Sunnuntaihölkkääjän vuodenkierto…

Toiset meistä on kovapäisempiä, kun toiset ja toiset oppivat kerrasta, kun toisten on hölmöiltävä vähän enemmän, ennen kuin oppi menee perille. Itse kuulun suhteellisen selvästi tuohon kovapäisten porukkaan. Joskus on ihan pakko ihmetellä, miten vaikeaa on huomata, tunnistaa ja myöntää omat hölmöytensä, ehkä pitäisi ainaisen ”tohottamisen” sijaan pysähtyä hieman useammin kyseenalaistamaan omia toimintatapojaan.

Aloin pohtia hölkkäharrastustani vuoden kiertoon suhteutettuna ja yht`äkkiä havahduin siihen, että viimeiset kolme vuotta hölkkäharrastuksessani sama kaava on toistunut joka vuosi.

Kuten tavallista, juoksukilometrien määrä on laskenut kevään ja kesän aikana kuin lehmän häntä. Olen toki treenannut omasta mielestäni ihan kiitettäviä määriä omaan kuntotasooni nähden mutta lajivalikoima on ollut pitkälti vesijuoksu, kahvakuula ja sauvakävely-hölkkäyhdistelmä. Tämä siis johtuen siitä, että siedän tosi huonosti kuumaa ilmanalaa ja etenkin auringon porotusta, eikä juoksusta (lue hölkkä) tahdo tulla oikein mitään, kun sykkeet ”nousee tappiin” jo heti ensi metreillä.

Nyt, kun ilmassa alkaa väreillä lupaus syksyn saapumisesta alkavat lenkkipolut taas ”vetää puoleensa”. Kevään ja kesän PK-treenin ansiosta hölkkä tuntuu myös hyvältä, keveältä ja jopa eteenpäin vievältä.

Tässä tullaankin sitten ongelman ytimeen. Niinä hetkinä, kun juoksu kulkee, on itselläni ainakin hyvin vaikea pitää järki päässä.  Kilometrejä tulee ahnehdittua kevään ja kesän juoksumääriin nähden liikaa ja liian nopeasti. Koska on vaan niin ihana juosta syksyn tihkusateessa tai ensimmäisissä kirpakoissa pakkassäissä. Perinteisesti tämä on kuitenkin kostautunut ja johtanut siihen, että viimeistään vuoden vaihteen jälkeen olen joka vuosi ollut jonkin sortin rasitusvamman vuoksi telakalla.

Tammi- ja helmikuun treenit (joskus vielä maaliskuunkin) ovat siis mitä ovat eli huonoimmassa tapauksessa ei juuri mitään ja parhaassa tapauksessa oheistreenejä kuntouttamisen merkeissä. Niinpä kevään korvalla saa taas aloittaa hölkkäämisen, jos ei nyt ihan lähtöpisteestä niin ainakin huomattavasti syksyyn nähden ”heikoimmista kantimista”. Kyseisen vuoden sääolosuhteista riippuen, hölkäten ehtii ”rallatella” menemään toukokuun lopulta kesäkuun lopulle, ennen kuin kesäkelit ”iskevät päin näköä”.

Talvikuukaudet kuluu yleensä käytännön pakosta vähän vähemmän tehokkaan treenin parissa…

Siinäpä se sitten olikin vuoden kierto täynnä. Tältä kantilta katsoen, eipä ole mikään ihme, että en onnistu pitkällä tähtäimellä tavoitteellisesti harrastamaan vaan olen jumittunut treenaamaan sillä omalla tasollani. En oikein tiedä, mikä ”sysäsi” liikkeelle juuri nyt syksyn tehdessä tuloaan tämän ajatusketjun… Tänä syksynä olen kuitenkin päättänyt tehdä asiat toisin ja pyrkiä siihen, että sunnuntaihölkkääjän vuoden kierto olisi edes vähän vähemmän ”tempoileva”. Yritän malttaa mieleni, vaikka syksy onkin mielestäni ihan parasta aikaa hölkätä. Vähemmän ahnehdittuja kilometrejä ja enemmän monipuolisuutta treeneihin. Näillä eväillä toivoisin keskitalven perinteisen telakan vaihtuvan loivasti nousujohteiseen treenaamiseen myöskin tammi- ja helmikuussa… Nähtäväksi jää, kuinka sunnuntaihölkkääjän tänä vuonna käy 🙂

Syksyisiä lenkkipolkuja on vaikea vastustaa vaikka tiedän, että maltti on valttia…

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *