Vuoroin vieraissa…

Kotijoukkoni kyllä kovasti yrittävät ymmärtää juoksuharrastustani ja välillä siinä onnistuvatkin… Viime syksynä juoksukauteni piti huipentua Tallinnan maratonin puolikkaalle mutta toisin kävi. Sain viikkoa ennen ko. ajankohtaa ihan hirvittävän flunssan ja siinäpä se sitten oli. Laivaliput koko perheelle oli ostettu jo hyvissä ajoin ja hotelli varattu. Niinpä reissuun lähdettiin kisaturistin roolissa.

Sunnuntaina olimme katsomassa puolikkaan lähtöä, kun huomasin, että täyden matkan juoksijat ovat tehneet matkaa kohta kaksi tuntia eli odotettavissa olisi ”kohta” ensimmäiset täyden matkan maaliin tulijat. Niinpä ehdotin matkakumppaneilleni, että jäisimme odottamaan kärkijuoksijoiden maalintulon. Näin päädyttiin tekemään, koska seurueeni ymmärsi, että halusin kovasti nähdä ensimmäiset maaliin tulijat. Puolen tunnin odottelun jälkeen ensimmäinen juoksija saapuikin maaliin. Tämän jälkeen odoteltiin minuutteja, kunnes toiseksi tullut juoksija ylitti maaliviivan. Tässä kohtaa siippani totesi: ”Suski hei, on tää maraton vaan jännittävä laji näin niin kuin penkkiurheilijan näkökulmasta. Me ollaan istuttu nyt melkein 40 minuuttia tässä kadunvarressa ja nähty kaks juoksijaa”.

Tavallaan ymmärrän hänen kommenttinsa. Meidän ”pojat” kun harrastavat yhtä suurella intohimoilla jääkiekkoa kuin minä juoksua. Kyllähän jääkiekossa rehellisyyden nimissä taitaa hieman nopeammalla tempolla asioita tapahtua… Mene ja tiedä, minä en ymmärrä mitään jääkiekosta mutta yritän kuitenkin ymmärtää ja osallistua.

Tänä keväänä G-junnujen kausi huipentui suureen kotiturnaukseen, johon olin lupautunut toimitsijaksi. Toimitsijoiden vuorolistan nähtyäni olin kyllä aika kauhuissani, vuoroni oli merkitty kestämään kolme tuntia. Ensimmäinen ajatukseni oli: ”Mullehan ehtii tulla pissahätä ja nälkä” (olen valitettavasti niitä ihmisiä, joilla on, jos ei aina niin useimmiten nälkä). Sielun tuskaani hieman helpotti, kun paikan päällä selvisi, että otteluiden välissä on jäänajo, jonka aikana ehtii hyvin asioida makkarakioskilla.

Toimitsijan kopissa sain tehtäväkseni painaa kellon summeria kahden minuutin välein vaihdon merkiksi ja ohjeistuksen, että tarkkana pitää olla. Helposti kun kuulemma käy niin (ja monelle toimitsijalle on käynyt), että pelin seuraaminen vie mukanaan ja vaihdot venyy, kun summeri ei soikaan ajallaan. Tähän haasteeseen en itse ”törmännyt” tehtävässäni, sillä edelleenkään en ymmärrä jääkiekosta mitään, eikä sen katsominen ”imaise” mukanaan. Niinpä niin, vuoroin vieraissa ja yhteispelillä homma hoituu, vaikka kiinnostuksen kohteet ovatkin erilaisia.

Tosin pakko tunnustaa, että ihan aina ymmärrykseni ei ole riittänyt… Meillä on todella vähän säilytystilaa ja tästä on muodostumassa jonkinlainen ongelma. Työpaikan kahvipöydässä tästä oli eräänä aamuna keskustelua ja kollegani teki asian tiimoilta mielestäni hyvän havainnon. Hän nimittäin totesi, että ei ole koskaan vielä nähnyt yhdenkään sisustuslehden sivuilla kuvia siitä, miten ihanan kauniissa ja harmonisesti sisustetussa kodissa säilytetään valtava määrä urheiluvarusteita. Eipä siinä hetkessä muistunut kenellekään muullekaan mieleen, että olisi tällaista nähnyt. Toki ymmärrän, että tarpeelliset varusteet tarvitaan mutta kun keväällä kauden päätteeksi kotiimme ilmestyi toistaiseksi nuorelle herralle liian isot maalivahdin patjat odottamaan seuraavaa syksyä, en oikein tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa…

Toiset kutsuvat tämän kaltaista tilaa kiinteistössä saunaksi 🙂

Käy tykkäämässä;

https://www.facebook.com/SusannaK-Rakkaudesta-lajiin-2760697964003949/

niin saat uunituoreeltaan tiedon uusista blogipostauksista

Tai ota seurantaan 🙂 https://www.blogit.fi/susannak

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *