Mitä kertoisin nuorelle minälleni…

”Liki jokainen suomalainen nainen murehtii ulkonäköään. 40 prosenttia heistä murehtii sitä joka päivä.
Miehillä luvut eivät ole paljon lohdullisempia, ainakaan nuoremmissa ikäryhmissä. Teini-ikäisistä tytöistä ja pojista omaa ulkonäköään murehtii päivittäin liki puolet.”

Tällä viikolla Ilta-Sanomat on uutisoinut paljon ulkonäköpaineista ja itsensä hyväksymisestä juuri sellaisena, kuin kukin on. Itsekin pystyn hyvin samaistumaan tuohon ulkonäköään murehtivien ryhmään. En ole valitettavasti oikein koskaan onnistunut rakentamaan sellaista itsetuntoa ulkoisen habitukseni suhteen, että olisin voinut olla tyytyväinen vallitsevaan olotilaani.

Niinpä, mitä kertoisin nuorelle minälleni…

On surullista, miten paljon ulkonäköön liittyvät asiat aiheuttavat huolta ja murhetta nuorille ihmisille, joiden pitäisi nauttia (ilman ulkonäköpaineita) ystävyydestä, yhdessä tekemisestä, harrastamisesta, uuden oppimisesta, aikuisten turvaverkosta ja siitä, mitä kaikkea tulevaisuus voikaan tuoda tullessaan. Vaan, enpä osannut (enkä osaa vieläkään) itsekään näiltä ulkonäköön liittyviltä pohdinnoilta välttyä nuoruudessani. Jos saisin jotakin nuorelle minälleni sanoa, näin keski-iän kynnykselle ehtineenä, sanoisin:

Hei, älä murehdi sitä, että sulla on jumalattoman ohut tukka, joka ei kasva. Lyhyt hiusmallisi on nätti, pirteä ja persoonallinen. Sen sijaan, että murehdit pieniä rintojasi… (Ne, jotka huutelevat laudaksi voit jättää omaan arvoonsa sillä vanhempana tulet ymmärtämään pienten rintojen edut muun muassa liikuntaharrastuksen tiimoilta) Ole ylpeä siitä, että olet löytänyt oman persoonallisen tyylisi ja uskallat pukeutua tyylillesi uskollisesti, vaikka se poikkeaakin vallitsevista muotitrendeistä.

Joku P….ele varasti mun lempimekon, että kiitti vaan…

Ulkonäköpaineet ja itsensä hyväksymisen vaikeus eivät ole vain nuorten ihmisten ongelmia. Tähän samaan problematiikkaan ”törmään” aika usein edelleen. Voi toki mennä pitkiäkin aikoja, kun en jaksa asiaa murehtia, sitten taas jokin ”laukaiseva” tekijä saa minut ”soimaamaan” itseäni ja hieman pyöristynyttä olemustani. Tällä kertaa ”laukaiseva” tekijä oli se, että pyykkini varastettiin muutama viikko sitten narulta. Olin siis laittanut kaikki parhaat työvaatteeni perjantai-iltana työviikon päätteeksi pesukoneeseen ja ripustanut ne pihalle kuivumaan. Yöllä joku ääliö oli sitten käynyt kähveltämässä kaikki työvaatteeni. Ei sillä, että vaatteeni olisivat olleet rahallisesti kovinkaan arvokkaita mutta se vaiva, minkä olin nähnyt, etsiessäni juuri minulle hyvin istuvia ja mieleisiä vaatteita…

Jo ajatuskin uusien vaatteiden hankkimisesta oli uuvuttava, sillä minun on jotenkin hyvin hankala löytää itselleni sopivia, kauniisti istuvia ja mieleisiä vaatteita. Tässä kohtaa sitten aloinkin jo hiljaa mielessäni kiukutella vuosien saatossa kertyneistä kiloista ja syytellä itseäni siitä, että en ole onnistunut pysymään hoikempana. Olin siis varsin pahoilla mielin vain ja ainoastaan, koska en edelleenkään osaa hyväksyä ulkomuotoani, vaikka teinivuosista ja nuoruuden epävarmuudesta onkin kulunut jo 25 vuotta. Aikuisena naisena minun pitäisi kai jo olla ”sinut” ulkomuotoni kanssa ja ehkä suhtautua hieman ”lempeämmin” itseeni.

Oma vikahan se tietysti on, puntarin lukema…

Jos saisin aikakoneen, jolla matkustaa 40 vuotta ajassa eteenpäin, mitä sanoisin 80 vuotiaana, keski-ikäiselle minälleni? Sanoisin ehdottomasti:

Ole ylpeä itsestäsi ja siitä, että olet jaksanut ahkerasti harrastaa liikuntaa ja rakentaa sinnikkäästi hyvää peruskuntoa. Ole ylpeä siitä, että 42 vuoden iässä olet paremmassa kunnossa, kuin koskaan aikaisemmin. Ole ylpeä siitä, että aloitit hölkkäharrastuksen kipittämällä muutaman valotolpan välin kerrallaan, pidentäen vähitellen matkaa. Ole ylpeä siitä, että kärsivällisesti jaksoit yrittää myös ”takapakeista” huolimatta.

Ole ylpeä siitä, että nyt jaksat hölkätä helposti puolikkaan ja haaveilet täyden matkan juoksemisesta. Ole ylpeä siitä, että olet sitoutunut harrastukseesi ja sinulla on tavoitteita. Ole onnellinen siitä, että hölkkäharrastuksen kautta olet saanut kokea valtavan hienoja uusia asioita, onnistumisia mutta myös epäonnistumisia. Älä vertaa omia suorituksiasi muiden suorituksiin vaan ole ylpeä omasta yksilöllisestä kehityksestäsi lajin parissa. Muista, miten vähän ulkoisella olemuksella (ja niillä ylimääräisillä kiloilla) onkaan lopulta väliä kaiken tämän rinnalla…

Näin minä sanoisin keski-ikäiselle minälleni…

Ehkä useampien meistä olisi hyvä antaa  palautetta itselleen mieluummin ruusuina kuin risuina… 🙂

Haluatko saada uunituoreeltaan tiedon keski-ikäisen sunnuntaihölkkääjän seuraavasta blogipostauksesta. Mikäli haluat seurata edesottamuksiani urheiluharrastuksen parissa, ota seurantaan Facebook-profiilini 🙂

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

Voit seurata blogiani myös   https://www.blogit.fi/susannak

Follow my blog with Bloglovin

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *