Ei voi mitään… Mä vihaan hellettä…

Ja annan siihen itselleni luvan. Annan itselleni myös luvan valittaa helteisestä säästä (ihan vähän vaan), sillä en koskaan valita talviolosuhteista. En ainakaan suostu myöntämään, että olisin niitä ihmisiä, joille mitkään sääolosuhteet eivät kelpaa. Juoksen syksyllä, talvella ja keväällä lähestulkoon säässä kuin säässä. Iltalehden otsikoima ”valkoinen kurittajakaan” ei ollut minulle liikaa mutta helle on. Tulen yksinkertaisesti helteestä todella herkästi huonovointiseksi ja myöskin kiukkuiseksi ja usein on käynyt niin, että vaikka kuinka hissukseen olen helteellä yrittänyt treenata, treenistä on jäänyt suuhun vain ”paska maku”. Totta kai, niinhän se on, että kaikki treenit ei aina kulje yhtä hyvin ja sekin on osa urheiluharrastusta mutta helle-treeniyhdistelmän jälkeinen kiukutus lähes poikkeuksetta kertonee sen, että vika ei ole yksittäisestä huonosti sujuneesta treenistä vaan kropan kyvystä kestää lämpökuormaa. Uskon, että tämä johtuu henkilökohtaisista fysiologisista ominaisuuksista ja vähintään yhtä paljon harjoittelun puutteesta.

Talvikelejä odotellessa…

Niin tai näin olen tullut siihen tulokseen, että treenin suhteen hellerajani on aivan ehdottomasti 25 astetta. Luin tuossa viikolla hyvän blogikirjoituksen http://juoksuaskeleet.blogspot.com/2019/06/juoksu-helteella.html siitä, miten juoksun harjoittelemiseen kuuluu olennaisena osana myös totuttautuminen juoksemaan erilaisissa olosuhteissa. Erittäin ansiokas kirjoitus ja tunnen todella suurta kunnioitusta niitä ihmisiä kohtaan, joiden määrätietoisuus ja motivaatio on niin korkealla tasolla, että he toteuttavat myös tämän osan juoksuharjoittelusta. Vaikka kuvittelen olevani suhteellisen määrätietoinen, tunnollinen ja motivoitunut harjoittelija, totuus lienee kuitenkin hieman toinen, sillä minä vain yksinkertaisesti en halua treenata helteellä ja se siitä. Ehkäpä todellinen ongelma ei olekaan helle vaan motivaatio ja kyvyttömyys mennä ihan oikeasti sille omalle epämukavuusalueelle… Voinko siis olettaa, että tulokseni paranevat, mielestäni en, eikä minun ainakaan missään olosuhteissa tule hitaasta kehityksestä lajin parissa ryhtyä ”marisemaan”… Valintoja… Valintoja… Niitähän elämä on…

Eipä käy kiistäminen… Suomen kesä on ehdottomasti myös kaunis ja idyllinen.

En halua olla epäreilu. Ilman muuta suon kaikille helteen ystäville nämä kauniit kesäpäivät ja olen heidän puolestaan iloinen, sillä kuitenkin meille sateen, kylmän ja viiman ystäville riittää täällä Suomessa hyviä treenipäiviä ”vaikka muille jakaa”. Itse keskityn viettämään hellepäiviä sisällä, auringolta suojassa. Sen verran itsekäs kuitenkin olen, että viime kesäisen ”käristyskupolin” toistumista en toivo. Hieman hymyilyttää iltapäivälehtien otsikointi (taisi, joku muukin, kuin minä ottaa ”osumaa” viimekesän käristyskupolista) aika useinhan helteen sattuessa otsikointi kuuluu jotakuinkin – Nyt helle hellii suomalaisia – viime viikolla silmiini pisti kuitenkin otsikko – Käristyskupolin paluu

Tällä viikolla treeniohjelma meni siis uusiksi vallitsevien sääolosuhteiden vuoksi.

Kaunis ajatus – totuus

Maanatai: Tunnin PK lenkki hölkäten – Sauvakävely/hölkkä – yhdistelmä 1h 20 min.

Tiistai: Juoksuklinikka – Juoksuklinikka

Keskiviikko: Lepopäivä – Lepopäivä

Torstai: Vauhtileikittely – Lepopäivä

Perjantai: Lepopäivä – Lepopäivä

Lauantai: Tunnin PK lenkki hölkäten – Vesijuoksu 1 h

Sunnuntai: Pitkis 2 h – Sauvakävely/hölkkä -yhdistelmä 1 h 14 min.

Suhtaudun muuten suurella mielenkiinnolla ajatukseen, että ihmisen suosikkivuodenaika valikoituu sillä, mihin vuodenaikaan hän on syntynyt. Aika monesti, jos tulee puhetta vuodenajoista, utelen ihmisiltä mihin vuodenaikaa he ovat syntyneet ja mikä on heidän suosikki vuodenaikansa. Aika monesti vastaukset tukevat tätä teoriaa. Niin, itse olen syntynyt tammikuussa ja tarina kertoo, että kyseisen vuoden talvi oli erittäin pitkä ja kylmä…

Aika syvällisesti mietin nyt, onko minusta sittenkään ja ihan oikeasti tavoitteelliseksi juoksunharrastajaksi…

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *