoana miellyttävänä ja järkevänä ratkaisuna. Ymmärrän kyllä, että hieman se saattaa satunnaista vierailijaa hämmentää, kun juomalaseja etsiessä vastaan tulee vain talon emännän kalsareita😊 Kuten todettu, ratkaisu on varsin käytännöllinen, mutta ei kovin sovinnainen.

Eihän nämä nyt lopulta niin kovin radikaaleja ratkaisuja ole, mutta suhteutettuna omaan sovinnaisuuden kuplaani, ehkä kuitenkin jonkinlainen yhden naisen kapina, joka sai vielä loppuviikosta jatkoa kahvikuppien muodossa. Huomasin nimitäin muuton yhteydessä, että kaappeihini oli kertynyt vuosien saatossa suhteettoman suuri kasa kahvikuppeja. Osasta päätin hankkiutua eroon, josta jouduinkin keskelle kahvikuppidilemmaa. Päädyin nimittäin miettimään, tuleeko keskivertosuomalaisen (tähän ihmisryhmään eittämättä kuulun) omistaa kiintiöarabiat, vaikka omasta mielestä halpa tuontiposliini on kauniimpaa.

Kiintiöarabiat…

Halpaa tuontiposliinia…

Muutaman päivän asiaa pohdittuani myin kiintiöarabiani eteenpäin ja päätin jatkaa hyvillä mielin yhteistä matkaa halvan tuontiposliinini kanssa😊

Viikonlopputerveisin, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat lukea pieniä tarinoita kukkulan päälle rakennetusta keltaisesta talosta, sen ympäristöstä ja asukkaista, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *