Hyötyliikuntaa lukuina…

Tällä viikolla on ollut monissakin yhteyksissä puheena uudet liikuntasuositukset, jotka korostavat aikaisempaa enemmän lyhyenkin liikuntahetken terveysvaikutuksia. Uusien liikuntasuositusten innostamana ryhdyin pohtimaan omaa suhdettani hyötyliikuntaan.

Itselleni henkilökohtaisesti hyötyliikunta (ja ennen kaikkea ulkoilu) on aina ollut ennen kaikkea oman hyvinvointini ihan se ensimmäinen elementti. Etenkin, kun koko työurani olen tehnyt ns. siistiä sisätyötä. Mikäli en lähde syystä tai toisesta työpäivän päälle ulkoilemaan muuttuu olotilani hyvin nopeasti nuhjuiseksi, väsyneeksi ja toisaalta myös levottomaksi.

Viikonloppuisin, olen useimmiten (oikeastaan aina) jo yhdeksän aikaan aamulla ulkoilemassa, mikäli en ole, muuttuu olotilani jälleen melko nopeasti nuhjuiseksi, väsyneeksi ja toisaalta myös levottomaksi. Se, missä muodossa hyötyliikuntaa harrastan, vaihtelee tietenkin vuodenkierron mukaan; koiran ulkoilutusta, pihapelejä tai futista nuoren herran kanssa, marjastusta, haravointia yms. ihan niitä tavallisia arjen askareita😊

En ole koskaan oikein osannut hyötyliikuntaa ajatella juurikaan tuon hyödyn kannalta… Ulkoilusta tulee hyvä ja reipas mieli ja sitten on vaan niitä asioita (esim. pihatyöt tai siivous, joita on tehtävä, oli niistä hyötyä terveydelle tai ei). Kuitenkin viime aikaisen liikuntasuosituskeskustelun tiimoilta innostuin ”kellottamaan” omaa hyötyliikuntaani. Mikä onkaan se tehokkain tapa käyttää aikaa hyötyliikunnan parissa?

Kaverin kanssa koiralenkillä

Rakastan metsissä vaeltelua koiran kanssa mutta sen verran urbaani kaupunkilainen olen (vaikka asunkin pienellä paikkakunnalla suhteellisen lähellä maaseutua), että pimeällä en uskalla yksin lähteä metsään koiraa ulkoiluttamaan. Jostain kumman syystä nimittäin pelkään (ihan vähän vaan) metsän eläimiä😊 Onneksi minulla on ystävä, joka uskollisesti ”ulkoiluttaa” minua ja koiraani pimeään vuoden aikaan.

Aika 1 h 6 min

Matka 5,5 km

Keskisyke 113

Poltetut kalorit 398

Rasvan osuus kulutuksesta 42%

Otsalampun valossa… Yksin en kyllä uskaltais tässä pimeydessä metsässä vaellella…

Siivous

En ole koskaan oikeastaan ollut niitä ihmisiä, jotka kokisivat siivoamisen epämiellyttäväksi tehtäväksi. Minusta on mukava nähdä ihan konkreettisesti ja välittömästi oman työn tulos. Pientä järjestelyä, pyykkihuoltoa ja keittiön siivoustahan toki on suoritettava päivittäin mutta varsinainen siivouspäivä meillä on lauantaisin. Parasta on oikeastaan se hetki, kun siivouksen päätteeksi istahdat sohvalle, avaat kylmän siiderin ja ihan vaan nautit siististä kodista.

Aika 1 h 6 min

Keskisyke 93

Poltetut kalorit 237

Rasvan osuus kulutuksesta 60%

Rakkaalta mummoltani olen oppinut (monien muiden asioiden lisäksi), että siivouspäivä pitää aina lopettaa hakemalla tuoreita kukkia maljakkoon. Kesällä kerään itse, talvella joutuu turvautumaan ostokukkasiin mutta AINA siivouspäivänä tuoreita kukkia….

Haravointi

Tämä kuulostaa nyt vähintäänkin ”pimeeltä” mutta olen onnistunut kehittämään aikamoisen addiktion haravoimiseen. En vain yksinkertaisesti voi lopettaa ennen kuin ennakolta päättämäni alue on puhdistettu kaikista lehdistä. Viime viikonloppuna haravoin melkein viisi tuntia. Arki-iltana oli pakko tyytyä hieman lyhyempään sessioon, kun tuli vain yksinkertaisesti niin pimeää, että en enää löytänyt haravoitavia lehtiä.

Nyt alkaa tilanne olla se, että oma piha alkaa olla ”putipuhdas”. Sanoinkin siipalleni, että nyt on kohta siirryttävä naapurin puolelle mutta tuskinpa naapuri siitä mielensä pahoittaa, jos käyn vähän hänenkin puolellaan haravoimassa 😊

Aika 1 h 6 min

Matka 1,46 km

Keskisyke 115

Poltetut kalorit 393

Rasvan osuus kulutuksesta 43%

Että, jos joku tarvii haravointiapua… Aina valmiina… 🙂

Futista nuoren herran kanssa

Tai no, futista ja futista…. Käytiin tekonurmella laukomassa… Pelin henki oli; se voittaa, joka saa enemmän maaleja kymmenestä vedosta. Yllätys, yllätys hävisin kaikki kisat. Maalissakin olen aika lailla statistin osassa, useampi kisa päättyi nuorelle herralle 10/10. Ei se mitään, nämä ovat kuitenkin niitä aivan korvaamattomia yhdessä tekemisen hetkiä ja näistä hetkistä yritän pitää kiinni, niin kauan, kun äiti vielä kelpaa kaveriksi futiskentälle😊 Tähän en saanut ”kellotettua” vertailukelpoista aikaa, johtuen siitä, että vuosisadan vesisade yllätti urheat pelaajat. Yleensä emme pienestä tai vähän isommastakaan sateesta hätkähdä mutta kun vettä tulee niin, ettei eteensä enää näe…

Aika: 45 min

Matka 1,56 km

Keskisyke 104

Poltetut kalorit 246

Rasvan osuus kulutuksesta 48%

Kirpparikierros

Minulla on ollut jo monta vuotta tapana hankkia joululahjat kierrätyshengessä kirpputorilta. Ensimmäisenä vuonna hieman jännitin, loukkaantuuko joku, kun saa käytettyä tavaraa lahjaksi… Ihan turhaan, kaikki ymmärsivät hyvin ajatukseni kierrätyslahjoista. Tänä vuonna sain ”joululahjakierrokselle” mukaani viidesluokkalaisen veljen tyttöni. Onnistunut reissu, kaksi silmäparia näkee enemmän kuin yksi ja yhdessä onnistuimme löytämään melkein kaikille sukulaisille ja ystäville juuri heidän ”näköisensä” lahjat.

Aika: 1 h 6 min

Matka 0,67 km

Keskisyke 85

Poltetut kalorit 166

Rasvan osuus kulutuksesta 73%

Jouluostoksilla…

Nämä nyt olivat minun henkilökohtaisia lukujani, eivätkä tietenkään millään muulla tavalla vertailukelpoisia, kuin keskenään. Lukuina haravointi, futis ja koiran lenkittäminen olivat yllättävän tasaveroisia. Haravoinnin ja kirppiskierroksen ero lukujen valossa olikin sitten jo aika iso…

Kun pohdin tämän jutun kirjoittamista, googlailin hieman aihetta ja löysin useammankin lehtijutun, jossa listattiin erilaisen hyötyliikunnan kalorin kulutusta. Olen ilmeisen ”loivaliikkeinen” hyötyliikkuja, sillä omat lukuni eivät pääse lähellekään naisten lehtien jutuissa luvattua kalorinkulutusta… Tai, ehkä naisten lehdissä vain on luvattu hieman liikoja… Mene ja tiedä mutta hyötyliikunnan lukujen valossa lähden nyt haravoimaan pihalle ja ”nakitan” lounaan valmistamisen siipalleni 😊

Hyvää alkavaa viikkoa toivotellen, SusannaK

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *