Vaihtelu virkistää…

Mielestäni rutiinit on oikeastaan aika hyvä juttu. Usein ne helpottavat arjen aikatauluttamista ja tulee lähdettyä liikkeelle sen kummemmin pohtimatta lähtisikö sitä vai eikö lähtisi ja yleensä aina, kun tulee takaisin tietää, että kannatti lähteä liikkeelle tälläkin kertaa. Omiin rutiineihini (niin kuin varmasti monen muunkin) on jo useamman vuoden ajan kuulunut sunnuntain pitkis (juoksukunnosta riippuen, välillä pidempänä ja välillä lyhyempänä) ja mainittakoon vielä, että pitkis on aina ollut juoksuharjoittelussa se ehdoton suosikkini.

Niinpä ”hälytyskelloni” alkoivat soida, kun huomasin, että jo perjantai-iltana mietin hiukan tympääntyneenä tulevan sunnuntain pitkistä. Tätä tympääntymistä pohtiessani tulin siihen lopputulokseen, että on korkea aika (ainakin hetkellisesti) rikkoa omia rutiinejaan.

Tuumasta toimeen… Kaivoin esille Juoksija-lehden listauksen kesän juoksutapahtumista ja toivoin, että löytäisin jonkun kivan juoksutapahtuman kohtuullisen matkan päästä kotoa ja löytyihän se… Ahveniston polkujuoksu. Minä pidän historian havinasta ja niinpä polkujuoksutapahtumassa kiehtoi myös se, että reitti oli osittain sama, kuin vuoden 1952 olympialaisten maastojuoksukilpailussa. Sivuhuomautuksena todettakoon, että minulla on muuten hyvä tarina koskien juuri kyseisten olympialaisten ruokahuollon järjestämistä, ehkä joku kerta kirjoitan myös tuosta tarinasta blogiini…

Kannatti todellakin lähteä kyseinen juoksutapahtuma katsastamaan. Ahveniston polkujuoksu järjestettiin tänä vuonna kolmannen kerran ja osallistujia oli noin viitisenkymmentä. Lähtöpaikalla hieman arvelin, että ”letka” tulee hajoamaan loppupäästä niin paljon, että ihan itsekseen saa varmasti matkaa melko pitkälti taittaa. Toisaalta hyvä niin, kun polku ei ruuhkaannu… Mutta aina tässä kohtaa sitä rupeaa suhteellisen paljon toivomaan, että reitti on todellakin merkitty niin, että jokainen jonnekin (viittaan tällä itseeni) maaliin löytää. Olen osallistunut aikaisemmin muutamiin polkujuoksutapahtumiin ja ainahan reitit on merkattu niin, että minäkin olen maaliin asti selvinnyt mutta tällä kertaa reitti oli aivan poikkeuksellisen huolellisesti ja hyvin merkitty. Lisäksi reitin varrella oli runsaasti hyväntuulisia opastajia eli mitään vaaraa reitiltä eksymisestä ei todellakaan ollut. Tapahtumajärjestelyjä ei siis voi kyllin kiittää… Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

Aina se vähän lähtöä odotellessa pistää mietteliääksi…

Olinkin jo ennakolta saanut tiedon, että reitti on melko haastava.  Tästä olen kyllä samaa mieltä, sillä harjumaisessa maisemassa korkeuserot olivat aika suuria eli jyrkkää ylä- ja alamäkeä mahtui reitin varrelle melko paljon mutta toisaalta maisema reitin varrella oli todella kaunis. Matkaa reitille kertyi 7,3 kilometriä.

Ylä- ja alamäkien väliin vähän tasaisempaakin maastoa…

Näinpä sunnuntain pitkis vaihtui polulla juostuun VK-lenkkiin, enkä oikein jaksa asiasta huonoa omaatuntoa ”kantaa” sillä ihan oikeasti vaihtelu virkistää. Kiva päivä, huippu hienosti järjestetty juoksutapahtuma ja minulle kävi vielä niin hyvä tuuri, että sain hyvän peesin kahdesta mukavasta kanssajuoksijasta. Ihan ex tempore lähdin tähän juoksutapahtumaan mukaan ja valtavan paljon hyvää mieltä sain kotiin tuomisiksi… Vahva suositus Ahveniston polkujuoksutapahtumalle 😊

Ensi sunnuntaina sitten taas takaisin tuttujen rutiinien pariin…

Iso kiitos Marko ja Marja loistavasta peesistä… Kiva, kun ei tarttenu ihan ittekseen yksikseen juosta 🙂

Ahveniston maauimala rakennettiin 1952 Helsingin olympialaisiin.  Ahveniston alueella järjestettiin vuoden 1952 olympialaisissa nykyaikainen viisottelu, joka koostui viidestä eri lajista: ammunnasta, esteratsastuksesta, maastojuoksusta, miekkailusta sekä uinnista. Maauimala toimi uintikilpailun areenana ja nykyisen kahvilarakennuksen vieressä olivat jo puretut miekkailutilat. Nykyinen kahvilarakennus toimi olympialaisten kisakeskuksena. Erittäin vaativa maastojuoksureitti kulki Ahvenistonjärven ympäri ja mittaa sillä oli 3 870 m. Reitti on nykyään raivattu ja lähes sentilleen tiedossa sekä paalutettu, jotta se on helpommin löydettävissä maastosta. Viisottelun lajit olivat suosittuja sotilaiden keskuudessa, mikä varmasti olikin yksi syistä järjestää olympialaisten viisottelu Hämeenlinnassa.

https://www.ahvenisto.fi/fi/maauimalan-historia

Vuoden 1952 olympialaisten viisottelun kisakeskus, nykyinen kahvila.

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *